Nuortenkirjat / YA

02
joulu
2018

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

”Kaikki alkoi siitä, kun leikkasin hiukset tallissa mohmanharjasaksilla ilman äidin lupaa.”

En ole aiemmin lukenut Siiri Enorannan kirjoja, mutta tänä vuonna ilmestynyt nuortenkirja Tuhatkuolevan kirous houkutteli tarttumaan hienolla kannellaan. Monet bloggaajat ovat jo kirjoittaneet kirjasta, ja luku-urakkani jälkeen kirja voitti myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanoisin, että ihan aiheesta!

Kirja kertoo nuoresta Pausta, joka elää rauhallista elämää Sisintrassa perheensä kanssa. Kun tyttö leikkaa vuosia kasvattamansa tukan, hänen äitinsä kauhistuu enemmän kuin olisi normaalia. 14-vuotiaana Pau saakin sitten kutsun Magia-akatemiaan, ja saa tietää että hänellä on taikavoimia isoveljensä tapaan. Letin leikkaaminen osoittautuu isoksi virheeksi, sillä tässä taikamaailmassa noidat taikovat hyödyntäen omasta kehosta saatavaa materiaalia kuten hiuksia ja ihokarvoja.

Magia-akatemia ei ole ainoa asia, jota Paun vanhemmat salaavat, ja aika pian alkaakin tapahtua.  Sen enempää juonesta ei viitsikään paljastaa. Minut kirja onnistui yllättämään monta kertaa, kun kuvittelin juonen kulkevat tiettyyn suuntaan. Vaikka tarina kulkee vääjäämättä kohti ”suurta lopputaistelua”, mikään ihan perinteinen maailmanpelastuskirja ei ole kyseessä.

Enorannan luoma fantasiamaailma on virkistävän erilainen verrattuna miekka & magia -tyylisiin keskiaikasaagoihin. Magia-akatemiassa professoreineen ja taikuuden periaatteessa on tiettyjä pottermaisia piirteitä, mutta erojakin on runsaasti. Esimerkkinä vaikkapa tuo aiemmin mainittu ruumiinosien käyttö taikomismateriaalina – karvojen lisäksi esimerkiksi kuukautisveri käy tarkoitukseen. Harvoin tulee vastaan nuortenkirjan päähenkilöä, joka kadehtii toisen tytön tuuheita säärikarvoja, tai poikaa joka onnittelee tyttöä kuukautisten alkamisesta! Hahmot suhtautuvat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen luontevasti, ja kirja sisältää myös taitavasti ja sopivan herkästi kirjoitetun seksikohtauksen.

Kirjan henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heihin on helppo kiintyä tarinan aikana. Erityisen kiinnostavia hahmoja ovat Paun taidemaalariäiti, josta paljastuu kirjan edetessä yllättävä puolia, sekä mystinen Nubya tuhatkuoleva, jonka mukaan kirja on nimettykin. Ainoa hämmennykseni koskee päähenkilö Pauta, joka tuntuu jostain syystä 14 vuoden ikäänsä nuoremmalta (heräävästä seksuaalisuudesta huolimatta). Paikoitellen ajatuspuheen tason perusteella tuli mieleen melkeinpä Kiepaus-romaanin kahdeksanvuotias päähenkilö.

Kaiken kaikkiaan Tuhatkuolevan kirous on kuitenkin ehjä ja yllättävä kokonaisuus ja kiinnostava tapaus, johon kannattaa tutustua. Viisi tähteä täältä!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY 2018
443 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA
14
loka
2018

Vacklin & Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

”’Tämä on vain peli, Bug’, toistan itselleni neljä kertaa.
Olen väärässä.
Tämä ei ole vain peli.
Tämä on jotain muuta.”

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan vauhdikas romaani Beta avaa uuden Sensored Reality -nuortenkirjasarjan. Kirjan maailmassa vuonna 2117 ilmastonmuutos on edennyt ja merenpinta noussut useita metrejä. Helsingissä kuljetaan ympäriinsä vesibusseilla ja kaupungista on tullut peliteollisuuden keskus. Kirjan päähenkilö Minako, lempinimeltään Bug, on isänsä kuoleman jälkeen muuttanut äidin kanssa Meri-Tokiosta Helsinkiin. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa käydä uutta kouluaan, vaan kaikki aika kuluu videopelejä pelatessa.

Kun Bug lopulta raahaa itsensä kouluun asti, hän joutuu heti riitoihin luokan suosituimman tytön kanssa ja saa tältä turpaan. Tästä sisuuntuneena Bug päättää opiskella itsepuolustustaitoja pelien avulla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun hänet valitaan betatestaajaksi uuteen virtuaalitodellisuuspeliin, jota pelataan koko vartalon peittävällä pelipuvulla. Bug pääsee sukeltamaan kaikilla aisteillaan muinaiseen Japaniin ja saa huomata, ettei kyseinen peli olekaan vain peliä.

Betan maailman luomiseen on selvästi käytetty aikaa. Monet sadassa vuodessa tapahtuneet asiat, kuten merenpinnan nouseminen, Golf-virran pysähtyminen ja juomaveden puutteesta aiheutuneet sodat, ovat linjassa nykyajan tulevaisuusennusteiden kanssa. Kirja onnistuu annostelemaan tietoa sopivissa väleissä ilman valtavia infodumppeja. Tarinan sijoittaminen Helsinkiin (tai Helsingin kaupunkisaarelle) on hyvä veto.

Kirjailijat ovat tuoneet maailmaansa paljon uskottavan oloista uutta tekniikkaa, mutta osa tuntuu vähän keksimällä keksityiltä. Onko läpinäkyvä kännykkä todella kätevä käyttää? Lisäksi mietin koko ajan, miten virtuaalimaailmassa onnistuu parkour, juoksu, kiipeäminen vuoren huipulle, puussa roikkuminen tai joessa uiminen, kun pelaaja on pelipuvussa omassa huoneessaan.

Kirjailijoiden tausta käsikirjoittajina sekä videopeli- ja Japani-innostus näkyvät romaanissa. Tuntuu, että kirjaan on yritetty sisällyttää kaikki, mikä mahdollisesti voisi yläasteikäisiä nuoria kiinnostaa: videopelit, ninjat, samurait, Japani, dystopia jne. Juoni kulkee eteenpäin melkein hengästyttävällä tahdilla, eikä suvantokohtia ole montaa. Pisimmät pelijaksot samurai-ajan Japanissa alkavat hieman puuduttaa, mutta tarina pitää otteessaan.  Jonkin verran epätasaisuutta on jäänyt, ja loppupuolen iso juonenkäänne oli paitsi yllättävä myös melko epäuskottava.

Tytötkin pelaa -hengessä päähenkilö on siis tyttö, ja mukana on myös muutama lyhyt kannanotto naisten pelaamiseen. En voi kuitenkaan mitään sille, että Bug tuntui pojalta koko kirjan ajan. Jotenkin Bugin käytös ja ajatuspuhe tuntuvat kovin poikamaiselta, ja tyttöys paljastuu ylipäätään vasta parinkymmenen sivun jälkeen. Kirjan naishahmoja kuvataan myös Bugin silmien kautta lähinnä kauniiksi, söpöiksi tai jänteviksi, mikä tuntuu luontevammalta mieskatsojalle. Koulun kiinnostavan pojan kanssa ei oikein synny jännitettä, vaikka tarina yrittää hieman romantiikkaa luoda.

Myös Sivujen välissä -blogin Hanna toi esille ajatuksen Bugin ”sukupuolettomuudesta”, en ole siis aivan yksin ihmetykseni kanssa. Onko Bug kirjoitettu aluksi pojaksi, mutta päätetty muuttaa viime hetkellä? Onko liika tyttöys häivytetty, jotta pojatkin tarttuisivat teokseen? Mistä aineksista käsitys päähenkilön sukupuolesta lopulta rakentuu? Jäin ihan oikeasti miettimään kysymystä, enkä keksinyt heti vastausta. Olen kuitenkin lukenut miesten kirjoittamia kirjoja uskottavista naispäähenkilöistä ja päinvastoin. Kiinnostava aihe!

Kaiken kaikkiaan Beta on kiinnostavaan miljööseen rakennettu ja vauhdikas vaikkakin hieman mutkia oikova tarina. Kohderyhmään sen luulisi purevan. Voisin suositella tätä myös sellaiselle nuorelle, jota pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin kirjat. Selkeimmin Beta vertautuu Ernest Clinen Ready Player Oneen, jonka olen toistaiseksi nähnyt vain elokuvana. Poimin yhteyksiä myös Emmi Itärannan teoksiin Teemestarin kirja (Suomi-dystopia, japanilaisuus, teeseremonia) ja Kudottujen kujien kaupunki (tulvien piinaama saari, veden läsnäolo), vaikka kirjat ovatkin aivan erilaisia tyyliltään.

Jatkoa odotellessa – seuraava osa Glitch ilmestyy vuonna 2019.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on lohikäärme. 

Subjektiivinen tuomio: ***+

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Beta – Sensored Reality 1
Tammi 2018
328 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA
11
elo
2018

Kirsti Kuronen: Pönttö

”Sekin on mahdollista
että en kelpaa aikuiseksi.”

Oletko jo lukenut säeromaaneja? Kyseessä on kaunokirjallinen teos, joka on aseteltu runon tyyliin säkeisiin. Itse tutustuin termiin luettuani Hesarin artikkelin aiheesta. Laitoin lukulistalle jutussa mainitun Sarah Crossanin teoksen Yksi, mutta ensiksi lukupinooni ehtikin kotimainen Kirsti Kurosen Pönttö, jota minulle suositeltiin.

Täytyy myöntää, että pelkän kannen perusteella ja ilman suosittelua en olisi kirjaan tarttunut. Taustatekstuuri on kaunis, mutta värikyllästetty pipopää vanhan kameran kanssa tuo mielikuvan ehkä 90-luvun nuortenromaanista. Nimikään ei oikein kuvaa sitä sisältöä, joka kansien välistä löytyy, vaikka toki liittyykin aiheeseen.

Kirjan päähenkilö on juuri ylioppilaaksi valmistunut 18-vuotias Luna, ja teksti on tajunnanvirran kaltaista pohdintaa tai päiväkirjaa. Kirja on lyhyt, mutta siinä kulkee lomittain monia lankoja: valmistuminen, linnunpöntössä asustavien poikasten seuraaminen, huonot seurustelukokemukset, muistisairas mummo, rakas valokuvausharrastus, perhe- ja kaverisuhteet…  Kaiken keskellä Luna pohtii paljon nuoruutta ja aikuisuutta sekä oman polun löytämistä.

Alle satasivuisen, ilmavasti asetellun kirjan lukee vajaassa tunnissa. Olen vasta opettelemassa runojen lukemista, joten säeromaanin formaatti epäilytti. Yllätykseksi kirja kuitenkin kolahti johonkin sielun sopukkaan ja pystyin samaistumaan minua kahdeksan vuotta nuoremman päähenkilön kokemuksiin. Samoja juttuja pohdin vielä monesti itsekin.

”Huh niitä päiviä kun ei tapahdu mitään, tylsiä.

Huh niitä päiviä kun tapahtuu liikaa, täysiä.

Miten aikuispäivät, ovatko ne tylsiä vai täysiä?

Töihin kotiin töihin kotiin töihin kotiin
pari laskua maksamatta ja maito loppu
kuka vastaa, kenen velvollisuus
vaihda vaippa täytä hakemus tilaa aika
pissata koira poista tatuointi lankkaa kengät
järjestä juhlat varaa matka osta kinkku

keski-ikä suoritettu arvosanalla tyydyttävä

oho, kevät jo meni ja vuokot
poikaset lensivät pöntöstä
harmi etten huomannut
taas töihin töihin töihin kotiin töihin
ensi vuonna uudet vuokot
ja tiaisenrääpäleet”

Kuinka usein tuleekaan jutusteltua muiden kanssa, kuinka se kevät / syksy kului niin nopeasti? Kuronen on tavoittanut jotain olennaista elämästä ja nuoruudesta, ja kirja välillä nauratti ja välillä melkein itketti. Lähes jokaiselta sivulta löytyi hyviä oivalluksia tai ajatuksia joista tunnistin myös itseni. Lopussa kaikkiin kysymyksiin ei saada vastauksia, mutta selvää on, että elämä jatkuu.

Kirja olisi nappivalinta valmistuvalle nuorelle tai vähän nuoremmallekin. Olisin ehkä itse ihmetellyt, jos olisin saanut ylppärilahjaksi ysärilookilla varustetun kirjan nimeltä PÖNTTÖ, mutta ainakin teosta voi hienovaraisesti suositella. Ohkainen romaani sopii hitaammallekin lukijalle, ja bonuksena tulee aikaansaanut fiilis, kun saa lyhyessä ajassa luettua kokonaisen kirjan (ja merkinnän Goodreadsin lukuhaasteeseen).

Hauska someajan yksityiskohta on, että Lunalla on oma Instagram-tili.

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
86 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA