Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki

Ebenezer Pinset oli kammottava mies, jolla oli ihmeellinen elämä. Hän ei ollut milloinkaan nälissään, koska kaikki hänen jääkaappinsa olivat pullollaan ruokaa. Hän ei jäänyt milloinkaan pohtimaan pitkiä sanoja, sellaisia kuin konstikkelsaatio tai pumppelirumpsis, koska hän luki hyvin harvoin kirjoja. Hänen elämässään ei ollut lapsia eikä ystäviä, joten häntä eivät milloinkaan kiusanneet epämiellyttävät äänet eivätkä harmilliset keskustelut.”

Ebenezer Pinset on nuorekas 511-vuotias mies, joka ei välitä kenestäkään paitsi itsestään. Ullakolla asuva hirviö toimittaa hänelle rajattomasti nuoruuseliksiiriä, mutta vaatii vastineeksi mitä erilaisempia ruokia. Aiemmin hirviö on syönyt vain tavaroita ja eläimiä, mutta eräänä päivänä se haluaa ruoakseen ihmislapsen.

Mikä siis ratkaisuksi? Ebenezer päättää adoptoida orpokodista mahdollisimman rasittavan muksun ja tutustuu paikalliseen kauhukakaraan, Helmikkiin. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan!

Hirviö ja Helmikki -kirjan tyylistä ja kuvituksesta tulevat mieleen Roald Dahlin teokset. Mukana on ihanan ärsyttäviä henkilöhahmoja ja mustaa huumoria. Alkupuolella on vaikeaa tykätä kenestäkään kirjan henkilöstä, mutta tarinan edetessä sympatiat kääntyvät Ebenezerin ja Helmikin puolelle. Hirviö ja Helmikki ei sovi jokaiseen makuun, mutta itse tykkäsin todella paljon. Aivan herkimmille en tätä suosittele, sillä kirjassa ahmaistaan ainakin yksi viaton puhuva eläin parempiin suihin.

Loppuratkaisun perusteella tälle olisi luvassa myös jatkoa!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jack Meggitt-Phillips
Hirviö ja Helmikki
Suom. Marja Helanen 

WSOY 2021
249 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Torben Kuhlmann: Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus

Sinä päivänä luennolle ilmaantui hiiri, jota professori ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Viimeisen istuinrivin takaa kurkisti pieni kuononpää. Pikku hiiri odotteli kärsivällisesti omalla paikallaan, että professori saisi opetuksen päätökseen ja kaikki hiiret lähtisivät kotimatkalle. Sitten hiirulainen astui epäröiden luentopöydän eteen.
     ’Anteeksi, että häiritsen, herra professori, mutta tarvitsen kipeästi apuanne…’ hiiri aloitti ujostellen. ’Minä olen nimittäin etsimässä aarretta.’

Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus on sympaattinen tarina nuoresta Pete-hiirestä, joka haluaa etsiä esi-isänsä aarteen. Aarre on uponnut kauan sitten Atlantin valtamereen. Pete saa värvättyä mukaan hiiriyliopiston professorin, ja yhdessä he rakentavat toimivan pikku sukellusveneen ja matkaavat meren pohjaan. Mitä aarrearkusta lopulta löytyy?

Tartuin tähän kirjaan hiirihahmojen ja hienon kannen vuoksi. Torben Kulhmannin vanhanaikainen kuvitus onkin upeaa. Tarina itsessään jäi sivuosaan, kun ihastelin jokaisen aukeaman taideteosta erikseen. Kuville täydet viisi tähteä!

Kirja jätti jonkin verran avoimia kysymyksiä – miten ihmisten nurkissa asuvat hiiret saivat tuosta noin valmistettua sukellusveneen ja jyrsijänkokoiset sukelluspuvut? (Muutenhan puhuvat, yliopistoa käyvät hiiret ovat tietenkin täysin looginen asia.) Hieman harmistusta aiheutti se, että harvoin tulee luettua kokonaista kirjaa jossa ei ole ainuttakaan naispuolista hahmoa. Jopa kuvituksessa seinät on tapetoitu pelkillä historian ”suurmiesten” kuvilla. Tarina jääkin kolmen tähden suoritukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ****

Torben Kulhmann
Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus
Suom. Pirkko Roinila

Nemo 2019
112 sivua

Hiltunen & Palmroth: Prinsessa, leijona ja maailmankaikkeuden salaisuus

Parhaat kaverukset Emma ja Sofia, tai siis kaunis prinsessa ja rohkea leijona, olivat taas joutuneet keskelle kiperää seikkailua.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Avaruusfysiikan professorin ja tulevaisuudentutkijan kirjoittama kirja, joka innostaa tyttöjä luonnontieteiden maailmaan – kuulostaa lupaavalta! Tästä oli pakko pyytää arvostelukappale.

Kirja kertoo eskarilaisista Emmasta ja Sofiasta, jotka alkavat eräänä päivänä selvittää totuutta maailmankaikkeudesta. Vanhemmat eivät osaa vastata tähän kiperään kysymykseen, joten tyttöjen täytyy kysellä naapureilta. Prinsessa ja leijona kohtaavat monenlaisia haasteita, ennen kuin vastaus selviää.

Mukana on paljon stereotyyppejä rikkovia henkilöhahmoja, kuten tietokonetta korjaava äiti, pullaa paistava ja neulova isä sekä balettia tanssiva naapurin Reiska. Kapuloita heittävät rattaisiin pihan muut lapset, tai siis Temppeliherrat, joiden kanssa ajaudutaan sotaan. Tarinan varsinainen pahis on huuhaata levittävä sovinistisetä Jouni, joka myy hyväuskoisille ihmisille siivousgerbiilejä.

Odotin ehkä suoraviivaisempaa satukirjan ja tietokirjan sekoitusta, ja tarina oli omaan makuuni erikoinen. Tyttöjen voimaannuttaminen on tärkeää, mutta se alkoi tuntua vähän osoittelevalta. Vaikea kuitenkin sanoa, mitä joku oikeasti kohderyhmään kuuluva lapsilukija tästä ajattelee. Loppu on toki onnellinen, ja maailmankaikkeuden salaisuudeksi paljastuvat tiedenaisten avustuksella luonnonlait.

Tykkäsin:

  • Balettitanssija Reiska
  • Akateemikko-naiset
  • Sari Airolan tekemä kuvitus
  • Pikku-Maurin salakieliset viestit, jotka voi oikeasti ratkoa
  • Ajatus siitä, että tytöt voivat tehdä mitä vain

En tykännyt:

  • Äiti osaa korjata tietokoneen mutta ei varmuuskopioida tiedostoja. ”Jos minä nyt yhdistän tämän johdon tähän, niin häviävätkö meidän lomakuvamme?
  • Aikuiset eivät tee Jounista eläinsuojeluilmoitusta. Eikö kukaan ajattele  gerbiileitä?

Subjektiivinen tuomio: ***

Elina Hiltunen & Minna Palmroth
Prinsessa, leijona ja maailmankaikkeuden salaisuus
Otava 2020
49 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*