Nuortenkirjat / YA

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa.

Törmäsin Kaikki kaikessa -teokseen ensin leffateatterissa, jossa näin siitä tehdyn elokuvan trailerin. Sitten Niina kehui kirjaa niin vuolaasti Twitterissä ja blogissaan, että oli pakko pyytää opuksesta arvostelukappale.

Olen muutenkin aika nopea lukija, mutta jostain syystä e-kirjanlukulaitteella lukeminen sujuu vielä tavallistakin nopeammin, varsinkin jos kirja on hyvä. Latasin Kaikki kaikessa Lettooni, ja ahmaisin sen kerralla vajaassa kolmessa tunnissa.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Madelinesta, joka sairastaa harvinaista tautia, jonka takia hän ei voi oleskella kotinsa ulkopuolella. Hän on allerginen maailmalle: niinpä hän asuu kahdestaan äitinsä kanssa tahrattomassa kodissa, jossa ilma suodatetaan, tulevat vierailijat ja tavarat puhdistetaan perusteellisesti ja ruoka on tarkkaan valittua.

Vaikka Madeline kipuileekin sairautensa takia saamatta jääviä kokemuksia, hän on yllättävän tyytyväinen elämäänsä. Arkeen kuuluu koulua Skypen kautta, koti-iltoja äidin kanssa, surffailua internetissä ja paljon, paljon kirjoja. Yhtäkkiä Maddyn elämä kuitenkin muuttuu – naapuriin muuttaa uusi perhe. Perheen teini-ikäinen poika Olly kiinnittää Madelineen huomiota ikkunan läpi. Maddyn hoitaja päästää Ollyn vierailulle Madelinen kotiin tämän äidin tietämättä, ja se on menoa.

Sanon itselleni, että äidille valehteleminen ei haittaa. Sanon itselleni, että en sairastu. Sanon itselleni, että kaveruudessa ei ole mitään pahaa.
Että Carla on oikeassa, eikä rakkaus vie minulta henkeä.

Odotukseni olivat todella korkealla, ja kirja olikin hyvä. Maddyn ja Ollyn suhteen kehittymisestä oli mukava lukea. Teksti soljui helppolukuisena ja Madelinen kerronta oli kepeää ja mukaansatempaavaa. Maddyn sairauteen ei pureuduta kovin syvällisesti, mutta toisaalta kun kyse on 18-vuotiaan päiväkirjamaisesta tekstistä, ehkä sairauskertomukset eivät kuulukaan siihen.

Välillä luetaan Maddyn ajatuksia, välillä on virkistäviä piirroksia ja välillä Maddyn ja Ollyn sähköposteja tai viihdyttäviä chattailuja. Erilaiset kirjaviittaukset piristivät tekstiä mukavasti ja viittaukset herra Darcyyn naurattivat. Kaiken kaikkiaan nautin lukemisesta ja odotin kovasti loppua – miten Maddy voi yhdistää Ollyn ja elämäntilanteensa? Viekö rakkaus hengen?

Mutta. Kirjan loppu oli valitettavasti minulle pettymys. Teksti oli edelleen hyvää eikä loppu töksähtänyt, mutta en pitänyt lainkaan loppupuolen käänteestä. Harmitti, että niin hienon jännitteen rakentamisen jälkeen kirjassa päädyttiin loppujen lopuksi aika helppoon ratkaisuun.

Yllättävän epätyydyttävästä lopusta huolimatta annan kuitenkin neljä miinus tähteä kirjalle helposti ahmaistavasta YA-lukukokemuksesta, ja ajattelin mennä katsomaan tämän myös elokuvana. Kirjasta tulee muuten kaiken kaikkiaan vahvasti mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe – jos pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä.

Millaisia ajatuksia kirja herätti teissä, tuliko lopusta hyvä vai huono fiilis?

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Nicola Yoon
Kaikki kaikessa
319 sivua
Tammi 2017

Osta kirja Adlibriksesta*

6 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Nuortenkirjat / YA, Rakkaus

Elina Pitkäkangas: Kuura

kuuraEn katunut mitään. Olin toiminut oikein alusta asti. Olin selviytyjä. Kaikki tekemäni oli sen arvoista.

Kuura sai kunnian olla ensimmäinen kirjaston e-kirja, jonka kokeilin lainata Letto-lukulaitteelle. Lainasin sen alun perin vain testiksi, mutta koska kirja on ollut jo pitkään lukulistallani, ajattelin sitten lukea ainakin alkua. Kuura osoittautui isoksi yllättäjäksi minun kohdallani.

Minulla oli jonkin verran epäluuloja kirjaa kohtaan, koska aiemmin olin lukenut vain yhden Myllylahden kustantaman kirjan, ja se olisi kaivannut vielä toimituskierroksen tai pari. Upeasta kannesta huolimatta (graafikkona Karin Niemi) odotin Kuuran olevan ihan ookoo nuorisokirja. Yllätys oli suuri, kun tarina veikin ihan täysillä mukanaan.

Kuura sijoittuu vaihtoehtoiseen vuoteen 2014 ja kuvitteelliseen Kuurankeron kylään, joka sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Turusta.  Ihmisyhteisöjä terrorisoivat hukat, sairastuneet ihmiset jotka muuttuvat täydenkuun aikaan ihmissusiksi. Ihmissudet kantavat veressään lykantropiavirusta, johon ei ole parannuskeinoa. Aina kun Jahti saa hukan kiinni ihmisenä tai suden muodossa, luvassa on varma kuolemantuomio. Nyt hukat on saatu eristettyä kaupunkien muurien ulkopuolelle erämaahan, eikä Kuurankerossakaan ole ollut niitä kymmeniin vuosiin – ainakaan julkisesti.

Päähenkilöinä ja kertojina vuorottelevat lukion tokaluokkalaiset ystävykset Inka ja Aaron. Inka on itsekäs ja itsepäinen tyttö, joka on tottunut olemaan huomion keskipiste ja saamaan tahtonsa läpi. Aaron on miellyttävämpi ja ajattelevaisempi hahmo, vaikka tyttöjä pyörittelevä pelimies hänkin.

Inkan ainoita heikkoja kohtia on pikkuveli Tuukka, joka joutuu heti kirjan alussa onnettomuuteen. Inka on valmis tekemään mitä tahansa pelastaakseen veljensä, ja alkaa punoa suunnitelmaa. Samaan aikaan päähenkilöiden elämään ilmestyy uusia tuttavuuksia: Inkaa kiehtoo muurin vartija Leo, jolla on synkkä salaisuus. Päältäpäin tavanomainen mutta pedolta tuoksuva Matleena saa puolestaan Aaronin sydämen sykkimään.

Ymmärrän vihdoin, miksi niin monessa arviossa kommentoidaan nimen omaan Inkan hahmoa. Kaikessa itsekkyydessään ja naiiviudessaan hän on varsin herkullinen tyyppi, enkä yhtään ihmettele kun Pitkäkangas kertoi haastattelussa, että hänestä oli hauskinta kirjoittaa.

Kirjan kieli on hyvää ja vaikka hahmojen käyttämä puhekieli ärsyttikin alkuun (niin kuin aina), loppua kohden se tuntui varsin luontevalta valinnalta 18-vuotiaiden teinien suuhun. Pitkäkangas on keksinyt oivaltavia nimiä asioille, kuten kaunis Kuurankero kaupungin nimenä tai Kuutamokka-kahvila.

Arkiset tapahtumat sekoittuvat luontevasti yliluonnollisiin elementteihin – täydenkuun yönä Maikkarilta pauhaa hyvän mielen elokuva, jonka tarkoituksena on pitää hukat poissa mielestä. Ihmissusimytologia uppoaa sujuvasti henkilöiden maailmaan ja kieleen. Olisin voinut lukea lisääkin maailman lainalaisuuksista.

Kannen perusteella voisi odottaa synkkäsävyistä fantasiakirjaa, mutta tarinan pääpaino on ihmissuhteissa ja romantiikassa. Ihmisuhdedraama + ihmissudet = ihmissusidraama? Molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia tarinassa, joten lukija pääsee hyvin sisälle heidän ajatusmaailmaansa. Tunteet räiskyvät vahvoina vähän joka suuntaan niin hyvässä kuin pahassa. Henkilöt tuntuivat aidoilta, ja heistä alkoi myös välittää.

Juoni on ehyt kokonaisuus ja piti ainakin minut tiukasti otteessaan loppuun saakka. Arvailin kyllä tarinan etenevän eri suuntiin, mutta yleensä olin väärässä. Kun tapahtumat alkoivat vyöryä hallitsemattomasti päälle, luin viimeiset sata sivua mumisten suurin piirtein koko ajan ”voieivoievoiei älä tee sitä argh” itsekseni. Kirjan henkilöt saavat oppia, että pienilläkin teoilla voi olla valtavat seuraukset. Loppu veti tapahtumat hyvin yhteen, mutta jätti paljon avoimeksi myös jatko-osia varten.

Trilogian toinen osa Kajo ilmestyy keväällä 2017. Sitä odotellessa!

Elina Pitkäkangas on aiemmin näyttäytynyt blogissa Finncon-postauksessa sekä Kirjailijavieraana. Käy kurkkaamassa!

Subjektiivinen tuomio: ****+

Elina Pitkäkangas
Kuura
Myllylahti 2016
309 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

mifongin perintö

Suomalainen fantasiasarja? Kyllä kiitos! Olin lukenut J. S. Meresmaan Mifonki-kirjasarjasta paljon positiivisia arvioita, kun löysin ensimmäisen osan lähikirjaston nuorenosastolta.

Mifongin perintö on genreltään historiallista fantasiaa. Kirjassa kerrotaan eri hahmojen edesottamuksista monella mantereella, mutta pääosissa ovat Merontesin kuninkaan tytär Ardis ja idästä kotoisin oleva Dante Rondestani, jonka perhe pyörittää antikvariaattia. Dante saa tehtäväkseen lähteä etsimään myyttistä Keisarien kirjaa, ja päätyy sen vuoksi Keskimantereelle, vain pelastaakseen sattumalta jokeen pudonneen Ardisin. Pikku hiljaa pari rakastuu (ei ollut vaikea arvata :D).

Yhdessä he eivät kuitenkaan saa olla, sillä Ardis naitetaan toiseen kuningaskuntaan kuningas Landisin vaimoksi, syyksi väitetään politiikkaa. Aluksi mukavalta vanhalta veikolta vaikuttavasta Landisista paljastuu tarinan edetessä ikävämpiä piirteitä. Ardis huomaa myös odottavansa kuninkaalle lasta. Samaan aikaan kaukana lännessä asusteleva pariskunta juonii syntymättömän lapsen ja Ardisin pään menoksi. Kaiken taustalla ovat kauan sitten eläneet myyttiset mifongit ja heihin kiinteästi liittyvä marmosiinikansa, joiden verenperinnössä oli epätavallisia voimia.

Oli yllättävän vaikeaa uppoutua kokonaiseen uuteen fantasiasarjaan. Edellinen uusi tuttavuus minulla on ollut Tulen ja jään laulu, jota varten olen saanut opetella kymmeniä henkilöhahmoja ja tankata päähäni juonenkäänteitä. Nyt hyppäys täysin uuteen maailmaan ja uusiin hahmoihin oli aluksi hämmentävää. Hahmojen muistamista ei helpottanut niiden vaikeat, varsin fantasiatyyliset nimet, tyyliin Ardis Elena Adafir Isvergal, Elingmar Bereski ja Agautr Capimont. Maruaanit ja marmosiinit ovat myös terminä niin samanlaisia että minulla ne menivät iloisesti sekaisin.

Mifongin perintö on varsin juonivetoinen kirja. Tapahtumat etenevät suorastaan huimaavaa vauhtia verrattuna esimerkiksi Taru sormusten herrasta  -saagaan, jossa tarvottiin sivukaupalla pitkin maita ja mantuja. Toisaalta se on piristävää, mutta joskus mennään vähän liiankin vauhdikkaasti. Välillä juonessa tapahtuu ihan yllättäviä hyppäyksiäkin, kun joku hahmo ilmaantuu kuvioihin tietäen kaiken toisen historiasta (mistä hän sen oikein selvitti?) tai jonkun vain ilmoitetaan kuolleen kaukomailla.

Henkilöt olivat ihan hyviä tyyppejä, eniten pidin Dantesta ja hänen siskostaan Linnistä. Ardis on alussa melko ärsyttävä nirppanokkainen tyttö, mutta onneksi tarinan edetessä hänkin kasvaa henkilönä. Olisin ehdottomasti halunnut tietää joistain asioista lisää, kuten Danten mukana kulkevasta puumasta, Reusta. Kirjan alussa mainittiin vain jotakin sebuiasta ja sielujenliitosta, mutta sitä ei sen jälkeen selitetty. Ardisin avioliiton alkuvaiheista vanhan leskikuninkaan vaimona olisi ollut hauskaa lukea, nyt tarina hyppäsi suoraan parin kuukauden yli.

Danten ja Ardisin rakkaustarina olisi myös ehkä kaivannut sitä jotain. Se tuntui suurimmaksi osaksi olevan sellaista ”haluan tuntea kätesi vartalollani, oh” -meininkiä,  Ikäeroakin pariskunnalla on ilmeisesti parikymmentä vuotta. Mikä sai heidät rakastumaan niin, että he olivat valmiita matkustamaan maailman ääriin etsimään toisiaan?

Kaiken kaikkiaan Mifongin perintö oli kuitenkin oikein mukiinmenevä fantasiaromaani, ja aion lukea jatko-osatkin. Kirja pääsee Lukuhaasteeseen 2015 kategoriassa Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kirjasta on muuten tehty YouTubeen myös varsin hieno kirjatraileri, kannattaa vilkaista! Ylipäätään kirjatrailerit ovat hauska konsepti, tykkään :D

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Karisto 2012
470 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA