Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Maailman kirjat -haaste: Suomi
Mistä lukujonoon: 
Bookbeatista äänikirjana.

Ennakko-odotukset: Muistan, että syksyn 2018 Kirjamessuilla törmäsin tähän vähän väliä, ja ihmettelin kannen perusteella, minkälaisesta kirjasta on oikein kyse. Sen jälkeen Kankimäen kirjasta onkin saanut lukea lehdistä ja kirjablogeista oikein urakalla. Kirjastossakin on postauksen kirjoittamishetkellä yli tuhat varausta. Niinpä kiinnostuin ja aloin kuuntelemaan kirjaa Bookbeatista.

”Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä?”

Juoni: Mia Kankimäki on 42-vuotias, lapseton ja työtön sinkkunainen. Hän toisaalta pitää vapaudestaan ja toisaalta tuntee siitä syyllisyyttä – hän on vapaa, mutta ulkopuolinen. Hän kaipaa elämälleen uutta suuntaa ja merkitystä. Niinpä Kankimäki päättää alkaa kirjoittavaksi tutkimusmatkailijaksi ihailemiensa naisten jäljissä. Näitä naisia Kankimäki kutsuu yönaisiksi, sillä heitä hän ajattelee unettomina öinä.

Kankimäki pistää siis matkatilinsä sileäksi ja lähtee menneinä vuosisatoina eläneiden rohkeiden naisten perässä Afrikkaan, Japaniin ja Italiaan. Matkakertomusten väliin on ripoteltu faktoja ja tarinoita näistä yönaisista, jotka matkailivat yksin silloin, kun naisten yksinmatkailu ei todellakaan ollut helppoa.

Ehkäpä nyt, jos koskaan olisi otettava käyttöön Karen Blixen -tili, se säästötili jolle olen vuosien ajan kerännyt rahaa unelmieni matkoja varten, niitä matkoja, joille joko uskaltaisin tai en uskaltaisi lähteä. Karen Blixen edustaa minulle paitsi tuntemattomia mantereita ja Afrikan villiä luontoa, myös esikuvallista rohkeutta.

Mikä toimi:

  • Kankimäen humoristinen ja itseironinen minäkerronta vie mukanaan. Myös kirjan lukija Kati Tamminen sopii kirjaan kuin nakutettu, ja tarinaa oli mukavaa kuunnella. Melkein tuntui, kuin itsekin olisi ollut mukana savanniretkellä ja firenzeläisessä taidemuseossa.
  • Keräämänsä materiaalin pohjalta Kankimäki maalaa värikkäät kuvat jokaisesta yönaisestaan. He olivat kaikki erilaisia ja heillä oli omat haasteensa, mutta tarinoissa on myös paljon yhtenäisiä piirteitä. Innostuin itsekin googlailemaan kirjassa mainittuja seikkailijoita, ja haluaisin lukea heidän teoksiaan, kuten Karen Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa, Ida Pfeifferin A Woman’s Journey Round The World tai Isabella Birdin A Lady’s Life in the Rocky Mountains.
  • Kuuntelin kirjan juuri ennen kuin olin lähdössä ensimmäistä kertaa yksin viikoksi reissuun. Erittäin hyvä teos kyseiseen tilanteeseen!
  • Nyt minäkin haluan matkakirjailijaksi.

Mikä ei toiminut: 

  • Periaatteessa kirjahan kertoo etuoikeutetun ihmisen henkilökohtaisesta kriiseilystä, historiallisilla tarinoilla höystettynä. Pidän kovasti Kankimäen tyylistä kirjoittaa, mutta välillä ”kirjoittaminen ei suju, ei ole rahaa” -tyyliseen valitukseen teki mieli puuskahtaa, että no mene vaikka töihin. Jostain sitä rahaa tuntui kuitenkin aina löytyvän uusiin lentolippuihin. Toisaalta kadehdin kirjoittavan tutkimusmatkailijan vapautta.
  • Luokitellaanko tämä muuten kauno- vai tietokirjallisuuteen?

Seuraavaksi lukulistalla: Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa hän jäljittää tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shonagonia.

Subjektiivinen tuomio: *****-

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Lisäys 14.6.2020: Kannattaa lukea myös Nuoren voiman kritiikki Valkoinen nainen voimaantuu – mutta mikä on hinta? Artikkeli tuo toisenlaisen näkökulman kirjaan ja pohtii  kirjailijan vastuuta.

Mia Kankimäki
Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018
Kesto 16 h 2 min

Jane Austen: Järki ja tunteet

Maailman kirjat -haaste: Englanti
Mistä lukujonoon:
Kirjastosta tylsänä hetkenä.

Ennakko-odotukset: Olen nähnyt Järki ja tunteet -elokuvan vuodelta 1995 (suosittelen!) ja lukenut muuta Austenin tuotantoa, joten tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Lainasin kirjan lomalle hilpeäksi välipalalukemiseksi.

Juoni: Järki ja tunteet kertoo kahdesta naimattomasta sisaresta, Elinor ja Marianne Dashwoodista, jotka kumpikin etsivät onnea omalla tavallaan. Vanhempi Elinor on pidättyvä ja suhtautuu asioihin ensisijaisesti järkensä kautta, kun taas Marianne elää jatkuvassa tunteiden myrskyssä eikä voi käsittää tyyntä sisartaan. Isänsä kuoleman takia Dashwoodin neidit ja heidän äitinsä joutuvat muuttamaan pois mukavasta kodistaan, kun vanhempi veli aikaisemmasta avioliitosta perii koko omaisuuden. Elämä on niukkaa, mutta sulhasehdokkaita ilmaantuu  useampiakin.

