Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö

Uskoin ehdottomasti, että tämä sankarillinen perhe oli pelastanut kotimaamme. Kim Il-Sung oli luonut kaiken maassamme. Ennen häntä ei ollut ollut mitään. Hän oli isämme isä ja äitimme isä. — Hän pystyi matkustamaan päiväkausia väsymättä. Hän pystyi näyttäytymään samanaikaisesti idässä ja lännessä. Hänen läsnä ollessaan kukat puhkesivat kukkaan ja lumi suli.

Seitsemän nimen tyttö kertoo Hyeonseo Leen selviytymistarinan, kuinka hän pakeni Pohjois-Koreasta Kiinan kautta Etelä-Koreaan ja järjesti sinne lopulta myös perheensä. Hyeonseo Lee ei ole naisen syntymänimi, vaan pakomatkan varrella hänellä on ollut monta henkilöllisyyttä, ja yhteensä häntä on kutsuttu seitsemällä eri nimellä.

Hyeonseo oli kotoisin hyvästä perheestä, eikä hänen ollut koskaan tarvinnut nähdä nälkää. Ympärillä oli kuitenkin valtavasti kurjuutta, ja kasvaessaan hän alkoi epäillä virallista totuutta. Perhe asui maan pohjoisosassa, ja Kiinaan päästäkseen piti ylittää vain kapea joki. Jotkut onnistuivat loikkaamaan Kiinaan, mutta monet kuolivat yrittäessään.

Hyeonseon tarkoitus ei ollut paeta lopullisesti, vaan vierailla salaa Kiinassa asuvien sukulaistensa luona juuri ennen täysi-ikäistymistään. Hän ei kuitenkaan hahmottanut tekonsa seurauksia, sillä paluuta takaisin kotiin ei enää ollut ilman oman hengen tai perheen vaarantamista. Niin alkoi nuoren tytön elämä pakolaisena Kiinassa. Monien vaiheiden kautta Hyeonseo pääsee Etelä-Koreaan, ja lähes viidentoista vuoden jälkeen saa myös perheensä sinne.

Kirjan alkuluvut ovat kiinnostava kurkistus suljettuun maahan ja pohjoiskorealaisten ihmisten ajattelutapaan. Paon alettua teos muuttuu suorastaan jännityskirjaksi, ja oli pakko lukea se loppuun yhdeltä istumalta. Hyeonseon matka on täynnä uskomattomia mutkia ja seikkailuja. Vaikka loppu on suhteellisen onnellinen, mukaan mahtuu myös paljon surua: päästäkseen pakoon perheenjäsenten täytyy luopua kodista, työstä, sukulaisista ja rakastetusta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Hyeonseo Lee, David John
Seitsemän nimen tyttö – pakoon Pohjois-Koreasta
Suom. Jaana Iso-Markku

Otava 2015
363 sivua

TED talk: Hyeonseo Lee – My escape from North Korea
(tekstitys löytyy suomeksi)

Ilana Aalto: Paikka kaikelle

Tehdään yksi asia heti selväksi. Tämä kirja ei neuvo sinulle miten sinun pitäisi elää, vaan kertoo miksi elät niin kuin elät. Vaikka olen sitä mieltä, että monissa kodeissa on valtavasti tavaraa ja että on ihana asia kohentaa koti itseään varten, en suinkaan ajattele, että tavarapaljous tai epäjärjestys olisivat aina ja kaikille ongelma.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Olin kuullut Ilana Aallon Paikka kaikelle -kirjasta hyvää, ja Aalto on esiintynyt myös ahkerasti mediassa aiheen tiimoilta. Sain sitten Atenalta arvostelukappaleen, ja pääsin lueskelemaan kirjaa tuoreeltaan.

Luin viime syksynä paljon keskustelua herättäneen KonMari-kirjan, ja odotin Aallon kirjan olevan samantyyppinen raivausopas, ehkä ymmärtäväisemmällä otteella ja suomalaisella tyylillä. Kirja ylitti kuitenkin odotukset: pelkkien järjestämisohjeiden sijaan kirjaan tuo syvyyttä kiinnostava kulttuurihistoriallinen näkökulma. Teos pureutuu sisustamisen, tavaran, kotitöiden ja tapojen historiaan. Miksi me kulutamme niin kuin kulutamme? Miksi tavaraa kertyy? Voiko sitä estää?

Paikka kaikelle käy läpi jokaisen kodin huoneen keittiöstä saunaan. Kyseisen huoneen tavaroita ja järjestelyä käytetään yleensä lyhyenä alustuksena syvempään teemaan, kuten taloudenpidon historiaan tai sukupuolirooleihin ja kotitöiden jakautumiseen perheissä. Jokaisen luvun lopussa on parin sivun verran konkreettisia vinkkejä järjestyksen ylläpitämiseen.

Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia, mutta herättelee ajattelemaan ja tarjoaa hauskoja oivalluksia. Onko lapsella pakko olla 560 erilaista lelua lastenhuoneessa? Miksi jokaiselle työvaiheelle tarvitaan oma keittiöhärpätin, ja tekeekö se ruoanlaitosta todella tehokasta? Säilytänkö tavaraa itseäni vai fantasiaminääni varten? Tuleeko tavaraa ”jostain” vai olisinko sittenkin kantanut itse kaiken roinan kämppääni vapaaehtoisesti?

Huomiota saavat myös KonMari-menetelmä, pakonomainen hamstraaminen sekä tavaroiden kierrätysnäkökulma: Aalto toteaa osuvasti, että usein yhden roju on myös toisen roju. Hyväntekeväisyysjärjestöjä ei pitäisi kuormittaa kotoa dumpatulla roskalla, vaan lahjoittaa vain sellaisia tavaroita ja vaatteita joita voisi antaa ystävilleen.

Kirjan ote on ymmärtäväinen, mutta järkevä. Takaliepeessä kirjaa kuvataan viisaaksi, ja siitä olen täysin samaa mieltä. Jos haluat lukea kaksi erinomaista (ja täysin kotimaista) kirjaa järjestelemisestä ja tavaran raivaamisesta, lue tämä ja Rinna Saramäen Täydellinen vaatekaappi.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

Subjektiivinen tuomio: *****

Ilana Aalto
Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan
Atena 2017
278 sivua

Pia ja Mikko Pyhtilä: Chapu Chapu – Kotona maailmalla

Hyvä Jumala, minulla on sinulle asiaa. —
Voisitko järjestää niin,
että ihmisille jotka asuvat slummeissa tuossa kalliolla

tulisi vettä edes vähän lähempää kuin laaksosta asti
(koska minua ahdistaa nähdä heidän kulkevan
janoisina ja pölyä niellen

ja ennen kaikkea kuulevan sadettimemme äänen,
kun se kastelee ihanaa vihreää nurmikkoamme). —
Kiitos.
Toivon muuten toisinaan, että omatuntoni
lakkaisi kolkuttamasta jatkuvalla sykkeellä.”

Chapu chapu tarttui mukaan kirjastoreissulta hauskan kantensa perusteella. Kirjassa lähetystyöntekijät Pia ja Mikko Pyhtilä kirjoittelevat kokemuksiaan Tansaniasta. Kirja koostuu lyhyistä luvuista ja arjen kuvauksista ja kommelluksista. Mikko kirjoittaa perinteistä tarinallisempaa tekstiä, ja välissä on aina Pian kirjoittamia lyhyitä, runomaisia tekstejä (joista näyte alussa).

Kirja ei pureudu kovin syvälle, mutta tarjoaa kiinnostavan katsauksen toiseen kulttuuriin. Pyhtilät kuvailevat hyvin perinteiseen tapaan afrikkalaista arkielämää, kuinka erilaista se on suomalaiseen verrattuna, ja kuinka omia mukavuuksia ei edes osaa arvostaa. Sähkökatkot ovat arkipäivää, ihmiset ovat köyhiä ja liikenteessä saa välillä pelätä henkensä puolesta. Jatkuva köyhyyden ja rikkauden törmääminen antaa ajattelemisen aihetta. Toisaalta olosuhteistaan huolimatta ihmiset ovat positiivisia ja toiveikkaita, ja ympäröivä luonto hurmaa kauneudellaan ja runsaalla lajistollaan.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän mitä Pyhtilät varsinaisesti tekivät työkseen. Nyt keskityttiin lähennä yksittäisiin muistoihin ja tapahtumiin. Kirjasta jäi parhaiten mieleen kirkon rakennusprojekti, jota he olivat seuranneet, sekä suomalaistenkin lähetysjärjestöjen tuella toteutettu nerokas kehitysapuprojekti, jossa perheille lahjoitettiin lehmä. Lehmän ensimmäisen vasikan sai pitää, mutta toinen annettiin eteenpäin lahjaksi jollekin toiselle perheelle. Onnistuneen kehityshankkeen edellytys on, että se lähtee kohdemaan ihmisten todellisista tarpeista eikä esimerkiksi suomalaisten toiveista.

Chapu chapu on ohut ja nopealukuinen kirja, joka toimii mukavana välipalana ja antaa myös ajatuksia pureskeltavaksi. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa. 

Subjektiivinen tuomio: ***

Chapu Chapu – kotona maailmalla
Pia ja Mikko Pyhtilä
Suomen Lähetysseura 2016
168 sivua