Fantasia

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset

”’Minne me menemme?’
He saapuivat tornin huipulle juuri kun ilotulitus saavutti dramaattisen huipennuksensa ja punaiset, kultaiset, siniset ja violetit räjähdykset valaisivat öisen taivaan.
’Menemme kotiin, Morrigan Korppi.'”

Maailman kirjat -haaste: Australia (11/195)
Mistä lukujonoon: Arvostelukappale Otavalta.

Ennakko-odotukset: Maaginen seikkailu uudessa fantasiamaailmassa. Tähän mennessä jokainen lukemani arvio on maininnut Morriganin koetusten muistuttavan Harry Potteria.

Juoni: Morrigan Korppi on kirottu lapsi, eli häntä syytetään kaikista onnettomuuksista ja kukaan ei oikein pidä hänestä. Lisäksi hänen on määrä kuolla yksitoistavuotissyntymäpäivänään. Ennen kuin näin ehtii käydä, paikalle saapuu kuitenkin outo mies Jupiter Pohjoinen.

Jupiter vie Morriganin kuolemaa pakoon toiseen maailmaan, Nevermoorin kaupunkiin. Siellä Morriganille selviää, että hän on Jupiterin valitsema ehdokas Meineikkaan Seuran jäseneksi, ja hänen tulee osallistua kolmiosaiseen kokeeseen. Viimeisessä koetuksessa hänen täytyy esitellä omaa erityiskykyään – kunhan hän ensin keksii, mikä se on.

Mikä toimi ja mikä ei: Nevermoor tosiaan muistuttaa Harry Potteria. 11-vuotias lapsi päätyy taianomaiseen maailmaan. Hän saa huomata, että hänessä on tuntemattomia voimia, tai ainakin sitä häneltä odotetaan. Lisäksi hän osallistuu kolmeen koetukseen kuin paraskin kolmivelho-ottelija. Tämänkin kirjan on suomentanut ansiokkaasti Jaana Kapari-Jatta. Samanlaisuuden tunnisti, mutta kirjoissa on onneksi myös paljon erottavia piirteitä.

Halusin koukuttua kirjaan, mutta en oikein päässyt kunnolla fiilikseen mukaan. Juoni kulki kyllä vauhdikkaasti, ja Jessica Townsendin luoma maailma on rikas ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Vähän liiankin täynnä – tuntui, ettei Nevermoorissa ole mitään sisäistä logiikkaa tai syitä tiettyihin asioihin, kun oli vain keksitty mahdollisimman paljon kaikkea outoa ja hauskaa. Koska kirjasta tulee niin paljon mieleen Harry Potterin maailma, vertasin Nevermooria Tylypahkaan, ja tämän kisan Tylypahka voittaa.

Nevermoor on kuitenkin suunnattu lapsille ja nuorille eikä lähes kolmekymppisille kirjabloggaajille. Kohderyhmäänsä kirja varmasti uppoaa. Tarina jaksoi pitää otteessaan loppuun saakka, ja pyysin arvostelukappaleen myös sarjan seuraavasta osasta. Ehkäpä sen kanssa pääsen paremmin vauhtiin! Sarjan molempien kirjojen kannet ovat todella hienot ja kiva lisäys kirjahyllyyn.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Otava 2018
368 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Lastenkirjat

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Miehen katse pysähtyi kojeeseen, jota Mina piteli hämmentyneenä sormissaan kuin orava käpyä.
– Se on sydän, mies sanoi viimein.
– Mitä?
Mies hymyili vähän.
– Tuo, mitä neiti pitelee käsissään, on on sydän.
– Eihän ole. Se on vain jonkun koneen pala, kellon tai höyrykoneen tai semmoisen sisältä.
– Eikö se ole sama asia? Ettekö usko, että koneellakin on oltava sydän?

Sain Anniina Mikaman esikoisteoksen Taikuri ja taskuvaras luettavaksi vuoden 2018 alussa, kun kirjailija tarjosi sitä minulle luettavaksi. Kirja jäi hyllyyn odottelemaan, kunnes WSOY postitti arvostelukappaleen sarjan toisesta osasta ja havahduin aloittamaan sarjan.

Olin lukenut aika erilaisia arvioita, ja odotin mukiinmenevää kolmen tähden lukukokemusta. Taikuri ja taskuvaras pääsi kuitenkin yllättämään positiivisesti!

Tarina sijoittuu kiinnostavalle aikakaudelle vuoden 1890 Helsinkiin. Nuori Mina asuu kadulla ja elättää itsensä varastelemalla. Eräänä päivänä hän näpistää hienon metalliesineen ärsyttävän oloiselta nuorelta herralta, mutta jää kiinni. Keksijäksi ja taikuriksi osoittautuva Tom ei kuitenkaan ilmianna Minaa, vaan palkkaa hänet töihin talouteensa.

Mina muuttaa taloon, jossa on enemmän ihmeellisiä asioita kuin hän olisi osannut kuvitellakaan. Sekä Tomilla että tämän luona asuvalla äksyllä professorilla on menneisyydessään paljon salaisuuksia, jotka avautuvat pikku hiljaa. Hieman ihmettelin 16- ja 25-vuotiaiden päähenkilöiden orastavaa romanssia, mutta kirja pääsee lopulta yllättämään senkin suhteen.

