Lindström & Tiirikka: Kohtalona Suomenlinna

Kohtalona_SuomenlinnaTämä kirpeä pakkaspäivä jouluna 1828 on Sandbergille aivan erityinen. Pitkä, valkohapsinen ja kauniisti ahavoitunut vanhus on ollut Viaporin vankilassa jo 50 vuotta tuomittuna irtolaisuudesta. Lehtimies Zachris Topelius on tulossa kuulemaan hänen tarinansa. Vankilan kylmää ja pimeää käytävää valaisevat öljylamput. Joulun kunniaksi Sandberg on sytyttänyt vankikoppiinsa talikynttilän.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Törmäsin Kohtalona Suomenlinna -kirjaan, kun kirjailija Marjo Tiirikka otti yhteyttä ja ehdotti teokseen tutustumista. Koska tein muutama vuosi sitten opinnäytetyöni Suomenlinnaan liittyen ja saarella tuli siihen aikaan ravattua aika useasti, tartuin tilaisuuteen ja tilasin arvostelukappaleen itselleni. Historia on  kiinnostava aihe, mutta lähialueiden historiasta tulee harvoin luettua.

Kohtalona Suomenlinna -kirjaa kuvataan kustantajan sivuilla viihdyttäväksi ja valaisevaksi historiateokseksi. Viihdyttävä onkin hyvä sana kuvaamaan kirjaa, sillä se koostuu helppolukuisista, kuvitetuista tarinoista ja aihetta syventävistä tietolaatikoista niiden yhteydessä. Tarinat tunnetusti jäävät mieleen kuivaa faktaa paremmin, joten kirjan toteutus on toimiva.

Luvut ovat tarinallistettuja välähdyksiä Suomenlinnan historiaan liittyvistä henkilöistä. Ääneen pääsevät niin sotamiehet ja upseerit, saaren naiset kuin vangitkin. Ensimmäiset tarinat ovat Suomenlinnan rakennusajoilta 1700-luvun lopulta, ja viimeisin päättyy 1960-luvulle.

Päällimmäisenä kirjan henkilöistä jäi mieleen tarina lampeen hypänneestä naisesta, jonka pelasti päällä ollut pönkkähame, sekä kertomus Suomenlinnan vankilaan teljetystä sarjamurhaajasta. Kaksitoista ihmistä murhanneen Juhani Adaminpojan tarinaan tarttui myös Helsingin Sanomat aiemmin keväällä.

Kirja on myös visuaalisesti kaunis ja jo kannesta tulee laadukas fiilis. Kuvituksena on käytetty monipuolisesti uudempia ja vanhoja valokuvia sekä piirroksia ja taideteoksia. Teos on melko nopeasti selailtu läpi, ja luinkin sen lähes yhdeltä istumalta.

Näkymätön ase laukeaa pääni vieressä. Kiljaisen pelästyksestä. Tapahtumalle ei löydy järjellistä selitystä, tällaista täällä Suomenlinnassa vain joskus sattuu. — Löydän teoksen, jossa mainitaan, että kotitalossamme Susisaaren Poliisikoululla on mahdollisesti teloitettu venäläisiä upseereita vuonna 1917. Kuulimmeko siis teloituslaukauksen? Kolistelevatko punavankien sielut olohuoneessamme kahleitaan?” – kirjan Lukijalle-osio

Tarinoiden väliin on koottu Suomenlinnan nykyisten asukkaiden kokemuksia kummituksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä. Näitä tuntuu olevan saarella aika paljon. Toisaalta ne sopivat kirjan tarinalliseen tyyliin, mutta mielestäni kertomukset vaeltavista sieluista syövät hieman tietokirjan uskottavuutta. Joka tapauksessa Suomenlinnan maine historiallisena ja hieman mysteerisenä paikkana säilyy.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Historiaa käsittelevä tietokirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ida Lindström & Marjo Tiirikka
Kohtalona Suomenlinna – Linnoitussaaren historian salatut elämät
Into Kustannus 2016
199 sivua

