Arvostelukappale

Hytönen & Revonkorpi: Pikku-Matelin laulu

Pikku-Mateli oli pyöreäposkinen tyttö, aivan punatulkun tai muun pihalinnun näköinen. Pikku-Matelilla oli poppelipuun värinen tukka ja vihreät silmät. Ja hän lauloi noilla oksilla, istui ja lauloi. Sanottiin, että tällä tuntemallamme pienellä tytöllä oli maailman kaunein ääni.

Enostone lähetti minulle maisteltavaksi muutaman lasten- ja nuortenkirjan. Pikku-Matelin laulu on lyhyt kertomus pienestä tytöstä, joka asuu suuren puun oksalla ja pitää luonnon kiertokulkua yllä laulullaan. Mutta kun Mateli nukahtaa kesken laulunsa, maailma alkaa suistua raiteiltaan. Onneksi hän saa lopulta huomata, ettei hänen tarvitse pärjätä yksin.

Kirjan kieli on mukavasti soljuvaa ja runollista, mutta parasta on ehdottomasti lumoava kuvitus. Keskivaiheen tummanpuhuvat kuvat luonnonmullistuksista saattavat tosin olla vähän pelottaviakin (minäkin melkein pelkäsin yhdellä aukeamalla olevaa hurjaa mummoa).

Tarinassa viljellään runsaasti erikoista luontosanastoa aina hämyvuokoista kaukasianpitkäpalkoon ja mätästuhkasta ruotsinpihlajaan. Ihmettelin päähenkilön omituista nimeä, mutta analyyttisemmat arviot osaavat kertoa, että nimi viittaa Mateli Kuivattareen, merkittävään Kalevalan runonlaulajaan.

Aikuislukijalle kirja herättää paljon kysymyksiä. Oliko maailmassa kaikki hyvin, ennen kun Pikku-Mateli alkoi laulaa? Miten aiemmin pärjättiin, kun hän piti taukoa? Miksi kaikki alkoi mennä pieleen vasta nyt? Miksi mummo odotti niin kauan, ennen kuin liittyi lauluun mukaan? Miksi muut eivät auttaneet aiemmin? Mikä kaikki oli unta?

Onneksi lopussa kaikki on kuitenkin hyvin.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ville Hytönen & Peten Revonkorpi
Pikku-Matelin laulu
Enostone kustannus 2020
32 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lastenkirjat

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Jossakin mielensä taka-alalla Wiktor tiesi, että viisainta oli vain painua tiehensä, mutta hänen uteliaisuutensa vei voiton. Kuinka usein sitä pääsee näkemään pudonneen tähden?

Huijarin oppipoika on jatkoa Anniina Mikaman suositulle nuortenkirjalle Taikuri ja taskuvaras, josta kirjoitin arvion muutama vuosi sitten. Myös tämä kirja on niittänyt suosiota, sillä se oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.

Trilogian toisessa osassa hypätään vuoden 1890 Helsingistä vuoden 1829 Krakovaan, ja kerrotaan ensimmäisestä osasta tutun professori Wiktorin taustatarina. Viisitoistavuotiaana hän on hyvinkin tavallisen oloinen seikkailunhaluinen nuorimies, eikä ollenkaan vielä äksy.

Eräänä iltana Wiktor huomaa taivaalla oudon putoavan tähden, jota hän lähtee seuraamaan. Joen rannalle pudonnut taivaankappale onkin monimutkainen kone, josta astuu ulos salaperäinen mies. Pian laskeutumisensa jälkeen kone räjähtää, ja Wiktoriin osuu.

Wiktor herää kotoaan ja huomaa, etteivät hänen jalkansa enää toimi. Koneen mies sekä maankiertäjän oloinen ukko, Seweryn, ovat pelastaneet hänen henkensä. Seweryn paljastuu kellosepäksi, ja pyörätuoliin joutunut Wiktor alkaa työskennellä tämän opissa. Kelloseppätaidon lisäksi Sewerynillä on historia myös taikurina, mikä tuo oman mausteensa tarinaan. Mystinen mies tulevaisuudesta saa nimekseen Tom. Kolmikko ei kuitenkaan ole ainoa, joka tietää pudonneesta koneesta ja Tomin erikoisesta luonteesta. Pian he huomaavat, että heillä on vaikutusvaltaisia vastustajia.

Muun muassa Siilo-trilogiassa on käytetty oivaltavasti rakennetta, jossa toisessa osassa hypätäänkin yhtäkkiä menneisyyteen ja kolmannessa osassa tarina kootaan kasaan. Epäilin vähän saman toimivuutta tässä tapauksessa, mutta myös Mikaman toteutus on todella onnistunut. Tarina on vauhdikas seikkalutarina fantastisilla elementeillä, ja sivut kääntyvät sujuvasti. Sivuja on paksuhkot neljäsataa, mutta tylsiä kohtia ei juuri ole.

Kirjan maailma on taitavasti rakennettu ja henkii riittävän todentuntuisesti 1800-luvun tunnelmaa. Tähän tarinaan on mukava uppoutua! Henkilökuvaus on Mikamalla hallussa, vaikka henkilökaarti onkin varsin miespainotteinen. Onneksi mukana on edes kipakka Zofia, joka on Wiktorin hyvä ystävä ja jonka kanssa viritellään pientä romanssia. Tom on tietenkin kiinnostava hahmo, ja saamme tietää hieman lisää myös hänen taustastaan. Odotan innolla kolmannen osan lukemista ja miten juonilangat punotaan lopulta yhteen!

Subjektiivinen tuomio: ****

Anniina Mikama
Huijarin oppipoika
WSOY 2019
411 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Kun Heli oli kertonut tavanneensa miehen ja muuttavansa tämän perässä Englantiin, minä olin ajatellut, että siinä kävisi ennen pitkää huonosti. Ehkä ajattelin, että Mark olisi Austenin sankareista enemmänkin kuin George Wickham, joka ottaisi ja jättäisi siskoni heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Nyt kuitenkin oli käynyt ilmi, että Mark oli todellakin enemmän Darcy kuin Wickham ja että hän oli oikeasti rakastunut siskooni.

Ehdin lukea talvilomani aikana yhden kirjan, joka oli Niina Meron esikoisromaani Englantilainen romanssi. Olin lukenut siitä aika erilaisia arvioita, mutta itse tykkäsin. Kepeä, mysteerillä höystetty romanssi on juuri sopivaa lomalukemista.

Kirjan päähenkilönä on suomalainen Nora, joka rakastaa viktoriaanisia romantikkoja, goottityyliä ja tatuointeja. Yllättäen hän saa kutsun pikkusiskonsa häihin englantilaiseen aateliskartanoon. Nora lähtee matkaan vastahakoisesti ja aiheuttaakin hienostopiireissä melkoisia tilanteita möläytyksillään ja nuuskimisellaan. Käy ilmi, että aatelisperheen vanhempi poika on kadonnut vuosia aikaisemmin, ja Nora alkaa tietenkin selvitellä tapausta. Siinä sivussa hän uppoutuu upeaan miljööseen ja tutustuu hurmaaviin englantilaismiehiin.

Niina Meron on tehnyt väitöskirjansa nykypäivän romanttisesta viihdekirjallisuudesta, ja tausta tutkijana näkyy tekstissä. Joillekin lukijoille kirjassa saattaa olla liikaa viittauksia englantilaiseen kirjallisuushistoriaan. Tarina hyödyntää taitavasti kliseitä ja väistää pahimmat tapaukset. Nora on tosin välillä aika rasittava päähenkilö aukoessaan päätään tai palvoessaan milloin kenenkin miehen vatsalihaksia tai leukaperiä.

Juoni rullaa sujuvasti, ja mukana on sopivassa suhteessa erilaisia aineksia. Keitokseen on huolellisesti mitattu viittauksia aina Austenin romaaneista Agatha Christieen ja brittidekkareista Bridget Jonesiin niistä pitävien lukijoiden iloksi. Lopusta löytyy vielä lista kirjallisuusviittauksista. Lukisin Meron kirjoja mielelläni jatkossakin!

Subjektiivinen tuomio: ****

Niina Mero
Englantilainen romanssi
Gummerus 2019
383 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus