Lastenkirjat

Favilli & Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

Elipä kerran Englannin maaseudulla tyttö, joka rakasti kirjoja yli kaiken. Jane ei viihtynyt missään muualla yhtä hyvin kuin isänsä kirjaston sohvalle käpertyneenä, nenä kirjassa. Hän uppoutui tarinoihin niin, että joskus hän jopa väitteli kirjojen henkilöiden kanssa, ihan niin kuin he olisivat osanneet vastata.”

Törmäsin kapinallisten tyttöjen iltasatuihin alun perin Helsingin kirjamessuilla, ja hauskan idean ja hienon kuvituksen takia pyysin kirjasta arvostelukappaleen. Vastaiskuna prinsessasaduille tämä iltasatukirja kertoo sadan merkittävän, tosielämän naisen tarinan. Päähenkilöitä on laaja skaala egyptiläisistä faaraoista ja antiikin ajattelijoista nykyajan nuoriin poliitikkoihin ja urheilijoihin. Toki mukana on myös muutama kuningatar ja keisarinna.

Jokainen tarina on yhden sivun mittainen, minkä lisäksi aukeamalla on naisen kuva, perustiedot ja jokaiselta yksi sitaatti. Huomasin ilokseni, että kirjassa oli naisia aidosti ympäri maailmaa. Harmillisesti yhtään suomalaista ei ollut mahtunut mukaan, ruotsalaisia kylläkin. Upeinta kirjassa on melkeinpä kuvitus: yli 60 kuvittajaa ympäri maailmaa on taiteillut jokaisesta naisesta erityylisen muotokuvan. Myös lainaukset ovat erittäin mielenkiintoisia.

”Pidä kiinni oikeudestasi ajatella, koska on jopa parempi ajatella väärin kuin olla ajattelematta lainkaan.”
– Hypatia (n. 370-415, Kreikka)

Itse sadut ovat tiivistettyjä ja lastenkirjatyyliin siloiteltuja onnellisine loppuineen – esimerkiksi mestaukset, murhat ja itsemurhat jätetään mainitsematta. Hieman jäin miettimään sitä ihailevaa kuvaa, jonka kirja antaa merirosvouksesta ja aviomiehen vangitsemisesta vain koska hänestä ei tykkää. Mutta no, se kai kuuluu satukirjojen genreen.

Ada Lovelace.

Kirjan ajatuksena on esitellä alallaan menestyneitä naisia, tarjota pienille tytöille roolimalleja ja kertoa, että esteet voidaan voittaa. Mitä luimme kerran -blogin Laura pohtii kirjaa kriittisesti, ja näkee sen muutenkin kuin pelkkänä ylistyksenä kapinallisille tytöille. Kun kirja jatkuvasti kannustaa, että tytöstäkin voi tulla, se samalla myöntää, että lähtökohtaisesti näin ei ole.

Monien tarinoiden lähtökohtana tosiaan on yhteiskunnan (tai miesten) epäily naista kohtaan. Sitten nainen oikein yrittää, pääsee vaikeuksien kautta voittoon ja yllättää kaikki. Osa naisten tarinoista nähdään miesten kautta ja naimisiinmeno esitetään suurena onnistumisena. Itsekin ihmettelin Lauran mainitsemaa Serena ja Venus Williamsista kertovaa satua, jossa taustatarinana on Raul-niminen random tacomyyjä, jonka tytöt tekevät ylpeiksi pelaamisellaan. Se on kuitenkin onneksi poikkeus. Itse pidin kirjan pienistä rakkaustarinoista – avioliitto on kuitenkin monelle tärkeä osa elämää, eikä se sulje pois naisen saavutuksia.

Lumiomena-blogin Katja jatkaa pohdintaa blogissaan ja ottaa esille myös sen, että kirjan tekijät ovat italialaisia. Italiassa kulttuuri on erilainen ja patriarkaalisempi kuin Suomessa. Lisäksi itse huomioin sen, että suurin osa tarinoista kertoo kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia sitten eläneistä naisista. Niiden aikojen miesvaltaisessa kulttuurissa naisia todellakin epäiltiin ja estettiin, ja oli poikkeus, jos tytöstä tuli jotakin. Niinpä mielestäni on luonnollista, että se tulee esille myös tarinoissa.

Alek Wek.

On upeaa, että tytöt saavat oman, vain naisiin keskittyvän kirjansa. Kirjailijat ovat naisia, kuvittajat ovat naisia, kirjan päähenkilöt ovat naisia ja suomentaja on nainen, ja joukkorahoituksella toteutettu lopputulos on todella hieno. Pidin kirjasta kovasti. Toisaalta on harmillista, että vuonna 2017 tällaista kirjaa edelleen tarvitaan kipeästi ja että sen ilmestyminen on niin suuri spektaakkeli. Puuttuuko lastenkirjallisuudesta vieläkin niin paljon toimeliaita tyttö- ja naishahmoja?

