Anniina Mikama: Tinasotamiehet

Päästyään selville Tomin salaisuudesta ja tämän todellisesta luonteesta Mina oli uskonut, että he voisivat kenties elää ystävinä saman katon alla, mutta se tuntui käyvän päivä päivältä vaikeammaksi.
Nuo ajatukset varjostivat hänen mieltään tänäkin aamuna jo hänen herätessään.
Onhan sentään kesä, ja koulun kesäloma on vasta alkanut! Mina muistutti itselleen. Loma soisi hänelle kaivattuja vapaahetkiä, siitäkin huolimatta, että hänellä ei ollut lomaa työstään teatterissa ja Professori Worowskin avustajana.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Anniina Mikaman trilogian kolmas osa Tinasotamiehet vetää yhteen Minan, Tomin, Professorin ja kumppaneiden tarinan. Toinen kirja Huijarin oppipoika kertoi tarinan Professorin nuoruudesta, joten tässä jatketaan siitä, mihin ensimmäinen osa Taikuri ja taskuvaras päättyi.

Tarina lähtee käyntiin, kun seurue matkustaa Helsingistä viktoriaaniseen Lontooseen, jossa Tom ja Mina esiintyvät omassa taikashow’ssaan. Mukana on Tomin Alexiksi nimetty kaksoisolento, ja perillä Lontoossa he tapaavat myös toisesta kirjasta tuttuja vanhoja ystäviä. Tomin menneisyys ei kerta kaikkiaan jätä häntä rauhaan, joten pian vastassa on vakava uhka kaukaa tulevaisuudesta. Ulkoisten uhkien lisäksi Minaa raastavat sisäiset ristiriidat, sillä hän haluaisi olla Tomin kanssa, mutta tietää ettei se ole mahdollista.

Tarinas on vauhdikas ja kiihtyy loppua kohden. Loppuratkaisu on hienosti kirjoitettu ja sai suorastaan liimautumaan kirjaan kiinni! Mukana on enemmän romantiikkaa kuin aiemmissa kirjoissa, mikä sopi minulle mainiosti. Dialogi on sujuvaa ja historiallisen ympäristön kuvailu toimii ilman infodumppeja. Aikamatkailu ja moderni teknologia tuovat kiinnostavia elementtejä muuten historialliseen fiktioon.

Kirja päättää sarjan komeasti ja nousi yhdeksi viime vuoden suosikkikirjoistani. Ainoa harmistus oli jälleen hahmokaartin miesvaltaisuus ”vahvasta naispäähenkilöstä” huolimatta. Pääsin tästä kuitenkin yli ja pystyin nauttimaan hyvästä tarinasta. Sarjaa markkinoidaan nuortenkirjoina, mutta suosittelen tätä ehdottomasti myös aikuisille!

Subjektiivinen tuomio: *****

Anniina Mikama
Tinasotamiehet
WSOY 2020
397 sivua

Kersti Juva: Löytöretki suomeen

Kaikki alkutekstin sävyt saadaan mukaan, kun lähdetään ensimmäistä mieleen tulevaa sanaa edemmäksi kalaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kirjassa Löytöretki suomeen ansioitunut kääntäjä Kersti Juva kokoaa yksiin kansiin suomen kielen erikoisia piirteitä verrattuna englantiin ja havainnollistaa niitä omilla käännösesimerkeillään.

Kirja koostuu suurimmaksi osaksi juuri kieliopista ja esimerkeistä, ja Juvan omaa selittävää tekstiä on vähän. Antoisimpia ovat esimerkit, joissa on mukana sekä raakakäännös että lopullinen versio. Teksti muuttuu monesti yllättävän paljon, jotta sen saa sanottua sujuvasti suomeksi!

Suomi on myös monipuolisempi kieli kuin tulee ajatelleeksi: en ole tajunnut ettei englannissa ole vastinetta esimerkiksi verbeille ”jaksaa” tai ”ehtiä”. Verbin ”can” voi puolestaan kääntää vähintään kymmenellä suomenkielisellä sanalla.

