Gummerus

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

JUHANI. Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan.
EERO. Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella.
JUHANI. Vanhan? Entäs meidän toisten ikä?
SIMEONI. Hän pistelee.
JUHANI. Niin pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä velitaikinassa, sinä piikkisika, piikki-porsas, sinä sammakko!
SIMEONI. Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa!

Myös Seitsemän veljestä tuli luettua kirjallisuuden opintojen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssille. Runomuotoisen Vänrikki Stoolin tarinoiden ja näytelmä-Kullervon jälkeen se oli lukulistan ensimmäinen romaani. Kullervo oli romantiikan ajan tragedia, mutta Seitsemän veljestä on selkeästi realistinen romaani: se tavoittelee todenmukaista kuvausta, ja keskiössä on arkinen elämä. Se on myös ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja.

Kirjan päähenkilöitä ovat nimensä mukaisesti Jukolan seitsemän veljestä, vanhimmasta nuorimpaan Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Tarina seuraa heitä reilun vuosikymmenen verran. Alussa lukkari patistelee poikia että he opettelisivat lukemaan, mutta veljekset ovat varsin kovapäisiä.

Viisi heistä kosii naapurin Männistön Venlaa, mutta oppimattomat veljekset saavat kaikki rukkaset. He lähtevät lukuoppiin, mutta pakenevat parin päivän jälkeen lukkarin kovaa kuria ja muuttavat Impivaaran metsään, jonne rakentavat itselleen pirtin. Siellä he saavat kohdata vielä ison kasan vastoinkäymisiä, ennen kuin ahkeruus lopulta palkitaan. 

Varsinkin alussa henkilöhahmoja tuntuu olevan aivan liikaa, kun veljeksiä ei pysty erottamaan toisistaan. Tarinan edetessä heihin kuitenkin tutustuu paremmin: Juhani erottuu joukosta äkkipikaisena ja ajoittain väkivaltaisena johtajana, kun taas Aapo on viisas sovittelija ja Eero viekas ja sanavalmis nuorimmainen. Koska kertoja ei juurikaan kuvaile hahmoja vaan kaikki selviää puheen ja toiminnan kautta, hiljaisemmat Lauri ja Timo jäivät minulle etäisemmiksi hahmoiksi. Kolmessasadassa sivussa veljeksiin ehti kiintyäkin. Lukija on vastoinkäymisissä heidän puolellaan ja iloitsee kun jotain hyvää tapahtuu.

Myönnän, että Seitsemän veljestä oli toisinaan aika tuskaista luettavaa varsinkin pitkien kerrontajaksojen kohdalla. Välillä luin tekstiä, välillä kuuntelin Yle Areenan tarjoamaa äänikirjaa (jota voin kyllä suositella tähän kohtaan). Asiaan varmasti vaikutti se, että lukupiiriaikataulun takia minun oli luettava kirja yhdessä viikonlopussa ja satuin olemaan myös kipeänä.

Lopulta tarina kuitenkin palkitsi, ja ajoittaisesta tökkimisestä huolimatta kirja osoittautui hyväksi. Tekstissä pilkahtelee huumoria, tietyt kohtaukset ovat jopa koomisia ja veljesten välinen naljailu sai toisinaan naurahtamaan ääneen. Mahtavia ovat myös tietyt sanavalinnat ja pilkkanimet, joista saa hieman esimakua postauksen alussa olevasta lainauksesta. Kaiken kaikkiaan veljekset ovat jatkuvasta kovapäisyydestään huolimatta ihan symppiksiä.

Kirja sopisi useampaankin vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan, mutta se pääsee nyt kategoriaan Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kiinnostaisi jossain vaiheessa lukea myös Riina Katajavuoren Wenla Männistö*, joka keikauttaa veljesten tarinan nykyaikaan ja päästää ääneen tarinan naiset.

Aleksis Kivi
Seitsemän veljestä
Gummerus 2009
336 sivua

Osta kirja Adlibriksesta* (pokkari)
Osta kirja Adlibriksesta* (sidottu)

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit, Opiskelu

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Syksyllä talonpoikaisperheen aktivistipoika Akseli Häyrinen tulee luoksesi ja kertoo, että palokunta ja kunnallinen järjestysmiehistö yhdistyvät suojeluskunnaksi suojelemaan suomalaisia sekä Venäjältä että rosvoilta ja lakkoilijoilta. — Jos menet hänen kutsumanaan palokunnantalolle, lisää hahmokuvaukseesi merkintä Suojeluskuntalainen.

Törmäsin Mike Pohjolan kirjajärkäleeseen ensin Gummeruksen tiedotteessa ja sitten kirjaston Bestseller-hyllyssä, josta nappasin sen mukaani. Toisin kuin ulkonäöstä voisi päätellä, kyseessä ei kuitenkaan ole raskas tietokirja, vaan vuorovaikutteinen romaani, eräänlainen peli kirjan formaatissa.

Sinä vuonna 1918 -kirjan aiheena on kekseliään nimensä mukaisesti Suomen sisällissota, ja kirja kerrotaan toisessa persoonassa. Kirjaa ei lueta järjestyksessä, vaan joka luvun lopussa saa ohjeet, mihin lukuun siirtyy seuraavaksi. Tämä voi riippua omasta päätöksestä, aiemmista valinnoista tai sattumasta. Olen lukenut muutamia tällaisia ”jos asia x, siirry sivulle y” seikkailukirjoja lapsena, joten innostuin saman tien ajatuksesta.

