Vacklin & Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

”’Tämä on vain peli, Bug’, toistan itselleni neljä kertaa.
Olen väärässä.
Tämä ei ole vain peli.
Tämä on jotain muuta.”

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan vauhdikas romaani Beta avaa uuden Sensored Reality -nuortenkirjasarjan. Kirjan maailmassa vuonna 2117 ilmastonmuutos on edennyt ja merenpinta noussut useita metrejä. Helsingissä kuljetaan ympäriinsä vesibusseilla ja kaupungista on tullut peliteollisuuden keskus. Kirjan päähenkilö Minako, lempinimeltään Bug, on isänsä kuoleman jälkeen muuttanut äidin kanssa Meri-Tokiosta Helsinkiin. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa käydä uutta kouluaan, vaan kaikki aika kuluu videopelejä pelatessa.

Kun Bug lopulta raahaa itsensä kouluun asti, hän joutuu heti riitoihin luokan suosituimman tytön kanssa ja saa tältä turpaan. Tästä sisuuntuneena Bug päättää opiskella itsepuolustustaitoja pelien avulla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun hänet valitaan betatestaajaksi uuteen virtuaalitodellisuuspeliin, jota pelataan koko vartalon peittävällä pelipuvulla. Bug pääsee sukeltamaan kaikilla aisteillaan muinaiseen Japaniin ja saa huomata, ettei kyseinen peli olekaan vain peliä.

Betan maailman luomiseen on selvästi käytetty aikaa. Monet sadassa vuodessa tapahtuneet asiat, kuten merenpinnan nouseminen, Golf-virran pysähtyminen ja juomaveden puutteesta aiheutuneet sodat, ovat linjassa nykyajan tulevaisuusennusteiden kanssa. Kirja onnistuu annostelemaan tietoa sopivissa väleissä ilman valtavia infodumppeja. Tarinan sijoittaminen Helsinkiin (tai Helsingin kaupunkisaarelle) on hyvä veto.

Kirjailijat ovat tuoneet maailmaansa paljon uskottavan oloista uutta tekniikkaa, mutta osa tuntuu vähän keksimällä keksityiltä. Onko läpinäkyvä kännykkä todella kätevä käyttää? Lisäksi mietin koko ajan, miten virtuaalimaailmassa onnistuu parkour, juoksu, kiipeäminen vuoren huipulle, puussa roikkuminen tai joessa uiminen, kun pelaaja on pelipuvussa omassa huoneessaan.

Kirjailijoiden tausta käsikirjoittajina sekä videopeli- ja Japani-innostus näkyvät romaanissa. Tuntuu, että kirjaan on yritetty sisällyttää kaikki, mikä mahdollisesti voisi yläasteikäisiä nuoria kiinnostaa: videopelit, ninjat, samurait, Japani, dystopia jne. Juoni kulkee eteenpäin melkein hengästyttävällä tahdilla, eikä suvantokohtia ole montaa. Pisimmät pelijaksot samurai-ajan Japanissa alkavat hieman puuduttaa, mutta tarina pitää otteessaan.  Jonkin verran epätasaisuutta on jäänyt, ja loppupuolen iso juonenkäänne oli paitsi yllättävä myös melko epäuskottava.

Tytötkin pelaa -hengessä päähenkilö on siis tyttö, ja mukana on myös muutama lyhyt kannanotto naisten pelaamiseen. En voi kuitenkaan mitään sille, että Bug tuntui pojalta koko kirjan ajan. Jotenkin Bugin käytös ja ajatuspuhe tuntuvat kovin poikamaiselta, ja tyttöys paljastuu ylipäätään vasta parinkymmenen sivun jälkeen. Kirjan naishahmoja kuvataan myös Bugin silmien kautta lähinnä kauniiksi, söpöiksi tai jänteviksi, mikä tuntuu luontevammalta mieskatsojalle. Koulun kiinnostavan pojan kanssa ei oikein synny jännitettä, vaikka tarina yrittää hieman romantiikkaa luoda.

Myös Sivujen välissä -blogin Hanna toi esille ajatuksen Bugin ”sukupuolettomuudesta”, en ole siis aivan yksin ihmetykseni kanssa. Onko Bug kirjoitettu aluksi pojaksi, mutta päätetty muuttaa viime hetkellä? Onko liika tyttöys häivytetty, jotta pojatkin tarttuisivat teokseen? Mistä aineksista käsitys päähenkilön sukupuolesta lopulta rakentuu? Jäin ihan oikeasti miettimään kysymystä, enkä keksinyt heti vastausta. Olen kuitenkin lukenut miesten kirjoittamia kirjoja uskottavista naispäähenkilöistä ja päinvastoin. Kiinnostava aihe!

Kaiken kaikkiaan Beta on kiinnostavaan miljööseen rakennettu ja vauhdikas vaikkakin hieman mutkia oikova tarina. Kohderyhmään sen luulisi purevan. Voisin suositella tätä myös sellaiselle nuorelle, jota pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin kirjat. Selkeimmin Beta vertautuu Ernest Clinen Ready Player Oneen, jonka olen toistaiseksi nähnyt vain elokuvana. Poimin yhteyksiä myös Emmi Itärannan teoksiin Teemestarin kirja (Suomi-dystopia, japanilaisuus, teeseremonia) ja Kudottujen kujien kaupunki (tulvien piinaama saari, veden läsnäolo), vaikka kirjat ovatkin aivan erilaisia tyyliltään.

Jatkoa odotellessa – seuraava osa Glitch ilmestyy vuonna 2019.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjassa on lohikäärme. 

Subjektiivinen tuomio: ***+

Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Beta – Sensored Reality 1
Tammi 2018
328 sivua

Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta?

Olisipa maailma niin yksinkertainen, että väärästä tiedosta pääsisi eroon levittämällä oikeaa.

Toimittaja ja tietokirjailija Tiina Raevaaran toimittama Voiko se olla totta? valikoitui välipalalukemiseksi kirjastosta. Skepsis ry:n julkaisema ja Ursan kustantama kirja koostuu tunnettujen tieteilijöiden, toimittajien ja kirjailijoiden tiedeartikkeleista. Asioita käsitellään skeptisestä näkökulmasta ja laajalla skaalalla aina vaihtoehtohoidoista mentalismiin ja taikauskosta uskonnon opetukseen kouluissa.

Mielenkiintoisimmiksi artikkeleiksi nousivat Anja Nysténin kemikaalikeskustelua koskeva Rasvasodasta sitruunahappotaisteiluihin, Markku Myllykankaan uskomushoitoja käsittelevä Lääketiedekään ei aina vaikuta, Vesa Linja-ahon Humpuukitekniikka terveydenhoidon apuna ja Raimo Puustisen Mistä puhumme, kun puhumme vaihtoehtohoidoista?.

Teos on mielenkiintoista luettavaa, mutta jää hieman epätasaiseksi kokonaisuudeksi. Kaksi viimeistä lukua eroavat varsin paljon aiemmista: Toiseksi viimeisessä artikkelissa pohditaan yleisellä tasolla ihmisen uskoa yliluonnolliseen. Viimeinen teksti on omistettu pelkästään Skepsis ry:n haasteelle, johon voi ilmoittautua jos kokee pystyvänsä suorittamaan ”paranormaalin teon” valvotuissa olosuhteissa. Luvussa nostetaan esiin yksittäisiä haasteeseen tarttuneita nimeltä ja vinoillaan heille.

Kirja vertautuu muutaman vuoden takaiseen, mediakritiikkiä käsittelevään kirjaan Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia, joka sisältää samalla tavalla eri alojen asiantuntijoiden artikkeleita. Toki painotus oli erilainen, mutta Maito tappaa -kirjassa on runsaammin kiinnostavia käytännön esimerkkejä ja kirja oli muutenkin silmiä avaavampi. Kirjoittajat teoksissa ovat osittain samoja, joten kansantajuisen tiedeviestinnän piirit taitavat olla Suomessa aika pienet.

Voiko se olla totta? tarjoaa paljon perustietoa käsittelemistään aiheista, ja jää kokonaisuudessaan kolmen tähden ookooksi lukukokemukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ***

Tiina Raevaara (toim.)
Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 2017
227 sivua

Laura Pääkkönen: Social Selling

Oletko myyjä tai myyntihenkinen asiantuntija? Haluatko kehittyä paremmaksi myynnissä ja palvella asiakkaitasi siellä missä he vaikuttavat? Haluatko modernisoida omaa myyntityötäsi ja saavuttaa järkevämmällä työmäärällä parempia tuloksia?

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Social selling on tullut Suomeenkin muutaman viime vuoden aikana jäädäkseen. Sosiaalisella myynnillä tarkoitetaan myyntityötä, jossa otetaan avuksi sosiaalinen media. Myyjät etsivät asiakkaista tietoa, keskustelevat näiden kanssa ja tuottavat sisältöä, josta asiakkaat saavat lisäarvoa. Sosiaaliseen myyntiin liittyy kiinteästi myös muotitermi henkilöbrändäys, eli se, millaista kuvaa luot itsestäsi netissä ja somessa ja miten.

Yrittäjä ja sosiaalisen myynnin konsultti Laura Pääkkösen kirjoittama Social Selling käsittelee otsikkonsa mukaisesti henkilöbrändin rakentamista, verkostojen kasvattamista ja sosiaalista median hyödyntämistä erityisesti B2B- eli yritysten välisessä myynnissä. Käsitellyiksi tulevat myynnin evoluutio, yleisimmät ennakkoluulot sosiaalisesta myynnistä, sosiaalisen median eri kanavat, myyntiprosessi ja mittarit, sisällöt ja markkinoinnin rooli myynnissä. Kirja keskittyy nimenomaan prosessiin ja jättää viisaasti yksittäisten somekanavien käyttöohjeet pois, koska asiat muuttuvat kuitenkin nopeassa tahdissa.

Kirja tarjoaa hyvinkin käytännönläheiset toimintaohjeet prospektointiin ja verkoston kasvattamiseen: Googlaa Antti Asiakas, etsi LinkedIn-profiili ja lue se läpi, ala seurata Anttia Twitterissä, tykkää, kommentoi, uudelleentwiittaa, ala seurata porukkaa jota Antti seuraa, mene Antin Facebook-profiiliin ja liity samoihin ryhmiin – pian Antti huomaa sinut! Tässä kohtaa prosessi alkoi tosin tuntua jo hieman karmivalta. Minä ainakin arvostan kiinnostusta sisältöihini, ei vain niiden mekaanista tykkäämistä ja jakamista sen takia että minulle halutaan myydä jotain. Hyvä myyjä varmasti onkin aidosti kiinnostunut asiakkaiden kuulumisista ja tarpeista.

Suomessa ei ymmärtääkseni ole ilmestynyt aikaisemmin kirjoja sosiaalisesta myynnistä, joten Sosial selling on tarpeellinen, tuore ja perusteellinen alan perusteos. Minulle kirja ei tarjonnut minulle kovin paljon uutta tietoa, mikä oli toisaalta mukavaa – olen siis onnistunut pysymään ajan hermolla. Kirja sopii markkinoinnille taustateokseksi, mutta käytännön oppikirjaksi erityisesti B2B-myyjille ja myyntijohdolle. Näillä alueilla luotetaan vieläkin perinteisiin myyntikeinoihin eikä uskalleta välttämättä sukeltaa someen, vaikka siellä ne ihmiset nykyään ovat. (Kyllä, yritysasiakkaatkin ovat pääsääntöisesti ihmisiä.)

Subjektiivinen tuomio: ***

Laura Pääkkönen
Social Selling – Henkilöbrändi, verkostot ja sosiaalinen media B2B-myynnissä
Noblea 2017
196 sivua