Mietin ajatusleikkinä, miten suhtauduttaisiin kirjaan, jossa on 100 miesten kirjoittamaa ja kuvittamaa tarinaa historian hienoista miehistä. Lopputulos olisi lastenkirjallisuuden all-male panel, jota ei varmastikaan ylistettäisi ihan samalla tavalla. Se, että tämä kirja otetaan niin suurella ilolla vastaan, tuo aika selkeästi esiin naisten vähemmistöaseman kirjallisuudessa ja historiassa edelleen.

Hillary Rodham Clinton.

Yritin kuitenkin nähdä kirjan myös pelkkänä iltasatukirjana ilman sen suurempia pohdintoja. Sellaisena se toimii mainiosti, ja sopii vanhemmillekin lapsille, jotka lukevat itse iltasatunsa. Näin 25-vuotiaana nautin kirjasta kovasti, tutustuin moneen uuteen historian naiseen, ja ihailin joka aukeamalla vaihtuvia kuvitustyylejä ja tekniikoita. Parista tyypistä tuli haettua lisää tietoa myös netin puolelta.

Juuri näitä iltasatuja meidän täytyy tyttärillemme lukea”, todetaan kirjan takakannessa. Suosittelen! Mutta miksi vain tyttärille? Taas se ajatus nostaa päätään, että naiset lukevat sekä naisista että miehistä, mutta miehet vain toisista miehistä. Minusta olisi mukava ajatus, että satuja vahvoista naisista luettaisiin myös pienille pojille.

Kustantamon sivuilla voit lukea lukunäytteen kirjasta. Aukeamien kuvat on napattu siitä.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjablogissa kehuttu kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****-

Elena Favilli & Fransesca Cavallo
Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista
Kustantamo S&S 2017
212 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat, Sadut

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

jalijasuklaatehdasHän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA.

Luin Roald Dahlin tunnetuimpiin kuuluvan lastenkirjan Jali ja suklaatehdas osana kesän lukumaratonia. Muistan kuinka luin kirjaa lapsena ihan fiiliksissä ja ihmettelin, miten kukaan voi kirjottaa noin herkullisesti suklaasta ja karkista. Lempparini on tietenkin Vonkan erikoismurea kuohukermainen herkkusuklaa.

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin pelkäsin, että lumous haihtuu lopullisesti kun luen kirjan taas. Paras tapa pilata lapsuuden suosikit kun on yleensä lukea tai katsoa ne uudelleen aikuisena. Onneksi niin ei käynyt! Väljän taiton ja Quentin Blaken mainion kuvituksen takia kirjan 187 lukaisi tunnissa läpi, ja se olikin mukava laskeutuminen 24 tunnin lukumaratoniin.

Kirja alkaa köyhän Jalin perheen esittelyllä. Vanhemmat, kaksi paria isovanhempia ja Jali asuvat kaikki pienessä tönössä kaupungin laidalla. Heillä on hyvin vähän rahaa edes ruokaan. Samassa kaupungissa on asuu erikoinen suklaatehtailija Villi Vonka, joka järjestää suuren kilpailun lapsille. Vonkan suklaalevyihin piilotetaan viisi kultaista pääsylippua, ja sellaisen löytäneet pääsevät kierrokselle suklaatehtaaseen ja saavat karkkia loppuelämäkseen. Parin turhan ostoksen jälkeen Jali ostaa löytämällään pennosella vielä yhden suklaalevyn nälkäänsä. Sieltä pilkahtaa jotain kultaista… (Tämä oli riemukas hetki lapsena.)

Köyhä mutta hyväsydäminen Jali herätti tietenkin sympatiani nuorena. Niin hän tekee edelleen, mutta oli yllättävää huomata kuinka kärjistettyä Dahlin kirjoitustyyli on. Neljää muuta tehtaaseen tulevaa lasta pilkataan surutta, koska yksi on lihava, toinen hemmoteltu, kolmas television orja ja neljäs purkka-addikti. He kaikki kokevatkin eri tavoilla epämiellyttävän kohtalon tehtaassa, mutta Vonkan mielestä se on vain hauskaa.

