****

Kiera Cass: Valinta, Eliitti & Ainoa

”Jokainen halusi erottua ja jokainen teki sen omalla tavallaan. Myös minä.
Jokainen tytöistä näytti Ykköseltä. Minä näytin Viitoselta hienossa mekossa.”

Nälkäpeli goes Unelmien poikamies! Siinä on tiivistettynä tämä nuorten aikuisten dystopia-rakkaussaaga.

Kiera Cassin Valinta-sarjassa on yhteensä viisi suomennettua osaa: Valinta, Eliitti, Ainoa, Perijätär ja Kruunu. Ennen sarjaan tarttumista olin lukenut siitä jo monesta kirjablogista, ja käytännössä spoilautunut kaikesta oleellisesta lukemalla pelkkiä takakansitekstejä. Oletin kuitenkin pitäväni sarjasta, ja ostin ensimmäisen osan viime kirjamessuilta ja seuraavat kaksi varasin kirjastosta. Olin taas oikeassa: hotkaisin nämä kolme kirjaa noin viikon sisään, kaksi viimeistä yhdessä viikonlopussa.

Tarina sijoittuu jonnekin neljännen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Yhdysvaltojen raunioista nousseeseen Illéaan, jonka kruununprinssille järjestetään Valinta. 35 tyttöä eri kasteista lähetetään palatsiin, ja yhdestä on tarkoitus tulla prinssi Maxonin vaimo. Viitoskastiin kuuluva America Singer (kyllä vain) on yksi valituista ja ainoa, joka joutuu kilpailuun vasten tahtoaan. Kotona odottaa nimittäin alempaan kastiin kuuluva poikaystävä Aspen. Aluksi America hengailee mukana saadakseen rahaa perheelleen, mutta mitäs kun Maxon osoittautuukin pelkän kuninkaallisen pökkelön sijaan ihan mukavaksi mieheksi? Tätä kolmiodraamaa seuraillaan sitten kolmen kirjan verran.

Kirjastosta lainaamani kirjat on luokiteltu scifi-hyllyyn, mutta toisin kuin esimerkiksi Nälkäpelissä, dystopia ja scifielementit toimivat vain ohuena kehyksenä kolmiodraamalle. Suhdesolmujen lomassa raotetaan kyllä Illéan poliittista tilannetta ja historiaa, mutta pääpaino on ehdottomasti rakkaustarinassa. Politiikka jää tasolle ”prinssi joutuu käymään budjettikokouksissa ja suunnittelemaan sotastrategiaa”. Enkä ole ikinä kuullut palatsista, jonka turvatoimet ovat näin surkeat. Kapinallisethan pääsevät hyökkäämään sinne joka toinen päivä. Kellariin piiloutuminen antaa toki mukavan ympäristön hempeälle kohtaukselle, mutta hei – sähköaidat ja piikkilankaa palatsin ympärille, anyone?

Valinta-sarja on ennalta-arvattavampi kuin Disney-elokuvien uudelleenfilmatisoinnit, vaikka takakannet eivät kertoisikaan koko juonta. Alusta asti on päivänselvää, miten tarina päättyy, mutta kiinnostavampaa onkin seurata, miten loppuun päästään. Vaikka America muuttaakin mieltään vähintään kerran luvussa, kirjat eivät missään vaiheessa käy tylsiksi. Heikoin esitys oli toinen osa Eliitti, joka oli tyypillinen keskeltä alkava ja keskelle loppuva trilogian toinen osa. Kieli on kuitenkin sujuvaa ja teksti on nopealukuista.

Yleisin lukemani kommentti kirjoista on, että tämä on oikeastaan aika huono, mutta pidin silti. Olen aika lailla samaa mieltä. Minulla ei ole sen enempää tarvetta mollata sarjan kirjallisia ansioita, koska se täyttää tehtävänsä loistavasti. Kun ei jaksa lukea mitään vaikeaa, Valinta toimii erinomaisena todellisuuspakona tanssiaispukujen ja ylellisyyden täyttämään maailmaan. Ensimmäisten kolmen kirjan muodostaman kokonaisuuden jälkeen kahdessa viimeissä päästään seuraamaan Valintaa toisessa sukupolvessa.

Valinta pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja aloittaa sarjan.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kiera Cass
Valinta
Suom. Laura Haavisto
Pen & Paper 2016
339 sivua

Eliitti
Pen & Paper 2016
Suom. Laura Haavisto
320 sivua

Ainoa
Pen & Paper 2017
Suom. Laura Haavisto
323 sivua

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä

”Laura ei ollut nukeista välittänyt lainkaan. Mutta kerran ollessaan äitinsä kanssa kaupungilla kävelyllä hän yhtäkkiä pysähtyi myymälän ikkunan eteen, jossa oli nukkeja, osotti niistä muuatta ja äitinsä hämmästykseksi sanoi: ’Osta, äiti, tuo minulle.’”

Teuvo Pakkala tunnetaan erityisesti lapsia kuvaavista novelleistaan. Pikku ihmisiä (1913) on neljän novellin kokoelma, ja ennen sitä häneltä oli ilmestynyt pidempi novellikokoelma Lapsia (1895). Yleensä molemmat ovat samassa niteessä, mutta luin opiskeluja varten e-kirjaversion, josta löytyivät vain pikku ihmiset. 

Pakkalan novellit pääsivät yllättämään minut positiivisesti tarkkanäköisyydellään ja ajattomuudellaan. Ei yhtään tuntunut siltä, että luen yli sata vuotta vanhaa tekstiä. Kokoelman helmi on ehdottomasti ensimmäinen ja pisin novelli Veli. Pakkala kuvaa hienosti lapsen reaktioita ja aikuisten toimia heidän yrittäessään selvittää tyttärensä mielenliikkeitä. Pikku hiljaa lapsen nukkeleikit alkavat heijastaa todellista maailmaa ja henkilöhistoriaa. Velissä on niin monia eri tasoja, niin että sitä oli suorastaan vaikeaa analysoida opintojen lukupiiriraporttiin.

Seuraavat novellit Arka kohta ja Iikka raukka eivät ihan yllä ensimmäisen tasolle, mutta ovat luettavia nekin. Viimeinen novelli Piispantikku oli mielestäni todella hauska, vaikka ei sytyttänytkään lukupiiritovereitani ihan samalla tavalla. Novelli kuvaa kahden pojan lukemaan oppimista ja erityisen lukutikun hyödyntämistä ja kaupallistamista. Poikien kohtaamat brändäyksen ja mielikuvamarkkinoinnin haasteet ovat kuin suoraan modernista markkinoinnin oppikirjasta.

Voin suositella novellikokoelmaa lämpimästi, eikä sen lukemiseen mene kauaa.

“Ei niitä ymmärrä noita lapsia.”

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Subjektiivinen tuomio: ****

Teuvo Pakkala
Pikku ihmisiä
Elisa Kirja 2012
58 sivua (e-kirja)

Dan Brown: Alku

”’Saavun tapaamaan teitä siksi, että olen tehnyt tieteellisen löydön, joka uskoakseni hätkähdyttää teitä’, Kirsch aloitti. ’Olen pyrkinyt löytööni jo monta vuotta ja toivonut saavani vastauksen kahteen inhimillisen kokemusmaailman perustavimpaan kysymykseen. Kun olen ne nyt saanut, lähestyin nimenomaan teitä siksi, että uskon tämän tiedon vaikuttavan maailman uskovaisiin merkittävällä tavalla. On hyvinkin mahdollista, että se aiheuttaa järistyksen, jota voisin kenties kuvailla vain mullistavaksi. Tieto, jonka aion paljastaa teille, on tällä hetkellä koko maailmassa vain minun hallussani.’”

Alkukevät on vierähtänyt suht kuivasti kotimaisten klassikoiden parissa, joten siihen väliin oli mukavaa saada jotain täysin erilaista. Olen lukenut Dan Brownilta aikaisemmin vain Da Vinci -koodin. Onneksi tietämättömyys symbologian professori Robert Langdonin aikaisemmista seikkailuista ei haittaa, vaan kaikki teokset ovat itsenäisiä.

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, pääosin Bilbaoon ja Barcelonaan. Nelikymppinen suuruudenhullu miljardööri Edmond Kirsch aikoo paljastaa tutkimuksensa tulokset, vastaukset kahteen suurimpaan kysymykseemme: Mistä me tulemme? Minne me olemme menossa? Sitä varten Kirsch on järjestänyt kutsuvierastilaisuuden Guggenheim-museoon, jonne Robert Langdon saapuu myös vieraana. Ilta menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, ja Langdon huomaa taas olevansa pakomatkalla – toki tälläkin kertaa kauniin ja älykkään naisen kanssa. Robertin ja Guggenheim-museon johtajan Ambra Vidalin täytyy yhdessä selvittää salasana Edmondin tiedostoihin.

Brown rakentaa vahvasti jännitystä heti alusta saakka. Kirja on jatkuvasti juuri paljastamaisillaan Edmondin suuret vastaukset, mutta lukija saa lopulta odottaa aika kauan ennen kuin salaisuus paljastuu. Kaiken hypetyksen jälkeen olin hieman pettynyt Edmondin teoriaan, se ei ollut niin kekseliäs kuin odotin. Brown on kuitenkin jälleen punonut mielenkiintoisen jännärin. Keskeisenä teemana on uskonnon ja tieteen suhde. Tarvitaanko uskontoja, kun tiede hallitsee? Plussaa kirjalle siitä, ettei sen esittämä näkemys ole täysin mustavalkoinen.

Verrattuna Da Vinci -koodiin Langdon pääsee käyttämään paljon vähemmän symbologian taitojaan, mikä on vähän harmi. Nyt hänen paikallaan olisi voinut olla aika lailla kuka tahansa kulttuuria harrastava perusjamppa. Arkkitehtuuriset ja taiteeseen liittyvät yksityiskohdat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, ja nyt minulla on matkakuume näkemään Bilbaon Guggenheim ja Sagrada Familia livenä. Kirja on taattua Dan Brown -laatua, eli teksti vetää mukanaan ja soljuu sujuvasti. Tarina sisältää mukavasti koukkuja ja eksyttää lukijaa tehokkaasti. Paras ja monipuolisin henkilöhahmo on ehdottomasti Edmondin luoma sympaattinen tekoäly Winston.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.

Subjektiivinen tuomio: ****

Dan Brown
Alku
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
WSOY 2017
463 sivua