Kaunokirjallisuus

Hytönen & Revonkorpi: Pikku-Matelin laulu

Pikku-Mateli oli pyöreäposkinen tyttö, aivan punatulkun tai muun pihalinnun näköinen. Pikku-Matelilla oli poppelipuun värinen tukka ja vihreät silmät. Ja hän lauloi noilla oksilla, istui ja lauloi. Sanottiin, että tällä tuntemallamme pienellä tytöllä oli maailman kaunein ääni.

Enostone lähetti minulle maisteltavaksi muutaman lasten- ja nuortenkirjan. Pikku-Matelin laulu on lyhyt kertomus pienestä tytöstä, joka asuu suuren puun oksalla ja pitää luonnon kiertokulkua yllä laulullaan. Mutta kun Mateli nukahtaa kesken laulunsa, maailma alkaa suistua raiteiltaan. Onneksi hän saa lopulta huomata, ettei hänen tarvitse pärjätä yksin.

Kirjan kieli on mukavasti soljuvaa ja runollista, mutta parasta on ehdottomasti lumoava kuvitus. Keskivaiheen tummanpuhuvat kuvat luonnonmullistuksista saattavat tosin olla vähän pelottaviakin (minäkin melkein pelkäsin yhdellä aukeamalla olevaa hurjaa mummoa).

Tarinassa viljellään runsaasti erikoista luontosanastoa aina hämyvuokoista kaukasianpitkäpalkoon ja mätästuhkasta ruotsinpihlajaan. Ihmettelin päähenkilön omituista nimeä, mutta analyyttisemmat arviot osaavat kertoa, että nimi viittaa Mateli Kuivattareen, merkittävään Kalevalan runonlaulajaan.

Aikuislukijalle kirja herättää paljon kysymyksiä. Oliko maailmassa kaikki hyvin, ennen kun Pikku-Mateli alkoi laulaa? Miten aiemmin pärjättiin, kun hän piti taukoa? Miksi kaikki alkoi mennä pieleen vasta nyt? Miksi mummo odotti niin kauan, ennen kuin liittyi lauluun mukaan? Miksi muut eivät auttaneet aiemmin? Mikä kaikki oli unta?

Onneksi lopussa kaikki on kuitenkin hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ville Hytönen & Peten Revonkorpi
Pikku-Matelin laulu
Enostone kustannus 2020
32 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Jossakin mielensä taka-alalla Wiktor tiesi, että viisainta oli vain painua tiehensä, mutta hänen uteliaisuutensa vei voiton. Kuinka usein sitä pääsee näkemään pudonneen tähden?

Huijarin oppipoika on jatkoa Anniina Mikaman suositulle nuortenkirjalle Taikuri ja taskuvaras, josta kirjoitin arvion muutama vuosi sitten. Myös tämä kirja on niittänyt suosiota, sillä se oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.

Trilogian toisessa osassa hypätään vuoden 1890 Helsingistä vuoden 1829 Krakovaan, ja kerrotaan ensimmäisestä osasta tutun professori Wiktorin taustatarina. Viisitoistavuotiaana hän on hyvinkin tavallisen oloinen seikkailunhaluinen nuorimies, eikä ollenkaan vielä äksy.

Eräänä iltana Wiktor huomaa taivaalla oudon putoavan tähden, jota hän lähtee seuraamaan. Joen rannalle pudonnut taivaankappale onkin monimutkainen kone, josta astuu ulos salaperäinen mies. Pian laskeutumisensa jälkeen kone räjähtää, ja Wiktoriin osuu.

Wiktor herää kotoaan ja huomaa, etteivät hänen jalkansa enää toimi. Koneen mies sekä maankiertäjän oloinen ukko, Seweryn, ovat pelastaneet hänen henkensä. Seweryn paljastuu kellosepäksi, ja pyörätuoliin joutunut Wiktor alkaa työskennellä tämän opissa. Kelloseppätaidon lisäksi Sewerynillä on historia myös taikurina, mikä tuo oman mausteensa tarinaan. Mystinen mies tulevaisuudesta saa nimekseen Tom. Kolmikko ei kuitenkaan ole ainoa, joka tietää pudonneesta koneesta ja Tomin erikoisesta luonteesta. Pian he huomaavat, että heillä on vaikutusvaltaisia vastustajia.

Muun muassa Siilo-trilogiassa on käytetty oivaltavasti rakennetta, jossa toisessa osassa hypätäänkin yhtäkkiä menneisyyteen ja kolmannessa osassa tarina kootaan kasaan. Epäilin vähän saman toimivuutta tässä tapauksessa, mutta myös Mikaman toteutus on todella onnistunut. Tarina on vauhdikas seikkalutarina fantastisilla elementeillä, ja sivut kääntyvät sujuvasti. Sivuja on paksuhkot neljäsataa, mutta tylsiä kohtia ei juuri ole.

Kirjan maailma on taitavasti rakennettu ja henkii riittävän todentuntuisesti 1800-luvun tunnelmaa. Tähän tarinaan on mukava uppoutua! Henkilökuvaus on Mikamalla hallussa, vaikka henkilökaarti onkin varsin miespainotteinen. Onneksi mukana on edes kipakka Zofia, joka on Wiktorin hyvä ystävä ja jonka kanssa viritellään pientä romanssia. Tom on tietenkin kiinnostava hahmo, ja saamme tietää hieman lisää myös hänen taustastaan. Odotan innolla kolmannen osan lukemista ja miten juonilangat punotaan lopulta yhteen!

Subjektiivinen tuomio: ****

Anniina Mikama
Huijarin oppipoika
WSOY 2019
411 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA

Mistä Soturikissoissa on kyse? Osa 1: Villiin luontoon

Oletko miettinyt, mitä tapahtuu suositun Soturikissat-sarjan ensimmäisessä osassa? Luin kirjan puolestasi!

Tiivistin kirjan juonen ja tuntemukset jo aiemmin keväällä omaan twiittiketjuun tunnisteella #soturikissatwiitti. Tällä kertaa luvassa on siis hieman poikkeuksellinen blogipostaus Twitterin tapaan.

Soturikissat-kirjasarja koostuu useasta saagasta, jotka kertovat villeistä metsäkissoista ja niiden välisistä kahinoista. Villiin luontoon on ensimmäisen saagan ensimmäinen osa. Sarjasta on muodostunut kansainvälinen ilmiö ja kokonainen oma fanikulttuuri. Erin Hunter-salanimen takaa löytyy muuten kokonaista kuusi kirjailijaa.

Tässä vaiheessa on varmaan hyvä varoittaa, että spoilaan käytännössä koko ensimmäisen kirjan juonen. No niin.

Kokonaisuudessaan Villiin luontoon on helppolukuinen seikkailukertomus, josta ei puutu draamaa. Loppu jäi kuitenkin ärsyttävällä tavalla kesken, arvatenkin sen takia että lukisin myös seuraavat osat. Kirjan lopussa onkin pätkä toisen kirjan alusta.

Olen tietenkin ihan väärää kohderyhmää, sillä Soturikissat on suunnattu lapsille ja nuorille. Vauhdikkuudessaan nämä kirjat innostavat varmasti lukemaan sellaisiakin, jotka eivät normaalisti lue paljoa.

Seuraa blogiani Twitterissä!

Subjektiivinen tuomio: ***

Erin Hunter
Soturikissat: Villiin luontoon
Art House 2009
265 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Lastenkirjat