Vacklin & Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

”’Tämä on vain peli, Bug’, toistan itselleni neljä kertaa.
Olen väärässä.
Tämä ei ole vain peli.
Tämä on jotain muuta.”

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan vauhdikas romaani Beta avaa uuden Sensored Reality -nuortenkirjasarjan. Kirjan maailmassa vuonna 2117 ilmastonmuutos on edennyt ja merenpinta noussut useita metrejä. Helsingissä kuljetaan ympäriinsä vesibusseilla ja kaupungista on tullut peliteollisuuden keskus. Kirjan päähenkilö Minako, lempinimeltään Bug, on isänsä kuoleman jälkeen muuttanut äidin kanssa Meri-Tokiosta Helsinkiin. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa käydä uutta kouluaan, vaan kaikki aika kuluu videopelejä pelatessa.

Kun Bug lopulta raahaa itsensä kouluun asti, hän joutuu heti riitoihin luokan suosituimman tytön kanssa ja saa tältä turpaan. Tästä sisuuntuneena Bug päättää opiskella itsepuolustustaitoja pelien avulla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun hänet valitaan betatestaajaksi uuteen virtuaalitodellisuuspeliin, jota pelataan koko vartalon peittävällä pelipuvulla. Bug pääsee sukeltamaan kaikilla aisteillaan muinaiseen Japaniin ja saa huomata, ettei kyseinen peli olekaan vain peliä.

Betan maailman luomiseen on selvästi käytetty aikaa. Monet sadassa vuodessa tapahtuneet asiat, kuten merenpinnan nouseminen, Golf-virran pysähtyminen ja juomaveden puutteesta aiheutuneet sodat, ovat linjassa nykyajan tulevaisuusennusteiden kanssa. Kirja onnistuu annostelemaan tietoa sopivissa väleissä ilman valtavia infodumppeja. Tarinan sijoittaminen Helsinkiin (tai Helsingin kaupunkisaarelle) on hyvä veto.

Kirjailijat ovat tuoneet maailmaansa paljon uskottavan oloista uutta tekniikkaa, mutta osa tuntuu vähän keksimällä keksityiltä. Onko läpinäkyvä kännykkä todella kätevä käyttää? Lisäksi mietin koko ajan, miten virtuaalimaailmassa onnistuu parkour, juoksu, kiipeäminen vuoren huipulle, puussa roikkuminen tai joessa uiminen, kun pelaaja on pelipuvussa omassa huoneessaan.

Kirjailijoiden tausta käsikirjoittajina sekä videopeli- ja Japani-innostus näkyvät romaanissa. Tuntuu, että kirjaan on yritetty sisällyttää kaikki, mikä mahdollisesti voisi yläasteikäisiä nuoria kiinnostaa: videopelit, ninjat, samurait, Japani, dystopia jne. Juoni kulkee eteenpäin melkein hengästyttävällä tahdilla, eikä suvantokohtia ole montaa. Pisimmät pelijaksot samurai-ajan Japanissa alkavat hieman puuduttaa, mutta tarina pitää otteessaan.  Jonkin verran epätasaisuutta on jäänyt, ja loppupuolen iso juonenkäänne oli paitsi yllättävä myös melko epäuskottava.

Tytötkin pelaa -hengessä päähenkilö on siis tyttö, ja mukana on myös muutama lyhyt kannanotto naisten pelaamiseen. En voi kuitenkaan mitään sille, että Bug tuntui pojalta koko kirjan ajan. Jotenkin Bugin käytös ja ajatuspuhe tuntuvat kovin poikamaiselta, ja tyttöys paljastuu ylipäätään vasta parinkymmenen sivun jälkeen. Kirjan naishahmoja kuvataan myös Bugin silmien kautta lähinnä kauniiksi, söpöiksi tai jänteviksi, mikä tuntuu luontevammalta mieskatsojalle. Koulun kiinnostavan pojan kanssa ei oikein synny jännitettä, vaikka tarina yrittää hieman romantiikkaa luoda.

