Kaunokirjallisuus

Vacklin & Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

”’Tämä on vain peli, Bug’, toistan itselleni neljä kertaa.
Olen väärässä.
Tämä ei ole vain peli.
Tämä on jotain muuta.”

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan vauhdikas romaani Beta avaa uuden Sensored Reality -nuortenkirjasarjan. Kirjan maailmassa vuonna 2117 ilmastonmuutos on edennyt ja merenpinta noussut useita metrejä. Helsingissä kuljetaan ympäriinsä vesibusseilla ja kaupungista on tullut peliteollisuuden keskus. Kirjan päähenkilö Minako, lempinimeltään Bug, on isänsä kuoleman jälkeen muuttanut äidin kanssa Meri-Tokiosta Helsinkiin. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa käydä uutta kouluaan, vaan kaikki aika kuluu videopelejä pelatessa.

Kun Bug lopulta raahaa itsensä kouluun asti, hän joutuu heti riitoihin luokan suosituimman tytön kanssa ja saa tältä turpaan. Tästä sisuuntuneena Bug päättää opiskella itsepuolustustaitoja pelien avulla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun hänet valitaan betatestaajaksi uuteen virtuaalitodellisuuspeliin, jota pelataan koko vartalon peittävällä pelipuvulla. Bug pääsee sukeltamaan kaikilla aisteillaan muinaiseen Japaniin ja saa huomata, ettei kyseinen peli olekaan vain peliä.

Betan maailman luomiseen on selvästi käytetty aikaa. Monet sadassa vuodessa tapahtuneet asiat, kuten merenpinnan nouseminen, Golf-virran pysähtyminen ja juomaveden puutteesta aiheutuneet sodat, ovat linjassa nykyajan tulevaisuusennusteiden kanssa. Kirja onnistuu annostelemaan tietoa sopivissa väleissä ilman valtavia infodumppeja. Tarinan sijoittaminen Helsinkiin (tai Helsingin kaupunkisaarelle) on hyvä veto.

Kirjailijat ovat tuoneet maailmaansa paljon uskottavan oloista uutta tekniikkaa, mutta osa tuntuu vähän keksimällä keksityiltä. Onko läpinäkyvä kännykkä todella kätevä käyttää? Lisäksi mietin koko ajan, miten virtuaalimaailmassa onnistuu parkour, juoksu, kiipeäminen vuoren huipulle, puussa roikkuminen tai joessa uiminen, kun pelaaja on pelipuvussa omassa huoneessaan.

Kirjailijoiden tausta käsikirjoittajina sekä videopeli- ja Japani-innostus näkyvät romaanissa. Tuntuu, että kirjaan on yritetty sisällyttää kaikki, mikä mahdollisesti voisi yläasteikäisiä nuoria kiinnostaa: videopelit, ninjat, samurait, Japani, dystopia jne. Juoni kulkee eteenpäin melkein hengästyttävällä tahdilla, eikä suvantokohtia ole montaa. Pisimmät pelijaksot samurai-ajan Japanissa alkavat hieman puuduttaa, mutta tarina pitää otteessaan.  Jonkin verran epätasaisuutta on jäänyt, ja loppupuolen iso juonenkäänne oli paitsi yllättävä myös melko epäuskottava.

Tytötkin pelaa -hengessä päähenkilö on siis tyttö, ja mukana on myös muutama lyhyt kannanotto naisten pelaamiseen. En voi kuitenkaan mitään sille, että Bug tuntui pojalta koko kirjan ajan. Jotenkin Bugin käytös ja ajatuspuhe tuntuvat kovin poikamaiselta, ja tyttöys paljastuu ylipäätään vasta parinkymmenen sivun jälkeen. Kirjan naishahmoja kuvataan myös Bugin silmien kautta lähinnä kauniiksi, söpöiksi tai jänteviksi, mikä tuntuu luontevammalta mieskatsojalle. Koulun kiinnostavan pojan kanssa ei oikein synny jännitettä, vaikka tarina yrittää hieman romantiikkaa luoda.

