Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Syksyllä talonpoikaisperheen aktivistipoika Akseli Häyrinen tulee luoksesi ja kertoo, että palokunta ja kunnallinen järjestysmiehistö yhdistyvät suojeluskunnaksi suojelemaan suomalaisia sekä Venäjältä että rosvoilta ja lakkoilijoilta. – – Jos menet hänen kutsumanaan palokunnantalolle, lisää hahmokuvaukseesi merkintä Suojeluskuntalainen.

Törmäsin Mike Pohjolan kirjajärkäleeseen ensin Gummeruksen tiedotteessa ja sitten kirjaston Bestseller-hyllyssä, josta nappasin sen mukaani. Toisin kuin ulkonäöstä voisi päätellä, kyseessä ei kuitenkaan ole raskas tietokirja, vaan vuorovaikutteinen romaani, eräänlainen peli kirjan formaatissa.

Sinä vuonna 1918 -kirjan aiheena on kekseliään nimensä mukaisesti Suomen sisällissota, ja kirja kerrotaan toisessa persoonassa. Kirjaa ei lueta järjestyksessä, vaan joka luvun lopussa saa ohjeet, mihin lukuun siirtyy seuraavaksi. Tämä voi riippua omasta päätöksestä, aiemmista valinnoista tai sattumasta. Olen lukenut muutamia tällaisia ”jos asia x, siirry sivulle y” seikkailukirjoja lapsena, joten innostuin saman tien ajatuksesta.

Kirjan alussa valitaan omalle päähenkilölle nimi, sukupuoli, asuinpaikka ja mahdollinen kansalaisuus (esimerkiksi saamelainen, juutalainen ja tataari, jos haluaa lukea valtaväestöstä poikkeavan tarinan). Sitten tarina lähtee rullaamaan. Päähenkilö on köyhän perheen lapsi, joka myydään kylällä huutolaiseksi. Jo ensimmäiset käänteet vaikuttavat suuresti tarinan muodostumiseen – päädytkö kasvatiksi kartanoon vai torppaan?

Olen tätä kirjoittaessani lukenut kirjan kolme kertaa läpi, ja jokaisessa tarinassa on ollut jotain erilaista ja joitain risteäviä kohtia. Ensin olin uskovainen tyttö Pohjanmaalta, ja päädyin sattuman kaupalla selviytymään sodan läpi piileskelemällä metsässä vaikka olin sekä valkoisten että punaisten vihaama.

Toisella lukukerralla päähenkilöni, aatelinen ruotsinkielinen poika, joutui punaisten kenttätuomiolle ja onnistui pakenemaan samaan metsään vain saadakseen puukon vatsaansa. Kolmannella kerralla pirkanmaalainen päähenkilöni joutui isännän ja punaisten sotilaiden raiskaamaksi ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen vaivaistalossa. Maltan tuskin odottaa neljättä lukukertaa :D kirjailija itse kommentoi Twitterissä:

Kirja mainostaa ”miljoonia mahdollisia tarinoita”, mutta kukaan tuskin jaksaa lukea jokaikisen variaation. Tarinat alkavat muistuttaa toisiaan kolmellakin lukukerralla, vaikka alku ja lopputulos olisivat erilaisia. Käytännössä kirja kestää kuitenkin useita lukukertoja ja jaksaa viihdyttää joka kerta, kun etsii ”parempaa” tai mahdollisimman erilaista tarinaa. Alle 18-vuotiaille kirja tarjoaa helpotuksen ja ohjaa alussa valitsemaan ”onnellisen tarinan”. Lukijan on mahdollista lukea myös murheellinen tai oikukas tarina. Tällä on vaikutusta joissain kohdissa, mutta toinen päähenkilöni ainakin kuoli onnellisesta tarinalinjastaan huolimatta.

Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja kirjailija (Pohjola on myös pelisuunnittelija) on tehnyt huikean työn rakentaessaan juonilinjoja. Kirjan paksuudesta huolimatta lukuelämys jäi kevyemmäksi kuin alun perin odotin – ensimmäiseen lukukertaan meni noin tunti. Kovin syvälle toimintakeskeiset tarinat eivät pääse. Sinä vuonna 1918 voisi kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä vaikkapa historiantunnille. Kirja saattaa hyvinkin innostaa hankkimaan lisää tietoa sisällissodan ajoista.

En tiedä olisiko julkaisuajankohdan takia kirjan editoinnissa tullut kiire – bongasin muutaman kirjoitusvirheen ja puuttuvan lukunumeron ohjeista (onneksi kirjaa selataan aina eteenpäin, joten oikeaan lukuun on suhteellisen helppo löytää). Kerran siirtymisohje vei väärään lukuun. Neljännellä lukukerralla kirja kierrätti minut kaksi kertaa samaan kesään keskitysleirillä – mutta päädyinpä siis sinnekin!

Pienistä puutteistaan huolimatta kirja on kuitenkin oivallinen välipala historiasta vähänkään kiinnostuneelle lukijalle – nuorelle tai aikuiselle. Näitä lisää muistakin aiheista, kiitos! Kannattaa muuten lukea oivallinen Mitä luimme kerran -blogin arvio – Laura on kirjoittanut postauksensa hauskasti samaan tyyliin kuin kirja.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Mike Pohjola
Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018
527 sivua

Wyllie, Acton & Goldblatt: Aikamatkaajan opas historiaan

”Jotkut sanovat menneisyyden olevan kuin vieras maa. Me taas sanomme: tartu passiisi. Wyllie, Acton & Goldblatt (WAG) Aikamatkoilla viemme sinut ihmiskunnan hienoimpiin hetkiin, jätämme hetkeksi sinne ja tuomme sitten takaisin.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Aikamatkaajan opas historiaan on odotellut noin vuoden hyllyssäni sopivaa ajankohtaa, vaikka tiesinkin etukäteen että pitäisin siitä. Kirjavainuni ei ollut tälläkään kertaa väärässä, tämä tietokirja yhdistää viihdyttävällä tavalla kaksi suosikkiaihettani, historian ja matkailun.

Aikamatkaajan opas historiaan sisältää 18  kirjallista aikamatkaa tavalla tai toisella merkittäviin tapahtumiin. Teksti sisältää runsaasti yksityiskohtia, ja ihmettelen, minkämoinen kasa täytyy olla lähdemateriaalia, jotta satoja vuosia vanhoja tapahtumia voi tiivistää seikkaperäisiksi ja viihdyttäviksi matkaohjelmiksi.

Jos valitsit kausilipun, voit osallistua toukokuun 1. päivänä pidettävään avajaisseremoniaan. Kuningatar ja prinssi Albert saapuvat vasta vähän ennen kello kahtatoista, mutta Kristallipalatsin ovet avautuvat kello 9. – – Kuningatar istuu korokkeen päällä Intian osastolta lainatussa taidokkaasti koristellussa tuolissa. Tuoli on päällystetty punaisella sametilla, ja sen yllä on sininen silkkikatos, jota koristavat strutsinsulista tehdyt heraldiset liljat. Kymmeneltä paikalle alkaa saapua julkkiksia.” Lontoon maailmannäyttely, 1.5.1851

Kerrontatavan ansiosta tuntuu kuin pyörisi itse Lontoon maailmannäyttelyssä tai liikkuisi Kiinan maisemissa Marco Polon kanssa 1200-luvulla. Kunnon matkaoppaan tavoin jokaisen matkan yhteydessä kerrotaan myös paikallisten pukeutumisesta, ruokavaliosta, wc-järjestelyistä ja mahdollisista erikoisista tavoista.

Omiksi lempimatkoiksi nousivat edellä mainitut Lontoon maailmannäyttely ja Marco Polon retki, sekä kapteeni Cookin ensimmäinen merimatka vuosina 1768-1771 ja dramaattinen Vesuviuksen purkaus vuonna 79 jaa.

Kirjan mukana pääsee seuraamaan myös Euroopan historian kannalta merkittäviä tapahtumia kuten arkkiherttua Ferdinandin murhaa (joka käynnisti 1. maailmansodan) sekä Berliinin muurin murtumista. Kirja innosti myös etsimään lisää tietoa omin päin, kun tajusin kuinka vähän tiesin tai muistin tietyistä tapahtumista. Myös pari ikonista kulttuuri- ja urheilumatkaa on mukana kirjassa.

Suomenkieliseen käännökseen on lisätty myös muutama Suomen historiaa koskeva matka: kirjan aloittava Piispa Hemmingin autuusjuhla ja loppupuolella oleva nuijasota. Piispallinen matka upposi varsin hyvin kokonaisuuteen, mutta nuijasotaa käsittelevä luku jäi lähinnä tapahtumien kulun selostamiseksi. Muista luvuista tutut matkailullinen näkökulma, huumori ja kepeä tyyli unohtuivat kokonaan.

Luulin jostain syystä alun perin, että tämä on lapsille suunnattu tietokirja. Aikamatkustusaihe ja hauskan värikäs ja kiiltelevä kansi saivat minut suosittelemaan tätä joskus jossain keskustelussa lapselle lahjaksi. Kun luin kirjan itse, ja totesin että saattoi mennä suositus vähän pieleen. Kirjassa käydään sen verran monessa mestaus- ja sotakohtauksessa, etten ihan nuorimmille tätä hankkisi. Viimeistään huomasin asian siinä vaiheessa, kun Beatlesin keikalla lukijaa kehotetaan bändin tavoin kokeilemaan huumeita.

Joka tapauksessa (aikuis)lukija varmasti viihtyy kirjan parissa, mikäli historia ja matkailu kiinnostavat. Ainoa huono puoli on, että tavallisen matkakuumeen lisäksi saattaa tulla myös aikamatkakuume!

Minne sinä matkustaisit turistina ajassa?

Kirja menee vielä mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Suomen historiasta kertova kirja, koska kyllä se sitäkin hieman käsittelee. 

Subjektiivinen tuomio: ****½

James Wyllie, Johnny Acton & David Goldblatt
Aikamatkaajan opas historiaan
Suomeksi toimittanut Ilari Aalto

Atena 2016
329 sivua

Margaret Atwood: Penelopeia

Enkö minä sentään ollut uskollinen? Enkö ollut odottanut odottamasta päästyäni, vaikka olin tuntenut suurta kiusausta – joskus pakkoa – tehdä toisin? Ja kun kertomuksen virallinen versio pääsi levitykseen, mikä minusta tehtiin? Opettavainen legenda. Keppi, jolla lyödään muita naisia.

Margaret Atwoodin Penelopeia oli lukulistallani kirjallisuuden perusopintojen takia, ja sitä ennen luin taustalukemiseksi Homeroksen Odysseian. Onneksi tein sen, koska muuten Penelopeian viittaukset ja idea olisivat menneet ihan sivu suun.

Tilaustyönä tehty romaani tulkitsee tosiaan uudelleen Homeroksen nimiin pantuja Iliasta ja Odysseiaa. Ilias kertoo kymmenvuotisesta Troijan sodasta. Odysseia taas kertoo sankari Odysseuksen kotiinpaluusta kyseisen sodan jälkeen. Paluussa vierähtää toiset kymmenen vuotta, ja Odysseus kohtaa monenlaisia vaaroja ja haasteita matkallaan. Näiden 20 vuoden ajan kotona Ithakassa odottaa hänen vaimonsa Penelope, jota innokkaat kosijat ahdistelevat ja houkuttelevat naimisiin kanssaan.

Margaret Atwoodin Penelopeia puolestaan on Penelopen näkökulmasta kirjoitettu tarina Odysseian tapahtumista. Siinä Penelope ei vain odottele paikallaan miehensä paluuta, vaan alkaa kartuttaa miehensä omaisuutta ja liittoutuu palvelusväkensä kanssa saadakseen sisäpiirin tietoja kosijoista.

Penelopen lisäksi tarina nostaa esille erityisesti ne kaksitoista palvelustyttöä, jotka joutuvat hirtetyiksi, kun Odysseus palaa kotiin ja surmaa kosijat. Odysseiassa heidät vain mainitaan lyhyesti, mutta Penelopeiassa he ovat tärkeitä sivuhenkilöitä. He muodostavat myös antiikin satyyrinäytelmien tyylisen kuoron, joka kommentoi juonta aina Penelopen lukujen välissä. Kirjassa kysellään, miksi heidän piti kuolla.

Penelopeian tarina alkaa manalasta, jossa jo kuollut Penelope alkaa kertomaan tarinaansa. Hän kertoo lapsuudestaan, perheestään, avioliitostaan, Odysseuksen odottamisesta ja Odysseuksen paluusta, sekä kuolemanjälkeisestä elämästä manalassa.

Atwood on käyttänyt Homeroksen eeposten lisäksi lähteinä myös muita myyttejä ja antiikin tarinoita, ja kutonut niitä juoneen mukaan. Monet viittaukset selvisivät vasta kun aloin kaivella niitä tarkemmin kirjallisuuden oppimistehtävää varten. Muutamia hauskoja viittauksia myöhempäänkin historiaan löytyy.

Atwood on käyttänyt esimerkiksi muualta löytynyttä tietoa, että Troijan Helena on Penelopen serkku. Helena onkin nostettu viihdyttävän piikikkääksi sivuhahmoksi Penelopen rinnalle. Penelopen mielestä turhamainen ja jatkuvasti flirttaileva Helena pilasi hänen elämänsä, mikä tavallaan onkin totta. Ylipäätään Penelope on hyvin samastuttava hahmo kirjassa, kun hän kommentoi sarkastisesti antiikin henkilöiden tekemisiä ja tapahtumia omasta näkökulmastaan.

Odysseus oli melkoinen tarinaveikko omassa eepoksessaan, mutta Penelopekaan ei ole sen luotettavampi kertoja. ”Mutta me uskoimme. Niin me ainakin sanoimme toinen toisillemme.” Piikatyttöjen kuoro herättelee myös kysymyksiä, pysyikö viisas uskollinen ovela Penelope sittenkään niin uskollisena kahtakymmentä vuotta, vai pitikö hän omaa kivaa kosijoiden seurassa.

Lyhyt romaani oli nopeasti luettu ja viihdyin sen parissa hyvin. Atwood tekee taitavasti pilaa antiikin mytologiasta ja sai ainakin minut naurahtelemaan monessa kohtaa. Ainoastaan loppuun tuotu nykyaikainen oikeussalikohtaus oli hieman hämmentävä lisäys kirjaan. Ehkä senkin olisi voinut jotenkin hienosti tulkita, mutta en nyt tässä kohtaa kyennyt moiseen. Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjaa lämpimästi, mutta Odysseia kannattaa lukaista ensin pohjatiedoiksi.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa mennään naimisiin.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Margaret Atwood
Penelopeia. Penelopen ja Odysseuksen myytti.
Suom. Kristiina Drews

Tammi 2005

Kirjasta on kirjoittanut hyvän tekstin aikoinaan myös Taikakirjaimet.