Arvostelukappale

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Jos en olisi rakastanut sinua
niin suunnattomasti
ja aina uskonut
sanoihisi
että tämä oli viimeinen kerta
ehdottomasti ja peruuttamattomasti
     kaikkein viimeisin kerta
kun joit
olisi ehkä ollut helpompaa
kestää
ne kerrat jotka tulivat sitten

Osallistuin viime vuoden Kirjamessuilla Bonnierin bloggaajatilaisuuteen, jossa haastateltiin WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita heidän uusimmista teoksistaan. Tällä kertaa bloggaajien goodie bageihin ei päätynyt uutuuskirjoja, vaan saimme kaksi juhlavuoden teosta, Minna Canthin Työmiehen vaimon ja Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

Työmiehen vaimon olen lukenut ja blogannutkin siitä, mutta Vuosisadan rakkaustarina herätti lähinnä epäilyksiä runomuodollaan ja rankalla aiheellaan. Päädyin kuitenkin lukemaan sen yhdessä illassa, ja olihan se vaikuttava teos!

Vuonna 1978 julkaistu omakohtainen romaani kertoo kahden kirjailijan myrskyisästä avioliitosta, aviomiehen alkoholismista ja sen vaikutuksesta koko perheeseen. Juomisellaan mies tukahduttaa kaiken muun, ja nainen joutuu vaivalla hakemaan tilaa omalle uralleen ja unelmilleen.

Vaikka en ole itse koskaan kokenut vastaavaa, Työmiehen vaimon tavoin Tikkasen kirja on täynnä samaistuttavia ajatuksia ja mukaansa tempaavaa tunteiden vuoristorataa rakkaudesta vihaan ja turhautumiseen. Toivoa kuitenkin on, eikä tämä kirja pääty tuhoon niin kuin Canthin näytelmä.

Rakkaussuhteen lisäksi kirja ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin teemoihin ja naisen asemaan, ja onnistuu olemaan 40 vuotta myöhemmin edelleen ajankohtainen. Kirjasto luokittelee Vuosisadan rakkaustarinan runoihin, kustantaja taas nykyromaaneihin. Kirjan muoto toi minulle mieleen modernit säeromaanit ja lukemani Kirsti Kurosen Pöntön, vaikka vuosikymmen ja kertojan kohtaamat ongelmat ovatkin erilaiset.

Kaiken kaikkiaan pitäisi selkeästi päästä yli (runo)kirjoja koskevista ennakkoluuloista ja tarttua niihin avoimin mielin. Tämä innostaa tarttumaan myös muuhun Tikkasen tuotantoon, jos siihen sattuu törmäämään.

Varhain
minä kätkin herkkyyteni 
sinulta

Kuinka voisinkaan
tehdä sinua kohtaan niin pahasti
että antaisin sinun huomata
kuinka pahasti
olit tehnyt minua kohtaan

Subjektiivinen tuomio: ****

Märta Tikkanen
Vuosisadan rakkaustarina
WSOY 2018 (Juhlavuoden uusintapainos)
173 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus, Runous

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Miehen katse pysähtyi kojeeseen, jota Mina piteli hämmentyneenä sormissaan kuin orava käpyä.
– Se on sydän, mies sanoi viimein.
– Mitä?
Mies hymyili vähän.
– Tuo, mitä neiti pitelee käsissään, on on sydän.
– Eihän ole. Se on vain jonkun koneen pala, kellon tai höyrykoneen tai semmoisen sisältä.
– Eikö se ole sama asia? Ettekö usko, että koneellakin on oltava sydän?

Sain Anniina Mikaman esikoisteoksen Taikuri ja taskuvaras luettavaksi vuoden 2018 alussa, kun kirjailija tarjosi sitä minulle luettavaksi. Kirja jäi hyllyyn odottelemaan, kunnes WSOY postitti arvostelukappaleen sarjan toisesta osasta ja havahduin aloittamaan sarjan.

Olin lukenut aika erilaisia arvioita, ja odotin mukiinmenevää kolmen tähden lukukokemusta. Taikuri ja taskuvaras pääsi kuitenkin yllättämään positiivisesti!

Tarina sijoittuu kiinnostavalle aikakaudelle vuoden 1890 Helsinkiin. Nuori Mina asuu kadulla ja elättää itsensä varastelemalla. Eräänä päivänä hän näpistää hienon metalliesineen ärsyttävän oloiselta nuorelta herralta, mutta jää kiinni. Keksijäksi ja taikuriksi osoittautuva Tom ei kuitenkaan ilmianna Minaa, vaan palkkaa hänet töihin talouteensa.

Mina muuttaa taloon, jossa on enemmän ihmeellisiä asioita kuin hän olisi osannut kuvitellakaan. Sekä Tomilla että tämän luona asuvalla äksyllä professorilla on menneisyydessään paljon salaisuuksia, jotka avautuvat pikku hiljaa. Hieman ihmettelin 16- ja 25-vuotiaiden päähenkilöiden orastavaa romanssia, mutta kirja pääsee lopulta yllättämään senkin suhteen.

