Lastenkirjat

Tove Jansson: Det osynliga barnet

Det var en mild och stillastående sommardag, just en sådan som är lämplig för att tvätta mattorna. Långsamma och sömniga kom dyningarna för att hjälpa till och kring hennes röda mössa summade några humlor som trodde att hon var en blomma.
– Filifjonkan som trodde på katastrofer

Olen aika ylpeä, koska Det osynliga barnet on paitsi ensimmäinen lukemani muumikirja, myös ensimmäinen ruotsiksi kokonaan lukemani kirja. Ja ymmärsin vieläpä suurimman osan ilman sanakirjaa. Kiitos tästä kuuluu naapurissani tönöttävälle Kauniaisten kirjastolle, jonka ruotsinkielinen tarjonta on ymmärrettävistä syistä laaja. Lastenkirjat ovat myös hyvin tyrkyllä siinä leffojen vieressä.

Det osynliga barnet och andra berättelser sisältää nimensä mukaisesti kertomuksen näkymättömästä lapsesta ja muita tarinoita. Telkkarista tuttuja olivat ainakin Den sista draken i världen eli maailman viimeinen lohikäärme ja Granen, joka kertoo muumiperheen valmistautumisesta jouluun. Vähän tuntemattomammissa tarinoissa seikkailevat esimerkiksi katastrofeja pelkäävä vilijonkka, huijaava pikku homssu ja hiljaisuutta rakastava hemuli.

Det var en gång en hemul som arbetade på ett nöjesfält, men det behöver ju inte alltid betyda att man har så hemsk roligt. Han knipsade hål i folks biljetter för att de inte skulle kunna ha roligt mer än en gång och bara en sån sak kan göra en sorgsen till sinnes om man håller på med det hela livet. Hemulen knipsade och knipsade, och medan han knipsade drömde han om vad han skulle göra när han äntligen blev pensionerad.
– Hemulen som älskade tystnad

Jansson nostaa tarinoissaan esiin etenkin hiljaisten, pelokkaiden, pienien, ujojen ja hieman erikoisten hahmojen tarinoita. Ja kuka nyt ei joskus samaistuisi työhönsä leipääntyneeseen hemuliin, joka vain knipsade och knipsade ja haaveilee, ettei tarvitsisi tehdä mitään? Tarinoissa on aina jonkinlainen teema ja opetus, mutta mielestäni ei liian osoitteleva. Hemulikin huomaa lopulta, että on sittenkin hauskaa tehdä asioita, ja niitä voi tehdä omalla tavallaan. Loput ovat tietenkin onnellisia ja välillä yllättäviäkin, Muumilaaksossa kun ollaan.

Ihastelin useassa kohtaa sympaattisia kielikuvia ja ajatelmia. Minulla ei ole vertailukohtana suomenkielistä käännöstä, mutta alkukielellä kirjoista varmasti tavoittaa jotain vähän enemmän suomennoksiin verrattuna.

Tarinat olivat sopivan lyhyitä ja kieli oli sen verran helppoa, että pölyttyneellä lukioruotsilla pärjäsi. Muutamassa kohdissa turvauduin sanakirjaan, mutta koska pidemmän päälle sanojen tarkistaminen alkaa tökkiä, panostin mieluummin lukemisen sujuvuuteen. Useimmat asiat pystyi päättelemään kontekstista viimeistään kun lauseen luki uudestaan, ja kirjan viehättävä tussipiirroskuvitus tönii oikeaan suuntaan, jos ei ihan heti tajua mistä on kyse.

Vaikka ruotsiksi lukeminen oli hitaampaa, tarinat ovat mukavan lyhyitä pätkiä. Aina voi tuntea onnistuneensa, kun saa yhden luettua. Sanoisin siis, että muumikirjat ovat erinomaisia ruotsin kielen taidon virkistämiseen. Tällä olisi ollut hauskempaa prepata ruotsin yo-kirjoituksiinkin aikoinaan kuin pelkällä lukion kuivalla tekstikirjalla. Kirja sopisi varmasti hyvin myös ääneen luettavaksi.

Man blir aldrig riktigt fri om man beundrar nån för mycket, sa Snusmumriken plötsligt. Det vet jag.

PS. Bibbidi bobbidi book -blogissa oli loppuvuodesta hyviä vinkkejä, kuinka aloittaa lukeminen englanniksi. Samat vinkit toimivat hyvin myös muihin vieraskielisiin kirjoihin!

Kirja pääsee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Suomalainen klassikkokirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Tove Jansson
Det osynliga barnet och andra berättelser
Schildts & Söderströms 2014
187 sivua

Osta kirja Adlibrisesta* (ruotsiksi)
Osta kirja Adlibrisesta* (suomeksi)

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat

Favilli & Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

Elipä kerran Englannin maaseudulla tyttö, joka rakasti kirjoja yli kaiken. Jane ei viihtynyt missään muualla yhtä hyvin kuin isänsä kirjaston sohvalle käpertyneenä, nenä kirjassa. Hän uppoutui tarinoihin niin, että joskus hän jopa väitteli kirjojen henkilöiden kanssa, ihan niin kuin he olisivat osanneet vastata.”

Törmäsin kapinallisten tyttöjen iltasatuihin alun perin Helsingin kirjamessuilla, ja hauskan idean ja hienon kuvituksen takia pyysin kirjasta arvostelukappaleen. Vastaiskuna prinsessasaduille tämä iltasatukirja kertoo sadan merkittävän, tosielämän naisen tarinan. Päähenkilöitä on laaja skaala egyptiläisistä faaraoista ja antiikin ajattelijoista nykyajan nuoriin poliitikkoihin ja urheilijoihin. Toki mukana on myös muutama kuningatar ja keisarinna.

Jokainen tarina on yhden sivun mittainen, minkä lisäksi aukeamalla on naisen kuva, perustiedot ja jokaiselta yksi sitaatti. Huomasin ilokseni, että kirjassa oli naisia aidosti ympäri maailmaa. Harmillisesti yhtään suomalaista ei ollut mahtunut mukaan, ruotsalaisia kylläkin. Upeinta kirjassa on melkeinpä kuvitus: yli 60 kuvittajaa ympäri maailmaa on taiteillut jokaisesta naisesta erityylisen muotokuvan. Myös lainaukset ovat erittäin mielenkiintoisia.

”Pidä kiinni oikeudestasi ajatella, koska on jopa parempi ajatella väärin kuin olla ajattelematta lainkaan.”
– Hypatia (n. 370-415, Kreikka)

Itse sadut ovat tiivistettyjä ja lastenkirjatyyliin siloiteltuja onnellisine loppuineen – esimerkiksi mestaukset, murhat ja itsemurhat jätetään mainitsematta. Hieman jäin miettimään sitä ihailevaa kuvaa, jonka kirja antaa merirosvouksesta ja aviomiehen vangitsemisesta vain koska hänestä ei tykkää. Mutta no, se kai kuuluu satukirjojen genreen.

Ada Lovelace.

Kirjan ajatuksena on esitellä alallaan menestyneitä naisia, tarjota pienille tytöille roolimalleja ja kertoa, että esteet voidaan voittaa. Mitä luimme kerran -blogin Laura pohtii kirjaa kriittisesti, ja näkee sen muutenkin kuin pelkkänä ylistyksenä kapinallisille tytöille. Kun kirja jatkuvasti kannustaa, että tytöstäkin voi tulla, se samalla myöntää, että lähtökohtaisesti näin ei ole.

Monien tarinoiden lähtökohtana tosiaan on yhteiskunnan (tai miesten) epäily naista kohtaan. Sitten nainen oikein yrittää, pääsee vaikeuksien kautta voittoon ja yllättää kaikki. Osa naisten tarinoista nähdään miesten kautta ja naimisiinmeno esitetään suurena onnistumisena. Itsekin ihmettelin Lauran mainitsemaa Serena ja Venus Williamsista kertovaa satua, jossa taustatarinana on Raul-niminen random tacomyyjä, jonka tytöt tekevät ylpeiksi pelaamisellaan. Se on kuitenkin onneksi poikkeus. Itse pidin kirjan pienistä rakkaustarinoista – avioliitto on kuitenkin monelle tärkeä osa elämää, eikä se sulje pois naisen saavutuksia.

Lumiomena-blogin Katja jatkaa pohdintaa blogissaan ja ottaa esille myös sen, että kirjan tekijät ovat italialaisia. Italiassa kulttuuri on erilainen ja patriarkaalisempi kuin Suomessa. Lisäksi itse huomioin sen, että suurin osa tarinoista kertoo kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia sitten eläneistä naisista. Niiden aikojen miesvaltaisessa kulttuurissa naisia todellakin epäiltiin ja estettiin, ja oli poikkeus, jos tytöstä tuli jotakin. Niinpä mielestäni on luonnollista, että se tulee esille myös tarinoissa.

Alek Wek.

On upeaa, että tytöt saavat oman, vain naisiin keskittyvän kirjansa. Kirjailijat ovat naisia, kuvittajat ovat naisia, kirjan päähenkilöt ovat naisia ja suomentaja on nainen, ja joukkorahoituksella toteutettu lopputulos on todella hieno. Pidin kirjasta kovasti. Toisaalta on harmillista, että vuonna 2017 tällaista kirjaa edelleen tarvitaan kipeästi ja että sen ilmestyminen on niin suuri spektaakkeli. Puuttuuko lastenkirjallisuudesta vieläkin niin paljon toimeliaita tyttö- ja naishahmoja?

Mietin ajatusleikkinä, miten suhtauduttaisiin kirjaan, jossa on 100 miesten kirjoittamaa ja kuvittamaa tarinaa historian hienoista miehistä. Lopputulos olisi lastenkirjallisuuden all-male panel, jota ei varmastikaan ylistettäisi ihan samalla tavalla. Se, että tämä kirja otetaan niin suurella ilolla vastaan, tuo aika selkeästi esiin naisten vähemmistöaseman kirjallisuudessa ja historiassa edelleen.

Hillary Rodham Clinton.

Yritin kuitenkin nähdä kirjan myös pelkkänä iltasatukirjana ilman sen suurempia pohdintoja. Sellaisena se toimii mainiosti, ja sopii vanhemmillekin lapsille, jotka lukevat itse iltasatunsa. Näin 25-vuotiaana nautin kirjasta kovasti, tutustuin moneen uuteen historian naiseen, ja ihailin joka aukeamalla vaihtuvia kuvitustyylejä ja tekniikoita. Parista tyypistä tuli haettua lisää tietoa myös netin puolelta.

Juuri näitä iltasatuja meidän täytyy tyttärillemme lukea”, todetaan kirjan takakannessa. Suosittelen! Mutta miksi vain tyttärille? Taas se ajatus nostaa päätään, että naiset lukevat sekä naisista että miehistä, mutta miehet vain toisista miehistä. Minusta olisi mukava ajatus, että satuja vahvoista naisista luettaisiin myös pienille pojille.

Kustantamon sivuilla voit lukea lukunäytteen kirjasta. Aukeamien kuvat on napattu siitä.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjablogissa kehuttu kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****-

Elena Favilli & Fransesca Cavallo
Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista
Kustantamo S&S 2017
212 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat, Sadut

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

jalijasuklaatehdasHän himoitsi aina ihan kauheasti jotakin sellaista, joka olisi ollut ravitsevampaa ja täyttävämpää kuin kaali tai kaalikeitto. Ja kaikkein eniten hänen mielensä teki SUKLAATA.

Luin Roald Dahlin tunnetuimpiin kuuluvan lastenkirjan Jali ja suklaatehdas osana kesän lukumaratonia. Muistan kuinka luin kirjaa lapsena ihan fiiliksissä ja ihmettelin, miten kukaan voi kirjottaa noin herkullisesti suklaasta ja karkista. Lempparini on tietenkin Vonkan erikoismurea kuohukermainen herkkusuklaa.

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin pelkäsin, että lumous haihtuu lopullisesti kun luen kirjan taas. Paras tapa pilata lapsuuden suosikit kun on yleensä lukea tai katsoa ne uudelleen aikuisena. Onneksi niin ei käynyt! Väljän taiton ja Quentin Blaken mainion kuvituksen takia kirjan 187 lukaisi tunnissa läpi, ja se olikin mukava laskeutuminen 24 tunnin lukumaratoniin.

Kirja alkaa köyhän Jalin perheen esittelyllä. Vanhemmat, kaksi paria isovanhempia ja Jali asuvat kaikki pienessä tönössä kaupungin laidalla. Heillä on hyvin vähän rahaa edes ruokaan. Samassa kaupungissa on asuu erikoinen suklaatehtailija Villi Vonka, joka järjestää suuren kilpailun lapsille. Vonkan suklaalevyihin piilotetaan viisi kultaista pääsylippua, ja sellaisen löytäneet pääsevät kierrokselle suklaatehtaaseen ja saavat karkkia loppuelämäkseen. Parin turhan ostoksen jälkeen Jali ostaa löytämällään pennosella vielä yhden suklaalevyn nälkäänsä. Sieltä pilkahtaa jotain kultaista… (Tämä oli riemukas hetki lapsena.)

Köyhä mutta hyväsydäminen Jali herätti tietenkin sympatiani nuorena. Niin hän tekee edelleen, mutta oli yllättävää huomata kuinka kärjistettyä Dahlin kirjoitustyyli on. Neljää muuta tehtaaseen tulevaa lasta pilkataan surutta, koska yksi on lihava, toinen hemmoteltu, kolmas television orja ja neljäs purkka-addikti. He kaikki kokevatkin eri tavoilla epämiellyttävän kohtalon tehtaassa, mutta Vonkan mielestä se on vain hauskaa.

Tämä ei lapsena häirinnyt mitenkään, mutta nyt mietti pakostakin kirjan korrektiutta samalla kun luki sitä. Niin, ja Vonkan tehtaan työntekijöinä on pieni umppa-lumppa-alkuperäisheimo, jonka Vonkka on rahdannut viidakosta töihin tehtaaseensa ja jolle hän maksaa ruokapalkkaa.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta, ja oli mukavaa huomata ettei sen herkullinen kuvaus ollut vähentynyt yhtään. Vonkan tehtaasta löytyy edelleen mitä mielikuvituksellisempia karkkeja, joita mielellään maistaisi. Vaikka kirja on kirjoitettu alun perin 60-luvulla, sen yllättävä ajanmukaisuus huvitti. Televisio ynnä muut härpäkkeet taisivat olla uhka lapsille jo silloin, kun umppa-lumpatkin intoutuivat laulamaan:

”Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän –
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa! —
Mutta melkeinpä joka talossa
me näimme (salaa, ikkunasta)
miten lapset nuo istuivat
kuvaruudun luona kuin apinat. —
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja – heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea. –”

Eipä ole maailma paljoa muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa :D Kaiken kaikkiaan kirja on kevyttä ja herkullista luettavaa suklaan ystäville, kunhan ottaa oikeanlaisen asenteen. Se voisikin olla parasta oikein kermaisen suklaalevyn kanssa nautittuna.

roalddahlhaasteEhdin juuri osallistua myös Yöpöydän kirjat-blogin emännöimään Roald Dahl-lukuhaasteeseen! Yhden kirjan lukeneena saavutin tason nilviö. Jeah!

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Ruoasta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Roald Dahl
Jali ja suklaatehdas
Otava 2009
187 sivua

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta BBC:n 100 kirjaa, Lastenkirjat, Vanha suosikki