”Yksittäinen tutkimus tuottaa harvoin käänteentekeviä tuloksia, ja tutkijalle saattaa tulla kiusaus ”hieman” korostaa jonkin yksittäisen löydöksen merkitystä. Sitten ketjun seuraavat lenkit haistavat uutisen ja tarttuvat syöttiin: ensin tiedottaja nostaa liioitellun tuloksen mediatiedotteen kärjeksi ja sitten toimittaja tekee tiedotteen pohjalta uutisen, jolle toimitussihteeri kenties vielä muotoilee myyvän klikkiotsikon. Uutisankka on syntynyt.”
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Maito tappaa ja muita tiedeuutisia osui silmääni viime vuonna Vastapainon syksyn kirjatarjonnasta, ja pyysin teoksesta arvostelukappaleen. Nuoruuden unelma-ammattini oli toimittaja, ja olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota klikkiotsikointiin, kaikenlaisista tutkimuksista ja ”tutkimuksista” kertovaan uutisointiin ja juttujen todenmukaisuuteen. Tämä oli siis erittäin mielenkiintoinen kirja tähän kohtaan.
Kirja koostuu useiden kokeneiden tiedetoimittajien artikkeleista, jotka käsittelevät tiedeviestintää kukin vähän eri näkökulmasta. Kirjoittajien blogeista olen seurannut jo aiemmin Anja Nysténin Kemikaalikimaraa ja Reijo Laatikaisen Pronutritionist-blogia. Mainioita, kiihkottomia ja informatiivisia julkaisuja molemmat. Tiina Raevaaraa olen ollut ohimennen kuuntelemassa mm. Turun kirjamessuilla, jossa hän oli mukana tiedeuutisia käsittelevässä paneelissa.
Maito tappaa alkaa muutamalla yleisellä artikkelilla, jossa johdatellaan aiheeseen ja pohditaan tiedeuutisoinnin viihteellistymistä. Käsitellyksi tulee muun muassa tasapainoharha, eli esimerkiksi se että otetaan asiantuntijaksi yksittäinen karismaattinen henkilö, jolla on täysin päinvastainen näkemys kuin tiedeyhteisöllä. Näin saadaan luotua illuusio siitä, että vastakkain ovat kaksi samanarvoista mielipidettä, vaikka toinen olisi tiedettä ja toinen mutua.
Kiinnostavimmat jutut löysin kirjan keskivaiheita. Reijo Laatikainen kirjoittaa ravintoon liittyvistä tutkimuksista, Anja Nystén myrkyllisistä aineista ja niiden todellisista riskeistä ja Jarmo Korteniemi avaruusaiheisita uutisista ja niiden jatkuvista virheistä.
Teuvo Peltoniemi käy läpi Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden käsittelyä mediassa ja Tiina Raevaara kirjoittaa tiedeuutisista vihajulkaisuissa kuten Magneettimediassa ja MV-lehdessä. Kirjan loppupuolelta löytyy myös vähän irrallisen oloinen artikkeli Heurekan mielenterveysaiheisen näyttelyn rakentamisesta, mutta sekin oli mielenkiintoista luettavaa.
Erityisesti Korteniemen avaruusartikkeli ja Peltoniemen juttu Fukushimasta herättelivät ajattelemaan. Korteniemi oli kerännyt artikkelinsa täyteen suomalaismedioiden avaruusuutisissa esiintyneitä virheitä. Hän kysyy, katsottaisiinko vaikka talouden tai urheilun uutisoinnissa sormien läpi jatkuvia vääriä termejä ja suoranaisia virheitä. Tuskin! Tekisi mieli lainata tähän koko luku: iso osa jutuista sai nauramaan ääneen ja loput aiheuttivat facepalm-reaktion.
”Artikkelissa ’Nasa bongasi tuoreen kraatterin – Mars onkin sininen planeetta’ (T&T 6.2.2014) kauniin tuoreen kraatterin kerrotaan yllättäen paljastavan punaisen pintamaan alta ’sinistä kiviainesta’. Seuraavana päivänä jutun loppuun oli lisätty lause ’julkaistua kuvaa on returoistu’ [sic]. Kuva on tosiaankin voimakkaasti muokattu väärävärikuva ja ihmissilmin maisema olisi kaikin puolin punertava. Sinisyys ei ole todellista muutoin kuin kuvassa, eikä otsikko pidä paikkaansa.”
Peltoniemi puolestaan kuvasi artikkelissaan Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden 2011 aiheuttamaa uutiskohua. Siinä missä paikan päällä Japanissa ihmiset olivat rauhallisia eikä säteilyvaaraakaan ollut suoja-alueiden ulkopuolella, ulkomaiset mediat alkoivat revitellä otsikoita paniikista ja ihmisten joukkopaosta.
”Varsinainen megakatastrofi eli maanjäristyksen ja tsunamin 16 000 ihmisuhria sekä valtavat taloudelliset menetykset joutuivat kuitenkin mediassa hetkessä sivuosaan, kun Fukushiman ydinvoimalasta alkoi tulla uutisia, joissa esiintyi sana säteily.”
Suomessa esimerkiksi MTV3 uutisoi onnettomuuden jälkeen otsikolla ”MTV3:n toimittaja Japanissa: Täällä on todellakin pian kuoleman vaara.” Juttu poiki neljä kantelua Julkisen sanan neuvostolle, ja useat japaninsuomalaiset kommentoivat uutista. ”Maikkari ihan tosissaan uutisoi, että Tokiossa on nyt vaarallista olla kun säteilyarvot ovat nelinkertaiset! Silti se olisi vähemmän kuin luonnon taustasäteily Suomessa monin paikoin.”
Syksyllä 2016 ilmestynyt kirja on edelleen erittäin ajankohtainen ja hyödyllistä luettavaa kaikille tiedeviestinnästä ja mediakritiikistä kiinnostuneille. Kaikkea uutisointia ei kannata ottaa todesta, vaikka se julkaistaisiinkin luotettavassa mediassa. Monet jutuista ovat muualta kopioituja tai ulkomaisista julkaisuista suoraan käännettyjä ilman mietintää, onko juttu lainkaan relevantti. Vai pitäisikö suomalaisia Viagran käyttäjiä varoittaa vesijohtoveden vaaroista (Kauppalehti 18.6.2015), koska Yhdysvalloissa Ohion Columbuksessa vedessä on normaalia enemmän nitraattia?
Monessa kohdassa kuitenkin muistutetaan, että huono tiedeviestintä on monen tekijän summa. Toimittajia on helppo syyttää toheloinnista, mutta he eivät ole läheskään aina syyllisiä. Usein homma lähtee lapasesta jo siinä vaiheessa, kun tutkimuksesta laaditaan tiedotetta ja tuloksia halutaan pikkuisen liioitella. Hyvällä journalismilla on siis edelleen paikkansa, ja lähdekritiikki on tarpeen lukijoillekin.
Luin ja bloggasin kirjasta vuoden 2016 puolella, joten en laita sitä vielä vuoden 2017 lukuhaasteeseen.
Subjektiivinen tuomio: ****
Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia
Toimittaneet Ulla Järvi & Tuukka Tammi
Vastapaino 2016
216 sivua
Tässä vielä kiinnostuneille Reijo Laatikaisen esitys erityisesti hänen aiheeseensa ravintotutkimukseen liittyen:
”Palmer nyökäytti tervehdykseksi ja vastaukseksi. Hänellä oli hyvä olo. Hän oli valmis sukeltamaan syvälle. Hän tarkisti kaksi isoa ilmasäiliötä, jotka oli kiinnitetty selkätelineeseen ja hengitti nopeasti syvään useamman kerran, valmisti keuhkojaan koitokseen.”
”Moni automerkki on saanut nimensä perustajansa mukaan. Esimerkiksi Enzo Ferrari, André-Gustave Citroën, Walter P. Chrysler, Henry Ford, Ferdinand Porsche, Adam Opel ja Soichiro Honda nimesivät yrityksensä ja autonsa sukunimiensä mukaan.”