Näin mielessäni Tomin ihmeiden teatterin jonkinlaisena The Prestige– ja The Greatest Showman -elokuvien kiehtovana yhdistelmänä. Ja jos luonneanalyysiin mennään, Tomista tulee mieleen huikentelevainen velho Howl (Liikkuva linna) ja täydellinen mutta ahdistunut Edward Cullen (Houkutus). Vai mitä sanotte tästä:

Jokin Tomissa taisteli sitä vastaan, mitä hän tahtoi sanoa. Hän suorastaan vapisi, mutta hilliten itsensä loppuun asti hän viimein sanoi hiljaisella äänellä:
– Sillä ei ole merkitystä, mitä minä haluan! Et ole turvassa minun lähelläni. – – En olisi saanut vetää sinua mukaan elämääni.”

Joka tapauksessa Taikuri ja taskuvaras oli antoisa lukukokemus. Teksti on helposti luettavaa ja tarina vie mukanaan. Mikaman luoma maailma on runsas ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Suosittelen tätä kaikenikäisille lämminhenkisestä fantasiasta pitäville lukijoille. Odotan paljon myös sarjan seuraavalta osalta, Huijarin oppipoika, joka sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä kirjaa. Jos saisin sen vaikka vähän nopeammin luettua kuin reilussa vuodessa!

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on ammatti.

Anniina Mikama
Taikuri ja taskuvaras
WSOY 2018
415 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

’Miksi ihmeessä kuvittelin, että elämän pitäisi olla mielenkiintoista?’ hän ihmetteli juostessaan. ’Pelkäisin vain koko ajan. Kaikki johtuu siitä, että olen vanhin kolmesta.’

Liikkuva linna -elokuva löytyy hyllystäni ja olen katsonut sen monta kertaa, mutta luin kirjan vasta tänä vuonna lukupiirin yhteydessä. Kirja on erilainen kuin elokuva, mutta molemmat ovat hyviä!

Liikkuvan linnan päähenkilönä on nuori Sophie, joka on vanhin kolmesta siskoksesta ja tekee töitä perheen hattukaupassa. Yllättäen kauppaan piipahtaa Erämaan noita, joka loitsii Sophiesta yhdeksänkymppisen eukon ilman mitään selkeää syytä. Mummo-Sophie päättää lähteä kotoaan, ja päätyy erämaahan harhailemaan.

Sieltä Sophie löytää Howl-velhon liikkuvan linnan, ja ängettyään sisään päättää ryhtyä taloudenhoitajaksi. Turhamaisen ja itsekkään Howlin väitetään syövän nuorten naisten sydämiä, mutta Sophie uskoo olevansa turvassa – hänhän ei ole nuori eikä kaunis. Liikkuvaa linnaa ohjailee sympaattinen tulidemoni Calcifer, joka tarjoutuu poistamaan Sophien loitsun. Vastalahjaksi Sophien pitää ensin selvittää, miten purkaa Calciferin ja Howlin välinen sopimus.

Liikkuvan linnan maailma on kiehtova ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Taikuutta ei selitetä, vaan lukija pudotetaan suoraan eriskummalliseen maailmaan, jossa on velhoja, tulidemoneita ja loitsuja. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heidän toimiaan on hauska seurata. Mummoksi muuttunut Sophie päästää luonteensa valloilleen, ja on riemastuttava päähenkilö. Eikä Howlkaan ole se tyypillisin satujen sankarihahmo. Yhdessä he ovat varsin vinkeä parivaljakko.

Liikkuvasta linnasta löytyy muuten upea miesflunssan kuvaus:

Howl loihti uuden nenäliinatukon ja mulkoili niiden takaa Sophieta punaisiksi ja vetisiksi muuttuneilla silmillään. Sitten hän nousi seisomaan. ’Minulla on kurja olo’, hän ilmoitti. ’Menen sänkyyn ja saatan kuolla sinne.’ Hän vaappui säälittävästi portaiden luo. ’Haudatkaa minut rouva Pentstemmonin viereen’, hän raakkui matkalla huoneeseensa.

Kerronta on sujuvaa ja kirjan luki nopeasti. Kuten äskeisestä katkelmasta näkyy, mukana on myös reippaasti huumoria. Loppuratkaisu on joidenkin arvioiden mielestä turhan nopeatempoinen ja hivenen siirappinen, mutta minun mielestäni oikein passeli.

Kirja ja elokuva eroavat toisistaan paljon, mutta kirjaa lukiessani näin mielessäni elokuvan hahmot. Kirja myös selitti tiettyjä elokuvan juoniratkaisuja, jotka eivät ole useammallakaan katselukerralla auenneet. Kumpikin on kuitenkin erillinen teoksensa ja pidin molemmista yhtä lailla. Parhaiten tuntuukin toimivan, että katsoo elokuvan ensin ja lukee kirjan sitten, jolloin kirja täydentää elokuvan tarinaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Diana Wynne Jones
Liikkuva linna
WSOY 2005
323 sivua

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Kirja vs. elokuva, Nuortenkirjat / YA