Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa

Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Neljätuhatta viikkoa asemoi itsensä tavallisia tehokkuusoppaita vastaan. Oliver Burkemanin mukaan nykyajan tehokkuusajattelu nojaa siihen, että kun vain teemme tarpeeksi asioita, saamme kaiken valmiiksi ja voimme levätä. Ongelmana on, että tämä ei tule koskaan onnistumaan. Sinänsä yksinkertainen oivallus, mutta tämä kolahti kunnolla!

Burkeman kritisoi sitä, että suhtaudumme tehtävälistoihimme ikään kuin aikaa olisi rajattomasti. Todellisuudessa teemme joka päivä lukemattomia pieniä valintoja, jotka sulkevat muita pois. Hänen mukaansa yritys saada kaikki tehtyä on oikeastaan tapa välttää ottamasta vastuuta. Lisäksi tehokkuus on ansa – mitä tehokkaammin tyhjentää työpöydältä asioita, sitä nopeammin se täyttyy taas.

Olet ehkä kuullut opettavaisen tarinan lasipurkista sekä kivistä, pikkukivistä ja hiekasta? Ajatuksena on, että kun täytät lasipurkkisi (eli aikasi) ensin isommilla kivillä ja siirryt vasta lopuksi pikkusälään, kaikki mahtuu mukaan. Burkeman huomauttaa, että lähtökohta on epäreilu, koska tarinassa on tasan sen verran ainetta kuin purkkiin mahtuu. Todellisuudessa elämämme pursuaa tekemättömiä töitä paljon enemmän kuin on mahdollista tehdä.

Burkeman käyttää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää vertausta ajanhallintaan: kannattaa maksaa aikaa ensin itselleen ja tehdä tärkeitä asioita eikä odottaa että aikaa jää yli – koska sitä ei jää. Hyvä oivallus on myös, että vapaa-ajan merkitys ei ole vain siinä että se mahdollistaa työnteon, vaan se on itsessään päämäärä.  Kirjassa on lisäksi kiinnostavia pointteja tarkkaavaisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Ajanhallinnasta elämän merkityksettömyyteen

Burkemanin kirjan alku oli huikeaa luettavaa, ja tehdessäni muistiinpanoja teki mieli lainata noin joka toinen lause. Sitten kirja laajensikin yllättäen tonttiaan ja ajanhallinnan lisäksi otti kantaa elämän tarkoitukseen ja universumin alkuperään. Täytyy myöntää, että sitä en osannut odottaa.

Burkeman toteaa ykskantaan, että elossa oleminen on sattumaa. Uskonnollisuus tarkoittaa sitä, että kieltäytyy hyväksymästä ”totuutta aikansa rajallisuudesta”. Tämä johtaa siihen, että ”päätökset siitä miten aikansa käyttää eivät ole aidosti merkittäviä”. Eli jos uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, Burkemanin mukaan ei voi olla aidosti läsnä omassa elämässään.

Burkeman lainaa ruotsalaista filosofia Martin Hägglundia, jonka mukaan ainoastaan ateistisella elämänkatsomuksella pystyy välittämään sellaisista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Materialistinen maailmankuva ei ole yksi mahdollinen näkemys, vaan ”tosiasia joka pitää sisäistää”. Burkemanin mielestä ajatus siitä, että elämällä olisi jokin suurempi tarkoitus, on New Age -piirien mahtipontisuutta.

Enpä ole koskaan osannut ajatella, että uskonto ja ympäröivästä maailmasta välittäminen olisivat toisensa poissulkevia! Edelleen tänä päivänä 84 prosenttia maailman ihmisistä kannattaa jotakin uskontoa. Burkemanin mielestä on lohdullinen ajatus, että millään ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Epäselväksi jää, mistä hän lopulta ammentaa merkitystä elämälleen.

”Ei ole kovinkaan tärkeää, mitä teemme elämällämme – ja mitä tulee siihen, miten käytämme äärellistä aikaamme, universumi ei voisi vähempää välittää.”

Harvoin tulee luettua ajanhallintakirjaksi markkinoitua teosta, joka päätyykin ottamaan kantaa ontologisiin kysymyksiin ja kertomaan, mikä on lopullinen totuus maailmankaikkeudesta! Varsinkin, kun kirjan olennaisin oivallus siitä, ettemme tule koskaan saamaan kaikkea tehdyksi, ei vaadi mitään tiettyä maailmankatsomusta.

Kirja loppuu liitteeseen, jossa on yllättäen taas todella hyvät kymmenen käytännön vinkkiä ajanhallintaan. Tekstissä oli lopulta aika paljon toistoa, ja räjähtävän alun jälkeen rakenne on varsin tajunnanvirtamainen. Neljätuhatta viikkoa onnistui herättämään kaikenlaisia tunteita riemusta raivoon, ja tekisi mieli antaa sille samaan aikaan viisi ja kaksi tähteä. Päädyin antamaan kompromissina kolme.

Lukukokemus: ***

Oliver Burkeman
Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022
266 sivua

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe

’Mä haluaisin vaan olla kotona kokonaisen vuoden’, huokaan puolisolleni. Vaikka takana on kesäloma ja rauhallinen residenssijakso Haapsalussa, olen uupunut silkasta ajatuksesta, että minun täytyy taas ryhtyä suunnittelemaan ja säätämään syksyn opetuksia.
Tuosta lauseesta alkaa ajatusprosessi: Voisinko jäädä kotiin joksikin aikaa? Olla tekemättä töitä? Levätä.”

Nelikymppinen luovan alan sekatyöläinen saa tarpeekseen työnteosta ja päättää antaa itselleen lahjaksi vapaajakson. Puolen vuoden lomailu herättää paljon ajatuksia. Miksi vapaan ottaminen omilla rahoilla hävettää? Lapsen tekeminen olisi sovelias syy pitää taukoa työelämästä, mutta entä jos haluaa vain lomaa?

Pysähdyskokeessa on paljon samaistuttavia ajatuksia suorittamisesta, huijarisyndroomasta ja freelancerin elämästä. Tunnistin esimerkiksi vaikeuden pitää yrittäjänä arkivapaita, vaikka olisi työskennellyt iltoja tai viikonloppuja. Ajatuksia ei kuitenkaan kehitellä kovin pitkälle, ja kirja jää jotenkin hajanaiseksi.

Luin juuri ennen tätä Mia Kankimäen esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa kertoja ottaa vapaata lähteäkseen Japaniin tutkimaan tuhat vuotta sitten elänyttä hovinaista. Myös Pysähdyskokeessa viitataan Kankimäen kirjaan ja inspiroidutaan siitä, mutta kirja tuntuu nopeasti kasatulta välityöltä esikuvaansa verrattuna.

Oikeastaan haluan tietää, kuka ja millainen olen, kun en tee koko ajan töitä.

Takakansitekstin perusteella odotin vastaavanlaista konkreettista ihmiskoekirjaa kuin Vuosi herrasmiehenä tai Onnellisuusprojekti. Varsinainen pysähdyskoe alkaa kuitenkin vasta sivulla 66/167, ja kirja keskittyy senkin jälkeen enemmän sisäiseen pohdintaan kuin tapahtumiin. Ehkä ongelma onkin siinä, että Haanpää ei tarkoituksella tee mitään. On vaikea kiinnostua kokonaisen kirjan verran yksittäisen freelancerin pitämästä vapaasta.

Kirjan idea oli siis mielenkiintoinen, mutta toteutus ei napannut minulle. Suosittelenkin ennemmin Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan aiempaa kirjaa Miksi en kirjoittaisi?. Se on inspiroiva esseeteos kirjoittajaelämästä ja innostaa esimerkiksi pitämään taiteilijatreffejä ja kirjoitusretriittejä. Pysähdyskokeen aikana Haanpää päätyy lopulta tekemään hiukan töitä, ja hän editoi juurikin edellä mainittua kirjoitusopasta. Hieman ironisesti vapaajakson päätteeksi alkaa koronapandemia, joka pysäyttää koko maailman.

Kotiliedessä on mielenkiintoinen haastattelu kirjan teemoista: Päivi jätti työt puoleksi vuodeksi voidakseen lorvia enemmän – sitten hän oivalsi, miksi oma aika voi tuntua myös pelottavalta

Lukukokemus: **

Päivi Haanpää
Pysähdyskoe – Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta
Art House 2021
167 sivua

Leo Stranius: Tehokkuuden taika

Ajattelin, että tilanteessa, jossa olin, paras tapa vähentää haitallista stressiä olisi kasvattaa nimenomaan hallinnan tunnetta. Näin voisin muuttaa maailmaa mahdollisimman tehokkaasti.

Leo Straniuksen kirja Tehokkuuden taika herätti keskustelua erityisesti Hesarin tammikuisen henkilöhaastattelun jälkeen, josta minäkin tämän bongasin. Jutun kärjiksi nostettiin herääminen viideltä, äänikirjojen kuuntelu tuplanopeudella ja päivien suunnittelu puolen tunnin tarkkuudella, joten metelihän siitä syntyi. Stranius toteaakin blogissaan, että kirjan lukeneilta on tullut hyvää palautetta ja pelkästään artikkelin lukeneilta kritiikkiä.

Miten saada kaikki tärkeät asiat mahtumaan arkeen? Tykkään suunnittella työaikani hyvinkin tarkasti kalenteriin, joten tartuin kirjaan kiinnostuneena. Teemaan sopivasti äänikirja kestää vain vähän yli 3 tuntia. Heti alussa korostetaan, ettei kirja sovi kaikille ja se saattaa aiheuttaa joillekin ahdistusta. Se on hyvin mahdollista, mutta kirjaan kannattaa silti tarttua avoimin mielin.

Stranius puhuu hyvien rutiinien puolesta, kertoo miten itse suunnittelee arkensa ja antaa käytännönläheisiä vinkkejä tekemisen tehostamiseen. Minulle tämä oli mielenkiintoinen välipalakirja äärimmilleen viritetystä elämäntavasta, jota en itse haluaisi toteuttaa, mutta josta voi soveltaa ajatuksia omaan elämään. Pystyn hyvin samaistumaan siihen, että elämässä on valtavasti asioita joita haluaa tehdä, joten pakkohan arkea on suunnitella. Oli myös hauska huomata, että teenkin jo monia samoja asioita kuin kirjassa neuvotaan.

Kirjaihmiset ovat ihmetelleet erityisesti sitä, että Stranius kuuntelee (tieto)kirjoja tuplanopeudella, mutta nopeuteenkin tottuu pikku hiljaa. Maailmassa on niin paljon kiinnostavaa luettavaa, että kuuntelisin itsekin tuplana jos pystyisin.

Lukukokemus: ***

Leo Stranius
Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän
Into Kustannus 2022
207 sivua