Gummerus

Katie Kirby: Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille

Kuppi nurin – kirja epätäydellisille vanhemmille on nimensä mukaan (alkuteos Hurrah for Gin: A book for perfectly imperfect parents) vähän erilainen kirja vanhemmuudesta. Neuvojen sijaan se sisältää kirjailijaan omiin kokemuksiin pohjautuvia tarinoita elämästä lasten kanssa, kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan.

Tekstejä koristavat Kirbyn huikeat tikku-ukkosarjakuvat. Niiden äärellä tuli naurettua moneen kertaan makeasti, vaikka itsellä ei lapsia olekaan. (Enkä kyllä tiedä haluanko lapsia enää senkään vertaa kuin mitä aiemmin). Ehkä annan pidemmittä puheitta kirjan puhua itse puolestaan.

Käsitellyksi tulevat muun muassa…

  • raskaus (”Hehkua kesti yhteensä kolme päivää. Sen jälkeen aloin muistuttaa valasta.”)
  • synnytys (”Pikkuihmisen on yhä poistuttava vaginan kautta sen räjähtäessä kappaleiksi.”)
  • alkuajat vauvan kanssa (”Koko hommassa oli vain yksi ongelma. Vauva ei suostunut toimimaan kuten se helkutin kirja käski.”)
  • ystävyyssuhteet, ylläpito ja uusien hankkiminen (”Muistatko vielä, kun silloin joskus moitit ihmisiä vauvakuvien liiallisesta postaamisesta Facebookiin? Jep. Nyt itsestäsi on tullut todennäköisesti ihan samanlainen.”)
  • nukkuminen (”Kukapa nyt unta tarvitsisi?”)
  • syöminen (”Kehottaisin kuitenkin miettimään kahteen kertaan ennen kuin avaudut lapsentahtisen sormiruokailun kiihkeälle kannattajalle.”)
  • virstanpylväät (”Mitä hemmetin hyötyä siitä on, että vauva oppii kääntymään vatsalleen?”)
  • tekemisen keksiminen (”Useat vauvaryhmistä väittävät olevansa älyllisesti stimuloivia, mutta todellisuudessa ne stimuloivat vähemmän kuin tyhjentynyt karkkipussi.”)
  • toinen lapsi (”Yhden vuoden ikä on niin söpöä aikaa, eikö olekin? Se on lisäksi riittävän kaukana synnytyksestä, joten niitä aikoja voi alkaa helposti muistella lämmöllä”)
  • lasten kanssa lomailu (”AAAARRGGGHH. Lapset lentokoneessa.”)
  • lasten kanssa asioiden hoitaminen (”Vältän lasteni ottamista mukaan viimeiseen asti”)
  • itsensä syyllistämisen lopettaminen (”Keskity niihin ainoisiin tyyppeihin, jotka oikeasti merkkaavat, koska he rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet.”)
  • ja paljon muuta.

Kuppi nurin on lapsikirja minun makuuni, aitoudessaan raadollinen ja hersyvän hauska. Vaikka ei ehkä kuulosta siltä, se onnistuu samalla olemaan myös armollinen kirja. ”Sinä pärjäät upeasti!” Suosittelen niin lapsellisille kuin lapsettomille!

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee vanhemmuutta.

Subjektiivinen tuomio: *****

Katie Kirby
Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille
Gummerus 2018
376 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Perhe

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

JUHANI. Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan.
EERO. Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella.
JUHANI. Vanhan? Entäs meidän toisten ikä?
SIMEONI. Hän pistelee.
JUHANI. Niin pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä velitaikinassa, sinä piikkisika, piikki-porsas, sinä sammakko!
SIMEONI. Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa!

Myös Seitsemän veljestä tuli luettua kirjallisuuden opintojen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssille. Runomuotoisen Vänrikki Stoolin tarinoiden ja näytelmä-Kullervon jälkeen se oli lukulistan ensimmäinen romaani. Kullervo oli romantiikan ajan tragedia, mutta Seitsemän veljestä on selkeästi realistinen romaani: se tavoittelee todenmukaista kuvausta, ja keskiössä on arkinen elämä. Se on myös ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja.

