Scifi

Hugh Howey: Kohtalo

kohtaloNo, mikä kestää ikuisesti? Juliette kysyi, koska vaistosi, että Lukas odotti hänen tiedustelevan sitä. 
”Päätöksemme”, mies vastasi. —
”Anteeksi kuinka – ’päätöksemme’?” Hän ei ymmärtänyt.
Lukas kääntyi häneen päin. ”Niin. Se mitä teemme, vai mitä? Päätöksemme ovat ikuisia. Emme voi peruuttaa sitä, mitä ikinä päädymmekin tekemään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.”

Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta. 

Kohtalon myötä Siilon saaga huipentuu viimein päätökseensä. Koska kahden aikaisemman osan lukemisesta oli aikaa ja juoni on suhteellisen monimutkainen, minun piti käydä ensin tankkaamassa aikaisemmat juonitiivistelmät Wikipediasta että pääsin kärryille Kohtalon alusta. Trilogia olisikin varmasti parasta lukea aika lailla peräkkäin.

Kolmannessa osassa Juliette on palannut omaan siiloonsa, ja hänet on ylennetty pormestariksi. Hän on ottanut tavoitteeksi kaivausprojektin, jolla kaksi siiloa yhdistetään toisiinsa ja hän pääsisi pelastamaan ystävänsä siilosta 17. Ihmiset suhtautuvat ulkomaailmassa käyneeseen pormestariin kuitenkin epäluuloisesti, eikä monikaan usko että kotisiilon ulkopuolella olisi elämää.

Samaan aikaan siilossa numero 1 kytee hiljainen kapina, kun vanhasta maailmasta kotoisin olevat Donald ja hänen sisarensa Charlotte piilottelevat ja yrittävät punoa suunnitelmaa. Ykkössiilon johtajat saavat vihiä petoksesta ja päättävät tuhota Julietten kotisiilon. Ympärillä nakuttaa koko ajan alkuperäinen suurempi suunnitelma, jossa vain harvojen on tarkoitus säästyä.

Kirjan alkuosa keskittyy pitkälti aiempien juonenpätkien kokoamiseen ja loppuratkaisun valmisteluun, ja tarina imaisee tiukasti mukaansa vasta keskivaiheilla. Kohtalo ei pääse sarjan ensimmäisen osan tasolle yllättävissä juonenkäänteissä, mutta kirjan maailmasta paljastuvat vihdoin kaikki loputkin tiedot. Henkilöt kokevat tahoillaan kovia, eikä Howey edelleenkään pelkää tappaa keskeisiäkään hahmoja. Kirjan loppu nivoo kuitenkin kaiken hienosti yhteen, ja tarinan kantavana teemana on toivo.

Kohtalo ei ole tajunnanräjäyttävä kirja, mutta yhtä kaikki tarpeeksi koukuttava että luin sen kahdessa päivässä. Kun sarjan on aloittanut, se on pakko lukea loppuun saakka, eikä Kohtalo tuota pettymystä.

Subjektiivinen tuomio: ****

Hugh Howey
Kohtalo
Like 2015
392 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Scifi

Hugh Howey: Hiekka

hiekkaPalmer nyökäytti tervehdykseksi ja vastaukseksi. Hänellä oli hyvä olo. Hän oli valmis sukeltamaan syvälle. Hän tarkisti kaksi isoa ilmasäiliötä, jotka oli kiinnitetty selkätelineeseen ja hengitti nopeasti syvään useamman kerran, valmisti keuhkojaan koitokseen.

Mainion Siilon saagan jälkeen (vaikka viimeinen osa onkin vielä lukematta) odotin Hugh Howeyn uudelta teokselta Hiekka paljon. Howey onkin luonut taas kiehtovan dystopian: tällä kertaa vanha maailma on peittynyt satojen metrien korkuisen hiekkakerroksen alle. Suuri osa ihmisistä on köyhää ja asuu slummeissa. Hiekkaa on jatkuvasti kannettava pois, jotta se ei hautaisi kaikkea alleen.

Kirjan päähenkilöitä ovat yhden perheen jäsenet: sisarukset Victoria, Palmer, Conner ja Rob. Vic ja Palmer ovat hiekkasukeltajia, jotka kykenevät erityisten pukujen avulla liikuttamaan hiekkaa ympärillään ja sukeltamaan siihen samoin kuin veteen. Heidän tehtävänään on etsiä aarteita ja käyttökelpoista tavaraa hiekkaan hautautuneista kaupungeista. Vic pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin kukaan muu.

Tarinan alkaessa kaikki sisarukset ovat tahoillaan: Palmer on pestattu sukelluskeikalle keskelle aavikkoa, tavoitteenaan löytää tarunhohtoinen Danvarin kaupunki. Vic asuu kaukana toisessa kaupungissa. Conner ja Rob valmistautuvat jokavuotiseen telttaretkeen autiomaan reunalle, muistellakseen isää joka jätti perheensä 12 vuotta sitten. Tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, kun Palmer todella löytää kadonneen kaupungin ja toisaalla Connerin ja Robin retken keskeyttää odottamaton vieras autiomaasta.

Howey kuvaa kirjassaan hiekkaa todella elävästi, ja monet ovatkin sanoneet tuntevansa suorastaan kuinka se rouskuu hampaissa. Kirjan henkilöt käyttävät hiekalle useita erilaisia nimiä, jotka on selitetty alaviitteissä. Erityisesti hiekkasukellus on kiinnostava konsepti, ja sukelluskuvauksia lukiessaan sitä melkein tuntee itsekin olevansa hiekan sisällä.

Kirjaa tulee pakostakin verrattua Siiloon, eikä Hiekan dystopinen maailma ole aivan yhtä mielenkiintoinen. Pääosassa ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa, eikä ympäröivää yhteiskuntaa kuvailla mitenkään erityisesti. Lähinnä joka paikassa on vain hiekkaa. Howey pääsee kuitenkin yllättämään taas muutamalla odottamattomalla juonenkäänteellä, ja hieman junnaavan alun jälkeen kirja pitää otteessaan. Koin mukavan oivalluksen tunteen, kun tunnistin kirjassa kuvatut vanhan maailman tapahtumapaikat, joita kirjan hahmot kutsuvat eri nimillä.

Loppuratkaisu kuitattiin varsin nopeasti ja siitä tuli hieman hätäinen fiilis. Vaikka perheen isän olinpaikka paljastuu kirjan edetessä, siitä tai kirjan ”pahisten” motiiveista ei sen jälkeen selviä paljoakaan. Pääpainona ovat perheen sisäiset ihmissuhteet ja se, löytävätkö lapset yhteyden toisiinsa ja äitiinsä uudelleen. Tarina toimii kuitenkin hyvin sellaisenaankin, ja saa minulta vähän vajaa neljä tähteä sujuvasta lukukokemuksesta.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Hugh Howey
Hiekka
Like 2016
352 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Scifi

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

kudottujenkujienkaupunkiTämä yö on toisenlainen. Uni on ohutta talossa, sillä aukion kivillä kuivuu vieras veri. Hiekka valuu tiimalaseissa hitaana. Yskähdykset, askeleet ja salaa vaihdetut sanat vaimenevat vähitellen. Näen tytön edessäni joka kerta, kun silmäni sulkeutuvat. Vaikka tiedän, että hyökkääjän täytyy olla kaukana, jokainen varjo seinillä on tavallista tummempi.”

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki kuului kesämaratonin luku-urakkaan, ja postaus on pyörinyt blogin luonnoksissa siitä saakka. Kirja herätti paljonkin ajatuksia, mutta niitä on ollut vaikeaa koota järkeväksi tekstiksi.

Kirja sijoittuu meren keskellä olevalle saarelle, jota piinaavat toistuvat tulvat. Saarta hallitsee kivisessä tornissa majaileva neuvosto, ja kaikkien asukkaiden on muun muassa käytävä vuosittain Musteellamerkinnässä hankkimassa ikätatuointi. Unien näkeminen on kiellettyä, ja kaikkein pahinta on, jos nukkujan luona vierailee yöllä painaja. Kirjan päähenkilö on Eliana, joka elää ja työskentelee kutojana Seittien Talossa. Hänellä on kaksikin salaisuutta: toisin kuin muut naiset, hän osaa lukea ja kirjoittaa, ja sen lisäksi hän näkee unia.

Eliana yrittää piilotella unennäköään nukkumalla mahdollisimman vähän, ja eräällä yöllisellä vartiovuorolla hän löytää meren rannasta pahoinpidellyn nuoren naisen. Nainen ei voi kertoa tarinaansa, sillä hänen kielensä on leikattu irti. Mistä nainen on tullut ja miksi hänen kämmeneensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi? Vesi, muste, rakkaus ja kuolema ovat vahvasti kirjan teemoja.

Itärannan kieli on unenomaista, hurjan kaunista ja soljuvaa. Hän on luonut jälleen kiehtovan fantasiamaailman, eikä selittele asioita sen kummemmin. Yhteiskunnan lainalaisuudet selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä, ja lukijan pitää ymmärtää lukea myös rivien välistä. Lukumaraton ei ehkä ollut otollisin aika lukea Kudottujen kujien kaupunkia, kun tavoitteena oli lukea mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.

Useimmat muut ovat ylistäneet kirjaa loistavaksi, mutta minulle kirja jätti melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nautin todella paljon runollisesta kielestä, mutta ehkä juuri sen takia juoni jäi minulle etäiseksi.  Monet asiat verhottiin niin hyvin kielikuviin, että ne jäivät hämäriksi. Saaren salaisuudet ovat monimutkaisella solmulla.

Lopussa luin kirjan viimeisen luvun kolme kertaa, enkä siltikään ymmärtänyt mitä siinä tapahtui. Mikä oli lopulta hahmojen kohtalo? Vai kuuluiko lopun ollakin unenomaisen hämärä ja lukijan itse tulkittavissa? Pidän kirjoista, joissa kaikkea ei selitetä, mutta jos tapahtumat esitetään liian viitteellisesti, tuntee olevansa vain vähän tyhmä.

Tuntuu hassulta antaa ulkonaisesti näin hyvälle kirjalle vain kolme tähteä, mutta se olkoon subjektiivinen arvio kunnes luen kirjan uudestaan. Harmillisesti kukaan ei ole vielä kirjoittanut kirjasta Wikipedia-artikkelia ja tiivistänyt juonta sinne kivasti. Opetus: Keskity lukumaratonissa yksinkertaisempiin ja juoneltaan helppolukuisiin romaaneihin.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on myrsky. 

Subjektiivinen tuomio: ***½

Emmi Itäranta
Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015
335 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Scifi

Hugh Howey: Siirros

siirrosMenettely. Ohjeet. Menettely. Ohjeet. Hän oli lukenut niitä sen verran, että osasi olla huolissaan, kummastella, mihin oli sekaantunut. Helen oli ollut oikeassa varoittaessaan häntä, mutta hänen vaimonsa ei ollut arvannut vaaran mittakaavaa.

Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä osasta

Siirros jatkaa Siilon saagaa itsenäisenä jatko-osana. Tapahtumat sijoittuvat parisataa vuotta ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia, ja kirjassa liikutaan monella eri aikatasolla.

Alussa seurataan pääosin kongressiedustaja Donaldia, joka entisenä arkkitehtinä saa tehtäväkseen suunnitella maanalaisen bunkkerin ihmisten pakopaikaksi ydinonnettomuuden varalta. Vähitellen hän alkaa hahmottaa, että on sekaantunut paljon isompaan suunnitelmaan kuin luulikaan. Lomittain Donaldin tarinan kanssa kuljetaan Troy-nimisen miehen mukana vajaa sata vuotta myöhemmin, kun tämä herätetään ensimmäiseen vuoroonsa ja saa tehtäväkseen ohjata siiloa numero yksi.

Siirros jatkaa ensimmäisen kirjan tapaan isolla kasalla ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Siilojen historia paljastuu pala palalta, niin kuin myös viisikymmentä siiloa käsittävän suunnitelman lopullinen tarkoitus.  Juoni kulkee hengästyttävää tahtia, eikä rauhallisia hetkiä juurikaan ole.

