Scifi

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet

Tyttö oli vähän meitä vanhempi. Hänellä oli punaisin mekko, jonka olin koskaan nähnyt. Kuulin Västäräkin vetävän hämmästyneenä henkeä.
     Vielä suurempi ihme olivat tytön hiukset. Ne ulottuivat olkapäiden yli hopeisena putouksena. Ensin luulin, että ne olivat valkoiseksi haipuneet, kuten monen vanhuksen, mutta lähempää katsottuna niissä tosiaan oli metallinkiilto.

Nuori Ilves on ollut vuoden verran karkuteillä kotikylästään, kun hän löytää metsästä erään kyläläisen kuolleena. Sitten Ilves kohtaa oudon hopeahiuksisen muukalaisen, joka esittäytyy Ainoksi. Tämä on kummallisen väsynyt ja pakenee perässään olevaa aseistettua rosvojoukkoa. Onko Aino ystävä vai vihollinen?

Pian Ilves ja hänen ystävänsä Västäräkki pakenevat Ainon kanssa Silkkomaahan, josta kerrotaan pelottavia tarinoita. Ilves haluaa löytää vanhempansa, jotka lähtivät vuosia sitten tutkimusmatkalle eivätkä koskaan palanneet.

Silkkomaahan kadonneet on kiinnostava nuortenkirjauutuus, joka sijoittuu massiivisen ympäristökatastrofin jälkeiseen aikaan. Pienissä kylissä eletään niukoilla resursseilla, ympäröivä luonto on saastunut ja metsässä elää mitä kammottavimpia mutanttiotuksia (naurahdin jatkuvasti kahdentuville tvoraville, joilla kasvoi ylimääräisiä häntiä ja silmiä). Mukana on myös aimo annos scifi-teknologiaa.

Riekkola on onnistunut luomaan kiinnostavan (joskin hieman ahdistavan) maailman ja ujuttamaan sen luontevaksi osaksi tarinaa ilman infodumppausta. Minäkertoja Ilveksen kautta maailmaa avataan sopivasti, ja lukija pääsee mukaan toiminnan keskelle. Tykkäsin pienistä yksityiskohdista, kuten hahmojen perheissä kulkevista luontoaiheisista nimistä (Pääskyn tytär on Västäräkki, Ahman poika on Ilves).

Parisataasivuinen kirja on varsin nopealukuinen, ja lukaisin sen kerralla läpi. Tarina on todella vauhdikas, ja melkein joka luvun lopussa on jonkinlainen käänne tai cliffhanger. Yhtään tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, ja jäinkin kaipaamaan edes muutamia rauhallisia, syventäviä suvantohetkiä. Kaiken kaikkiaan Silkkomaahan kadonneet on kelpo esikoisromaani, jota voin suositella myös vähemmän lukeville nuorille. Ja pisteet Karin Niemen tekemästä hienosta kannesta!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Joonas Riekkola
Silkkomaahan kadonneet
Karisto 2021
202 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Nuortenkirjat / YA, Scifi, 0 comments

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Miksi hänestä tuntui, että nyt oli astuttu rajan yli, otettu peruuttamaton askel? Kuinka paljon on liikaa, kuinka pitkälle pitää mennä että ollaan liian pitkällä?

En ollut aikaisemmin kuullutkaan Margaret Atwoodin kirjasta Oryx ja Crake, mutta valitsin sen keväällä luettavaksi kirjallisuuden analyysin kurssin lukulistasta. Vajaa viisisataasivuinen romaani meinasi lannistaa ulkonäöllään ja mystisellä nimellään, mutta palkitsi onneksi lopussa. Oryx ja Crake on hieno ja älykkäästi rakennettu scifi-dystopia, joka kertoo, miten meille voi käydä jos emme pidä varaamme.

Oryx ja Crake sijoittuu määrittelemättömään aikaan, jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, joka ei välttämättä ole kovin kaukana meidän ajastamme.  Tarina kulkee vuorotellen kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä päähenkilö Lumimies elää meren rannalla ainoana henkiin jääneenä ihmisenä ja pitää huolta Craken lapsiksi kutsutusta geenimanipulaation avulla luotujen kloonien yhteisöstä. Toinen tarinalinja kulkee Lumimiehen, entiseltä nimeltään Jimmyn, menneisyydessä ja selittää keitä ovat Crake ja Oryx ja mikä oli heidän osansa ihmiskunnan kohtalossa.

Paljon takakansitekstiä enempää juonesta ei viitsikään paljastaa, jotta palaset saavat loksahdella kohdalleen vasta lukiessa. Oryx ja Crake on toisaalta kirja geeniteknologian vaaroista, mutta toisaalta kertomus kolmen ihmisen välisistä suhteista ja vaikutusvallasta. Tarina avautuu lukijalle hienosti pala palalta ja pitää otteessaan. Kirjan alkupuolisko on melko hidastempoinen, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyy niin, että sivut kääntyivät kuin itsestään. Jos Orjattaresi oli mielestäsi hyvä, voisit pitää myös tästä.

