C. S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto

Ratkaistaksesi miten sinun parhaiten on hyödyttävä siitä, sinun on kysyttävä millä tavoin Vihollinen aikoo menetellä ja sitten tehtävä päinvastoin.

Narnia-sarjan lisäksi C. S. Lewis on tunnettu myös kristillisestä kirjallisuudestaan. Olen aiemmin lukenut hänen teoksensa Tätä on kristinusko, ja se oli niin ajatuksia herättävä että päätin tutustua myös Lewisin muihin teoksiin.

Paholaisen kirjeopiston kansi (vanha suomennosversio) ei varsinaisesti houkuttele lukemaan, mutta onneksi sisältö korjasi ulkoasun puutteet.

Kirjaa kuvataan takakannessa ”nurinkäännetyksi hartauskirjaksi”, ja Lewis onkin kääntänyt tavallisen asetelman päälaelleen. Kirja koostuu kirjeistä, joita kokenut piru, Pora, lähettää veljenpojalleen Malille. Mali on saanut ”potilaakseen” opiskelijamiehen, josta on kaikeksi onnettomuudeksi tullut kristitty. Pora neuvoo kokematonta veljenpoikaansa, kuinka saada potilas mahdollisimman kauas Vihollisesta, ts. Jumalasta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Paholaisen kirjeopisto on asetelmaltaan nerokas. Kirja käsittelee satiirilla ja huumorilla vakavia ja syvällisiä asioita, ja herättelee lukijan itsekin pohtimaan. Poran kirjeiden kautta Lewis tekee teräviä huomioita ihmisluonnosta, kristinuskosta sekä Jumalasta. Pora neuvoo nuorempaansa käyttämään mahdollisimman ovelia taktiikoita: tekemään potilaan ylpeäksi nöyryydestään, aikaansaamaan riitoja perheenjäsenten välille, laittamaan potilas kiertämään kaikki mahdolliset kirkot läpi jos kirkossa käymistä ei voida lopettaa.

Mutta muista, että merkitystä on vain sillä, miten etäälle Vihollisesta saat tuon ihmisen johdetuksi. Syntien pienuus ei tee mitään, kunhan ne vain kaikki yhdessä houkuttelevat ihmiset valosta tyhtyyjeen. Murha ei ole parempi kuin kortinpeluu, jos kortit tehoavat.

Loppua kohti tultaessa saa hieman jännittää, miten lopulta käy potilaan sielun. Itse sain paljon oivalluksia lukiessani, ja muutamaa kohtaa jäi pureskelemaan pitempäänkin.  Vaikka kirja on kirjoitettu 40-luvulla, se tuntuu ajankohtaiselta myös nykymaailmaa katsoessa. Kirja oli myös mukavan lyhyt, reilut sata sivua tuli hotkaistua helposti. Malia kävi pakostakin hieman sääliksi, sen verran tumpelo hän tuntui olevan tehtävässään.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.

Subjektiivinen tuomio: ****½

C. S. Lewis
Paholaisen kirjeopisto
Kirjaneliö 1992 (Suomennos Tyyni Tuulio)
134 sivua

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Aina rehellinen, ei koskaan falski. Taiteen tehtävä on paljastaa kohteestaan jotain salattua. Olet lintu ja lentelet, et takerru.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Myönnettäköön, että Joel Haahtela oli minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka Mistä maailmat alkavat on hänen kymmenes romaaninsa. Kirjaa luonnehditaan takakannessa ”hurmaavaksi taiteilijaromaaniksi”, enkä ole juurikaan sellaisia lukenut, joten päätin kokeilla kun arvostelukappaletta tarjottiin.

Kirjan kansi harmaine vesilätäkköineen ja maalisutaisuineen ei ole mielestäni erityisen kaunis tai houkutteleva, mutta teksti soljui kevyenä ja mukavana ensimmäiseltä sivulta lähtien. Vuonna 1957 nuori Visa kävelee Helsingin Kauppatorilla, ja hänen mielensä valtaa päihdyttävä ajatus: hänellä on tässä maailmassa erityinen tehtävä. Hän alkaa maalata.

Yksi asia johtaa toiseen, ja Visa imeytyy mukaan Helsingin taidepiireihin. Hän alkaa käydä taidekoulussa, maalaa muotokuvia äidistään ja naapurin Koistisesta, tutustuu uusiin ihmisiin kuten melankoliseen taidekoulukaveriin Tapioon ja tämän sisareen, kepeään ja iloiseen Helmiin. Visan ja Helmin välille syttyy suhde, joka kuitenkin hiipuu kun vuodet vierivät ja Visa lähtee Italiaan etsimään itseään ja tekemään taidetta.

Henkilönä Visa on nuori ja viaton, innostunut ja täysin hurmaantunut taiteesta. Hänen tarinaansa on ilo lukea. ”Sivellin kädessään hän näkee maailman kuin ensi kertaa.” Taide kuvataan kirjassa hyvin elävästi, ja itsellekin tuli halu alkaa tehdä jotain luovaa – kenties piirtää tai maalata.

Olen lukenut niin arvaamattomia kirjoja viime aikoina (köh Tulen ja jään laulu), että odotin koko kirjan alun jonkinlaista suurta tragediaa, joka katkaisisi Visan tien taiteilijaksi. Täysin suruitta Visakaan ei elämässään selviä, mutta lukiessa ei onneksi tarvinnut sen suuremmin ahdistua. Loppu on tunnelmaltaan haikea, mutta kauniisti kuvattu.

En pysty vertaamaan kirjaa Haahtelan aiempiin romaaneihin kun en ole niitä lukenut, mutta tästä pidin kovasti ja suosittelisin ehdottomasti muillekin. Kieli on kaunista ja Haahtela käyttää kekseliäitä kielikuvia, joita jää makustelemaan pidemmäksikin aikaa. Liikaa niitäkään ei ole, eikä luettavuus kärsi. Kirja on suhteellisen nopealukuinen välipala, joka lämmittää sydäntä ja innostaa ehkä lukijaakin uppoutumaan taiteen maailmaan.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Joel Haahtela
Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
301 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

meikkipussinpohjalta”Vuodessa on neljä juhlapyhää,  joita tulisi kuin yhteisestä sopimuksesta viettää tietyllä tavalla. Itse en tee missään tapauksessa niin. Vuoden ensimmäinen juhlapyhä on vappu. Vappu on juhlista hirvittävin. Pelkkää kekkulointia ja sekoilua. Hengenvaarallista perseilyä, jos sallitte ilmauksen. Lisäksi sitä pitäisi juhlia kaksi päivää, mikä on typerä vaatimus.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kuten Lampaan vaatteissa, myös Meikkipussin pohjalta on viime vuoden kirjamessuilta saamani esikoiskirja. Tämänkin sain luettua vasta nyt, kun otin lukuspurtin ennen tämän syksyn messuhumua.

Meikkipussin pohjalta ei ole varsinaisesti romaani, vaan kokoelma kolumnimaisia tekstejä, joita päähenkilö Tytti Karakoski kirjoittaa. Käsitellyksi tulevat aakkosjärjestyksessä kaikenlaiset keski-ikäisen naisen elämään liittyvät asiat kuten banaanikärpäset, ihokarvat, juhlapyhät, kohdunpoisto, kuolema, miehet ja niin edelleen. Tytti Karakoski on viisikymppinen sinkkunainen, Helsingissä asuva kustannuspäällikkö ja isosisko. Hyvin samanlaisin sanoin kuvataan myös kirjailija Kaisa Haatasta kirjan takaliepeessä.

Naistenlehdissä ja lifestyle-blogeissa elämä on siloiteltua ja kaunista, eikä niissä muutenkaan näy hirveästi keski-ikäisiä naisia tai pureuduta heidän sielunelämäänsä. Haatanen tarjoaa kirjassaan siis virkistävää vaihtelua. Kirja onnistuu olemaan hauska, eikä sorru myöskään pelkästään asioista marmattamiseen.

En ihan taida kuulua keski-ikäisen ”kalkkunakirjallisuuden” (vrt. chick-lit) kohderyhmään, mutta Meikkipussin pohjalta oli silti äärimmäisen viihdyttävä kirja. Monta kertaa nauroin ääneen, sen verran osuvia havaintoja Kaisa/Tytti tekee. Pystyin myös samaistumaan itsekin moneenkin kohtaan – ehkä löysin sisäisen keski-ikäiseni. Nuorisoa tietenkin kritisoidaan kirjassa saamattomiksi ja laiskoiksi otuksiksi. Mutta kai ne vähän sellaisia ovatkin.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Viihteellinen kirja

Subjektiivinen tuomio: ****½ 

Kaisa Haatanen
Meikkipussin pohjalta
Johnny Kniga 2015
170 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*