Arvostelukappale

Erika Vik: Nefrin tytär

Aleia makasi ikkunarivistön eteen kannetulla vuoteellaan ja tuijotti turhautuneena hyttinsä seiniä. Hän vihasi noita puupanelointeja, tuota kiiltävän valkoiseksi lakattua kattoa, ryhdikkäitä huonekaluja ja joka ikistä aseilinlasista yksityiskohtaa, jota ei saanut murskatuksi. Hän vihasi sitä, että oli edelleen keskellä avomerta eikä keksinyt ainuttakaan toteuttamisen arvoista suunnitelmaa, joka auttaisi hänet pois tästä tilanteesta.”

Erika Vikin kunnianhimoinen, noin 1500-sivuinen fantasiatrilogia saa päätöksensä viimeisessä osassa Nefrin tytär. Kannattaa lukea myös arvioni aikaisemmista kirjoista Hän sanoi nimekseen Aleia ja Seleesian näkijä. Tämä teksti sisältää joitain paljastuksia kahdesta ensimmäisestä kirjasta.

Siinä missä ensimmäinen kirja oli aika perinteinen matkakertomus fantastisilla elementeillä kuorrutetun mantereen poikki, toinen osa oli ehjempi kokonaisuus Aleian ja Corildonin vierailusta Seleesiassa ja Aleian lumouksen selvittämisestä. Tulilintujen ja seleesien välille syttyy sota, ja useat mystiset tahot etsivät Aleiaa. Lukija ei voi tietää, kenen aikeet ovat hyvät ja kuka on vaarallinen.

Kolmannessa osassa tarina hajoaa taas moneen osaan, kun Aleia on siepattu ja muutkin keskeiset hahmot ovat erillään toisistaan. Tarina lähtee liikkeelle hitaasti, kun näkökulmahenkilö ja sijainti vaihtuu joka luvussa. Asiaan päästään vasta reilun sadan sivun jälkeen.

Pääsemme kuitenkin vihdoin Aleian lumouksen kimppuun ja saamme tietää, mistä se on peräisin. Kun tarina pääsee käyntiin, tietoa kaadetaan lukijan päälle aimo annos, ja Kaksosaurinkojen fantasiamaailmasta paljastuu paljon täysin uusia juttuja. Steampunk-vivahteet tekevät taas vahvan paluun, ja mukana on modernejakin elementtejä kuten sähköä.

Kirjassa esitellään paljon uusia henkilöitä, joilla on kaikilla oma intressinsä Aleian suhteen. Aleia joutuu jatkuvasti epäilemään, keneen voi luottaa. Hahmojen luonteet jäävät kuitenkin toiminnan jalkoihin. Valloittava Corildon ei ehdi juurikaan päästää viehätysvoimaansa esille, mikä on suuri harmi. Aiemmin ärsyttävä Mateo on sen sijaan paljon järkevämpi, vaikka hengaileekin mukana lähinnä ylivoimaisen lukkojenavauskykynsä takia. Toisessa osassa pitkään pohjustetut herkulliset seleesihahmot, kuten Mathyana, Tigran ja Matius, saavat vain vähän palstatilaa ja tarina tuntuu jäävän heidän osaltaan melkein kesken.

Aleian taustan paljastamista on venytetty kahden pitkän kirjan verran, ja kolmannessa osassa kaikki rysähtää päälle kerralla. Halusin kovasti tietää miten tarina loppuu, ja paahdoin kirjan läpi parissa päivässä. Osan hämmentyneestä lukukokemuksesta voi varmasti pistää senkin piikkiin. Minulle jäi kuitenkin olo, että paljastuvia asioita olisi voinut pohjustaa enemmänkin aiemmissa kirjoissa. Loppuratkaisu kasvaa lähes eeppisiin mittoihin, mutta se oli aika erilainen kuin odotin. (Pieni höh!)

Uteliaisuuteni on nyt tyydytetty ja tarina saanut arvoisensa päätöksen, mutta Seleesian näkijän koukuttavuutta kirjassa ei ollut. Trilogia oli mukava lukea, mutta jäi epätasaiseksi kokonaisuudeksi – jokainen kirja oli niin erilainen. Toinen osa on edelleen lempparini näistä.

Vahvana teemana trilogiassa kulkee rasismi (”lajismi”) ja erilaisuuden hyväksyminen. Nefrin tyttäressä ilmapiiri on kiristynyt, ja seleesit ovat selkeästi epätoivottuja vieraita ihmisten mantereella. Monet pitävät heitä yksiselitteisesti raakalaismaisena rotuna. Heitä pysäyttämään pystytetään muuri ja aloitetaan monimutkaiset maahantulotarkastukset. Samat ennakkoluulot koskevat myös tulilintuja, joita monet pitävät pelkkinä eläiminä. Vertaus nykyajan maahanmuuttokysymyksiin ja vihapuheeseen on selkeä, ja siinä suhteessa kirja tuokin teemaa ansiokkaasti näkyville.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Erika Vik
Nefrin tytär
Gummerus 2018
560 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Eurooppaan

Etsikää internetistä tietoa maasta ja kaupungista, sen tavoista, ruuista, historian tapahtumista ja nähtävyyksistä. Mitä erikoisuuksia siellä on? Millaisia paikkoja kuvissa on? Voiko siellä tehdä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt aiemmin? Kuunnelkaa paikallista musiikkia tai lukekaa yhdessä sinne sijoittuvia lastenkirjoja.

Tänä vuonna ilmestynyt Lasten matkaopas Eurooppaan on ensimmäinen lapsille suunnattu matkakirja, jonka muistan lukeneeni. Ylipäätään niitä ei taida olla suomeksi kovin paljon. Tittamari Marttisen teoksessa näkökulmahahmona kulkee nuori innostunut matkailija Lenni, joka esittelee kiinnostavia eurooppalaisia kohteita lapsen silmin.

Kirja esittelee yhteensä 18 kaupunkia 16 eri maasta. Mukana ovat tunnetuimmat pääkaupungit Lontoosta Pariisiin ja Roomaan, mutta myös hieman eksoottisempia kohteita, kuten Sarajevo, Sibiu, Reykjavik ja Valletta. Omat lukunsa ovat saaneet myös naapurimme Tallinna ja Pietari. Tukholmaa ei jostain syystä ole mukana, vaikka se kuuluu varmasti monen lapsiperheen kestosuosikkeihin.

Jokaisesta kaupungista on poimittu kiinnostavia kohteita, elämyksiä ja ruokia koettavaksi reissulla sekä esitelty paikallisia tapoja. Lapsinäkökulmasta huolimatta kirja ei ole pelkkää lelumuseota, vaan mukana on paljon kiinnostavia kohteita kaiken ikäisille. Lontoosta nostetaan esille esimerkiksi National Gallery, Sherlock Holmes-museo, vanhat kartanot, British Museum, puistot ja polkuveneily, paperikaupat, Science Museum, Natural History Museum, Covent Garden, kuuluisa jäätelöbaari, National Portrait Gallery, Britannian kansalliskirjasto, englantilainen aamiainen, Roald Dahl-museo kaupungin ulkopuolella sekä Harry Potter -studiot. Kuulostaa matkalta minun makuuni!

Opas sisältää kivat piirroskuvitukset Anne Stoltilta, mutta valokuvat ovat pääosin Colourbox.comista. Kiinnostaisi tietää, minkä verran kirjailija itse on matkustellut paikoissa. Miinusta tulee muutamasta silmään pistävästä virheestä – Barcelonan Sagrada Familiasta on tullut Sacrada Familia ja Berliinin pääkatu Unter den Linden on kirjassa Under der Lintern.

Joka tapauksessa kirja on kiva ja innostava, ja sen lukeminen herättää pahan matkakuumeen. Pidin kovasti myös näkökulmasta: Lasten matkaopas Eurooppaan kannustaa oikeasti tutustumaan matkakohteisiin ja paikalliseen elämään. Se varmasti houkuttelee lapsiakin mukaan kiinnostaviin kulttuuri- ja historiakohteisiin. Seuraavan kerran kun suuntaan itse reissuun johonkin kirjan kaupungeista, selailen taatusti tästä kiinnostavat tärpit läpi.

Ainoa mitä olisin matkailualaa opiskelleena kirjaan vielä kaivannut, on pieni herättelevä luku vastuullisesta matkailusta. Fiktiivinen Lenni-päähenkilö matkustaa ”koko ajan”, mikä on tietysti olennaista että kaikki paikat voidaan käydä läpi. Mutta millaisia ympäristövaikutuksia jatkuvalla matkustelulla oikeasti on? Mitä vaihtoehtoja on lentämiselle? Miten kuormittaa paikallista ympäristöä mahdollisimman vähän? Teema tulee olemaan vielä nykyistäkin ajankohtaisempi, kun tämän päivän lapset kasvavat.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Entisen itäblokin maasta kertova kirja. Sainpas senkin kohdan rastittua!

Subjektiivinen tuomio: *****- 

Tittamari Marttinen
Lasten matkaopas Eurooppaan
Avain 2018
241 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lapsille

Ines Lukkanen: Taidevandalismi

Taidevandalismi-meemikirja kuuluu samaan sarjaan Finnish Nightmares -sarjakuvien kanssa, sillä molemmat ovat ponnahtaneet suosioon alun perin Facebook-sivuna. Ines Lukkasen mainiosta Taidevandalismi-sivusta tykkää tällä hetkellä yli 62 000 ihmistä. Kustantajilta on kieltämättä hyvä veto tuottaa kirjoja jo valmiiksi suosituista sivuista tai blogeista.

Olen itsekin seurannut Taidevandaalia jo pitkään ja naurahdellut kuville somessa. Niinpä kun huomasin kirjan Avaimen syyskatalogissa, oli pakko pyytää siitä arvostelukappale. Nostin tämän myös esille syksyn tärppipostauksessani, ja kirja sai kunnian olla ensimmäinen  tuosta listasta jonka lopulta luin.

Tiivistettynä Taidevandalismi sisältää kuvia vanhoista maalauksista, jotka on vandalisoitu uuteen uskoon puhekuplilla tai kuvateksteillä. Tuloksena syntyy hersyvä kontrasti vakavasti otettavan taiteen ja nettimeemien välillä, sekä mitä parhainta huonoa huumoria. Osa tekstityksistä on hieman päälleliimattuja, mutta suurin osa maalauksista kyllä suorastaan huutaa näitä kuvatekstejä ja dialogeja.

Kirja lunasti odotukset hienosti – sata taideteosta sisältävän kirjan lukee nopeasti läpi, mutta matkalla saa monet naurut. Mukana oli myös paljon ihan uutta materiaalia, mitä etukäteen epäilin. Lopussa on lähdeluettelo kaikista vandalisoiduista teoksista.

”Suomen MM-voitto koitui kohtalokkaaksi Rymättylän kauppatorille” ”Kauankohan tolla torspolla menee tajuta että se on peili”

Kirja vaatii ilmeisesti tietyntyyppisen huumorintajun tai sukupolvikokemuksen meemeistä, sillä esimerkiksi äitiini tämä ei uponnut oikein ollenkaan kun esittelin kirjaa innoissani. Minulla on suunnitelmissa käydä lähiaikoina Ateneumissa, saa nähdä pystynkö katsomaan maalauksia enää mitenkään kypsällä tavalla.

[x] Helppo kirja Goodreadsin lukuhaasteeseen

Subjektiivinen tuomio: *****

Ines Lukkanen
Taidevandalismi
Avain 2018
136 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Taide