Nuortenkirjat

Kim Liggett: Armonvuosi

”Kukaan ei puhu armonvuodesta. Se on kiellettyä. Meille kerrotaan, että meillä on valta houkutella aikamiehet vuoteistaan, tehdä nuorukaiset hulluiksi ja syöstä vaimot mielipuolisen mustasukkaisuuden syövereihin.”

Armonvuosi on feministinen YA-dystopia, joka toi mieleeni Nälkäpelin yhdistettynä Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan maailmaan. Nuorilla tytöillä ajatellaan olevan taikavoima, valta vietellä miehet ja tehdä heidät hulluiksi, joten 16-vuotiaina heidät lähetetään vuodeksi yhteisön ulkopuolelle vapauttamaan voimansa.

Tytöt elävät keskenään leirissä alkeellisissa oloissa. Rajojen ulkopuolella kiertelee murhanhimoisia saalistajia, joiden tavoitteena on lähettää heidät pieninä palasina kotiin. Päähenkilö Tierney yrittää kaikin keinoin pysytellä hengissä luonnon, muiden tyttöjen ja saalistajien armoilla.

Armonvuosi on taitavasti rakennettu nuortenkirja, jota oli pakko lukea yömyöhään asti kun juoni vei mukanaan. Pidin Liggettin tavasta kuvata tyttöjen välisiä suhteita, tilanteen eskaloitumista ja vallankäyttöä, vaikka osa hahmoista onkin melko stereotyyppisiä. Kirja ylläpitää sopivasti mysteeriä, kun ympäröivää maailmaa ja yhteiskuntaa ei selitetä puhki.

Toisaalta rakenne on hieman epätasainen, enkä tykännyt käänteestä, joka paljasti minäkertojan epäluotettavaksi (tai ainakin tiedon pimittäjäksi). Minun oli myös vaikea hahmottaa saaren maantiedettä, missä meni leirin rajat ja aita ja missä ne saalistajat oikein kiertelivät.

Vauhdikkaan seikkailun lisäksi kirja kritisoi taitavasti nuorten tyttöjen seksualisointia ja naiseuteen suhtautumista yhteiskunnassamme. Loppusanoissa kirjailija avasikin motivaatiotaan kirjoittaa tämä tarina (ja sai minut tuntemaan itseni fiksuksi kun onnistuin tulkitsemaan kirjaa oikein).

Lukukokemus: ****

Kim Liggett
Armonvuosi
Suom. Leena Ojalatva
Karisto 2020
376 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet

”Tyttö oli vähän meitä vanhempi. Hänellä oli punaisin mekko, jonka olin koskaan nähnyt. Kuulin Västäräkin vetävän hämmästyneenä henkeä.
     Vielä suurempi ihme olivat tytön hiukset. Ne ulottuivat olkapäiden yli hopeisena putouksena. Ensin luulin, että ne olivat valkoiseksi haipuneet, kuten monen vanhuksen, mutta lähempää katsottuna niissä tosiaan oli metallinkiilto.”

Nuori Ilves on ollut vuoden verran karkuteillä kotikylästään, kun hän löytää metsästä erään kyläläisen kuolleena. Sitten Ilves kohtaa oudon hopeahiuksisen muukalaisen, joka esittäytyy Ainoksi. Tämä on kummallisen väsynyt ja pakenee perässään olevaa aseistettua rosvojoukkoa. Onko Aino ystävä vai vihollinen?

Pian Ilves ja hänen ystävänsä Västäräkki pakenevat Ainon kanssa Silkkomaahan, josta kerrotaan pelottavia tarinoita. Ilves haluaa löytää vanhempansa, jotka lähtivät vuosia sitten tutkimusmatkalle eivätkä koskaan palanneet.

Silkkomaahan kadonneet on kiinnostava nuortenkirjauutuus, joka sijoittuu massiivisen ympäristökatastrofin jälkeiseen aikaan. Pienissä kylissä eletään niukoilla resursseilla, ympäröivä luonto on saastunut ja metsässä elää mitä kammottavimpia mutanttiotuksia (naurahdin jatkuvasti kahdentuville tvoraville, joilla kasvoi ylimääräisiä häntiä ja silmiä). Mukana on myös aimo annos scifi-teknologiaa.