Kirjan päähenkilöitä ovat nimensä mukaisesti Jukolan seitsemän veljestä, vanhimmasta nuorimpaan Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Tarina seuraa heitä reilun vuosikymmenen verran. Alussa lukkari patistelee poikia että he opettelisivat lukemaan, mutta veljekset ovat varsin kovapäisiä.

Viisi heistä kosii naapurin Männistön Venlaa, mutta oppimattomat veljekset saavat kaikki rukkaset. He lähtevät lukuoppiin, mutta pakenevat parin päivän jälkeen lukkarin kovaa kuria ja muuttavat Impivaaran metsään, jonne rakentavat itselleen pirtin. Siellä he saavat kohdata vielä ison kasan vastoinkäymisiä, ennen kuin ahkeruus lopulta palkitaan. 

Varsinkin alussa henkilöhahmoja tuntuu olevan aivan liikaa, kun veljeksiä ei pysty erottamaan toisistaan. Tarinan edetessä heihin kuitenkin tutustuu paremmin: Juhani erottuu joukosta äkkipikaisena ja ajoittain väkivaltaisena johtajana, kun taas Aapo on viisas sovittelija ja Eero viekas ja sanavalmis nuorimmainen. Koska kertoja ei juurikaan kuvaile hahmoja vaan kaikki selviää puheen ja toiminnan kautta, hiljaisemmat Lauri ja Timo jäivät minulle etäisemmiksi hahmoiksi. Kolmessasadassa sivussa veljeksiin ehti kiintyäkin. Lukija on vastoinkäymisissä heidän puolellaan ja iloitsee kun jotain hyvää tapahtuu.

Myönnän, että Seitsemän veljestä oli toisinaan aika tuskaista luettavaa varsinkin pitkien kerrontajaksojen kohdalla. Välillä luin tekstiä, välillä kuuntelin Yle Areenan tarjoamaa äänikirjaa (jota voin kyllä suositella tähän kohtaan). Asiaan varmasti vaikutti se, että lukupiiriaikataulun takia minun oli luettava kirja yhdessä viikonlopussa ja satuin olemaan myös kipeänä.

Lopulta tarina kuitenkin palkitsi, ja ajoittaisesta tökkimisestä huolimatta kirja osoittautui hyväksi. Tekstissä pilkahtelee huumoria, tietyt kohtaukset ovat jopa koomisia ja veljesten välinen naljailu sai toisinaan naurahtamaan ääneen. Mahtavia ovat myös tietyt sanavalinnat ja pilkkanimet, joista saa hieman esimakua postauksen alussa olevasta lainauksesta. Kaiken kaikkiaan veljekset ovat jatkuvasta kovapäisyydestään huolimatta ihan symppiksiä.

Kirja sopisi useampaankin vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan, mutta se pääsee nyt kategoriaan Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kiinnostaisi jossain vaiheessa lukea myös Riina Katajavuoren Wenla Männistö*, joka keikauttaa veljesten tarinan nykyaikaan ja päästää ääneen tarinan naiset.

Aleksis Kivi
Seitsemän veljestä
Gummerus 2009
336 sivua

Osta kirja Adlibriksesta* (pokkari)
Osta kirja Adlibriksesta* (sidottu)

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit, Opiskelu

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Syksyllä talonpoikaisperheen aktivistipoika Akseli Häyrinen tulee luoksesi ja kertoo, että palokunta ja kunnallinen järjestysmiehistö yhdistyvät suojeluskunnaksi suojelemaan suomalaisia sekä Venäjältä että rosvoilta ja lakkoilijoilta. — Jos menet hänen kutsumanaan palokunnantalolle, lisää hahmokuvaukseesi merkintä Suojeluskuntalainen.

Törmäsin Mike Pohjolan kirjajärkäleeseen ensin Gummeruksen tiedotteessa ja sitten kirjaston Bestseller-hyllyssä, josta nappasin sen mukaani. Toisin kuin ulkonäöstä voisi päätellä, kyseessä ei kuitenkaan ole raskas tietokirja, vaan vuorovaikutteinen romaani, eräänlainen peli kirjan formaatissa.

Sinä vuonna 1918 -kirjan aiheena on kekseliään nimensä mukaisesti Suomen sisällissota, ja kirja kerrotaan toisessa persoonassa. Kirjaa ei lueta järjestyksessä, vaan joka luvun lopussa saa ohjeet, mihin lukuun siirtyy seuraavaksi. Tämä voi riippua omasta päätöksestä, aiemmista valinnoista tai sattumasta. Olen lukenut muutamia tällaisia ”jos asia x, siirry sivulle y” seikkailukirjoja lapsena, joten innostuin saman tien ajatuksesta.

Kirjan alussa valitaan omalle päähenkilölle nimi, sukupuoli, asuinpaikka ja mahdollinen kansalaisuus (esimerkiksi saamelainen, juutalainen ja tataari, jos haluaa lukea valtaväestöstä poikkeavan tarinan). Sitten tarina lähtee rullaamaan. Päähenkilö on köyhän perheen lapsi, joka myydään kylällä huutolaiseksi. Jo ensimmäiset käänteet vaikuttavat suuresti tarinan muodostumiseen – päädytkö kasvatiksi kartanoon vai torppaan?

Olen tätä kirjoittaessani lukenut kirjan kolme kertaa läpi, ja jokaisessa tarinassa on ollut jotain erilaista ja joitain risteäviä kohtia. Ensin olin uskovainen tyttö Pohjanmaalta, ja päädyin sattuman kaupalla selviytymään sodan läpi piiskelemällä metsässä vaikka olin sekä valkoisten että punaisten vihaama. Toisella lukukerralla päähenkilöni, aatelinen ruotsinkielinen poika, joutui punaisten kenttätuomiolle ja onnistui pakenemaan samaan metsään vain saadakseen puukon vatsaansa. Kolmannella kerralla pirkanmaalainen päähenkilöni joutui isännän ja punaisten sotilaiden raiskaamaksi ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen vaivaistalossa. Maltan tuskin odottaa neljättä lukukertaa :D kirjailija itse kommentoi Twitterissä:

Kirja mainostaa ”miljoonia mahdollisia tarinoita”, mutta kukaan tuskin jaksaa lukea jokaikisen variaation. Tarinat alkavat muistuttaa toisiaan kolmellakin lukukerralla, vaikka alku ja lopputulos olisivat erilaisia. Käytännössä kirja kestää kuitenkin useita lukukertoja ja jaksaa viihdyttää joka kerta, kun etsii ”parempaa” tai mahdollisimman erilaista tarinaa. Alle 18-vuotiaille kirja tarjoaa helpotuksen ja ohjaa alussa valitsemaan ”onnellisen tarinan”. Lukijan on mahdollista lukea myös murheellinen tai oikukas tarina. Tällä on vaikutusta joissain kohdissa, mutta toinen päähenkilöni ainakin kuoli onnellisesta tarinalinjastaan huolimatta.

Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja kirjailija (Pohjola on myös pelisuunnittelija) on tehnyt huikean työn rakentaessaan juonilinjoja. Kirjan paksuudesta huolimatta lukuelämys jäi kevyemmäksi kuin alun perin odotin – ensimmäiseen lukukertaan meni noin tunti. Kovin syvälle toimintakeskeiset tarinat eivät pääse. Sinä vuonna 1918 voisi kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä vaikkapa historiantunnille. Kirja saattaa hyvinkin innostaa hankkimaan lisää tietoa sisällissodan ajoista.

En tiedä olisiko julkaisuajankohdan takia kirjan editoinnissa tullut kiire – bongasin muutaman kirjoitusvirheen ja puuttuvan lukunumeron ohjeista (onneksi kirjaa selataan aina eteenpäin, joten oikeaan lukuun on suhteellisen helppo löytää). Kerran siirtymisohje vei väärään lukuun. Neljännellä lukukerralla kirja kierrätti minut kaksi kertaa samaan kesään keskitysleirillä – mutta päädyinpä siis sinnekin!

Pienistä puutteistaan huolimatta kirja on kuitenkin oivallinen välipala historiasta vähänkään kiinnostuneelle lukijalle – nuorelle tai aikuiselle. Näitä lisää muistakin aiheista, kiitos! Kannattaa muuten lukea oivallinen Mitä luimme kerran -blogin arvio – Laura on kirjoittanut postauksensa hauskasti samaan tyyliin kuin kirja.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Mike Pohjola
Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018
527 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen