Historiallinen

2 kommenttia

"Lakanoita vaihtaessaan hän vain sanoi, mistään mitään tietämättä, papereitani luettuaan, että pianhan löytäisin uuden. Uuden minkä? Uuden sinut? Hänkö sinuksi kuvitteli alkavansa? Sellaista ei ole, toista sinunlaistasi, Lempi."

Lempiä hehkutettiin kirjablogissa jos toisessakin viime syksynä, ja luin sen nyt itsekin. Kun sain aloitettua, hotkaisin parisataasivuisen kirjan kevyesti parissa illassa. Lempi oli aika erilainen kuin odotin, ja todella vaikuttava lukukokemus.

Kirjan päähenkilö on nuori kauppiaantytär Lempi, joka muuttaa pienelle Pursuojan tilalle Viljamille vaimoksi. Hän ei kuitenkaan pääse itse lainkaan ääneen, vaan häntä kuvataan koko romaanin ajan kolmen muun henkilön kautta. Kirja alkaa aputyttö Ellin lähettämillä kirjeillä, joissa hän kertoo Lempin lähteneen kotoa sillä aikaa kun Viljami oli rintamalla.

Tästä seuraavia tapahtumia, yhden perheen tragediaa, aletaan keriä auki ensin Viljamin, sitten Ellin ja lopuksi Lempin kaksoissisaren Siskon näkökulmasta. Takaumat ja muistot kulkevat mukana sujuvasti ja vuorottelevat nykyhetken kanssa. Jokaisella henkilöllä on omanlaisensa ääni, ja lukija pääsee syvälle heidän ajatuksiinsa.

Kirjaa kuvataan takakannessa näin: "herkkyydessään väkevässä romaanissa on voimakas jännite ensimmäiseltä sivulta viimeiselle", ja se pitää hienosti paikkansa. Mielikuva Lempistä henkilönä muuttuu sen mukaan, kuka on äänessä. Lukiessa vuorottelivat monenlaiset tunteet: haikeus, myötätunto, hämmästys, näin muutamia mainitakseni.

Varsinkin Viljamin kerronta on hengästyttävää luettavaa, lähes tajunnanvirtaa, mutta silti helppoa seurata. Lempihahmokseni muodostui kuitenkin järkevä Sisko, joka vetää tarinan langat lopulta yhteen. Lempi on lyhyesti sanottuna hyvä kirja, joka tekee surulliseksi. Kieli on hurjan kaunista, ja ohueen kirjaan mahtuu paljon. Erityisesti esikoisromaaniksi teos on vaikuttava.

Lempi on myös ensimmäinen vuonna 2017 lukemani kirja, joten se saa kunnian aloittaa Helmetin lukuhaasteen. Kirja olisi sopinut moneenkin haasteen kohtaan, mutta valitsin sille kategorian Kirjan nimessä on tunne.

"Läksy oli kauhistuttava: koskaan toista ihmistä ei näe kokonaisena. En ole varma, tajuanko sitä vieläkään."

Subjektiivinen tuomio: *****

Osta kirja Adlibriksesta*

Minna Rytisalo
Lempi
Gummerus 2016
234 sivua

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

2 kommenttia

6 kommenttia

syystanssiaiset

"Merytonin naisväen keskuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että Longbournin herra ja rouva Bennetillä oli ollut onnea, kun he olivat saaneet neljä viidestä tyttärestään naimisiin."

P. D. Jamesin dekkari Syystanssiaiset (alkuperäinen nimi Death Comes to Pemberley) kuuluu samaan kategoriaan aikaisemmin lukemani Longbournin talossa kanssa. Molemmissa esiintyvät Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tutut hahmot uusissa seikkailuissa.

Siinä missä Longbournin talossa oli suorastaan inhorealistinen kuvaus Bennetin perheen palvelijoiden elämästä säätyläistilalla, Jamesin Syystanssiaiset noudattaa uskollisemmin Austenin tyyliä (ja hyvä niin, koska kirjaa on paljon miellyttävämpää lukea). Elizabethin ja  Darcyn naimisiinmenosta on kuusi vuotta, ja he ovat asettuneet mukavasti elämään Pemberleyn kartanoon. Kaksi poikaakin on siunaantunut ja elämä on mallillaan.

Vuosittaisten syystanssiaisten aattona tilan rauha kuitenkin järkkyy, kun Elizabethin sisar Lydia ajaa vaunuillaan pihaan täysin hysteerisenä huutaen, että Wickham on murhattu. Miehet lähtevät metsään etsimään tätä, mutta löytävätkin kapteeni Dennyn kuolleena ja Wickhamin tämän vieressä yltä päältä veressä. Seuraa kuolemansyyntutkimus ja oikeudenkäynti, ennen kuin mysteeri pikku hiljaa keriytyy auki. Murhasiko Wickham parhaan ystävänsä? Entä kuka on mystinen nainen, jonka palvelustytöt näkivät metsässä ja väittivät aikoja sitten eläneen rouva Reillyn haamuksi?

Kirja alkaa prologilla, jossa kerrataan pikaisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat. Näin ollen Syystanssiaiset voi lukea myös ilman alkuperäisen kirjan tuntemista, mutta kyllä suosittelisin kirjaa ehdottomasti Y&E:n lukeneille. Austen-faneille kirja on varmasti etupäässä suunnatukin.

Itse pidin kirjasta kovasti. Ylpeys ja ennakkoluulo kuuluu suosikkeihini, ja Syystanssiaisissa pääsi sukeltamaan takaisin kirjan maailmaan ja lukemaan, millaista päähenkilöiden elämä olisi voinut olla myöhemmin. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin samanlaiseksi kuin alkuperäisessäkin teoksessa, ja on helppo kuvitella että juuri Wickham joutuisi syytetyksi murhasta ja uhkaisi jälleen kerran tahrata Pemberleyn maineen. Eniten kirjassa seurataan herra Darcyn ajatuksia, ja James kuvaakin niitä uskottavasti.

Murhamysteerin lisäksi tarinasta löytyy myös reilusti draamaa ja ripaus romantiikkaa: Darcyn sisarella Georgianalla on kaksikin kilpakosijaa joista valita. James on kehitellyt myös muille sivuhahmoille tyydyttäviä jatkoja: Bennetien epäsuosituin sisar Marykin on päätynyt avioliittoon, ja jopa itse lady Catherine de Bourgh on pehmentynyt ja alkanut toipua Pemberleyn metsiä kohdanneesta häväistyksestä. Riemastuin lopun pienestä yksityiskohdasta, kun huomasin että James oli ujuttanut tarinaan myös toisen Austenin kirjan henkilöitä pieneen sivuosaan.

Innostuin alun perin lukemaan kirjan katsottuani YLE:ltä siihen perustuvan minisarjan Pemberleyn kartanon tragedia. Sarja oli laadukkaasti toteutettu, mutta oli jännä huomata kuinka paljon muutoksia siihen oli tehty verrattuna kirjaan. Esimerkiksi Elizabethin osuus mysteerin selvittämisessä oli sarjassa paljon isompi - kirjassa hän oikeastaan vain istui muualla odottelemassa. Sarja on YLE Areenassa nähtävissä vielä viikon pari, joten nyt kipin kapin katsomaan jos et ole vielä nähnyt.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan. 

Subjektiivinen tuomio: *****

P. D. James: Syystanssiaiset
Otava 2012
348 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

6 kommenttia

Lähetä kommentti

virtasenhistoria"Maapallon alkuliemessä eräänä tiistaina noin miljardi vuotta sitten eläneellä pienellä alkueläimellä oli selässään sininen risti, ja se uiskenteli määrätietoisemmin kuin muut, suuremmat alkueläimet sen ympärillä. Se ei tietenkään ymmärtänyt mistään mitään, vaan kulki minne virta sitä milloinkin vei, mikä olikin ominaisuus, joka tuli jäämään sille määrääväksi vuosimiljoonien ajaksi. -- Kyseisen alkueläimen nimi oli Virtanen, ja sitä voidaan pitää suomalaisten kantaisänä."

Virtasen historia on humoristisen romaanin muotoon puettu historiankirja. Olen aina tykännyt historiasta, joten tämä kirja oli sopivaa luettavaa. Varsinkinkin kun lukiosta on sen verran aikaa, että Suomen historian yksityiskohdat alkavat olla hyvin unohtuneet. Kirja alkaa maailmanhistorian alkuhämäristä ja kertoo kuinka Virtanen, silloin vielä pieni alkueläin, päätyi Suomeen. Siitä eteenpäin Roope Lipasti kuljettaa Virtasen tarinaa läpi Suomen historian.

Virtanen on mukana useimmissa kotimaamme historian käännekohdissa ja usein vaikuttaa asioihin tahtomattaan tai saa aikaan suuria mullistuksia vahingossa. Hän muun muassa käy ristiretkillä, rakentaa Turun, keksii kirjapainon, puhdistaa uskon, perustaa rautatien, menee yleislakkoon, on vanhin seitsemästä veljeksestä, osallistuu olympialaisiin ja on mukana useammassakin sodassa. Kaiken aikaa Virtasta ajaa eteenpäin sinnikkyys, jääräpäisyys ja rakkaus ihastuttavaan Korhoseen.

Tarina on alun perin ilmestynyt radiokuunnelmana, jota en ole kuunnellut. Se toimii kuitenkin kirjanakin ja itse ainakin tykkäsin sopivan lyhyistä luvuista. Usean kerran nauroin ääneen (muun muassa päästyäni kaikkien Virtasen kommelluksien jälkeen lukuun nimeltä A. I. Virtanen). Ylipäätään idea kuvata historiaa yhden henkilön kautta on hauska, ja Virtanen on erittäin sympaattinen ja huvittava henkilö. Ja onneksi loppukin on onnellinen. Suosittelen!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä.

Roope Lipasti: Virtasen historia
Karisto 2012
326 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

Lähetä kommentti