Margit Auer: Maagisten eläinten koulu

Opettaja Cornfield vilkutti iloisesti takaisin ja kääntyi sitten hymyillen taas luokkaansa päin.
’Haluaisin panna vauhtia Talvikiven kouluun! Minun luokkani on oltava aivan erityinen. Toivon, että pidätte eläimistä. Kaikenlaisista eläimistä! No, mitä mieltä olette?’

Talvikiven koululla vierailee uuden lukuvuoden alkajaisiksi mystinen lemmikkikauppias Mortimer Morrison. Hänellä on mukanaan maagisia eläimiä, jotka valitsevat itselleen oman ihmisen. Eläinystävät osaavat puhua, eivätkä aikuiset näe niitä.

Ujo ja kömpelö Benni pettyy aluksi, kun hurjan villieläimen sijaan hän saakin kaverikseen kilpikonnan. Määrätietoinen pomottaja Ida puolestaan saa ystäväkseen ketun. Pian he joutuvatkin jännittävään seikkailuun, jossa ystävyys joutuu koetukselle.

Tykkäsin maagisten eläinystävien ja koulumaailman yhdistämisestä! Tämä oli viihdyttävä ja helppolukuinen välipala, joka sopii vähemmänkin lukeville. Lapsihahmot ovat aika perinteisiä (kympin tyttö, hiljainen poika, ilkeä blondi seuraajineen, suosittu cool tyyppi), mutta eipä tuo menoa haitannut. Suurin osa kirjan aikuishahmoista on hilpeän omituisia.

Kirjassa on melkein parisataa sivua, mutta sitä ei kannata pelästyä. Teksti on isoa, kappaleet lyhyitä ja mukana on myös kiva piirroskuvitus. Itse olen muutenkin aika nopea lukija, mutta yllätin itseni ja lukaisin tämän reilussa tunnissa. Kirjasarja on tällä hetkellä ilmeisesti 11-osainen, joten luettavaa riittää kunhan jatko-osia suomennetaan!

Lukukokemus: ****

Margit Auer
Maagisten eläinten koulu
Suom. Tuula Syvänperä

Sitruuna kustannus 2021
195 sivua

Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki

Ebenezer Pinset oli kammottava mies, jolla oli ihmeellinen elämä. Hän ei ollut milloinkaan nälissään, koska kaikki hänen jääkaappinsa olivat pullollaan ruokaa. Hän ei jäänyt milloinkaan pohtimaan pitkiä sanoja, sellaisia kuin konstikkelsaatio tai pumppelirumpsis, koska hän luki hyvin harvoin kirjoja. Hänen elämässään ei ollut lapsia eikä ystäviä, joten häntä eivät milloinkaan kiusanneet epämiellyttävät äänet eivätkä harmilliset keskustelut.”

Ebenezer Pinset on nuorekas 511-vuotias mies, joka ei välitä kenestäkään paitsi itsestään. Ullakolla asuva hirviö toimittaa hänelle rajattomasti nuoruuseliksiiriä, mutta vaatii vastineeksi mitä erilaisempia ruokia. Aiemmin hirviö on syönyt vain tavaroita ja eläimiä, mutta eräänä päivänä se haluaa ruoakseen ihmislapsen.

Mikä siis ratkaisuksi? Ebenezer päättää adoptoida orpokodista mahdollisimman rasittavan muksun ja tutustuu paikalliseen kauhukakaraan, Helmikkiin. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan!

Hirviö ja Helmikki -kirjan tyylistä ja kuvituksesta tulevat mieleen Roald Dahlin teokset. Mukana on ihanan ärsyttäviä henkilöhahmoja ja mustaa huumoria. Alkupuolella on vaikeaa tykätä kenestäkään kirjan henkilöstä, mutta tarinan edetessä sympatiat kääntyvät Ebenezerin ja Helmikin puolelle. Hirviö ja Helmikki ei sovi jokaiseen makuun, mutta itse tykkäsin todella paljon. Aivan herkimmille en tätä suosittele, sillä kirjassa ahmaistaan ainakin yksi viaton puhuva eläin parempiin suihin.

Loppuratkaisun perusteella tälle olisi luvassa myös jatkoa!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jack Meggitt-Phillips
Hirviö ja Helmikki
Suom. Marja Helanen 

WSOY 2021
249 sivua

Torben Kuhlmann: Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus

Sinä päivänä luennolle ilmaantui hiiri, jota professori ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Viimeisen istuinrivin takaa kurkisti pieni kuononpää. Pikku hiiri odotteli kärsivällisesti omalla paikallaan, että professori saisi opetuksen päätökseen ja kaikki hiiret lähtisivät kotimatkalle. Sitten hiirulainen astui epäröiden luentopöydän eteen.
     ’Anteeksi, että häiritsen, herra professori, mutta tarvitsen kipeästi apuanne…’ hiiri aloitti ujostellen. ’Minä olen nimittäin etsimässä aarretta.’

Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus on sympaattinen tarina nuoresta Pete-hiirestä, joka haluaa etsiä esi-isänsä aarteen. Aarre on uponnut kauan sitten Atlantin valtamereen. Pete saa värvättyä mukaan hiiriyliopiston professorin, ja yhdessä he rakentavat toimivan pikku sukellusveneen ja matkaavat meren pohjaan. Mitä aarrearkusta lopulta löytyy?

Tartuin tähän kirjaan hiirihahmojen ja hienon kannen vuoksi. Torben Kulhmannin vanhanaikainen kuvitus onkin upeaa. Tarina itsessään jäi sivuosaan, kun ihastelin jokaisen aukeaman taideteosta erikseen. Kuville täydet viisi tähteä!

Kirja jätti jonkin verran avoimia kysymyksiä – miten ihmisten nurkissa asuvat hiiret saivat tuosta noin valmistettua sukellusveneen ja jyrsijänkokoiset sukelluspuvut? (Muutenhan puhuvat, yliopistoa käyvät hiiret ovat tietenkin täysin looginen asia.) Hieman harmistusta aiheutti se, että harvoin tulee luettua kokonaista kirjaa jossa ei ole ainuttakaan naispuolista hahmoa. Jopa kuvituksessa seinät on tapetoitu pelkillä historian ”suurmiesten” kuvilla. Tarina jääkin kolmen tähden suoritukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ****

Torben Kulhmann
Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus
Suom. Pirkko Roinila

Nemo 2019
112 sivua