Scifi

”Tänä aamuna ei ole varaa lintsata. On ensimmäinen koulupäiväni Kansainvälisessä videopeliakatemiassa. SolarWind, koulun rehtori Olivia, ei varmaankaan olisi tyytyväinen, jos ensi töikseni jättäisin tulematta lukukauden avajaisseremoniaan.”

Glitch jatkaa nopeatempoista peliaiheista nuortenkirjasarjaa, joka sijoittuu 2100-luvulle. Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä osasta. On hypertalvi, ja Helsinki on jään peitossa. Päähenkilö Minako ”Bug” Takeda on juhlittu Henkien päivän sankari, ja hänet on hyväksytty opiskelemaan Suomenlinnassa sijaitsevaan kansainväliseen peliakatemiaan. Akatemiaan jatkavat myös muutamat ensimmäisestä osasta tutut ystävät, Jade ja Cosmo.

Lukuvuosi alkaa vauhdikkaasti, kun kaikki opiskelijat laitetaan osallistumaan karsintapeliin, jossa voi voittaa paikan koko aurinkokunnan laajuisiin videopeliolympialaisiin. Karsintapeli The Last Viking King vie pelaajat sotimaan 1000-luvun Eurooppaan. Yllättäen rehtori ilmoittaa koulun avajaisissa, että erään pelifirman toimitusjohtaja ja kuuluisa videopelaaja Wilma Avanto on löydetty kuolleena.

Bug tovereineen elää sisäoppilaitoselämää, osallistuu karsintapeliin, selvittää aiemmin tapahtunutta äitinsä katoamista ja isänsä murhaa ja siinä sivussa myös Wilma Avannon tapausta, joka näyttää liittyvän jotenkin kaikkeen. Bug joutuu ratkomaan myös omia ajatuksiaan ja ihmissuhdesotkuja.

Oma arvio kirjasta

Minulle Glitch oli ristiriitainen kokemus. Tarina etenee sutjakkaasti ja sivut kääntyivät kun halusin tietää miten juoni ratkeaa, mutta kerronnalliset seikat häiritsivät lukukokemusta. Luin ensimmäisen osan kaksi vuotta sitten, joten pieni tapahtumien kertaus olisi ollut paikallaan. En muistanut esimerkiksi ollenkaan, missä olosuhteissa Minakon äiti oli kadonnut.

Viikinkipeli on tärkeä osa kirjan juonta. Ensimmäisen kiihkeän pelisession jälkeen peliin viitataan ohimennen dialogissa, ja puolivälissä kirjaa tajusin, että hahmot pelaavat peliä jatkuvasti taustalla. Muutamaan kohtaukseen ja loppuhuipennukseen onneksi sukelletaan ihan livenäkin. Monta sataa tuntia kestävän battle royale -moninpelin logiikka jäi vähän epäselväksi. Pelaavatko kaikki Helsingin kaupunkisaarella sitä tiettyinä aikoina?

Kirjaa voisi kuvailla elokuvamaiseksi. Hahmojen siirtymiä on kuitenkin joskus vaikea hahmottaa ja kuvitella kohtauksia päässään. Yksi lukemani arvio puhui osuvasti elokuvatermein ”klaffivirheistä” eli jatkuvuusvirheistä. Kuvailu on välillä ähkyyn asti täynnä runsaita yksityiskohtia, pelialan termejä ja englanninkielisiä nimiä. Tämä saa tekstin tuntumaan paikoitellen fiktiiviseltä tuotesijoittelulta. Historiaan sijoittuvat pelisessiot on höystetty infodumpeilla esimerkiksi viikinkien tarustosta. Mistä Bug tietää tämän kaiken?

”Esirippu avautuu lavan reunoille asti ja paljastaa koulun orkesterin, joka on vetänyt ylleen jonkinlaiset 7Sense-digiasut. He ovat hahmoja viikinkitaruista: Fenrir-susi, viikinkijumala Loki, Thor Mjölner-vasaroineen sekä Odin, siniviittainen shamaani. Odinilta puuttuu toinen silmä, jonka hän antoi juodakseen viisauden lähteestä. Hän pitelee kourassaan saarnipuukeihästään Gungniria, jonka on vuollut maailmanpuu Yggdrasilista. Hänen yllään kaartelee kaksi korppia, Hugin ja Munin, Ajatus ja muisti.”

Tapahtumat ovat toisinaan epäuskottavia. Miksi videopeliakatemian rehtori ilmoittaisi koulun avajaisissa, että hänen ystävänsä on löydetty murhattuna? Minakon kimppuun hyökätään ja häntä jahdataan pitkin kaupunkia. Sitten kohtaus loppuu, eli hän vain jatkaa kuin ei mitään? Koulumenestys tipahtaa Bugin syliin kuin tupapisteet Harry Potterille konsanaan, kun rehtori sattuu tykkäämään hänestä.

Kirjoitin ensimmäisen osan arviossa Bugin ”sukupuolettomuudesta”. Hänet on kirjoitettu tytöksi, mutta useimmiten hahmo tuntuu pojalta. Sama jatkuu edelleen. Orastavat romanssit eivät vieneet minua mukaaan, ja repliikit ovat välillä hassuja.

”Bug, sun pitää nyt rauhoittua”, Jade käskee. ”Ihan kuin sä oikein urakalla kampanjoisit ollaksesi narttujen valtakunnan presidentti.”

Suurin osa Glitchistä lukemistani arvioista on ikäisiltäni tai vanhemmilta naisilta. Kiinnostaisikin tietää, mitä vaikkapa 13-vuotias poika sanoisi tästä kirjasta. Uskon, että vauhdikas tarina ja peliteema uppoavat kohderyhmään juonen ”glitcheistä” huolimatta. Aion joka tapauksessa lukea kolmannen osan Replican, sillä haluan tietää miten Minakon tarina päättyy.

Subjektiivinen tuomio: **½

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Glitch – Sensored Reality 2
Tammi 2019
411 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

”’Tämä on vain peli, Bug’, toistan itselleni neljä kertaa.
Olen väärässä.
Tämä ei ole vain peli.
Tämä on jotain muuta.”

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan vauhdikas romaani Beta avaa uuden Sensored Reality -nuortenkirjasarjan. Kirjan maailmassa vuonna 2117 ilmastonmuutos on edennyt ja merenpinta noussut useita metrejä. Helsingissä kuljetaan ympäriinsä vesibusseilla ja kaupungista on tullut peliteollisuuden keskus. Kirjan päähenkilö Minako, lempinimeltään Bug, on isänsä kuoleman jälkeen muuttanut äidin kanssa Meri-Tokiosta Helsinkiin. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa käydä uutta kouluaan, vaan kaikki aika kuluu videopelejä pelatessa.

Kun Bug lopulta raahaa itsensä kouluun asti, hän joutuu heti riitoihin luokan suosituimman tytön kanssa ja saa tältä turpaan. Tästä sisuuntuneena Bug päättää opiskella itsepuolustustaitoja pelien avulla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun hänet valitaan betatestaajaksi uuteen virtuaalitodellisuuspeliin, jota pelataan koko vartalon peittävällä pelipuvulla. Bug pääsee sukeltamaan kaikilla aisteillaan muinaiseen Japaniin ja saa huomata, ettei kyseinen peli olekaan vain peliä.

Betan maailman luomiseen on selvästi käytetty aikaa. Monet sadassa vuodessa tapahtuneet asiat, kuten merenpinnan nouseminen, Golf-virran pysähtyminen ja juomaveden puutteesta aiheutuneet sodat, ovat linjassa nykyajan tulevaisuusennusteiden kanssa. Kirja onnistuu annostelemaan tietoa sopivissa väleissä ilman valtavia infodumppeja. Tarinan sijoittaminen Helsinkiin (tai Helsingin kaupunkisaarelle) on hyvä veto.

Kirjailijat ovat tuoneet maailmaansa paljon uskottavan oloista uutta tekniikkaa, mutta osa tuntuu vähän keksimällä keksityiltä. Onko läpinäkyvä kännykkä todella kätevä käyttää? Lisäksi mietin koko ajan, miten virtuaalimaailmassa onnistuu parkour, juoksu, kiipeäminen vuoren huipulle, puussa roikkuminen tai joessa uiminen, kun pelaaja on pelipuvussa omassa huoneessaan.

Kirjailijoiden tausta käsikirjoittajina sekä videopeli- ja Japani-innostus näkyvät romaanissa. Tuntuu, että kirjaan on yritetty sisällyttää kaikki, mikä mahdollisesti voisi yläasteikäisiä nuoria kiinnostaa: videopelit, ninjat, samurait, Japani, dystopia jne. Juoni kulkee eteenpäin melkein hengästyttävällä tahdilla, eikä suvantokohtia ole montaa. Pisimmät pelijaksot samurai-ajan Japanissa alkavat hieman puuduttaa, mutta tarina pitää otteessaan.  Jonkin verran epätasaisuutta on jäänyt, ja loppupuolen iso juonenkäänne oli paitsi yllättävä myös melko epäuskottava.

Tytötkin pelaa -hengessä päähenkilö on siis tyttö, ja mukana on myös muutama lyhyt kannanotto naisten pelaamiseen. En voi kuitenkaan mitään sille, että Bug tuntui pojalta koko kirjan ajan. Jotenkin Bugin käytös ja ajatuspuhe tuntuvat kovin poikamaiselta, ja tyttöys paljastuu ylipäätään vasta parinkymmenen sivun jälkeen. Kirjan naishahmoja kuvataan myös Bugin silmien kautta lähinnä kauniiksi, söpöiksi tai jänteviksi, mikä tuntuu luontevammalta mieskatsojalle. Koulun kiinnostavan pojan kanssa ei oikein synny jännitettä, vaikka tarina yrittää hieman romantiikkaa luoda.

Myös Sivujen välissä -blogin Hanna toi esille ajatuksen Bugin ”sukupuolettomuudesta”, en ole siis aivan yksin ihmetykseni kanssa. Onko Bug kirjoitettu aluksi pojaksi, mutta päätetty muuttaa viime hetkellä? Onko liika tyttöys häivytetty, jotta pojatkin tarttuisivat teokseen? Mistä aineksista käsitys päähenkilön sukupuolesta lopulta rakentuu? Jäin ihan oikeasti miettimään kysymystä, enkä keksinyt heti vastausta. Olen kuitenkin lukenut miesten kirjoittamia kirjoja uskottavista naispäähenkilöistä ja päinvastoin. Kiinnostava aihe!

Kaiken kaikkiaan Beta on kiinnostavaan miljööseen rakennettu ja vauhdikas vaikkakin hieman mutkia oikova tarina. Kohderyhmään sen luulisi purevan. Voisin suositella tätä myös sellaiselle nuorelle, jota pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin kirjat. Selkeimmin Beta vertautuu Ernest Clinen Ready Player Oneen, jonka olen toistaiseksi nähnyt vain elokuvana. Poimin yhteyksiä myös Emmi Itärannan teoksiin Teemestarin kirja (Suomi-dystopia, japanilaisuus, teeseremonia) ja Kudottujen kujien kaupunki (tulvien piinaama saari, veden läsnäolo), vaikka kirjat ovatkin aivan erilaisia tyyliltään.

Jatkoa odotellessa – seuraava osa Glitch ilmestyy vuonna 2019.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on lohikäärme. 

Subjektiivinen tuomio: ***+

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Beta – Sensored Reality 1
Tammi 2018
328 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*