Mikä toimi:

  • Jane Austenin kepeä kertojanääni ja tapa kommentoida ironisesti henkilöidensä tekemisiä ja ajatuksia.
  • Hurmaavat henkilöhahmot ja hahmojen välinen kemia.
  • Keskustelut iästä 1800-luvun tyyliin: 35-vuotias naimaton mies on jo onneton vanhapoika, vaikka saattaakin elää vielä kaksikymmentä vuotta. Avioliiton kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä, ellei sitten tapaisi jotakuta 27-vuotiasta vanhapiikaa. On kuitenkin mahdotonta, että sen ikäinen nainen enää herättäisi rakkautta. 16-vuotias Marianne on varma, ettei ikinä löydä unelmiensa miestä.
  • Hitaasti kehittyvä rakkaus.
  • Oli ilo huomata, kuinka uskollinen elokuva on ollut kirjalle.

Mariannelle alkoi nyt valjeta, että epätoivo sen vuoksi ettei hän kuudestatoista ja puolesta ikävuodestaan huolimatta ollut tavannut miestä, joka vastasi hänen käsitystään täydellisyydestä, olikin ollut ennenaikainen ja turha. Willoughby vastasi täysin mielikuvaa, jonka hän oli kuvitelmissaan luonut sekä surullisina että valoisimpina hetkinä miehestä, johon hän luuli voivansa kiintyä.

Mikä ei toiminut: 

  • En voi valittaa!

Subjektiivinen tuomio: *****

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2019 kategoriassa Rakkausromaani.

Jane Austen
Järki ja tunteet
Suom. Aune Brotherus
WSOY pokkari 2014
352 sivua

Elina Pitkäkangas: Ruska

Enää neljä päivää, ajattelin rauhallisesti. Katsoin pyöristyvää kuuta kuin tiimalasia, joka valutti hiekkaansa mustan järven syvyyksiin. Päivä olisi tiistai, yhdeksäs syyskuuta. Laskujeni mukaan olisin nilloin kahdeksantoista vuotta ja satayhdeksänkymmentäkaksi päivää vanha. Sen pidemmälle en näillä näkymin eläisi. Sillä vaikka me kuin ihmeen kaupalla pääsisimmekin Jahtia pakoon, vielä oli eräs, jonka täydenkuun kohtaamisesta en selviäisi hengissä.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ruska päättää komeasti Elina Pitkäkankaan urbaania fantasiaa ja paranormaalia romantiikkaa edustavan Kuura-trilogian. Katso myös postaukseni aiemmista osista Kuura ja Kajo. Tämä teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia kirjan aiemmista osista.

Ruskaa aloittaessa minua häiritsi hieman se, että edellisen osan lukemisesta oli puolitoista vuotta. En muistanut enää kaikkia juonen yksityiskohtia, eikä näin uudesta kirjasta löydy netistä juonitiivistelmääkään (kyllä, yritin etsiä). Aloin kuitenkin lukemaan suoraan kolmatta osaa. Muistin onneksi pääkohdat, mutta luulen että tämä sarja kannattaisi lukea vielä kerran putkeen.

Ruska alkaa metsän siimeksestä, jossa päähenkilöjoukko pakoilee parhaansa mukaan Jahtia. Täysikuu on kuitenkin tulossa, ja seurassa on ihmissusia. Ihmis(susi)suhdekuviot mutkistuvat entisestään. Mukana on susien välisiä verisiteitä, ja välillä vain on hankalaa suhtautua tyttöystävään, joka on tappanut useita ihmisiä. Inkalla puolestaan on erikoinen lykantropian muoto, jota hän pystyy jossain määrin kontrolloimaan itse. Olisiko siinä vastaus sairauden hoitoon? Kuvioihin palaa myös vastarintajärjestö Werecare, joka haluaa Aaronin keulakuvakseen ja pyrkii todistamaan, että ihmissuhdetkin ovat ihmisiä. Tie ei kuitenkaan ole helppo.

Henkilöhahmoja on paljon, mutta he ovat luonteiltaan riittävän erilaisia. Päähenkilöihin on matkan varrella kiintynyt ja heidän vaiheistaan välittää aidosti. Jopa Inka paljastaa vihdoin haavoittuvan puolensa. Aaron ja Matleena pysyvät silti suosikkeinani. Kirjan kieli on vaivatonta luettavaa, ja nyt pidin puhekielisestä dialogista, jota olen aiemmin kommentoinut. Se saa henkilöt tuntumaan aidoilta nykajan nuorilta. Jos lykantropia olisi olemassa, tarinan maailma voisi olla meidänkin maailmamme.

Juoni rullaa mukavasti eteenpäin, eikä tekstissä ole mitään turhaa. Loppuratkaisusta on vahva aavistus, mutta on pakko saada tietää, miten sinne päästään. Tyylilleen uskollisena Pitkäkangas huipentaa juonen eeppiseen, elokuvamaiseen toimintakohtaukseen. Toisin kuin edellisessä osassa, tällä kertaa lopusta ei jäänyt epäuskottava fiilis, vaan juoni vei mukanaan. Viimeiset luvut piti taas lukea tiiviisti lukulaitteeseen liimautuneena.

Kaikki eivät voi mitenkään selvitä hengissä tai ehjinä. Loppu onkin vaikuttava ja dramaattinen. Kirjan lukemisen jälkeen jäi haikea fiilis, ja haluaisin palata uudestaan ensimmäiseen osaan. Jos et ole aiemmin lukenut sarjaa, nyt on hyvä hetki aloittaa kun kaikki osat ovat ilmestyneet.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 lukuhaasteeseen kategoriassa Selviytymistarina.

Subjektiivinen tuomio: *****

Elina Pitkäkangas
Ruska
Myllylahti 2018
355 sivua