Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa

Elämähän ei oikeastaan ole muuta kuin elinajan hallintaa. Tästä huolimatta ajanhallintana tunnettu moderni opinala – ja sen trendikkäämpi sukulainen, tehokkuus – on masentavan kapea-alainen ja keskittyy siihen, miten urakoida valmiiksi mahdollisimman monta työtehtävää, luoda täydellinen aamurutiini tai valmistaa viikon kaikki ateriat yhdellä rykäyksellä sunnuntaina.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Neljätuhatta viikkoa asemoi itsensä tavallisia tehokkuusoppaita vastaan. Oliver Burkemanin mukaan nykyajan tehokkuusajattelu nojaa siihen, että kun vain teemme tarpeeksi asioita, saamme kaiken valmiiksi ja voimme levätä. Ongelmana on, että tämä ei tule koskaan onnistumaan. Sinänsä yksinkertainen oivallus, mutta tämä kolahti kunnolla!

Burkeman kritisoi sitä, että suhtaudumme tehtävälistoihimme ikään kuin aikaa olisi rajattomasti. Todellisuudessa teemme joka päivä lukemattomia pieniä valintoja, jotka sulkevat muita pois. Hänen mukaansa yritys saada kaikki tehtyä on oikeastaan tapa välttää ottamasta vastuuta. Lisäksi tehokkuus on ansa – mitä tehokkaammin tyhjentää työpöydältä asioita, sitä nopeammin se täyttyy taas.

Olet ehkä kuullut opettavaisen tarinan lasipurkista sekä kivistä, pikkukivistä ja hiekasta? Ajatuksena on, että kun täytät lasipurkkisi (eli aikasi) ensin isommilla kivillä ja siirryt vasta lopuksi pikkusälään, kaikki mahtuu mukaan. Burkeman huomauttaa, että lähtökohta on epäreilu, koska tarinassa on tasan sen verran ainetta kuin purkkiin mahtuu. Todellisuudessa elämämme pursuaa tekemättömiä töitä paljon enemmän kuin on mahdollista tehdä.

Burkeman käyttää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää vertausta ajanhallintaan: kannattaa maksaa aikaa ensin itselleen ja tehdä tärkeitä asioita eikä odottaa että aikaa jää yli – koska sitä ei jää. Hyvä oivallus on myös, että vapaa-ajan merkitys ei ole vain siinä että se mahdollistaa työnteon, vaan se on itsessään päämäärä.  Kirjassa on lisäksi kiinnostavia pointteja tarkkaavaisuudesta ja sosiaalisesta mediasta.

Ajanhallinnasta elämän merkityksettömyyteen

Burkemanin kirjan alku oli huikeaa luettavaa, ja tehdessäni muistiinpanoja teki mieli lainata noin joka toinen lause. Sitten kirja laajensikin yllättäen tonttiaan ja ajanhallinnan lisäksi otti kantaa elämän tarkoitukseen ja universumin alkuperään. Täytyy myöntää, että sitä en osannut odottaa.

Burkeman toteaa ykskantaan, että elossa oleminen on sattumaa. Uskonnollisuus tarkoittaa sitä, että kieltäytyy hyväksymästä ”totuutta aikansa rajallisuudesta”. Tämä johtaa siihen, että ”päätökset siitä miten aikansa käyttää eivät ole aidosti merkittäviä”. Eli jos uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, Burkemanin mukaan ei voi olla aidosti läsnä omassa elämässään.

Burkeman lainaa ruotsalaista filosofia Martin Hägglundia, jonka mukaan ainoastaan ateistisella elämänkatsomuksella pystyy välittämään sellaisista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Materialistinen maailmankuva ei ole yksi mahdollinen näkemys, vaan ”tosiasia joka pitää sisäistää”. Burkemanin mielestä ajatus siitä, että elämällä olisi jokin suurempi tarkoitus, on New Age -piirien mahtipontisuutta.

Enpä ole koskaan osannut ajatella, että uskonto ja ympäröivästä maailmasta välittäminen olisivat toisensa poissulkevia! Edelleen tänä päivänä 84 prosenttia maailman ihmisistä kannattaa jotakin uskontoa. Burkemanin mielestä on lohdullinen ajatus, että millään ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Epäselväksi jää, mistä hän lopulta ammentaa merkitystä elämälleen.

”Ei ole kovinkaan tärkeää, mitä teemme elämällämme – ja mitä tulee siihen, miten käytämme äärellistä aikaamme, universumi ei voisi vähempää välittää.”

Harvoin tulee luettua ajanhallintakirjaksi markkinoitua teosta, joka päätyykin ottamaan kantaa ontologisiin kysymyksiin ja kertomaan, mikä on lopullinen totuus maailmankaikkeudesta! Varsinkin, kun kirjan olennaisin oivallus siitä, ettemme tule koskaan saamaan kaikkea tehdyksi, ei vaadi mitään tiettyä maailmankatsomusta.

Kirja loppuu liitteeseen, jossa on yllättäen taas todella hyvät kymmenen käytännön vinkkiä ajanhallintaan. Tekstissä oli lopulta aika paljon toistoa, ja räjähtävän alun jälkeen rakenne on varsin tajunnanvirtamainen. Neljätuhatta viikkoa onnistui herättämään kaikenlaisia tunteita riemusta raivoon, ja tekisi mieli antaa sille samaan aikaan viisi ja kaksi tähteä. Päädyin antamaan kompromissina kolme.

Lukukokemus: ***

Oliver Burkeman
Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Suom. Urpu Strellman
Siltala 2022
266 sivua

Carole, Sokura & Välimäki (toim.): Kumma kirjoitusopas

On ylei­nen mut­ta tar­pee­ton en­nak­ko-ole­tus, et­tä spe­ku­la­tii­vi­nen kir­joit­ta­ja vain tem­pai­see jut­tun­sa pääs­tään. Niin kaik­ki kir­joit­ta­jat toi­mi­vat, mut­ta olen­nai­sem­pi ky­sy­mys lie­nee, mis­tä ideat pää­hän tup­sah­ta­vat?
Myös spe­ku­la­tii­vi­nen kir­joit­ta­ja tar­vit­see ta­ri­noi­den sy­tyk­keek­si ma­te­ri­aa­lia, sil­lä luo­vuus on kuin jat­ku­vas­ti jau­ha­va myl­ly, jo­ka syl­kee uusia ideoi­ta ulos yh­dis­te­le­mäl­lä sil­le tar­jot­tu­ja ai­nek­sia uu­teen olo­muo­toon pu­ris­tet­tu­na.”

E-kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kumma kirjoitusopas on opas spekulatiivisen fiktion kirjoittajalle. Kirja juhlistaa Osuuskumman kymmenettä toimintavuotta, ja sitä on ollut tekemässä iso joukko kustantamon kirjailijoita. Kirja on suunnattu erityisesti aloitteleville romaanin kirjoittajille ja jakaantuu kol­meen osaan: valmistautuminen, työ­ka­lu­ja ja kir­joit­ta­jae­lä­mää.

Aluksi määritellään, mitä spefi oikeastaan sisältää – fantasian, tieteiskirjallisuuden ja kauhun sekä paljon muuta. Sitten siirrytään teknisempiin seikkoihin, kuten maailmanrakennukseen, henkilöhahmojen luomiseen ja dialogin kirjoittamiseen. Kirjoitusprosessin lisäksi käytännöllisiä neuvoja saa myös editointiin, julkaisumahdollisuuksiin ja kirjailijan hyvinvointiin.

Kumma kirjoitusopas oli mukavaa luettavaa ja sisältää hyödyllistä tietoa myös muille kuin spefiä kirjoittavalle. Olen lukenut jo sen verran monta kirjaa kirjoittamisesta, että itse en oppinut mitään kovin uutta ja mullistavaa. Kiva kuitenkin, että myös tiettyihin genreihin keskittyviä kirjoitusoppaita julkaistaan!

Lukukokemus: ***

Kumma kirjoitusopas
Toimittaneet Maria Carole, Nadja Sokura & Kari Välimäki
Osuuskumma 2022
302 sivua

N. K. Jemisin: Viides vuodenaika

Sinä olet se nainen. Hän on sinä. Essun. Muistatko? Nainen, jonka poika on kuollut.
Sinä olet orogeeni, joka on asunut kymmenen vuotta Tirimon mitättömässä kaupungissa. Vain kolme täkäläistä tietää, mikä sinä olet, ja kaksi heistä olet itse synnyttänyt.
Tai siis, nyt jäljellä on enää yksi, joka tietää.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Murtunut maailma -trilogian aloittava Viides vuodenaika ehti olla lukujonossa pari vuotta, kun alkuteosta hehkutettiin Tähtivaeltajassa. Luin sen vihdoin suomeksi, ja olipa huikea lukukokemus!

N. K. Jemisin on luonut omintakeisen fantasiamaailman, jossa ei nähdä miekkoja tai lohikäärmeitä. Kaupungeissa on sähköä ja asfalttia, ja mannerta uhkaavat voimakkaat maanjäristykset. Orogeeneiksi kutsutut henkilöt pystyvät hallitsemaan järähdyksiä, mutta heitä halveksitaan ja sorretaan vaarallisten voimiensa takia.

Kirja alkaa erikoisella johdannolla, jossa nimetön kertoja puhuttelee lukijaa ja infodumppaa asioita maailmasta ja henkilöistä. Puolet meni minulta ohi, mutta jatkoin kuitenkin päättäväisesti, kun olin lukenut kirjasta niin paljon hyvää. Onneksi! Varsinaisena päähenkilönä on 41-vuotias Essun, joka löytää kolmevuotiaan poikansa kuolleena. Käy ilmi, että hänen miehensä on tappanut pojan ja vienyt heidän tyttärensä mukanaan. Essunin tehtävä on selvä: pelastaa tyttö. Samoihin aikoihin voimakas järistys on repäissyt mantereen kahtia.

Kirjassa ollaan jatkuvasti synkkien teemojen äärellä, ja aloinkin kutsumaan tätä ”pahan mielen fantasiakirjaksi, joka on hyvä”. Erityisen kirjasta tekee toisen persoonan kerronta, eli Essunista kerrotaan sinä-muodossa. Kirjoittajana innostuin tästä valtavasti, ja tyyliin tottui nopeasti. Kaksi muuta tarinalinjaa seuraavat kolmannessa persoonassa perheensä hylkäämää Damayaa ja pääkaupungissa opiskelevaa Syeniteä. Sen enempää en viitsi juonesta kertoa, mutta Jemisin punoo tarinat yhteen tavalla, joka jätti minulta suun auki. Tässä on taitavaa kirjoittamista!

Onneksi jatko-osia on suomennettu ripeällä tahdilla. Sarjan toinen osa Obeliskiportti ilmestyi keväällä ja kolmas osa Kivinen taivas syksyllä 2022. N. K. Jemisin on ensimmäinen kirjailija, jonka trilogian kaikki osat ovat saaneet arvostetun Hugo-palkinnon.

Lukukokemus: *****

N. K. Jemisin
Viides vuodenaika (Murtunut maailma #1)
Suom. Mika Kivimäki
Jalava 2021
480 sivua