Rikos

Agatha Christie: Stylesin tapaus

stylesin-tapaus”Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään hyvin arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan muotoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat hyvin jäykät ja sotiaalliset.”

Stylesin tapaus on Agatha Christien kaikkien aikojen ensimmäinen romaani ja siis myös salapoliisi Hercule Poirotin ensiesiintyminen. Kirja päätyi lukulistalleni, koska tarvitsin Lukuhaastetta varten suositun kirjailijan ensimmäisen kirjan, ja tämä osui silmiini Sellon kirjaston pokkaritornista (joka on sivumennen sanoen täynnä superkiinnostavaa luettavaa!).

Stylesin tapaus noudattaa tuttua christiemäistä rakennetta. Kirja on kirjoitettu Poirotin ystävän, kapteeni Hastingsin näkökulmasta. Ensin esitellään iso kasa erilaisia henkilöitä, jotka kaikki asuvat samassa paikassa (tässä tapauksessa Stylesin kartanossa tai sen ympäristössä). Sitten havaitaan ristiriitoja henkilöjen kesken ja aavistellaan pahaa.

Sitten kartanonrouva murhataan, ja sattumalta lähellä asustava Poirot kutsutaan selvittämään tapausta. Hän nuuskii ympäriinsä ja tekee hämmentäviä kysymyksiä, eikä yksinkertainen Hastings-parka millään meinaa pysyä perässä. Lukijalla on omat aavistuksensa syyllisestä, mutta kun Poirot kirjan lopussa kerää kaikki epäillyt samaan huoneeseen ja paljastaa syyllisen, se on juuri se jota vähiten on epäillyt.

Kirja oli kaikin puolin peruskauraa ja täytti odotukset. Poirot on henkilöhahmona toisaalta hurmaava ja toisaalta raivostuttava. Hastings on vähän liiankin yksinkertainen joskus, ja häntä suorastaan säälii, kun hän yrittää kovasti auttaa ja Poirot vain vähättelee hänen älykkyyttään. Henkilöhahmoja on paljon ja kaikki esitellään samaan aikaan, joten minä ainakin olin aivan sekaisin. Tilannetta ei helpota se, että välillä henkilöihin viitataan etu- ja välillä sitten sukunimellä. Tarinan edetessä henkilöt oppi kuitenkin (onneksi) erottamaan toisistaan.

Juoni sen sijaan on nerokas, ja mahdoton ratkaista kenellekään muulle kuin Poirotille ja hänen kuuluisille harmaille aivosoiluilleen. Kirjan parasta antia onkin tuttu loppukohtaus, jossa Poirot käy läpi koko rikoksen kulun ja paljastaa syyllisen. Stylesin tapaus on lyhyt, vain reilut parisataa sivua, eli mukava dekkarivälipala arkeen. Kirja on Lukuhaasteen 2015 neljäs luettu kirja kategoriassa Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Agatha Christie
Stylesin tapaus
Suom. Paavo Lehtonen
WSOY 2014 (1. Suomenkielinen painos 1970)
244 sivua

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Rakennus 31”– Rudintiellä on löytynyt maastosta hauta, Manninen jatkoi. – Ilmoitus tuli juuri. Pistin tekniikan Kannaksen jo matkaan. Teidänkin kannattaisi varmaan poiketa. 
– Just, Antti totesi. – Hautaa tässä on yritetty välttää kaikin voimin. Tietääkö Pappa paikan?
– Toki, olen joskus viriilinä nuorena miehenä suorittanut siellä Asconan penkillä lähipoliisitoimintaa, Lindfors virnisti. – Siellä on sellainen rauhallinen paikka. 
– Tota… mikä on Ascona? Petri kysyi viattomasti ja aiheutti kenttäpartiossa röhähdyksen.”

Christian Rönnbackan Rakennus 31 on komisario Antti Hautalehdosta kertovan kirjasarjan kolmas osa. Tarina alkaa, kun Porvoon läheltä löydetään siististi kaivettu, tyhjä hauta. Pian niitä ilmaantuu enemmänkin, mutta pelkkiä tyhjiä hautoja on vaikea tutkia rikoksena. Tilanne muuttuu, kun yhdestä haudasta löytyy ruumis, joka on vammoista päätellen piiskattu ja ristiinnaulittu. Kuka hän on? Samaan aikaan Anttia vainoaa salainen ihailija, joka lähettelee väsymättä rakkauskirjeitä ja paketteja. Osoittautuu, että nainen tietää myös löydetystä ruumiista. Mutta miten Nikkilän mielisairaalan rakennus numero 31 liittyy tähän kaikkeen?

Tartuin Rönnbackan kirjaan, koska tarvitsin Lukuhaasteeseen kirjan, jonka nimessä on numero. Huomasin vasta kirjan avattuani, että kyseessä onkin sarjan kolmas osa. Onneksi se ei haitannut lukemista, sillä osat ovat ilmeisesti suhteellisen itsenäisiä. Tämä kirja ei kuitenkaan kolahtanut minulle, vaikka kansi onkin tyylikäs.

Kirjan alku oli varsin outo, kun näkökulmissa hypittiin Antista mysteeriseen ”naiseen” ja siitä ”Mestariin”, joka kuulosti aluksi keskiaikaisen fantasiakirjan hahmolta. Kolmisenkymmentä sivua piti ihmetellä lukemaansa, kunnes asiat alkoivat valottua ja Mestarikin selitettiin ihan rautalangasta vääntäen.

Tarinassa esiintyi paljon henkilöitä, jotka jäivät kuitenkin persoonaltaan ohuiksi, yhden luonteenpiirteen tyypeiksi. Päähenkilö Antti valittaa ja kiroilee, nuori poliisi Petri on tietämätön, esimies Berglund raivoaa milloin mistäkin, naispoliisi Jonna juo muumimukista ja kollega Lindfors keskittyy kaksimielisiin juttuihin. Eniten ehkä ärsytti Antin naisystävä Leena, jonka ainoa tehtävä kirjassa on syödä Antin kanssa, naida Antin kanssa ja välissä vähän kehrätä ja leperrellä. Persoonallisimmat tyypit kirjassa olivat Leenan bulldogit Romulus ja Remus. Henkilöitä on tietysti saatettu syventää sarjan aiemmissa osissa, joita en ole lukenut.

Koska henkilöistä ei saada kovin paljon irti, kirja on hyvin juonivetoinen. Parasta Rakennus 31:ssä onkin kekseliäs ja uskottava juoni. Puolenvälin jälkeen kirja koukutti sen verran, että piti ärsytyksestä huolimatta lukea, miten kaikki selviää. Rönnbacka on kirjan liepeen mukaan työskennellyt itse poliisina, joten hän tietää miten hommat siellä hoidetaan ja tapahtumat ovat aidontuntuisia. Loppuratkaisu ei yllätä, mutta tyydyttää uteliaisuuden, kun asiat nivoutuvat sujuvasti yhteen. Rakennus 31 on toinen Lukuhaasteen 2015 kirja kategoriassa Kirja, jonka nimessä on numero. 

Subjektiivinen tuomio: **½

Christian Rönnbacka
Rakennus 31
Bazar 2014
334 sivua