Myös Sivujen välissä -blogin Hanna toi esille ajatuksen Bugin ”sukupuolettomuudesta”, en ole siis aivan yksin ihmetykseni kanssa. Onko Bug kirjoitettu aluksi pojaksi, mutta päätetty muuttaa viime hetkellä? Onko liika tyttöys häivytetty, jotta pojatkin tarttuisivat teokseen? Mistä aineksista käsitys päähenkilön sukupuolesta lopulta rakentuu? Jäin ihan oikeasti miettimään kysymystä, enkä keksinyt heti vastausta. Olen kuitenkin lukenut miesten kirjoittamia kirjoja uskottavista naispäähenkilöistä ja päinvastoin. Kiinnostava aihe!

Kaiken kaikkiaan Beta on kiinnostavaan miljööseen rakennettu ja vauhdikas vaikkakin hieman mutkia oikova tarina. Kohderyhmään sen luulisi purevan. Voisin suositella tätä myös sellaiselle nuorelle, jota pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin kirjat. Selkeimmin Beta vertautuu Ernest Clinen Ready Player Oneen, jonka olen toistaiseksi nähnyt vain elokuvana. Poimin yhteyksiä myös Emmi Itärannan teoksiin Teemestarin kirja (Suomi-dystopia, japanilaisuus, teeseremonia) ja Kudottujen kujien kaupunki (tulvien piinaama saari, veden läsnäolo), vaikka kirjat ovatkin aivan erilaisia tyyliltään.

Jatkoa odotellessa – seuraava osa Glitch ilmestyy vuonna 2019.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on lohikäärme. 

Subjektiivinen tuomio: ***+

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Beta – Sensored Reality 1
Tammi 2018
328 sivua

Kirsti Kuronen: Pönttö

”Sekin on mahdollista
että en kelpaa aikuiseksi.”

Oletko jo lukenut säeromaaneja? Kyseessä on kaunokirjallinen teos, joka on aseteltu runon tyyliin säkeisiin. Itse tutustuin termiin luettuani Hesarin artikkelin aiheesta. Laitoin lukulistalle jutussa mainitun Sarah Crossanin teoksen Yksi, mutta ensiksi lukupinooni ehtikin kotimainen Kirsti Kurosen Pönttö, jota minulle suositeltiin.

Täytyy myöntää, että pelkän kannen perusteella ja ilman suosittelua en olisi kirjaan tarttunut. Taustatekstuuri on kaunis, mutta värikyllästetty pipopää vanhan kameran kanssa tuo mielikuvan ehkä 90-luvun nuortenromaanista. Nimikään ei oikein kuvaa sitä sisältöä, joka kansien välistä löytyy, vaikka toki liittyykin aiheeseen.

Kirjan päähenkilö on juuri ylioppilaaksi valmistunut 18-vuotias Luna, ja teksti on tajunnanvirran kaltaista pohdintaa tai päiväkirjaa. Kirja on lyhyt, mutta siinä kulkee lomittain monia lankoja: valmistuminen, linnunpöntössä asustavien poikasten seuraaminen, huonot seurustelukokemukset, muistisairas mummo, rakas valokuvausharrastus, perhe- ja kaverisuhteet…  Kaiken keskellä Luna pohtii paljon nuoruutta ja aikuisuutta sekä oman polun löytämistä.

Alle satasivuisen, ilmavasti asetellun kirjan lukee vajaassa tunnissa. Olen vasta opettelemassa runojen lukemista, joten säeromaanin formaatti epäilytti. Yllätykseksi kirja kuitenkin kolahti johonkin sielun sopukkaan ja pystyin samaistumaan minua kahdeksan vuotta nuoremman päähenkilön kokemuksiin.

”Huh niitä päiviä kun ei tapahdu mitään, tylsiä.

Huh niitä päiviä kun tapahtuu liikaa, täysiä.

Miten aikuispäivät, ovatko ne tylsiä vai täysiä?

Töihin kotiin töihin kotiin töihin kotiin
pari laskua maksamatta ja maito loppu
kuka vastaa, kenen velvollisuus
vaihda vaippa täytä hakemus tilaa aika
pissata koira poista tatuointi lankkaa kengät
järjestä juhlat varaa matka osta kinkku

keski-ikä suoritettu arvosanalla tyydyttävä

oho, kevät jo meni ja vuokot
poikaset lensivät pöntöstä
harmi etten huomannut
taas töihin töihin töihin kotiin töihin
ensi vuonna uudet vuokot
ja tiaisenrääpäleet”

Kuinka usein tuleekaan jutusteltua muiden kanssa, kuinka se kevät / syksy kului niin nopeasti? Kuronen on tavoittanut jotain olennaista elämästä ja nuoruudesta, ja kirja välillä nauratti ja välillä melkein itketti. Lähes jokaiselta sivulta löytyi hyviä oivalluksia tai ajatuksia joista tunnistin myös itseni. Lopussa kaikkiin kysymyksiin ei saada vastauksia, mutta selvää on, että elämä jatkuu.

Kirja olisi nappivalinta valmistuvalle nuorelle tai vähän nuoremmallekin. Olisin ehkä itse ihmetellyt, jos olisin saanut ylppärilahjaksi ysärilookilla varustetun kirjan nimeltä PÖNTTÖ, mutta ainakin teosta voi hienovaraisesti suositella. Ohkainen romaani sopii hitaammallekin lukijalle, ja bonuksena tulee aikaansaanut fiilis, kun saa lyhyessä ajassa luettua kokonaisen kirjan (ja merkinnän Goodreadsin lukuhaasteeseen).

Hauska someajan yksityiskohta on, että Lunalla on oma Instagram-tili.

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
86 sivua

Kiera Cass: Perijätär & Kruunu

Minulla oli valtaa, mutta ei mitään käsitystä, miten käyttää sitä. Olin hallitsija, joka ei osannut johtaa. Olin kaksonen, joka oli omillaan. Olin tytär, jonka vanhemmat eivät olleet läsnä. Minulla oli puoli tusinaa kosijoita, mutta en ollut varma, osasinko rakastua.”

Sisältää juonipaljastuksia Valinta-sarjan kolmesta edellisestä kirjasta. Lue yhteisbloggaus kirjoista Valinta, Eliitti ja Ainoa!

No niin, taas on Valinnan aika! Illéan kruununprinsessa Eadlyn on kasvanut kuullen juttuja vanhempiensa satumaisesta rakkaustarinasta. Hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei itse tule koskaan menemään naimisiin, koska hän on Itsenäinen Nainen ja hänestä tulee aikanaan kuningatar.

Vaan kuinkas käykään? Maan poliittinen tilanne on kuohuksissa, ja kapinat uhkaavat. Koska Maxon ja America eivät ilmeisesti pysty pyöräyttämään enempää kuninkaallisia lapsia, he keksivät uudenlaisen ovelan harhautuksen: Eadlynille järjestetään Valinta. Palatsiin tuodaan 35 nuorta miestä, joista 18-vuotiaan prinsessan pitää valita itselleen aviomies. Jihuu! Leipää ja sirkushuveja kansalle.

Monet ovat valittaneet American olleen ärsyttävä päähenkilö, mutta hänen tyttärensä vasta rasittava onkin. Hän on pilalle hemmoteltu ja kykenemätön empatiaan, ja valittaa jatkuvasti hartioita painavasta vastuusta ja kuinka hänellä on rankkaa. Kirjan muut henkilöt muistavat onneksi jatkuvasti huomauttaa Eadlynille hänen luonteensa vioista, ja tiedostaapa hän itsekin olevansa hieman vaikea. Eadlynin kehityskaari tarinan aikana on aika kankea, mutta kyllä hän sentään eteenpäin pääsee. Harmillisesti America, Maxon ja muut edellisistä kirjoista tutut hahmot on häivytetty taustalle persoonattomiksi aikuishahmoiksi. Erityisesti Maxon tuntuu aivan eri tyypiltä.

Jotkut kirjabloggaajat ovat antaneet kirjalle sympatiapisteitä Swendwaysta kotoisin olevista Henristä ja Erikistä. Itse en ehkä pysty antamaan Cassille anteeksi sitä, että suomenkielinen sulhasehdokas Henri ei vuoden Illéassa asumisen jälkeen osaa kuin pari sanaa englantia (ja nekin väärin), koska englanti on niin vaikea kieli. Neljäs maailmansota taisi vaurioittaa Suomen koulutusjärjestelmää peruuttamattomasti. Mutta onneksi Henri osaa leipoa korvapuusteja ja omenalörtsyjä ja se on Eadlynin mielestä tosi söpöä.

Aiemmasta Valinnasta poiketen kosijoille ei järjestetä mitään testejä tai muuta häppeningiä, vaan Eadlyn käy täysin randomisti heidän kanssaan treffeillä ja jättää poikajoukon muuten oman onnensa nojaan. Toisin kuin American ja Maxonin ei-kovin-vaikeasti-arvattavan-rakkaustarinan tapauksessa, tällä kertaa ei ole kuitenkaan ihan selvää, kenet Eadlyn valitsee. Se onkin iso (ainoa) osa kirjojen jännitystä.

Kolmestakymmenestäviidestä nuorukaisesta karsiutuvat tietysti saman tien ne about kolmekymmentä, joista lukijalle ei kerrota nimeä enempää. Jäljelle jää kuitenkin kourallinen kosijoita, joiden kesken voi arvuutella. Vai valitseeko Eadlyn ketään? No tietysti valitsee, eipä tämä muuten olisi romanttinen nuortenkirja. Ainoa ongelma on että Eadlyn valitsee mielestäni väärin, vaikka kyseistä päätöstä osasin pelätäkin. Missä on kemia näiden kahden välillä? Suhteen kehitys? Ai ei ole? No sitähän minäkin.

Kirjan selkämyksen ”scifi”-tarra tuntuu yhä kaukaisemmalta juoneen nähden. Dystopia-ainekset ovat painuneet kauas taakse, eikä kirja onnistu luomaan uskottavaa ympäristöä tapahtumille. Maassa ei mitä ilmeisimmin ole minkäännäköistä parlamenttia tai edes kunnollista avustajajoukkoa, kun burn-outin partaalla horjuva kuningas joutuu tekemään kaiken itse. Ja ehkä demokratiakin olisi parempi vaihtoehto kuin kiukutteleva 18-vuotias tyttö tekemässä budjettileikkaukset? Miksi muuten kukaan muu kuningasperheen jäsen (esim. Eadlynin kaksoisveli Ahren) ei joudu perehtymään politiikkaan tai tekemään töitä? Nopeatempoinen loppuhuipennus jättää lukijan lähinnä tuijottamaan kirjaa suu auki. Kas, kuinka näpsäkästi poliittiset päätökset käyvätkään!

Noh. Kaiken kaikkiaan, kirjat olivat vähän ärsyttäviä, mutta luin ne silti molemmat putkeen yhtenä vapaapäivänä. Edeltäjiensä tavoin Perijätär ja Kruunu tarjosivat toivottua todellisuuspakoa hömppämaailmaan. Sarjan kirjoista ensimmäiset kolme ovat kuitenkin selkeästi parempia kuin toisen sukupolven jatko-osat. Olisin varmaan antanut näillekin neljä tähteä, jos Eadlyn olisi valinnut oikean miehen.

Entä mitä tapahtui onnellisen lopun jälkeen? Kirjaan kuuluu myös Six Years Later -epilogi, joka on joissain painoksissa. Löysin sen sattumalta lukiessani kirjasta netistä – tiivistelmän voi lukea esimerkiksi tältä sivulta.

Laitetaan nämäkin yhteisesti mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Subjektiivinen tuomio: ***

Perijätär
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2017
344 sivua

Kruunu
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2018
272 sivua