”All these thoughts flooded through my mind, and as I sat on that crowded bus, I grasped two things: I wasn’t as happy as I could be, and my life wasn’t going to change unless I made it change. In that single moment, with that realization, I decided to dedicate a year to trying to be happier.”
Käsittämätöntä mutta totta, The Happiness Projectin lukeminen kesti minulla kuusi vuotta. Ostin pokkarin heräteostoksena, ja olen aloittanut lukemaan sitä monta kertaa. Jotenkin kirja on aina jäänyt, vaikka se on inspiroiva ja mielenkiintoinen. Tänä vuonna päätin vihdoin tarttua itseäni niskasta kiinni ja siirtää onnellisuusprojektin lukemattomien kirjojen pinosta luettujen joukkoon. Ja onnistuin siinä, jes!
Gretchen Rubin on New Yorkissa perheensä kanssa asuva kirjoittaja. Hän on hyvätuloinen, terve ja hänellä on paljon ystäviä ja mukavat sukulaiset. Jokin kuitenkin mättää – hän ei koe arjessa olevansa niin onnellinen kuin voisi olla. Niinpä Rubin kokee klassisen valaistumisen, tarttuu toimeen ja päättää aloittaa vuoden mittaisen onnellisuusprojektin. Ja kirjailijana luonnollisesti kirjoittaa kokemuksesta kirjan.
Lähtökohdat kuulostavat varsin etuoikeitetuilta, ja sitä ne toki ovatkin. Rubin aloittaa etsimällä tietoa siitä, mitä onnellisuus ylipäätään on. Hän myös pohtii monessa kohdassa projektin saamaa kritiikkiä ja kysymyksiä, mutta päätyy lopulta siihen että on okei pyrkiä onnellisuuteen. Onnellisen ihmisen on helpompi auttaa muita, ja levittää hyvää ympärilleen.
Käytännön tasolla Rubin jakaa projektinsa kuukauden mittaisiin jaksoihin ja antaa jokaiselle kuukaudelle oman teeman sekä arjen tavoitteita. Onnellisuusprojekti alkaa tammikuussa energia-teemalla (”mene nukkumaan aikaisemmin, liiku enemmän, organisoi, taklaa ärsyttävät pikkuhommat”) ja jatkuu avioliittoon, työhön, vanhemmuuteen, vapaa-aikaan, ystävyyteen, rahaan, hengellisyyteen, kirjoihin, keskittymiseen ja asenteeseen keskittyvillä kuukausilla. Joulukuussa Rubin yrittää toteuttaa yhtä aikaa kaikkien aiempien kuukausien tavoitteita.
Kirjassa jokainen kuukausi on oma lukunsa, jossa Rubin kertoo edistyksestään. Projekti vaatii kovaa työtä ja itsehillintää, mutta vähitellen Rubin todella huomaa tulevansa onnellisemmaksi ja löytää paljon uusia kivoja juttuja elämäänsä. Olennaista on määritellä ne asiat, jotka lisäävät omaa tyytyväisyyttä, pilkkoa ne tavoitteiksi ja sitten pysyä niissä.
Kirja sisältää käytännöllisiä ohjeita omankin onnellisuusprojektin toteuttamiseen. Koska eri asiat tekevät eri ihmiset onnellisiksi, myös jokaisen projekti on omanlaisensa. Pureskelun arvoisia ovat myös Rubinin itselleen kirjaamat kaksitoista käskyä (kuten ”Do what ought to be done” ja ”Be Gretchen”) sekä aikuisuuden salaisuudet (kuten ”You can choose what you do; you can’t choose what you like to do”). Asiat, joista muut nauttivat, eivät välttämättä ole sinulle hauskoja, ja se on ihan okei.
Minulle kirjan lukeminen oli antoisaa ja hauskaa, koska tunnistin Rubinista samanlaisen järjestelmällisen suorittajaihmisen jollainen itsekin olen. Listojen tekeminen on parasta, ja kaikesta voi aina tehdä itselleen projektin. Olen monesti kirjaa lukiessani luonnostellut myös omaa vuoden mittaista onnellisuusprojektiani, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. The Happiness Project herättänee lukijoissa tunteita suuntaan ja toiseen, mutta minulle se oli inspiroiva lukukokemus, ja varmasti palaan kirjaan myöhemminkin.
Subjektiivinen tuomio: *****
Gretchen Rubin
Happiness Project
Harper 2009
377 sivua
”Etsikää internetistä tietoa maasta ja kaupungista, sen tavoista, ruuista, historian tapahtumista ja nähtävyyksistä. Mitä erikoisuuksia siellä on? Millaisia paikkoja kuvissa on? Voiko siellä tehdä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt aiemmin? Kuunnelkaa paikallista musiikkia tai lukekaa yhdessä sinne sijoittuvia lastenkirjoja.”
”Roomalaiset olivat lähtöisin Italiasta. He valloittivat monta maata. Patsaat, maalaukset ja kirjoitukset kertovat heidän vaatteistaan. Yleensä vaatteet tehtiin villasta tai pellavasta, mutta rikkaimmille myös silkistä tai puuvillasta.”