Myös Sivujen välissä -blogin Hanna toi esille ajatuksen Bugin ”sukupuolettomuudesta”, en ole siis aivan yksin ihmetykseni kanssa. Onko Bug kirjoitettu aluksi pojaksi, mutta päätetty muuttaa viime hetkellä? Onko liika tyttöys häivytetty, jotta pojatkin tarttuisivat teokseen? Mistä aineksista käsitys päähenkilön sukupuolesta lopulta rakentuu? Jäin ihan oikeasti miettimään kysymystä, enkä keksinyt heti vastausta. Olen kuitenkin lukenut miesten kirjoittamia kirjoja uskottavista naispäähenkilöistä ja päinvastoin. Kiinnostava aihe!

Kaiken kaikkiaan Beta on kiinnostavaan miljööseen rakennettu ja vauhdikas vaikkakin hieman mutkia oikova tarina. Kohderyhmään sen luulisi purevan. Voisin suositella tätä myös sellaiselle nuorelle, jota pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin kirjat. Selkeimmin Beta vertautuu Ernest Clinen Ready Player Oneen, jonka olen toistaiseksi nähnyt vain elokuvana. Poimin yhteyksiä myös Emmi Itärannan teoksiin Teemestarin kirja (Suomi-dystopia, japanilaisuus, teeseremonia) ja Kudottujen kujien kaupunki (tulvien piinaama saari, veden läsnäolo), vaikka kirjat ovatkin aivan erilaisia tyyliltään.

Jatkoa odotellessa – seuraava osa Glitch ilmestyy vuonna 2019.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on lohikäärme. 

Subjektiivinen tuomio: ***+

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Beta – Sensored Reality 1
Tammi 2018
328 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Miksi hänestä tuntui, että nyt oli astuttu rajan yli, otettu peruuttamaton askel? Kuinka paljon on liikaa, kuinka pitkälle pitää mennä että ollaan liian pitkällä?

En ollut aikaisemmin kuullutkaan Margaret Atwoodin kirjasta Oryx ja Crake, mutta valitsin sen keväällä luettavaksi kirjallisuuden analyysin kurssin lukulistasta. Vajaa viisisataasivuinen romaani meinasi lannistaa ulkonäöllään ja mystisellä nimellään, mutta palkitsi onneksi lopussa. Oryx ja Crake on hieno ja älykkäästi rakennettu scifi-dystopia, joka kertoo, miten meille voi käydä jos emme pidä varaamme.

Oryx ja Crake sijoittuu määrittelemättömään aikaan, jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka ei välttämättä ole kovin kaukana meidän ajastamme.  Tarina kulkee vuorotellen kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä päähenkilö Lumimies elää meren rannalla ainoana henkiin jääneenä ihmisenä ja pitää huolta Craken lapsiksi kutsutusta geenimanipulaation avulla luotujen kloonien yhteisöstä. Toinen tarinalinja kulkee Lumimiehen, entiseltä nimeltään Jimmyn, menneisyydessä ja selittää keitä ovat Crake ja Oryx ja mikä oli heidän osansa ihmiskunnan kohtalossa.

Paljon takakansitekstiä enempää juonesta ei viitsikään paljastaa, jotta palaset saavat loksahdella kohdalleen vasta lukiessa. Oryx ja Crake on toisaalta kirja geeniteknologian vaaroista, mutta toisaalta kertomus kolmen ihmisen välisistä suhteista ja vaikutusvallasta. Tarina avautuu lukijalle hienosti pala palalta ja pitää otteessaan. Kirjan alkupuolisko on melko hidastempoinen, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyy niin, että sivut kääntyivät kuin itsestään. Jos Orjattaresi oli mielestäsi hyvä, voisit pitää myös tästä.

Selkeimmin esiin nouseva teema on geeniteknologian kokeilut ja niiden etiikka. Kammottavien kokeiden vertauskuvaksi teoksessa nousee NaposTipu, geenimanipuloitu kananpoika, jossa kasvaa merivuokkomaisessa rakenteessa pelkkiä kananrintoja. ”Eivätkä eläinten oikeuksien puolustajat mahda mitään, koska eliö ei tunne kipua.” Aluksi eläinten näkeminen kuvottaa Jimmyä, mutta pian hän kippaa kuitenkin kitaansa iloisesti NaposTipu-pikaruokaa. Pienillä harppauksilla voidaan päätyä lopulta tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta.

Kirja aloittaa MaddAddam-trilogian, jossa on ilmestynyt suomeksi myös Herran tarhurit (2009) ja Uusi maa (2013).

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

Kääntäjä Kristiina Drews on saanut valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 1989, vuonna 1998 Mikael Agricola -palkinnon ja vuonna 2015 Gummeruksen Kaarlen päivän tunnustuksen.

Margaret Atwood
Oryx ja Crake
Otava 2010
487 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Dystopia, Scifi

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

On yleisesti tunnettu tosiseikka, että kolmekymmentäyhdeksänvuotias naimaton, hyvähipiäinen nainen haluaa ehdottomasti aviomiehen. Ja lapsen. Siis kaikki muut paitsi minä.

Nimen ja kannen perusteella Avioliitto Jane Austenin tapaan -romaanilta voi odottaa vain ja ainoastaan kevyttä kesähömppää, ja sitä lukija myös saa. Päähenkilö Katherine ”Kate” Shaw elää mukavaa elämää kauneuslehden toimittajana ja ystävien ja perheen ympäröimänä. Neljäkymmentä täyttävällä uranaisella ei ole miestä, ja hän yrittää parhaansa mukaan vältellä ystävien vauvanhuuruista lapsiperhearkea.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Kate jää työttömäksi, läheinen isoäiti sairastuu ja äiti on pelannut kaikki rahansa niin että perheen asunto menee myyntiin. Nyt free-toimittajana Kate saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun: pitäisikö nykyajan naisen hankkia Austenin romaanien tyyliin varakas aviomies talouden turvaamiseksi, ja miten se onnistuu? Kirjoittamisen ohella hän todella alkaa elää tarinaansa, sillä rikas mies tuntuu ainoalta ratkaisulta tukalaan tilanteeseen.

Kun ystävät antavat Katelle vielä vitsinä syntymäpäivälahjaksi pikku palasen skotlantilaista maata, jonka mukana hän saa aatelisarvon, soppa on valmis. Katherine hyödyntää mediasuhteitaan hulppeiden matkojen hankkimiseen, alkaa esiintyä lady Katena ja pääseekin pian mukaan eliitin elämään. Kulissia on kuitenkin jatkuvasti pidettävä yllä, ja hän ajautuu yhä syvemmälle huijaukseensa. Miesehdokkaitakin pyörii mukana ihan kiitettävästi, mutta löytyykö rikkaudesta rakkaus?

Kate on päähenkilönä toisaalta hauska ja itseironiaan kykenevä, toisaalta todella rasittava. Kaikki muut henkilöt sekä lukija tietävät mitä hän todella tarvitsee, mutta hän kieltäytyy jääräpäisesti näkemästä tosiseikkoja ja mennä posottaa oman pakkomielteensä perässä. Kirjan loppuratkaisun arvaa 99-prosentin varmuudella suurin piirtein neljänkymmenen sivun jälkeen, mutta tarinassa on silti omanlaisensa vetovoima ja liimauduin siihen kiinni ihan loppusivuille saakka. Olennaista on tässäkin, miten loppuratkaisuun päästään ja kuinka pahasti Kate ehtii sotkea elämänsä ennen sitä. Teksti kulkee sujuvasti ja kirjaa maustavat hyvät sivuhahmot.

Jane Austenin kirjat mainitaan Katen suurena intohimona, ja jokaisen luvun alussa on pieni lainaus jostain Austenin romaanista, mutta tarinan alkusysäyksen jälkeen kirjat unohtuvat tarinasta kokonaan. Eipä sillä, Katen toilailut ovat aika kaukana Austenin hillittyjen sankaritarten elämästä. Austen-faneille kirja ei siis tarjoa mitään mullistavaa, mutta kevyenä lomalukemisena se toimii hyvinkin neljän tähden arvoisesti.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kim Izzo
Avioliitto Jane Austenin tapaan
Schildts & Söderströms 2015
327 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus