Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö

Uskoin ehdottomasti, että tämä sankarillinen perhe oli pelastanut kotimaamme. Kim Il-Sung oli luonut kaiken maassamme. Ennen häntä ei ollut ollut mitään. Hän oli isämme isä ja äitimme isä. — Hän pystyi matkustamaan päiväkausia väsymättä. Hän pystyi näyttäytymään samanaikaisesti idässä ja lännessä. Hänen läsnä ollessaan kukat puhkesivat kukkaan ja lumi suli.

Seitsemän nimen tyttö kertoo Hyeonseo Leen selviytymistarinan, kuinka hän pakeni Pohjois-Koreasta Kiinan kautta Etelä-Koreaan ja järjesti sinne lopulta myös perheensä. Hyeonseo Lee ei ole naisen syntymänimi, vaan pakomatkan varrella hänellä on ollut monta henkilöllisyyttä, ja yhteensä häntä on kutsuttu seitsemällä eri nimellä.

Hyeonseo oli kotoisin hyvästä perheestä, eikä hänen ollut koskaan tarvinnut nähdä nälkää. Ympärillä oli kuitenkin valtavasti kurjuutta, ja kasvaessaan hän alkoi epäillä virallista totuutta. Perhe asui maan pohjoisosassa, ja Kiinaan päästäkseen piti ylittää vain kapea joki. Jotkut onnistuivat loikkaamaan Kiinaan, mutta monet kuolivat yrittäessään.

Hyeonseon tarkoitus ei ollut paeta lopullisesti, vaan vierailla salaa Kiinassa asuvien sukulaistensa luona juuri ennen täysi-ikäistymistään. Hän ei kuitenkaan hahmottanut tekonsa seurauksia, sillä paluuta takaisin kotiin ei enää ollut ilman oman hengen tai perheen vaarantamista. Niin alkoi nuoren tytön elämä pakolaisena Kiinassa. Monien vaiheiden kautta Hyeonseo pääsee Etelä-Koreaan, ja lähes viidentoista vuoden jälkeen saa myös perheensä sinne.

Kirjan alkuluvut ovat kiinnostava kurkistus suljettuun maahan ja pohjoiskorealaisten ihmisten ajattelutapaan. Paon alettua teos muuttuu suorastaan jännityskirjaksi, ja oli pakko lukea se loppuun yhdeltä istumalta. Hyeonseon matka on täynnä uskomattomia mutkia ja seikkailuja. Vaikka loppu on suhteellisen onnellinen, mukaan mahtuu myös paljon surua: päästäkseen pakoon perheenjäsenten täytyy luopua kodista, työstä, sukulaisista ja rakastetusta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Hyeonseo Lee, David John
Seitsemän nimen tyttö – pakoon Pohjois-Koreasta
Suom. Jaana Iso-Markku

Otava 2015
363 sivua

TED talk: Hyeonseo Lee – My escape from North Korea
(tekstitys löytyy suomeksi)

Pertti Mustajoki: Vähennä kaloreita ilman dieettiä

Kaloreiden vähentäminen aloitetaan niistä tilanteista, joissa olet viikoittain, ja etenkin niistä, jotka ovat lähes jokapäiväisiä. Jos pari kertaa kuukaudessa nautit illallisen ravintolassa tai maistelet kahvilassa juustokakkua, älä herran tähden ryhdy niiden äärellä miettimään kaloreita.

Toisin kuin Pohjaton nälkä, Pertti Mustajoen tuore teos Vähennä kaloreita ilman dieettiä oli kiinnostava, muutenkin kuin nimensä perusteella. Aimo annos tutkittua tietoa höystettynä huumorilla ja armollisella otteella on pakattu tiiviiksi tietopaketiksi, jonka hotkaisee parissa illassa.

Aineenvaihdunta- ja hormonisairauksiin erikoistunut sisätautilääkäri Pertti Mustajoki kertoo aloittaneensa kirjoittamisen sen jälkeen, kun toimittaja oli kysynyt, voiko ilman dieettejä laihtua. ”Jos aikaansa seuraava toimittaja luulee dieetin olevan ainoa keino laihduttaa, mitä tavalliset kansalaiset tietävät kalorien vähentämisestä?” Näin syntyi kalorien vähentämiseen keskittyvä kirja.

Mustajoella on erinomainen pointti: jos erilaiset dieetit todella toimisivat, suomalaisetkin hoikistuisivat jatkuvasti. Atkinsin dieetti ja 5:2 -dieetti saavat kirjassa kyytiä, kun tilalle otetaan perinteinen lautasmalli. Olennaista on, että Mustajoki myös perustelee kaiken tutkimustiedolla.

Avain painonhallintaan ja laihtuminen on yksinkertainen: rajoitetaan kalorien määrää eikä ruoan määrää. Nälkäkuurilla oleminen ei pitkällä aikavälillä laihduta, vaan kilot saattavat tulla korkojen kera takaisin. Maha nimittäin täyttyy nimenomaan ruoan määrästä, eikä se välitä onko kyseessä puoli kiloa porkkanaa vai suklaata. Toisesta vain saa satoja kilokaloreita enemmän kuin toisesta, mikä aiheuttaa lihomista.

Mustajoki määrittelee, mikä on terveellinen kaloritiheys ruoassa (alle 150 kcal/100g), sekä ohjeistaa kalorien ”laimentamiseen” aterialla. Jos syö vaikka makean välipalan, sitä voi laimentaa vähäkalorisella hedelmällä, tai leipää voi laimentaa kevyillä leivänpäällisillä.

Olennaista on pureutua ensin jokapäiväisiin aterioihin kuten koulu- tai työlounaisiin, ja sallia itselleen se juustokakkupala tai muu herkku ilman tunnontuskia pari kertaa kuukaudessa. Kirjan ote oli muutenkin armollinen – mitään ei tiukasti kielletä, ja syömisen pitää olla mukavaa. Hampurilaisaterioita voi toki syöpötellä silloin tällöin, mutta jos siitä tulee jokaviikkoista, kalorien vähentäminen alkaa olla hankalaa.

Mukana on myös kiinnostavaa nippelitietoa: yllättävää esimerkiksi oli, että niinkin helposti kuin vaihtamalla kevytmaidosta rasvattomaan maitoon saa vuodessa tuhansia kilokaloreita vähemmän.

Kirja oli nopeasti luettu, mutta huomasin pian olevani jääkaapilla tarkastamassa yleisimpien välipalojeni kaloritiheyttä. Tämä kirja tekisi melkein mieli ostaa omaksi, voisi nimittäin olla terveellistä lukea se aika ajoin uudelleen.

Kirja pääsee vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja lisää hyvinvointiasi.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Pertti Mustajoki
Vähennä kaloreita ilman dieettiä
Duodecim 2016
144 sivua

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Aina rehellinen, ei koskaan falski. Taiteen tehtävä on paljastaa kohteestaan jotain salattua. Olet lintu ja lentelet, et takerru.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Myönnettäköön, että Joel Haahtela oli minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka Mistä maailmat alkavat on hänen kymmenes romaaninsa. Kirjaa luonnehditaan takakannessa ”hurmaavaksi taiteilijaromaaniksi”, enkä ole juurikaan sellaisia lukenut, joten päätin kokeilla kun arvostelukappaletta tarjottiin.

Kirjan kansi harmaine vesilätäkköineen ja maalisutaisuineen ei ole mielestäni erityisen kaunis tai houkutteleva, mutta teksti soljui kevyenä ja mukavana ensimmäiseltä sivulta lähtien. Vuonna 1957 nuori Visa kävelee Helsingin Kauppatorilla, ja hänen mielensä valtaa päihdyttävä ajatus: hänellä on tässä maailmassa erityinen tehtävä. Hän alkaa maalata.

Yksi asia johtaa toiseen, ja Visa imeytyy mukaan Helsingin taidepiireihin. Hän alkaa käydä taidekoulussa, maalaa muotokuvia äidistään ja naapurin Koistisesta, tutustuu uusiin ihmisiin kuten melankoliseen taidekoulukaveriin Tapioon ja tämän sisareen, kepeään ja iloiseen Helmiin. Visan ja Helmin välille syttyy suhde, joka kuitenkin hiipuu kun vuodet vierivät ja Visa lähtee Italiaan etsimään itseään ja tekemään taidetta.

Henkilönä Visa on nuori ja viaton, innostunut ja täysin hurmaantunut taiteesta. Hänen tarinaansa on ilo lukea. ”Sivellin kädessään hän näkee maailman kuin ensi kertaa.” Taide kuvataan kirjassa hyvin elävästi, ja itsellekin tuli halu alkaa tehdä jotain luovaa – kenties piirtää tai maalata.

Olen lukenut niin arvaamattomia kirjoja viime aikoina (köh Tulen ja jään laulu), että odotin koko kirjan alun jonkinlaista suurta tragediaa, joka katkaisisi Visan tien taiteilijaksi. Täysin suruitta Visakaan ei elämässään selviä, mutta lukiessa ei onneksi tarvinnut sen suuremmin ahdistua. Loppu on tunnelmaltaan haikea, mutta kauniisti kuvattu.

En pysty vertaamaan kirjaa Haahtelan aiempiin romaaneihin kun en ole niitä lukenut, mutta tästä pidin kovasti ja suosittelisin ehdottomasti muillekin. Kieli on kaunista ja Haahtela käyttää kekseliäitä kielikuvia, joita jää makustelemaan pidemmäksikin aikaa. Liikaa niitäkään ei ole, eikä luettavuus kärsi. Kirja on suhteellisen nopealukuinen välipala, joka lämmittää sydäntä ja innostaa ehkä lukijaakin uppoutumaan taiteen maailmaan.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Joel Haahtela
Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
301 sivua