Luin kirjaa pienissä pätkissä, ja siihen meni lopulta yli puoli vuotta. Sivistyssanat ja kielioppitermit valuivat päästäni sitä mukaa kun luin niitä, joten yritin keskittyä käännösesimerkkeihin. Bongailin joukosta suosikkejani eli Taru sormusten herrasta– ja Ylpeys ja ennakkoluulo -käännöksiä. Myös muista Juvan kääntämistä kirjoista oli paljon katkelmia, ja esimerkiksi Jhumpa Lahirin Tuore maa alkoi kiinnostaa ihan kokonaisenakin kirjana.

Juvan kuuluisimpiin suomennoksiin kuuluvat Tolkienin teokset, ja kuulemani perusteella odotin kirjalta enemmän paneutumista itse käännösprosessiin ja tarinointia työn takaa. Löytöretki suomeen muistuttaa kuitenkin enemmän suomen kielen oppikirjaa. Jäinkin miettimään kirjan aiottua kohderyhmää.

Onneksi syksyllä 2021 Kersti Juvalta on tulossa uusi teos nimenomaan Tolkienin kääntämisestä. Ehkäpä se vastaa paremmin odotuksiini!

Subjektiviinen tuomio: ***

Kersti Juva
Löytöretki suomeen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020
413 sivua

Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Usvasyntyinen #1)

Se oli siinä kuin mahtava kulta-aarre. Niin uskomaton voimanlähde, että se venytti hänen ymmärryksensä rajoja. Aina tätä ennen hänen oli pitänyt pihtailla Onneaan, säilyttää sitä varastossa, käyttää sitä säästeliäästi pikku annoksina. Nyt hän tunsi olevansa kuin nälkiintynyt nainen ylhäisaatelisen juhlissa. Hän istui tyrmääntyneenä ja tunnusteli sisällään olevaa suunnatonta rikkautta.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Jihuu, sainpas tämän luettua! Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta on ollut hyllyssäni vuodesta 2017 ja sen lukemiseenkin meni puoli vuotta. Kirja ei ollut missään nimessä huono, päin vastoin. Tarina vain käynnistyy verkkaisesti ja kuvailu on runsasta, onhan tämä(kin) trilogian ensimmäinen osa.

Hitaasta alusta huolimatta jaksoin jatkaa, koska katsoin keväällä Sandersonin luentotallenteita, ja kaikki hänen kirjansa ovat saaneet loistavia arvioita. Esimerkiksi The Way of Kings on saanut Goodreadsissa lähes 300 000 arviota, joista 73 % täydet viisi tähteä.

Usvasyntyinen-trilogiaan Sanderson on luonut synkän fantasiamaailman, jonka ehdottomasti kiehtovin osa on magiajärjestelmä. Allomantiaa osaavat henkilöt voivat liikuttaa itseään ja esineitä sekä vaikuttaa muiden tunteisiin metallien avulla. Tarina on pohjimmiltaan Ocean’s Eleven -tyyppinen juoni, jossa joukko taitavia tyyppejä lyöttäytyy yhteen suorittamaan mahdottomalta tuntuvaa tehtävää, tässä tapauksessa vallankumousta.

Mielenkiintoisin hahmo on Kelsier, taitava allomantikko, joka on koonnut koplan yhteen ja johtaa sitä erikoisella tyylillään. Varsinainen päähenkilö on katutyttö Vin, jonka kanssa lukija saa tutustua magian lainalaisuuksiin. Muuten henkilökaarti on varsin miespainotteinen, ja minun oli välillä vaikea erottaa koplan jäseniä toisistaan, niin hilpeitä kuin he olivatkin.

Ripaus romantiikkaakin löytyy, ja sain aina lukemiseeni vauhtia kun nuori aatelismies Elend ilmestyi näyttämölle. Varsinainen rakkaustarina tämä ei kuitenkaan ole, vaan pääpaino on juonittelussa ja ympäröivän maailman politiikassa. Hitaasti lämpeävä tarina palkitsee, kun siihen jaksaa syventyä. Lopussa tunnelma tiivistyy, ja ahmaisin viimeiset pari sataa sivua päivässä. Täytyy jossain vaiheessa jatkaa myös suomennettuihin jatko-osiin Ylenemisen kaivo ja Ajan sankari.

Subjektiivinen tuomio: ****

Brandon Sanderson
Viimeinen valtakunta
Jalava 2017
608 sivua