Lasten kaunokirjat

Hytönen & Revonkorpi: Pikku-Matelin laulu

”Pikku-Mateli oli pyöreäposkinen tyttö, aivan punatulkun tai muun pihalinnun näköinen. Pikku-Matelilla oli poppelipuun värinen tukka ja vihreät silmät. Ja hän lauloi noilla oksilla, istui ja lauloi. Sanottiin, että tällä tuntemallamme pienellä tytöllä oli maailman kaunein ääni.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Enostone lähetti minulle maisteltavaksi muutaman lasten- ja nuortenkirjan. Pikku-Matelin laulu on lyhyt kertomus pienestä tytöstä, joka asuu suuren puun oksalla ja pitää luonnon kiertokulkua yllä laulullaan. Mutta kun Mateli nukahtaa kesken laulunsa, maailma alkaa suistua raiteiltaan. Onneksi hän saa lopulta huomata, ettei hänen tarvitse pärjätä yksin.

Kirjan kieli on mukavasti soljuvaa ja runollista, mutta parasta on ehdottomasti lumoava kuvitus. Keskivaiheen tummanpuhuvat kuvat luonnonmullistuksista saattavat tosin olla vähän pelottaviakin (minäkin melkein pelkäsin yhdellä aukeamalla olevaa hurjaa mummoa).

Tarinassa viljellään runsaasti erikoista luontosanastoa aina hämyvuokoista kaukasianpitkäpalkoon ja mätästuhkasta ruotsinpihlajaan. Ihmettelin päähenkilön omituista nimeä, mutta analyyttisemmat arviot osaavat kertoa, että nimi viittaa Mateli Kuivattareen, merkittävään Kalevalan runonlaulajaan.

Aikuislukijalle kirja herättää paljon kysymyksiä. Oliko maailmassa kaikki hyvin, ennen kun Pikku-Mateli alkoi laulaa? Miten aiemmin pärjättiin, kun hän piti taukoa? Miksi kaikki alkoi mennä pieleen vasta nyt? Miksi mummo odotti niin kauan, ennen kuin liittyi lauluun mukaan? Miksi muut eivät auttaneet aiemmin? Mikä kaikki oli unta?

Onneksi lopussa kaikki on kuitenkin hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ville Hytönen & Peten Revonkorpi
Pikku-Matelin laulu
Enostone kustannus 2020
32 sivua

Emiliana Salomon: Misse ja Lapin taikayö

”Mitä revontulet ovat?” Alina kysyy ihmeissään.
”Ne ovat taivaalla tanssivia valoja”, susi vastaa. ”Kuin pimeässä hohtava ja liikkuva sateenkaari.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Misse ja Lapin taikayö on Hillcottage-kustantamon ensimmäinen julkaisu. Päätin ottaa kirjan luettavaksi, kun sitä mainostettiin Avainlippu- ja Joutsenlippu-merkinnöillä. Kaikki kirjan tekijät ovat suomalaisia aina kirjailijasta kuvittajaan ja käännöstoimistoon (kirja on ilmestynyt suomeksi, englanniksi ja saksaksi).

Viehättävä 24-sivuinen satukirja kertoo Alinasta, joka ei haluaisi mennä vielä nukkumaan. Misse-kissa alkaa yllättäen jutella ja vie tytön retkelle Lapin yöhön. Matkalla he tapaavat Suomen luonnosta tuttuja eläimiä, kuten poron, suden ja ahman. Kirjan lopussa eläinystävät esitellään vielä erikseen.

Tarina oli ihan kiva, mutta itse pidin erityisesti kauniista kuvituksesta. Varsinkin revontulet ovat upeat! Ihmettelen vain, miksi kirja on nimetty Misse-kissan mukaan eikä varsinaisen näkökulmahenkilön eli Alinan. Ehkä Misse-kirjoja on tulossa lisääkin?

Plussaa tulee kotimaisuuden lisäksi hyväntekeväisyydestä – jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan 50 senttiä Suomen Luonnonsuojeluliitolle ja 50 senttiä Luonnonperintösäätiölle. Kustantajan sivuilla kerrotaan, että ensimmäinen 1000 euron lahjoitus on tehty 20.9.2019. Ilmeisesti kauppa on käynyt hyvin!

Subjektiivinen tuomio: ***

Misse ja Lapin taikayö
Teksti Emiliana Salomon, kuvitus ja taitto Oksi
Hillcottage 2019
24 sivua

Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset

”’Minne me menemme?’
He saapuivat tornin huipulle juuri kun ilotulitus saavutti dramaattisen huipennuksensa ja punaiset, kultaiset, siniset ja violetit räjähdykset valaisivat öisen taivaan.
’Menemme kotiin, Morrigan Korppi.'”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Maailman kirjat -haaste: Australia
Ennakko-odotukset: Maaginen seikkailu uudessa fantasiamaailmassa. Tähän mennessä jokainen lukemani arvio on maininnut Morriganin koetusten muistuttavan Harry Potteria.

Juoni: Morrigan Korppi on kirottu lapsi, eli häntä syytetään kaikista onnettomuuksista ja kukaan ei oikein pidä hänestä. Lisäksi hänen on määrä kuolla yksitoistavuotissyntymäpäivänään. Ennen kuin näin ehtii käydä, paikalle saapuu kuitenkin outo mies Jupiter Pohjoinen.

Jupiter vie Morriganin kuolemaa pakoon toiseen maailmaan, Nevermoorin kaupunkiin. Siellä Morriganille selviää, että hän on Jupiterin valitsema ehdokas Meineikkaan Seuran jäseneksi, ja hänen tulee osallistua kolmiosaiseen kokeeseen. Viimeisessä koetuksessa hänen täytyy esitellä omaa erityiskykyään – kunhan hän ensin keksii, mikä se on.

Mikä toimi ja mikä ei: Nevermoor tosiaan muistuttaa Harry Potteria. 11-vuotias lapsi päätyy taianomaiseen maailmaan. Hän saa huomata, että hänessä on tuntemattomia voimia, tai ainakin sitä häneltä odotetaan. Lisäksi hän osallistuu kolmeen koetukseen kuin paraskin kolmivelho-ottelija. Tämänkin kirjan on suomentanut ansiokkaasti Jaana Kapari-Jatta. Samanlaisuuden tunnisti, mutta kirjoissa on onneksi myös paljon erottavia piirteitä.

Halusin koukuttua kirjaan, mutta en oikein päässyt kunnolla fiilikseen mukaan. Juoni kulki kyllä vauhdikkaasti, ja Jessica Townsendin luoma maailma on rikas ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Vähän liiankin täynnä – tuntui, ettei Nevermoorissa ole mitään sisäistä logiikkaa tai syitä tiettyihin asioihin, kun oli vain keksitty mahdollisimman paljon kaikkea outoa ja hauskaa. Koska kirjasta tulee niin paljon mieleen Harry Potterin maailma, vertasin Nevermooria Tylypahkaan, ja tämän kisan Tylypahka voittaa.

Nevermoor on kuitenkin suunnattu lapsille ja nuorille eikä lähes kolmekymppisille kirjabloggaajille. Kohderyhmäänsä kirja varmasti uppoaa. Tarina jaksoi pitää otteessaan loppuun saakka, ja pyysin arvostelukappaleen myös sarjan seuraavasta osasta. Ehkäpä sen kanssa pääsen paremmin vauhtiin! Sarjan molempien kirjojen kannet ovat todella hienot ja kiva lisäys kirjahyllyyn.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Jessica Townsend
Nevermoor – Morriganin koetukset
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Otava 2018
368 sivua