Kirsti Kuronen: Pönttö

”Sekin on mahdollista
että en kelpaa aikuiseksi.”

Oletko jo lukenut säeromaaneja? Kyseessä on kaunokirjallinen teos, joka on aseteltu runon tyyliin säkeisiin. Itse tutustuin termiin luettuani Hesarin artikkelin aiheesta. Laitoin lukulistalle jutussa mainitun Sarah Crossanin teoksen Yksi, mutta ensiksi lukupinooni ehtikin kotimainen Kirsti Kurosen Pönttö, jota minulle suositeltiin.

Täytyy myöntää, että pelkän kannen perusteella ja ilman suosittelua en olisi kirjaan tarttunut. Taustatekstuuri on kaunis, mutta värikyllästetty pipopää vanhan kameran kanssa tuo mielikuvan ehkä 90-luvun nuortenromaanista. Nimikään ei oikein kuvaa sitä sisältöä, joka kansien välistä löytyy, vaikka toki liittyykin aiheeseen.

Kirjan päähenkilö on juuri ylioppilaaksi valmistunut 18-vuotias Luna, ja teksti on tajunnanvirran kaltaista pohdintaa tai päiväkirjaa. Kirja on lyhyt, mutta siinä kulkee lomittain monia lankoja: valmistuminen, linnunpöntössä asustavien poikasten seuraaminen, huonot seurustelukokemukset, muistisairas mummo, rakas valokuvausharrastus, perhe- ja kaverisuhteet…  Kaiken keskellä Luna pohtii paljon nuoruutta ja aikuisuutta sekä oman polun löytämistä.

Alle satasivuisen, ilmavasti asetellun kirjan lukee vajaassa tunnissa. Olen vasta opettelemassa runojen lukemista, joten säeromaanin formaatti epäilytti. Yllätykseksi kirja kuitenkin kolahti johonkin sielun sopukkaan ja pystyin samaistumaan minua kahdeksan vuotta nuoremman päähenkilön kokemuksiin.

”Huh niitä päiviä kun ei tapahdu mitään, tylsiä.

Huh niitä päiviä kun tapahtuu liikaa, täysiä.

Miten aikuispäivät, ovatko ne tylsiä vai täysiä?

Töihin kotiin töihin kotiin töihin kotiin
pari laskua maksamatta ja maito loppu
kuka vastaa, kenen velvollisuus
vaihda vaippa täytä hakemus tilaa aika
pissata koira poista tatuointi lankkaa kengät
järjestä juhlat varaa matka osta kinkku

keski-ikä suoritettu arvosanalla tyydyttävä

oho, kevät jo meni ja vuokot
poikaset lensivät pöntöstä
harmi etten huomannut
taas töihin töihin töihin kotiin töihin
ensi vuonna uudet vuokot
ja tiaisenrääpäleet”

Kuinka usein tuleekaan jutusteltua muiden kanssa, kuinka se kevät / syksy kului niin nopeasti? Kuronen on tavoittanut jotain olennaista elämästä ja nuoruudesta, ja kirja välillä nauratti ja välillä melkein itketti. Lähes jokaiselta sivulta löytyi hyviä oivalluksia tai ajatuksia joista tunnistin myös itseni. Lopussa kaikkiin kysymyksiin ei saada vastauksia, mutta selvää on, että elämä jatkuu.

Kirja olisi nappivalinta valmistuvalle nuorelle tai vähän nuoremmallekin. Olisin ehkä itse ihmetellyt, jos olisin saanut ylppärilahjaksi ysärilookilla varustetun kirjan nimeltä PÖNTTÖ, mutta ainakin teosta voi hienovaraisesti suositella. Ohkainen romaani sopii hitaammallekin lukijalle, ja bonuksena tulee aikaansaanut fiilis, kun saa lyhyessä ajassa luettua kokonaisen kirjan (ja merkinnän Goodreadsin lukuhaasteeseen).

Hauska someajan yksityiskohta on, että Lunalla on oma Instagram-tili.

Kirja pääsee mukaan Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
86 sivua

Haatanen & Hovi: Monarkian muruset

Jokaisella on kuninkaallisista mielipide. Niin meilläkin: he ovat kiehtovia. Kuninkaalliset eivät ole satujen sankareita vaan ihmisiä, ja me olemme kiinnostuneita toisista ihmisistä ja heidän asioistaan. Me rakastamme kummallisuuksia ja poikkeuksia. Me nauramme hassuille hatuille ja kuuntelemme korvat hörössä juoruja. Me pidämme historiasta ja me seuraamme politiikkaa. Me luemme kuninkaallisista historiankirjoista ja katsomme muun maailman kanssa häitä ja hautajaisia.”

Kaisa Haatasen ja Sanna-Mari Hovin kirjoittama Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia esittelee nimensä mukaisesti maailman nykyiset monarkiat, ja muutamia menneitäkin. Bongasin tämän 400-sivuisen tiiliskiven HS:n kirja-arviosta, ja sain sen aika pian käsiini (Lohjan kirjasto <3). Kirja oli mitä mainiointa luettavaa Meghanin ja Harryn toukokuisten häiden jälkimainingeissa, ja hotkaisin sen parissa päivässä.

Kirjailijat esittelevät kuningashuoneet sekä niiden erikoiset, hassut ja traagiset ihmiskohtalot sekä tavat maa kerrallaan. Ajoittain opitaan lisää tietyistä teemoista, kuten kuninkaallisista anopeista, kummilapsiverkostoista, aiheeseen liittyvistä tv-sarjoista ja leffoista tai ensimmäisen maailmansodan tapahtumista.

Plussaa on, että kirja ei rajoitu pelkästään eurooppalaisiin kruunupäihin. Käsitellyiksi tulevat myös arabimaiden, Afrikan ja Aasian kuningaskunnat ja keisarit. Pakko myöntää että yllätyin, kuinka paljon kiinnostavia kuninkaallisia muualla maailmassa onkaan. Heistä emme kuule mediassa, kun Iso-Britannia ja Ruotsi vievät palstatilan. Lisäpisteitä tulee myös selkeistä sukupuista kunkin kuningasperheen kohdalla, tosin monesti ne olisivat voineet ulottua kauemmaskin historiaan.

Kaisa Haataselta olen aiemmin lukenut muun muassa viihdyttävän romaanin Meikkipussin pohjalta. Sama hupaisa tyyli jatkuu myös tässä tietokirjassa. Parhautta ovat kirjoittajien omat kommentit tekstin marginaalissa, kun he käyvät vuoropuhelua keskenään ja kommentoivat kuninkaallisten tempauksia. Komppaan Hesarin artikkelia siinä, että erityisen toimivaa kirjassa on sen asenne kuninkaallisiin: He ovat menneen maailman jäänne, kotimaansa markkinointikoneisto, turhia mutta tärkeitä ja kuitenkin niin ihania.

Jollain tavalla Monarkian muruset vertautuu Giulia Endersin kirjaan Suoliston salaisuus. Aiheet eivät liity toisiinsa mitenkään, mutta molemmat ovat tietokirjoja joita lukiessa naurattaa, ja uusia asioita oppii puolivahingossa viihteen varjolla. Jos kaiken maailman kuninkaalliset yhtään kiinnostavat, suosittelen tarttumaan tähän teokseen.

Ehkä vähän huijaan, mutta laitan tämän vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Käsiteltiin siinä vähän sitäkin. 

Subjektiivinen tuomio: *****

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi
Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia
Johnny Kniga 2018
400 sivua

Johanna Valkama: Itämeren Auri

Pian koittaisi päivä, jolloin Aurin ei olisi enää syytä laskea katsettaan miesten edessä tai tuntea oloaan kiusalliseksi. Hän puristi vasua käsissään, kun tutut haaveet täyttivät ja puhdistivat mielen. Hän tunsi tuulen kasvoillaan ja antoi sen kuljettaa ajatuksensa ylempiin saleihin.
Hämeen mahtavin parantaja oli tervetullut tupaan kuin tupaan: jopa linnavuorten kuninkaat taistelivat hänen suosiostaan.

Katselin jo viime vuonna Johanna Valkaman historiallista romaania Linnavuoren Tuuli, mutta en lukenut sitä vielä. Sen sijaan törmäsin kirjastossa Valkaman vuonna 2016 ilmestyneeseen esikoisteokseen Itämeren Auri, ja tartuin siihen. Tänä vuonna Metsän ja meren suku -sarjassa ilmestyy kolmas teos Kaukosaarten Aino, eli kyseessä vaikuttaa olevan varsin tuottoisa kirjailija. Hyvä niin, koska kirja on toimivaa arkipakoa rautakauden maailmaan romanttisella vivahteella.