Riekkola on onnistunut luomaan kiinnostavan (joskin hieman ahdistavan) maailman ja ujuttamaan sen luontevaksi osaksi tarinaa ilman infodumppausta. Minäkertoja Ilveksen kautta maailmaa avataan sopivasti, ja lukija pääsee mukaan toiminnan keskelle. Tykkäsin pienistä yksityiskohdista, kuten hahmojen perheissä kulkevista luontoaiheisista nimistä (Pääskyn tytär on Västäräkki, Ahman poika on Ilves).

Parisataasivuinen kirja on varsin nopealukuinen, ja lukaisin sen kerralla läpi. Tarina on todella vauhdikas, ja melkein joka luvun lopussa on jonkinlainen käänne tai cliffhanger. Yhtään tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, ja jäinkin kaipaamaan edes muutamia rauhallisia, syventäviä suvantohetkiä. Kaiken kaikkiaan Silkkomaahan kadonneet on kelpo esikoisromaani, jota voin suositella myös vähemmän lukeville nuorille. Ja pisteet Karin Niemen tekemästä hienosta kannesta!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Joonas Riekkola
Silkkomaahan kadonneet
Karisto 2021
202 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Anniina Mikama: Tinasotamiehet

”Päästyään selville Tomin salaisuudesta ja tämän todellisesta luonteesta Mina oli uskonut, että he voisivat kenties elää ystävinä saman katon alla, mutta se tuntui käyvän päivä päivältä vaikeammaksi.
Nuo ajatukset varjostivat hänen mieltään tänäkin aamuna jo hänen herätessään.
Onhan sentään kesä, ja koulun kesäloma on vasta alkanut! Mina muistutti itselleen. Loma soisi hänelle kaivattuja vapaahetkiä, siitäkin huolimatta, että hänellä ei ollut lomaa työstään teatterissa ja Professori Worowskin avustajana.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Anniina Mikaman trilogian kolmas osa Tinasotamiehet vetää yhteen Minan, Tomin, Professorin ja kumppaneiden tarinan. Toinen kirja Huijarin oppipoika kertoi tarinan Professorin nuoruudesta, joten tässä jatketaan siitä, mihin ensimmäinen osa Taikuri ja taskuvaras päättyi.

Tarina lähtee käyntiin, kun seurue matkustaa Helsingistä viktoriaaniseen Lontooseen, jossa Tom ja Mina esiintyvät omassa taikashow’ssaan. Mukana on Tomin Alexiksi nimetty kaksoisolento, ja perillä Lontoossa he tapaavat myös toisesta kirjasta tuttuja vanhoja ystäviä. Tomin menneisyys ei kerta kaikkiaan jätä häntä rauhaan, joten pian vastassa on vakava uhka kaukaa tulevaisuudesta. Ulkoisten uhkien lisäksi Minaa raastavat sisäiset ristiriidat, sillä hän haluaisi olla Tomin kanssa, mutta tietää ettei se ole mahdollista.

Tarinas on vauhdikas ja kiihtyy loppua kohden. Loppuratkaisu on hienosti kirjoitettu ja sai suorastaan liimautumaan kirjaan kiinni! Mukana on enemmän romantiikkaa kuin aiemmissa kirjoissa, mikä sopi minulle mainiosti. Dialogi on sujuvaa ja historiallisen ympäristön kuvailu toimii ilman infodumppeja. Aikamatkailu ja moderni teknologia tuovat kiinnostavia elementtejä muuten historialliseen fiktioon.

Kirja päättää sarjan komeasti ja nousi yhdeksi viime vuoden suosikkikirjoistani. Ainoa harmistus oli jälleen hahmokaartin miesvaltaisuus ”vahvasta naispäähenkilöstä” huolimatta. Pääsin tästä kuitenkin yli ja pystyin nauttimaan hyvästä tarinasta. Sarjaa markkinoidaan nuortenkirjoina, mutta suosittelen tätä ehdottomasti myös aikuisille!

Subjektiivinen tuomio: *****

Anniina Mikama
Tinasotamiehet
WSOY 2020
397 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*