Scifi

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet

”Tyttö oli vähän meitä vanhempi. Hänellä oli punaisin mekko, jonka olin koskaan nähnyt. Kuulin Västäräkin vetävän hämmästyneenä henkeä.
     Vielä suurempi ihme olivat tytön hiukset. Ne ulottuivat olkapäiden yli hopeisena putouksena. Ensin luulin, että ne olivat valkoiseksi haipuneet, kuten monen vanhuksen, mutta lähempää katsottuna niissä tosiaan oli metallinkiilto.”

Nuori Ilves on ollut vuoden verran karkuteillä kotikylästään, kun hän löytää metsästä erään kyläläisen kuolleena. Sitten Ilves kohtaa oudon hopeahiuksisen muukalaisen, joka esittäytyy Ainoksi. Tämä on kummallisen väsynyt ja pakenee perässään olevaa aseistettua rosvojoukkoa. Onko Aino ystävä vai vihollinen?

Pian Ilves ja hänen ystävänsä Västäräkki pakenevat Ainon kanssa Silkkomaahan, josta kerrotaan pelottavia tarinoita. Ilves haluaa löytää vanhempansa, jotka lähtivät vuosia sitten tutkimusmatkalle eivätkä koskaan palanneet.

Silkkomaahan kadonneet on kiinnostava nuortenkirjauutuus, joka sijoittuu massiivisen ympäristökatastrofin jälkeiseen aikaan. Pienissä kylissä eletään niukoilla resursseilla, ympäröivä luonto on saastunut ja metsässä elää mitä kammottavimpia mutanttiotuksia (naurahdin jatkuvasti kahdentuville tvoraville, joilla kasvoi ylimääräisiä häntiä ja silmiä). Mukana on myös aimo annos scifi-teknologiaa.

Riekkola on onnistunut luomaan kiinnostavan (joskin hieman ahdistavan) maailman ja ujuttamaan sen luontevaksi osaksi tarinaa ilman infodumppausta. Minäkertoja Ilveksen kautta maailmaa avataan sopivasti, ja lukija pääsee mukaan toiminnan keskelle. Tykkäsin pienistä yksityiskohdista, kuten hahmojen perheissä kulkevista luontoaiheisista nimistä (Pääskyn tytär on Västäräkki, Ahman poika on Ilves).

Parisataasivuinen kirja on varsin nopealukuinen, ja lukaisin sen kerralla läpi. Tarina on todella vauhdikas, ja melkein joka luvun lopussa on jonkinlainen käänne tai cliffhanger. Yhtään tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, ja jäinkin kaipaamaan edes muutamia rauhallisia, syventäviä suvantohetkiä. Kaiken kaikkiaan Silkkomaahan kadonneet on kelpo esikoisromaani, jota voin suositella myös vähemmän lukeville nuorille. Ja pisteet Karin Niemen tekemästä hienosta kannesta!

Subjektiivinen tuomio: ***½

Joonas Riekkola
Silkkomaahan kadonneet
Karisto 2021
202 sivua

Vacklin & Parhamaa: Glitch (Sensored Reality #2)

”Tänä aamuna ei ole varaa lintsata. On ensimmäinen koulupäiväni Kansainvälisessä videopeliakatemiassa. SolarWind, koulun rehtori Olivia, ei varmaankaan olisi tyytyväinen, jos ensi töikseni jättäisin tulematta lukukauden avajaisseremoniaan.”

Glitch jatkaa nopeatempoista peliaiheista nuortenkirjasarjaa, joka sijoittuu 2100-luvulle. Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä osasta. On hypertalvi, ja Helsinki on jään peitossa. Päähenkilö Minako ”Bug” Takeda on juhlittu Henkien päivän sankari, ja hänet on hyväksytty opiskelemaan Suomenlinnassa sijaitsevaan kansainväliseen peliakatemiaan. Akatemiaan jatkavat myös muutamat ensimmäisestä osasta tutut ystävät, Jade ja Cosmo.

