Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa

lampaan-vaatteissaLauri Kivellä oli paha mieli. Hän ei nähnyt mitään, kuullut mitään tai koskenut ketään. Hän tiesi olevansa myöhässä. Töistä ja elämästään. Silti hän makasi kerrostalokaksionsa sängyssä. Ei ollut kiire. Lauri oli yksinäinen mies, joka raahautui päivästä toiseen.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa oli yksi kotimaisista esikoisteoksista, jonka sain saaliiksi kirjamessuilta Bonnierin bloggaajabrunssilta. Vähän nolottaa että lukemisessa meni näin kauan – onneksi sain tämän valmiiksi ennen tämän vuoden kirjamessuja. Sentään.

Lampaan vaatteissa on genreltään dekkari, ja niiden kanssa olen kangerrellut täällä aikaisemminkin. Esimerkkinä vaikkapa toinen kotimainen teos Rakennus 31. Vähän saman tyylisiä asioita nousi mieleen myös tämän kanssa. Lampaan vaatteissa ei ole missään nimessä hyvän mielen kirja.

Päähenkilönä on toimittaja nimeltä Lauri Kivi, joka alkaa tutkia perhemurhia laajaa reportaasia varten. Miehellä itselläänkin on väkivaltainen ja pimeä menneisyys, joka keriytyy auki vähitellen. Suvussa on pahoinpitelyjä ja hyväksikäyttöä. Isä löi lapsena niin kovaa, että muistona Lauri kantaa kuulolaitetta. Veli karkasi nuorena, eikä Lauri tiedä onko tämä elossa vai kuollut. Laurin oma väkivaltainen käytös on aikoinaan karkottanut vaimon. Tuntuu että jokainen kirjan mieshahmo on joko murhaaja, hyväksikäyttäjä, pahoinpitelijä tai ainakin piilevästi väkivaltainen.

Lauri on kuitenkin pätevä toimittajan työssään. Viime aikoina perhesurmia on tapahtunut useita, ja tätä hän alkaa tutkia. Ovatko tavallisilta vaikuttavat perheenisät todella suistuneet raiteltaan ja murhanneet perheensä, vai onko liikkeellä ovela murhaaja, joka osaa peittää jälkensä hyvin? Lauri tietää, että pahuus uinuu ihmisen sisällä ja voi purkautua ulos milloin vain.

Henkilögalleriasta ei löytynyt yhtään mukavaa samaistuttavaa tyyppiä, ja jatkuvat väkivaltaiset takaumat olivat lähinnä lievästi ahdistavaa luettavaa. Onneksi myös anteeksianto pilkahtelee mukana kirjan teemoissa. Yli neljässäsadassa sivussa on tuhdisti luettavaa, ja jotain olisi varmasti voinut karsiakin. Lukeminen alkoi puuduttaa keskivaiheilla, ja kirja jäi minulla lojumaan hyllyyn pitkäksi aikaa. Halusin kuitenkin tietää mysteerin ratkaisun, joten oli pakko jatkaa.

Kirsi kertoo blogissaan arvanneensa loppuratkaisun jo kirjan puolivälissä, mutta minut Hiltunen onnistui yllättämään. Jännitettä kestää ratkaisuun asti, mutta sitten teksti harmillisesti lässähtää: paljastuksen jälkeen aletaan selittää juurta jaksain, miten murhat tehtiin.

Kirjan kieli on kuitenkin hyvää ja Hiltunen viljelee runsaasti oivaltavia kielikuvia. Kotimaiset dekkarit eivät vain taida olla minun juttuni, ainakaan niin kauan kun niissä seikkailee keski-ikäinen suomalainen mies, jolla on ongelmia tunne-elämänsä kanssa.

Kirja pääsee Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Subjektiivinen tuomio: **

Simo Hiltunen
Lampaan vaatteissa
WSOY 2015
419 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

villijoutsenet_ja_muita_kertomuksiaTässä kaupungissa elää prinssi, jonka vasen käsivarsi on samanlainen kuin muillakin, mutta oikea on joutsenen siipi. Hänet ja hänen yksitoista veljeään taikoi joutseniksi heidän räävitön äitipuolensa, tällä kun ei ollut pienintäkään aikomusta kasvattaa kahtatoista miehensä ex-vaimon synnyttämää poikaa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tästä kirjasta on suhteellisen vaikea kirjoittaa. Pyysin Villijoutsenet ja muita kertomuksia arvostelukappaleena, koska nykyaikaan tuodut sadut ja kysymys ”mitä tapahtui sen jälkeen kun he elivät onnellisina elämänsä loppuun?” herättivät mielenkiinnon. Fanitan isosti perinteisiä satuja ja kertomuksia. Odotin kirjan olevan humoristista ja oivaltavaa viihdettä alkuperäisten satujen pohjalta, mitä se olikin. Sen lisäksi mukana oli kuitenkin myös paljon synkempiä sävyjä.

Kirjassaan Cunningham ottaa käsittelyyn kymmenen vanhaa kertomusta ja värittää ne uuteen muotoon. Lumikki, Tähkäpää sekä Kaunotar ja hirviö ovat helposti tunnistettavissa, mutta mukana on myös tuntemattomampia satuja kuten Tittelintuure ja Villijoutsenet. Löysin itseni parikin kertaa Wikipedian syövereistä kertaamassa jonkin satuklassikon ”oikeita” juonenkäänteitä. Pari tarinaa minulta jäi tunnistamatta kokonaan Googlen suopeasta avusta huolimatta.

Cunninghamin kertomukset tuovat esiin uusia puolia monista henkilöistä ja erityisesti alkuperäisten satujen pahiksista. Tarinoissa tutustutaan esimerkiksi Hannun ja Kertun pahan noidan menneisyyteen ja Tittelintuuren mielenmaisemaan. Kertojan tyyli vaihtelee, ja pari satua oli kirjoitettu jännästi sinä-muodossa. Kertomuksissa tunnutaan liikkuvan jossain perinteisen satumaiseman ja nykyajan välillä – prinssit hengaavat baareissa ja tuoreen kuningattaren kuva päätyy viirien lisäksi myös matkamuistomukeihin.

Kirjan kieli on hyvää ja 150-sivuinen teos oli nopeasti luettu, vaikka pariin kertomukseen pitikin palata uudelleen. Kuvaus on humoristista ja oivaltavaa, ja pari kertaa nauroin ääneen. Tarinat toisaalta myös koskettivat, ja erityisesti satu pariskunnan kolmesta toivomuksesta sai ajattelemaan.

Muutamista kohdista jäi kuitenkin epämiellyttävä fiilis. Kirja on selkeästi aikuisille suunnattu, kun mukaan on tuotu hahmojen seksiseikkailuja, sadistisuutta, alkoholismia ja fetissejä. Tajusin, että pidän sittenkin mieluummin sadut satuina ja (inho)realismin realismina. Kirjan jälkeen pitikin katsoa pari kepeää Disney-elokuvaa vastapainoksi.

Toisaalta Cunningham kuvaa kauniisti myös onnellisten loppujen muotoutumista pitkiksi liitoiksi, joissa puolisot ”vaistoavat toisensa ajatukset niin hyvin, että mies ymmärtää sanoa ’Joo’ – tietämättä lainkaan, mihin on vastannut myöntävästi.” Erityismaininnan ansaitsee Yuko Shimizun mielettömän kaunis piirroskuvitus. Kirjan viimeisen tarinan alkuperää en tunnistanut, mutta onneksi se päätti satukokoelman suhteellisen onnelliseen loppuun.

Subjektiivinen tuomio: ***

Michael Cunningham
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
Suom. Kristiina Drews

Gummerus 2016
150 sivua


VINKKI: Tällä hetkellä Yle Areenassa on kuunneltavissa myös mielenkiintoinen seitsemänosainen sarja Olipa kerran, jossa pureudutaan satuihin ja tutustutaan niiden historiaan. Kannattaa kuunnella!

Lindström & Tiirikka: Kohtalona Suomenlinna

Kohtalona_SuomenlinnaTämä kirpeä pakkaspäivä jouluna 1828 on Sandbergille aivan erityinen. Pitkä, valkohapsinen ja kauniisti ahavoitunut vanhus on ollut Viaporin vankilassa jo 50 vuotta tuomittuna irtolaisuudesta. Lehtimies Zachris Topelius on tulossa kuulemaan hänen tarinansa. Vankilan kylmää ja pimeää käytävää valaisevat öljylamput. Joulun kunniaksi Sandberg on sytyttänyt vankikoppiinsa talikynttilän.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Törmäsin Kohtalona Suomenlinna -kirjaan, kun kirjailija Marjo Tiirikka otti yhteyttä ja ehdotti teokseen tutustumista. Koska tein muutama vuosi sitten opinnäytetyöni Suomenlinnaan liittyen ja saarella tuli siihen aikaan ravattua aika useasti, tartuin tilaisuuteen ja tilasin arvostelukappaleen itselleni. Historia on  kiinnostava aihe, mutta lähialueiden historiasta tulee harvoin luettua.

Kohtalona Suomenlinna -kirjaa kuvataan kustantajan sivuilla viihdyttäväksi ja valaisevaksi historiateokseksi. Viihdyttävä onkin hyvä sana kuvaamaan kirjaa, sillä se koostuu helppolukuisista, kuvitetuista tarinoista ja aihetta syventävistä tietolaatikoista niiden yhteydessä. Tarinat tunnetusti jäävät mieleen kuivaa faktaa paremmin, joten kirjan toteutus on toimiva.

Luvut ovat tarinallistettuja välähdyksiä Suomenlinnan historiaan liittyvistä henkilöistä. Ääneen pääsevät niin sotamiehet ja upseerit, saaren naiset kuin vangitkin. Ensimmäiset tarinat ovat Suomenlinnan rakennusajoilta 1700-luvun lopulta, ja viimeisin päättyy 1960-luvulle.

Päällimmäisenä kirjan henkilöistä jäi mieleen tarina lampeen hypänneestä naisesta, jonka pelasti päällä ollut pönkkähame, sekä kertomus Suomenlinnan vankilaan teljetystä sarjamurhaajasta. Kaksitoista ihmistä murhanneen Juhani Adaminpojan tarinaan tarttui myös Helsingin Sanomat aiemmin keväällä.

Kirja on myös visuaalisesti kaunis ja jo kannesta tulee laadukas fiilis. Kuvituksena on käytetty monipuolisesti uudempia ja vanhoja valokuvia sekä piirroksia ja taideteoksia. Teos on melko nopeasti selailtu läpi, ja luinkin sen lähes yhdeltä istumalta.

Näkymätön ase laukeaa pääni vieressä. Kiljaisen pelästyksestä. Tapahtumalle ei löydy järjellistä selitystä, tällaista täällä Suomenlinnassa vain joskus sattuu. — Löydän teoksen, jossa mainitaan, että kotitalossamme Susisaaren Poliisikoululla on mahdollisesti teloitettu venäläisiä upseereita vuonna 1917. Kuulimmeko siis teloituslaukauksen? Kolistelevatko punavankien sielut olohuoneessamme kahleitaan?” – kirjan Lukijalle-osio

Tarinoiden väliin on koottu Suomenlinnan nykyisten asukkaiden kokemuksia kummituksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä. Näitä tuntuu olevan saarella aika paljon. Toisaalta ne sopivat kirjan tarinalliseen tyyliin, mutta mielestäni kertomukset vaeltavista sieluista syövät hieman tietokirjan uskottavuutta. Joka tapauksessa Suomenlinnan maine historiallisena ja hieman mysteerisenä paikkana säilyy.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Historiaa käsittelevä tietokirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ida Lindström & Marjo Tiirikka
Kohtalona Suomenlinna – Linnoitussaaren historian salatut elämät
Into Kustannus 2016
199 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*