Tämä ei lapsena häirinnyt mitenkään, mutta nyt mietti pakostakin kirjan korrektiutta samalla kun luki sitä. Niin, ja Vonkan tehtaan työntekijöinä on pieni umppa-lumppa-alkuperäisheimo, jonka Vonkka on rahdannut viidakosta töihin tehtaaseensa ja jolle hän maksaa ruokapalkkaa.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta, ja oli mukavaa huomata ettei sen herkullinen kuvaus ollut vähentynyt yhtään. Vonkan tehtaasta löytyy edelleen mitä mielikuvituksellisempia karkkeja, joita mielellään maistaisi. Vaikka kirja on kirjoitettu alun perin 60-luvulla, sen yllättävä ajanmukaisuus huvitti. Televisio ynnä muut härpäkkeet taisivat olla uhka lapsille jo silloin, kun umppa-lumpatkin intoutuivat laulamaan:

”Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän –
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa! —
Mutta melkeinpä joka talossa
me näimme (salaa, ikkunasta)
miten lapset nuo istuivat
kuvaruudun luona kuin apinat. —
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja – heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea. –”

Eipä ole maailma paljoa muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa :D Kaiken kaikkiaan kirja on kevyttä ja herkullista luettavaa suklaan ystäville, kunhan ottaa oikeanlaisen asenteen. Se voisikin olla parasta oikein kermaisen suklaalevyn kanssa nautittuna.

roalddahlhaasteEhdin juuri osallistua myös Yöpöydän kirjat-blogin emännöimään Roald Dahl-lukuhaasteeseen! Yhden kirjan lukeneena saavutin tason nilviö. Jeah!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Ruoasta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Roald Dahl
Jali ja suklaatehdas
Otava 2009
187 sivua

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Lastenkirjat, Vanha suosikki

Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää

kapteenisinikarhun13½elämää

Saksalaisen Walter Moersin kirjoittama ja kuvittama Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää on yksi kaikkien aikojen kirjasuosikeistani. Muistan, kuinka tein ala-asteella jotain kirjaesittelyä tästä ja hehkutin teoksen maasta taivaisiin… :D Myöhemmin hankin pokkarin myös hyllyyni. Tämäkin taitaa olla Hermux Tantamoqin seikkailujen ohella sellainen kirja, ettei sitä nykyään löydy enää kuin kirjastoista ja tuurilla antikvariaateista.

Sinikarhu on nimensä mukaan sininen karhu, joka asuu mielikuvituksellisella Zamonian mantereella. Zamoniaa kansoittavat mitä ihmeellisimmät olennot, ja Sinikarhu joutuu toinen toistaan hulvattomimpiin seikkailuihin. Kirja on jaettu kolmeentoista ja puoleen lukuun, joista jokainen kuvaa yhtä karhun elämänvaihetta.

”Elämä alkaa normaalisti syntymästä – minun ei alkanut. Ainakaan minulla ei ole mitään muistikuvaa syntymästäni.”

Tarina alkaa myrskyävästä merestä, jossa pieni pähkinänkuoressa makaava Sinikarhu seilaa, kunnes kääpiömerirosvot pelastavat hänet. Siitä matka jatkuu muun muassa laiva-aaveiden saarelle, Pulina-aaltojen puheopetukseen ja myöhemmin esimerkiksi ulottuvuusaukkoon, sokeriaavikolle ja seitsenaivoisen professori Abdul Yöpöllön Yöakatemiaan sivistystä hankkimaan. Sinikarhun elämästä ei puutu vauhtia tai huumoria.

Matkan varrella tavataan kaikenlaisia viihdyttäviä henkilöhahmoja, kuten puolisokea pelastajasaurus Mac tai Qwert Zuiopü, hyytelöprinssi 2364. ulottuvuudesta. Sinikarhu itsekin on siitä kiinnostava henkilöhahmo, että hän tuntuu hallitsevan suunnilleen kaiken, aina täydellisestä yleissivistyksestä ultramaratonin juoksemiseen ja mestarimaiseen valehtelemiseen.

Psykedeelisyyttä hipovien juonenkäänteiden lisäksi kirjassa on mittava kuvitus, joka on kirjailijan itsensä tekemä. Se tuo paljon lisäväriä tarinaan, ja kuvitustyyli iski ainakin meikäläiseen. Lisäksi tarinanpätkien välissä on katkelmia professori Yöpöllön sanakirjasta, jossa selitetään aina kulloinkin kyseessä olevaa Zamonian ilmiötä tai eliötä.

Tätä kirjaa on jotenkin vaikea eritellä kun on lukenut sen niin monta kertaa vuosien varrella. Siispä sanon vain, että suosittelen. Kannattaa kokeilla! Moers on kirjoittanut myös paljon muuta. Joistakin hänen teoksistaan en tykännyt lainkaan (Huviretki hukkateille ja Hurja matka halki yön), mutta loistavat Rumo-kirjat (Rumo ylämaailmassa ja Rumo alimaailmassa) löytyvät kirjahyllystäni, ja pidin myös Uinuvien kirjojen kaupungista.

Subjektiivinen tuomio: *****

Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää
703 sivua
Otava 2001

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Lastenkirjat