Näin mielessäni Tomin ihmeiden teatterin jonkinlaisena The Prestige– ja The Greatest Showman -elokuvien kiehtovana yhdistelmänä. Ja jos luonneanalyysiin mennään, Tomista tulee mieleen huikentelevainen velho Howl (Liikkuva linna) ja täydellinen mutta ahdistunut Edward Cullen (Houkutus). Vai mitä sanotte tästä:

Jokin Tomissa taisteli sitä vastaan, mitä hän tahtoi sanoa. Hän suorastaan vapisi, mutta hilliten itsensä loppuun asti hän viimein sanoi hiljaisella äänellä:
– Sillä ei ole merkitystä, mitä minä haluan! Et ole turvassa minun lähelläni. – – En olisi saanut vetää sinua mukaan elämääni.”

Joka tapauksessa Taikuri ja taskuvaras oli antoisa lukukokemus. Teksti on helposti luettavaa ja tarina vie mukanaan. Mikaman luoma maailma on runsas ja täynnä värikkäitä yksityiskohtia. Suosittelen tätä kaikenikäisille lämminhenkisestä fantasiasta pitäville lukijoille. Odotan paljon myös sarjan seuraavalta osalta, Huijarin oppipoika, joka sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä kirjaa. Jos saisin sen vaikka vähän nopeammin luettua kuin reilussa vuodessa!

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirjan nimessä on ammatti.

Anniina Mikama
Taikuri ja taskuvaras
WSOY 2018
415 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*
Osta e-kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia, Nuortenkirjat / YA

Ahlroth & Pohjola: Westerosin kirjeenvaihtaja

”Miltä kausi näyttää ja kuulostaa? Kuka jää henkiin? Kuka lopussa istuu Rautavaltaistuimella? Mitä Yön kuningas haluaa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan kirjan tässä osiossa.
Spekuloidaan.”

Westerosin kirjeenvaihtaja on siitä mielenkiintoinen kirja, että sen elinkaari on vain puoli vuotta. Kirja on ajankohtainen huhtikuuhun 2019 asti, jolloin Game of Thrones -sarjan viimeinen tuotantokausi ilmestyy. Tv-sarja on ohittanut kirjat kauan sitten, joten kukaan ei tiedä, miten tarina päättyy. Tähän markkinarakoon iskee Westerosin kirjeenvaihtaja spekulaatiollaan.

Kirja osui minulla hyvään saumaan, kun olen miettinyt sarjan katsomista uudelleen alusta alkaen. Westerosin kirjeenvaihtaja toimi hyvänä muistinvirkistyksenä, eikä GoT-maratoniin tarvitse ainakaan ihan heti lähteä. Kirjassa käydään läpi tv-sarjan kaikki tähänastiset kaudet ja keskeisimmät juonikuviot. Selostamisen lisäksi kirjailijat arvioivat jaksojen ja juonenkäänteiden onnistumista ja kommentoivat niitä.

Kirjan kanssa on helppo olla samaa mieltä: kuudes ja seitsemäs tuotantokausi eivät perustu enää Martinin kirjoihin, ja sen kyllä huomaa. Juoni on yksinkertaistunut ja kerronta nopeutunut huimasti ensimmäisten kausien tasapainoisista kokonaisuuksista. Etäisyyksillä ja ajalla ei ole enää väliä – tämän myöntävät sarjan tekijät itsekin.

Sarjan henkilöistä tehdään psykoanalyysia kuin oikeista persoonista konsanaan. Kertauksen jälkeen raapaistaan pinnalta esimerkiksi sukupuolen, rodun ja uskonnon merkitystä sarjassa. Kovin syvälle ei kuitenkaan mennä. Sitä kuuluista spekulaatiota saa odottaa aika pitkään, sillä kahdeksannen kauden sisällön arvailua on 357 sivusta vain 47 sivua. Kirjailijat vaikuttavat olevan varsin varmoja asiastaan, ja heidän hahmottelemansa rakenne tulevan kauden jaksoille kuulostaa kyllä perustellulta. Onnellista loppua sarjalle ei ole tulossa, vaan se kuuluisa ”katkeransuloinen”.

Westerosin kirjeenvaihtaja kärsii jonkin verran turhasta toistosta, minkä huomaa kun kirjan ahmaisee kerralla. Kyseessä on kuitenkin varsin mukaansatempaava opus sarjan tunteville faneille – muiden ei kannata vaivautua. Nyt yritän vastustaa kiusausta ostaa HBO vielä ja alkaa tapittaa julkaistuja tuotantokausia huhtikuuta odotellessa.

Jussi Ahlroth pitää Hesarin NYT-liitteen sivulla myös Westerosin kirjeenvaihtaja-nimistä blogia, jonne hän on tehnyt monen kauden verran GoT-jaksoarvioita.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jussi Ahlroth & Mike Pohjola
Westerosin kirjeenvaihtaja
Otava 2018
357 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Viihde