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee

jokayksinkulkeeYhtäkkiä Eva tajusi, ettei ollut vähään aikaan kuullut Vilman ääntä.
– Vilma! hän huusi kohti ulko-ovea.
Vastausta ei kuulunut.
– Vilma, tule tänne! Hän tunsi huolen äänessään. Ei tytöllä varmaankaan ollut mitään hätää, mutta miksi tämä ei vastannut?
– Vilma! Tule, kun äiti huutaa!
Ei vieläkään ääntäkään.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Mari Jungstedtin Gotlanti-sarjaan kuuluva dekkari Joka yksin kulkee alkaa, kun kauneushoitolan edustalta katoaa kolmevuotias tyttö. Katoamista alkaa selvittää komisario Karin Jacobsson, jolle se on samaan aikaan ensimmäinen juttu päävastuussa. Karinilla on orastava suhde toisen komisarion, Anders Knutaksen, kanssa, joka on sairastunut eräiden aikaisempien tapahtumien jäljiltä masennukseen.

Samaan aikaan toisaalla David Forss miettii, mitä ihmettä hänen vaimonsa touhuaa puhelimessa yöt läpeensä. Näistä henkilöistä kertovien lukujen välillä kerrotaan myös mysteerisestä ”hänestä”, josta piirtyy kuva vanhempiensa luona asuvana, tunneongelmaisena vanhanapiikana. Sitten kolmevuotias Vilma löytyy samasta paikasta kuin missä hänet vietiin, ja toisaalla katoaa toinen tyttö.

Joka yksin kulkee muistuttaa mahdottoman paljon aikaisemmin lukemaani suomalaista dekkaria Rakennus 31. Tämäkin on osa sarjaa, jonka aiempia osia en ole lukenut (vaikuttaa siis varmasti lukukokemukseeni). Tämäkin on juonivetoinen teos, jossa henkilöhahmot ovat aika ohuita yhden luonteenpiirteen tyyppejä. Ja siinä missä Rakennus 31:ssä kerrottiin mystisestä Mestarista, tässä kirjassa on salaperäinen hän joka ei alussa tunnu liittyvän mitenkään itse tarinaan. Plussaa tulee siitä, ettei tässä ollut Rakennus 31:n tyyliin puhekielisiä repliikkejä. Luvut ovat myös miellyttävän lyhyitä, vain pari sivua jokainen.

Vaikka Jungstedin kirjasarja on supersuosittu ja takakannesta löytyy monta ylistävää arviota, täytyy todeta että pohjoismaiset dekkarit eivät kai vain ole minun genreni. Kirjassa selitettiin kaikki, alkaen Karinin nuoruuden traumoista  Knutaksen masennukseen. Knutas käyttää masennuslääkkeitä koska on masentunut, ja masennuksen takia hän ei saa myöskään nukuttua ja sen takia hän käyttää nukahtamislääkkeitä. Selvä. Henkilöihinkään en oikeastaan kiintynyt. Luin samaan aikaan Nälkäpeliä ja totesin että Buttercup-kissallakin on enemmän luonnetta kuin monella dekkarihahmolla :D

Edelleenkin muuten ihmettelen poliisin toimintaa kirjan alussa: jos lapsi on ollut kadoksissa kaksi tuntia, eristääkö poliisi kaupungista kokonaisen kadun? Poliisitutkimus junnaa paikallaan, kunnes viimeisten neljänkymmenen sivun aikana alkaa tapahtua ja rytinällä. Siinä vaiheessa oikeasti tartuin kirjaan ja luin sen innolla loppuun. Loppuratkaisun kuitenkin arvasi jo hyvissä ajoin, ja lopusta tulee melkein hätäinen fiilis.

Maalaa allaoleva teksti niin näet kommentin loppuratkaisusta:
[Juonipaljastus alkaa]
Mystinen ”hän” paljastui siis syylliseksi, ja hän olikin yllättäen sama empaattinen ja ihmisläheinen kanttori, jolle David Forss oli aiemmin avautunut vaimostaan. Muutama luku aiemmin ”hän” oli tappanut kissanpentuja kotonaan koska oli kateellinen kissaemon huomiosta. Ei ollut nyt oikein uskottava tämä henkilö. Kirja loppuu ”hirveän jännästi”, Knutas meinaa jäädä auton alle. Epäilen että hänelle kävisi mitään, koska sarja mitä ilmeisemmin jatkuu vielä.
[Paljastelu päättyy]

Mutta mutta. Ehkä kokeilen seuraavaksi lukea Stieg Larssonin Millennium-trilogian, ne ovat ymmärtääkseni vähän erityylisiä ruotsalaisia dekkareita. Joka yksin kulkee pääsee joka tapauksessa mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Jännitysromaani tai dekkari.

SuDekkariviikko_logo_560pxbjektiivinen tuomio: **½

Mari Jungsted
Joka yksin kulkee
Suom. Emmi Jäkkö

Otava 2015
262 sivua

Teerijoki & Töyry: Ylihyvää! Helppoa ja herkullista ekoruokaa

TeerYlihyvYlihyvää! Helppoa ja herkullista ekoruokaa on suhteellisen tuore kirja (julkaistu lokakuussa 2014), johon törmäsin sattumalta.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjan slogan on ”Ekomättöä erityisesti nuorille” ja takakannessa kerrotaan, että kirja sopii mainiosti esimerkiksi omaan kotiin muuttavan nuoren keittiöön. Olen siis aika lailla kirjan kohderyhmää.

Ylihyvää! koostuu noin 30-sivuisesta teoriapaketista ja reilusta 50 reseptistä, jotka on jaoteltu salaatteihin/pikkuruokiin, pääruokiin, leivontaan ja jälkiruokiin. Myös reseptien väleistä löytyy tietoiskuja ja vinkkejä aina kyseessä olevaan ruokaan liittyen, esimerkiksi broilerinmaksakastikkeen kyljessä on infolaatikko sisäelinruokien ekologisuudesta. Vaikka ote onkin köksänkirjamainen, tykkäsin siitä kuinka kirja perustelee mikä tekee mistäkin reseptistä ekohenkisen.

Teoriaosuus ja tietoiskut ovatkin mielestäni ehdottomasti kirjan parasta antia. Alkulehdillä käydään kattavasti läpi ekologisen syömisen peruspilareita, kuten kausiruokaa, lähiruokaa, kasvisproteiineja, tuotepakkausten merkintöjä, kasvissyöntiä, ruoan hiilijalanjälkeä, energiansäästöä kokatessa ja ruokajätteen vähentämistä. Itse en oppinut hirveästi uutta, mutta ekologisuudesta vasta kiinnostunut nuori varmasti löytäisi kirjasta paljonkin kiinnostavaa tietoa.

Reseptit ovat perusmättöä ekologisella vivahteella, lista kaikista ruokaohjeista löytyy kirjan esittelysivulta. Jotkut ohjeet olivat vähän turhankin simppeleitä, kuten Täytetty patonki, jonka ainesosat ovat puolikas patonki ja ”täytteitä”. Toki erilaisia täytevaihtoehtoja listataan, mutta silti.

Lihattoman kebabin ohje on hauska veto, mutta jäin ihmettelemään kirjasta löytyvää sushireseptiä. Sushi on toki huipputrendikästä (ja siitä saatiin houkutelleva maininta takakanteen), mutta reseptin viereisessä tietolaatikossakin todetaan että tonnikala on uhanalaista, monet kotimaiset kalalajit eivät sovellu raakana käytettäväksi, lohi on usein kasvatettua ja riisikin varsin epäekologista.

Kohderyhmä otettu kivasti huomioon: kirja ei esimerkiksi oleta että kaikki lukijat ovat jo ruvenneet ekologisuuspäissään täysvegaaneiksi. Erilaiset ruokavaliot lakto-ovovegetaristista vegaaniin esitellään, samoin kuin kasviproteiinit, ja lihan osittaista korvaamista kasviksilla kannustetaan. Resepteissä on monipuolisesti sekä liha- että kasvisruokia. Ei olisi haitannut vaikka ruokaohjeita olisi ollut enemmänkin. Kaiken kaikkiaan Ylihyvää! toteutti lupauksensa. Se on kattava tietopaketti ekologisesta syömisestä aloittelevalle kotikokille.

Subjektiivinen tuomio: ****

Elina Teerijoki & Kristiina Töyry
Ylihyvää! Helppoa ja herkullista ekoruokaa
Alligaattori Kustannus 2014
83 sivua