Selkeimmin esiin nouseva teema on geeniteknologian kokeilut ja niiden etiikka. Kammottavien kokeiden vertauskuvaksi teoksessa nousee NaposTipu, geenimanipuloitu kananpoika, jossa kasvaa merivuokkomaisessa rakenteessa pelkkiä kananrintoja. ”Eivätkä eläinten oikeuksien puolustajat mahda mitään, koska eliö ei tunne kipua.” Aluksi eläinten näkeminen kuvottaa Jimmyä, mutta pian hän kippaa kuitenkin kitaansa iloisesti NaposTipu-pikaruokaa. Pienillä harppauksilla voidaan päätyä lopulta tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta.

Kirja aloittaa MaddAddam-trilogian, jossa on ilmestynyt suomeksi myös Herran tarhurit (2009) ja Uusi maa (2013).

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

Kääntäjä Kristiina Drews on saanut valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 1989, vuonna 1998 Mikael Agricola -palkinnon ja vuonna 2015 Gummeruksen Kaarlen päivän tunnustuksen.

Margaret Atwood
Oryx ja Crake
Otava 2010
487 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Dystopia, Scifi, 0 comments

Andy Weir: Yksin Marsissa

Oletin että kannettava kestäisi ulkoilman. Se on vain elektroniikkaa, vai mitä? Se pysyy lyhyen aikaa lämpimänä ja tekee tehtävänsä eikä tarvitse ilmaa.
Se sammui välittömästi. Näyttö musteni ennen kuin olin astunut ulos ilmalukosta. Kävi ilmi että ’L’ kirjainyhdistelmästä ’LCD’ tarkoittaa sanaa ’Liquid’ eli ’nestemäinen’. Luulen että ’nestemäinen’ joko jäätyi tai haihtui. Lähetän ehkä käyttäjäarvion. ’Vein tuotteen Marsiin. Se lakkasi toimasta. 0/10.’

Tämän kanssa kävi samalla tavalla kuin Poldark-pokkarin kanssa. Olin nähnyt Yksin Marsissa -elokuvan kahteenkin kertaan, ennen kuin bongasin vuoden 2017 Kirjamessuilta kovakantisen kirjan vitosella. Uskalsin ostaa teoksen omaan hyllyyn, enkä joutunut pettymään. Tämä oli mahdottoman hyvä!

Eletään solia numero 6 Marsin kamaralla, kun Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn tutkimusaseman edustalla. Retkikunnan insinööri Mark Watneyn avaruuspuku menee rikki, ja hän paiskautuu myrskyssä kauas muista. Muut luulevat hänen kuolleen, keskeyttävät tehtävän ja lähtevät Marsista. Mark jää planeetalle yksin toimivan tutkimusaseman kanssa, mutta ilman pakoreittiä tai toimivia kommunikaatiovälineitä.

Markilla ei ole aikomustakaan kuolla vieraalla planeetalla, joten hänellä on kymmeniä asioita selvitettävänä. Miten saada tarpeeksi ruokaa? Miten ilmoittaa Maahan, että hän onkin elossa? Miten päästä takaisin kotiin? Alkaa jännittävä selviytymistaistelu, joka vaatii valtavasti kekseliäisyyttä ja hyvää onnea. Pienikin virhe voi räjäyttää hänet taivaan tuuliin.

Kirja koostuu pääsääntöisesti Markin lokimerkinnöistä Marsin tutkimusasemalta, sekä Nasan työntekijöiden puuhailuista Maassa tai muiden astronauttien tekemisistä Hermes-aluksella, kun juoni sitä vaatii. Yksin Marsissa sisältää runsaasti teknisiä yksityiskohtia, mutta ymmärrettävästi ja viihdyttävästi esitettynä. Teknisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, teos on mielenkiintoinen scifi-kirja. Kirjan liepeessä todetaan, että tarina pohjautuu nykytieteeseen, joten asioita ei ole keksitty täysin kirjailijan päästä.

Juoni on uskottava, ja kirja herättää ajatuksia: Paljonko oikeasti oltaisiin valmiita uhraamaan rahaa yhden ihmisen pelastamiseksi Marsista? Voiko ihmiselämän arvoa mitata rahassa? Mark Watney on ilahduttava henkilöhahmo: Lannistumaton, loputtoman kekseliäs insinööri ja loistavan mustalla huumorintajulla varustettu itseironinen tyyppi. Lukija odottaa innoissaan, miten hän ratkaisee seuraavan eteen tulevan ongelman. Huumoria ei puutu, ja monessa kohdassa saikin hekotella ääneen.

Elokuvassa Matt Damon sopii näyttelemään Markia hienosti, ja lukiessani kirjaa päässäni seikkailikin Damonin näköinen hahmo. Elokuva oli myös tehty kirjalle uskollisesti, vaikka muutamia kohtia olikin tiivistetty. Teokset toimivat yhdessä tai erikseen.

Itsellä kirja toimi joulun välipäivien lomalukemisena opiskelukirjojen ja töiden välissä. Viihdyin tarinan parissa ja ahmaisin sen parissa päivässä. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin! Weir on näköjään kirjoittanut juuri toisenkin avaruuteen sijoittuvan romaanin – Artemis ilmestyi lokakuussa 2017 ja menee ainakin itsellä lukulistalle.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on jokin paikka.

Subjektiivinen tuomio: *****

Andy Weir
Yksin Marsissa
Into kustannus 2015
387 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Posted by Sanna in Kirja vs. elokuva, Scifi, 0 comments