Toisaalta kirja on paljon Siiloa rikkonaisempi, kun joka toisessa luvussa vaihdetaan näkökulmahenkilöä ja pompitaan ajassa. Takasivulla olevaa aikajanaa joutuu vilkaisemaan useamman kerran, kun pitää miettiä että missä nyt mennään. Joka tapauksessa kirja koukuttaa pahasti ja vie mennessään.

Siirros ei missään nimessä ole onnellinen kirja, ja välillä tuntuu että henkilöhahmoille tapahtuu vain pahoja asioita tai he itse alkavat toteuttaa pahuuksia. Erityisesti se, kun Donald vihdoin löysi vaimonsa ja sai tietää mitä tälle oli tapahtunut, riipaisi kyllä vähän sydämestä.

Lopussa tarina nivotaan yhteen ensimmäisen osan kanssa, ja mukaan ilmestyy Siilosta tuttuja henkilöitä. Tarina ei jää niin jännään kohtaan kuin ensimmäisessä osassa, mutta viimeisen osan haluaa joka tapauksessa lukea. Tätä sarjaa ei kehuta turhaan!

Mielikuvat palasivat: muistot putosivat kuin pommit, sitten ne olivat tiessään. Pillerit vaikuttivat hiljalleen. Menneisyyden tuhoutuminen kesti aikansa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ajattelin ensin, ettei tämä kirja käy oikein mihinkään lukuhaasteen 2016 kategoriaan, mutta sitten tajusin että siitä voi tehdä kirjanaaman (kohta 5). Hahaa.

Hugh Howey: Siirros
Like kustannus 2015
527 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

3 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Scifi

Hugh Howey: Siilo

siiloJuliette tarkasteli elämäänsä uudesta, varhaisaamulla käydyn keskustelun avaamasta näkökulmasta. Hän oli aina pitänyt siiloa itsestäänselvyytenä. Pappien mukaan se oli aina ollut olemassa.

Hugh Howeyn Siilo hyppää suoraan tarinaan sen kummempia selittelemättä. Alkusivuilla päästään seuraamaan siilon sheriffin, Holstonin, matkaa kuolemaan. Hän haluaa ulos, ja sellaisille edessä on puhdistustuomio myrkyllisessä ulkoilmassa.

Myös Holstonin vaimo oli muutamaa vuotta aikaisemmin passitettu puhdistamaan omasta tahdostaan. Oliko tämä saanut jotain selville? Mitä siilon ulkopuolella todella on? Nuori Juliette alkaa selvittää asiaa ja yrittää selvittää siilon salaisuuden.

Siilo on heti alusta alkaen mahdottoman koukuttava kirja, joka imaisee mukaansa. Howey ei sen kummemmin selittele luomaansa maailmaa tai sen käytäntöjä, vaan ne avautuvat pikku hiljaa tarinan edetessä. Lukijalle jää päättelyn ja asioiden yhdistämisen nautinto. Yhtenä päähenkilönä on fiksu nuori nainen, mikä on virkistävää. Joiltakin osin Siilosta tulee vähän Nälkäpeli-fiilis – siinä maalailtiin samalla tavalla ikäviä kuvia ihmiskunnan tulevaisuudesta ja kaiken keskellä oli vahva naishahmo.

Siilon juonenkäänteet ovat oikeasti yllättäviä, ja pian käy selväksi ettei Howey pelkää tappaa henkilöitään. Päähenkilöiden matkassa saa aidosti jännittää, miten tarina päättyy ja kuka selviää hengissä, koska mikään ei ole varmaa.

Kirjan lopussa solmitaan juonenpätkät yhteen tyydyttävästi, mutta kuitenkin jää sopivasti odotettavaa seuraavilta kirjoilta.  Ainoat miinuspisteet tulevat siitä, että Siilon jatko-osa sijoittuu monta sataa vuotta ennen Siiloa, ja ensimmäisen kirjan tarina saa jatkoa vasta sarjan kolmannessa kirjassa. Oh noes!

Mutta sainpa vihdoin tämän luettua! Siilo oli lukulistallani jo vuoden 2014 kirjamessupostauksessa. Nyt se pääsee vuoden 2016 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jossa joku kuolee. (Ihastuttavaa, tiedän.)

Subjektiivinen tuomio: *****

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Scifi