Itämeren Auri on jonnekin 900-luvun tienoille sijoittuva historiallinen seikkailu. Päähenkilö on pienessä Suolammen kylässä asuva Auri, jolla siintää edessä Hämeen mahtavimman parantajan ura isoäiti Tieran jalanjäljissä. Valinta on tärkeä ja pysyvä, koska parantajan tiehen ei kuulu vaimon osa eikä miehen mukaan meneminen. Auri on joka tapauksessa varma valinnastaan ja odottaa saavansa parantajan vaskiset kierteet käsiinsä.

Pakkaa saapuu kuitenkin sekoittamaan vierasmaalainen mies, jonka Auri löytää haavoittuneena metsästä. Kyseinen miekkonen, kirjan toinen näkökulmahenkilö Haakon, on oikeasti ryöstöretkellä oleva viikinki. Mutta sitä Auri ei tiedä, ja hoitaa miehen terveeksi ja Haakon jää asumaan kylään. Auri huomaa katselevansa miestä tämän tästä, eikä päätös alkaa parantajaksi olekaan välttämättä enää niin itsestään selvä kun muitakin vaihtoehtoja on.

Itämeren Auri on esikoisteokseksi varsin tasokas. Kiinnitin erityisesti huomiota Valkaman käyttämään kieleen: jokainen lause on taitavasti muotoiltu, ja muinaisuomalaiset perinteet ja luonnonusko huokuvat kerronnasta. Modernia kieltä tai silmään pistäviä tyylivirheitä kirjasta ei löydy, ja sen mukana onkin helppo upota täysin humisevaan metsään tai linnavuoren hälinään. Kirjaan rakennettu maailma on niin uskottava, että minuun kaikki rautakauden yksityiskohdat, paikat ja tavat ainakin menivät täydestä. Muutaman termin googletin, ja ainakin niiden perusteella Valkama on tehnyt taustatyönsä kunnolla.

Henkilönä Auri on kiinnostava ja monitahoinen. Fanitin suuresti Aurin tavoitetta olla kotiäidin sijaan rautakauden uranainen, minkä takia petyin keskivaiheilla tapahtuvaan käänteeseen – olisin suonut neidon tekevän päätöksensä itse. Haakon puolestaan jää hieman yksipuoliseksi romanttiseksi ritariksi – hän on komea ja hyvä taistelemaan. Hän tekee välillä myös virheitä ja uhkarohkeita typeryyksiä, mutta saa anteeksi koska on komea ja hyvä taistelemaan. Pienistä puutteista huolimatta Aurin ja Haakonin kemia toimii ihan mukavasti, ja suhteen kehitys on uskottavaa. Sivuhenkilöistä kiehtovimpia oli linnavuorella asustava pohjoisen mystinen tietäjä Utujoutsi.

Jos parannettavaa täytyy etsiä, kirjan heikoin kohta on sen hieman epätasainen rakenne. Alkupuolisko on leppoisaa ja maalailevaa kuvausta elämästä Hämeen hämyisessä sydämessä, mutta keskivaiheilla alkaa tulla hoppu ja tapahtumat ja paikat seuraavat toisiaan loppua kohden kiihtyvällä tahdilla.  Tarina kuitenkin päättyy ihan tyydyttävällä tavalla. Koska jo takakannessa kerrotaan kirjan olevan ”romanttinen seikkailu” ja ”Aurin ja Haakonin tarina”, loppuratkaisun suhteen jää arvailun varaa lähinnä se, miten sinne asti päästään ja kestääkö se. Kirja on kuitenkin oivallinen lukuromaani ja saa siksi viisi tähteä miinus. Romaanisarjan kansia olen hieman ihmetellyt, koska hahmot näyttävät olevan peräisin jostain tietokonepelistä (seuraavan kirjan Linnavuoren Tuuli on ainakin ilmetty Sims-hahmo).

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan kannessa on kulkuneuvo.

Subjektiivinen tuomio: *****-

Johanna Valkama
Itämeren Auri
Otava 2016
444 sivua