Lukuvuosi alkaa vauhdikkaasti, kun kaikki opiskelijat laitetaan osallistumaan karsintapeliin, jossa voi voittaa paikan koko aurinkokunnan laajuisiin videopeliolympialaisiin. Karsintapeli The Last Viking King vie pelaajat sotimaan 1000-luvun Eurooppaan. Yllättäen rehtori ilmoittaa koulun avajaisissa, että erään pelifirman toimitusjohtaja ja kuuluisa videopelaaja Wilma Avanto on löydetty kuolleena.

Bug tovereineen elää sisäoppilaitoselämää, osallistuu karsintapeliin, selvittää aiemmin tapahtunutta äitinsä katoamista ja isänsä murhaa ja siinä sivussa myös Wilma Avannon tapausta, joka näyttää liittyvän jotenkin kaikkeen. Bug joutuu ratkomaan myös omia ajatuksiaan ja ihmissuhdesotkuja.

Oma arvio kirjasta

Minulle Glitch oli ristiriitainen kokemus. Tarina etenee sutjakkaasti ja sivut kääntyivät kun halusin tietää miten juoni ratkeaa, mutta kerronnalliset seikat häiritsivät lukukokemusta. Luin ensimmäisen osan kaksi vuotta sitten, joten pieni tapahtumien kertaus olisi ollut paikallaan. En muistanut esimerkiksi ollenkaan, missä olosuhteissa Minakon äiti oli kadonnut.

Viikinkipeli on tärkeä osa kirjan juonta. Ensimmäisen kiihkeän pelisession jälkeen peliin viitataan ohimennen dialogissa, ja puolivälissä kirjaa tajusin, että hahmot pelaavat peliä jatkuvasti taustalla. Muutamaan kohtaukseen ja loppuhuipennukseen onneksi sukelletaan ihan livenäkin. Monta sataa tuntia kestävän battle royale -moninpelin logiikka jäi vähän epäselväksi. Pelaavatko kaikki Helsingin kaupunkisaarella sitä tiettyinä aikoina?

Kirjaa voisi kuvailla elokuvamaiseksi. Hahmojen siirtymiä on kuitenkin joskus vaikea hahmottaa ja kuvitella kohtauksia päässään. Yksi lukemani arvio puhui osuvasti elokuvatermein ”klaffivirheistä” eli jatkuvuusvirheistä. Kuvailu on välillä ähkyyn asti täynnä runsaita yksityiskohtia, pelialan termejä ja englanninkielisiä nimiä. Tämä saa tekstin tuntumaan paikoitellen fiktiiviseltä tuotesijoittelulta. Historiaan sijoittuvat pelisessiot on höystetty infodumpeilla esimerkiksi viikinkien tarustosta. Mistä Bug tietää tämän kaiken?

”Esirippu avautuu lavan reunoille asti ja paljastaa koulun orkesterin, joka on vetänyt ylleen jonkinlaiset 7Sense-digiasut. He ovat hahmoja viikinkitaruista: Fenrir-susi, viikinkijumala Loki, Thor Mjölner-vasaroineen sekä Odin, siniviittainen shamaani. Odinilta puuttuu toinen silmä, jonka hän antoi juodakseen viisauden lähteestä. Hän pitelee kourassaan saarnipuukeihästään Gungniria, jonka on vuollut maailmanpuu Yggdrasilista. Hänen yllään kaartelee kaksi korppia, Hugin ja Munin, Ajatus ja muisti.”

Tapahtumat ovat toisinaan epäuskottavia. Miksi videopeliakatemian rehtori ilmoittaisi koulun avajaisissa, että hänen ystävänsä on löydetty murhattuna? Minakon kimppuun hyökätään ja häntä jahdataan pitkin kaupunkia. Sitten kohtaus loppuu, eli hän vain jatkaa kuin ei mitään? Koulumenestys tipahtaa Bugin syliin kuin tupapisteet Harry Potterille konsanaan, kun rehtori sattuu tykkäämään hänestä.

Kirjoitin ensimmäisen osan arviossa Bugin ”sukupuolettomuudesta”. Hänet on kirjoitettu tytöksi, mutta useimmiten hahmo tuntuu pojalta. Sama jatkuu edelleen. Orastavat romanssit eivät vieneet minua mukaaan, ja repliikit ovat välillä hassuja.

”Bug, sun pitää nyt rauhoittua”, Jade käskee. ”Ihan kuin sä oikein urakalla kampanjoisit ollaksesi narttujen valtakunnan presidentti.”

Suurin osa Glitchistä lukemistani arvioista on ikäisiltäni tai vanhemmilta naisilta. Kiinnostaisikin tietää, mitä vaikkapa 13-vuotias poika sanoisi tästä kirjasta. Uskon, että vauhdikas tarina ja peliteema uppoavat kohderyhmään juonen ”glitcheistä” huolimatta. Aion joka tapauksessa lukea kolmannen osan Replican, sillä haluan tietää miten Minakon tarina päättyy.

Subjektiivinen tuomio: **½

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Glitch – Sensored Reality 2
Tammi 2019
411 sivua

Naomi Alderman: Voima

”Margot painaa kämmenensä pöydän alapintaa vasten. Hän tuntee sihinän yltyvän, kun Daniel puhuu. Hän hengittää hyvin hitaasti ja tasaisesti; hän tietää pystyvänsä hallitsemaan voimaa, ja juuri tämä hallinta tuottaa hänelle aluksi mielihyvää. Hän miettii, mitä hän tarkalleen ottaen tekisi. Hän tuntee teot käsissään Danielin jatkaessa jaaritteluaan. Voimaa on sen verran, että hän voisi tarrata Danielia kurkusta ja nitistää yhdellä iskulla.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tytöt ja naiset ympäri maailmaa pystyvät yhtäkkiä antamaan sähköiskuja, vahingoittamaan muita ja jopa tappamaan. Mitä tapahtuu, kun he ottavat käyttöön voimansa ja ovat fyysisesti miehiä vahvempia? Menestysromaani Voima kuvaa yhdenlaista skenaariota.

Kirjan vastaus kysymykseen on synkkä. Naiset liittoutuvat keskenään, aiheuttavat kaaosta ja kylvävät pelkoa, tappavat, kiduttavat ja raiskaavat miehiä ja poikia.

Luin Voiman jo viime kesänä, pienissä pätkissä vähitellen. Juoni oli epämiellyttävä ja väkivaltainen, eikä kirjaa tehnyt mieli ahmia. Tarinassa on monta näkökulmahenkilöä: uuden uskonlahkon perustaja Allie, kokenut poliitikko Margot, kaiken taltioiva miestoimittaja Tunde ja mafiaperheen tytär Roxy. Varsinkin alussa oli hankalaa pysyä perässä kaikkien tarinoissa.

Kirjan lähtöajatus on todella kiinnostava ja se pyrkii käsittelemään isoja teemoja, mutta toteutus ei ollut omaan mieleeni. Voima herättää kuitenkin ajattelemaan, miten vastaava ilmiö vaikuttaisi hienovaraisempana oikeassa elämässä. Uskaltaisiko ulkona liikkua yöllä pelkäämättä ja olisiko yksinäisenä naisena matkustaminen turvallisempaa? Turmeleeko valta ja voima aina?

Kirjasta ovat kirjoittaneet laajemmin esimerkiksi Amma, Suketus ja Raija. Samankaltaisia fiiliksiä tuntuu olevan muillakin bloggaajilla!

Kirja pääsee mukaan viime vuoden Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Naomi Alderman
Voima
Suom. Marianna Kurtto
Gummerus 2018
411 sivua