Kirjan alussa valitaan omalle päähenkilölle nimi, sukupuoli, asuinpaikka ja mahdollinen kansalaisuus (esimerkiksi saamelainen, juutalainen ja tataari, jos haluaa lukea valtaväestöstä poikkeavan tarinan). Sitten tarina lähtee rullaamaan. Päähenkilö on köyhän perheen lapsi, joka myydään kylällä huutolaiseksi. Jo ensimmäiset käänteet vaikuttavat suuresti tarinan muodostumiseen – päädytkö kasvatiksi kartanoon vai torppaan?

Olen tätä kirjoittaessani lukenut kirjan kolme kertaa läpi, ja jokaisessa tarinassa on ollut jotain erilaista ja joitain risteäviä kohtia. Ensin olin uskovainen tyttö Pohjanmaalta, ja päädyin sattuman kaupalla selviytymään sodan läpi piiskelemällä metsässä vaikka olin sekä valkoisten että punaisten vihaama. Toisella lukukerralla päähenkilöni, aatelinen ruotsinkielinen poika, joutui punaisten kenttätuomiolle ja onnistui pakenemaan samaan metsään vain saadakseen puukon vatsaansa. Kolmannella kerralla pirkanmaalainen päähenkilöni joutui isännän ja punaisten sotilaiden raiskaamaksi ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen vaivaistalossa. Maltan tuskin odottaa neljättä lukukertaa :D kirjailija itse kommentoi Twitterissä:

Kirja mainostaa ”miljoonia mahdollisia tarinoita”, mutta kukaan tuskin jaksaa lukea jokaikisen variaation. Tarinat alkavat muistuttaa toisiaan kolmellakin lukukerralla, vaikka alku ja lopputulos olisivat erilaisia. Käytännössä kirja kestää kuitenkin useita lukukertoja ja jaksaa viihdyttää joka kerta, kun etsii ”parempaa” tai mahdollisimman erilaista tarinaa. Alle 18-vuotiaille kirja tarjoaa helpotuksen ja ohjaa alussa valitsemaan ”onnellisen tarinan”. Lukijan on mahdollista lukea myös murheellinen tai oikukas tarina. Tällä on vaikutusta joissain kohdissa, mutta toinen päähenkilöni ainakin kuoli onnellisesta tarinalinjastaan huolimatta.

Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja kirjailija (Pohjola on myös pelisuunnittelija) on tehnyt huikean työn rakentaessaan juonilinjoja. Kirjan paksuudesta huolimatta lukuelämys jäi kevyemmäksi kuin alun perin odotin – ensimmäiseen lukukertaan meni noin tunti. Kovin syvälle toimintakeskeiset tarinat eivät pääse. Sinä vuonna 1918 voisi kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä vaikkapa historiantunnille. Kirja saattaa hyvinkin innostaa hankkimaan lisää tietoa sisällissodan ajoista.

En tiedä olisiko julkaisuajankohdan takia kirjan editoinnissa tullut kiire – bongasin muutaman kirjoitusvirheen ja puuttuvan lukunumeron ohjeista (onneksi kirjaa selataan aina eteenpäin, joten oikeaan lukuun on suhteellisen helppo löytää). Kerran siirtymisohje vei väärään lukuun. Neljännellä lukukerralla kirja kierrätti minut kaksi kertaa samaan kesään keskitysleirillä – mutta päädyinpä siis sinnekin!

Pienistä puutteistaan huolimatta kirja on kuitenkin oivallinen välipala historiasta vähänkään kiinnostuneelle lukijalle – nuorelle tai aikuiselle. Näitä lisää muistakin aiheista, kiitos! Kannattaa muuten lukea oivallinen Mitä luimme kerran -blogin arvio – Laura on kirjoittanut postauksensa hauskasti samaan tyyliin kuin kirja.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Mike Pohjola
Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018
527 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen

Winston Graham: Poldark – Kapinallinen

Ross saapui seurueen keskelle, joka ei ollut lainkaan valmistautunut hänen tuloonsa. Hänen saapuessaan ovelle pöydässä olijat päästelivät toinen toisensa jälkeen hämmästyneitä huudahduksia. Elizabeth, Francis, Verity ja tohtori Choake hypähtivät seisomaan, Charles istui mutisten ja shokin tyrmistyttämänä.

Olen pyrkinyt ostamaan omaan kirjahyllyyni vain teoksia, jotka olen lukenut ja hyviksi todennut. Viime aikoina olen kuitenkin lipsunut periaatteestani. Vuoden 2017 kirjamessuilta nappasin Gummeruksen pokkarihyllystä Poldark-kirjasarjan ensimmäisen osan.

Kirjoista tehty BBC:n hieno televisiosarja kuuluu suosikkeihini ja molemmat tuotantokaudet löytyvät jo elokuvahyllyni puolelta. Niinpä uskalsin satsata kirjaan viisi euroa, enkä joutunut pettymään. Asian huono puoli: nyt joudun todennäköisesti hankkimaan kaikki sarjan myöhemmätkin osat.

Kirja alkaa kapteeni Ross Poldarkin paluusta kotikonnuilleen Cornwalliin parin sodassa vietetyn vuoden jälkeen. Isä on kuollut ja suvun talo on ränsistynyt kelvottomien palvelijoiden hoidossa. Ensi töikseen Ross lähtee vierailulle setänsä luokse, vain löytääkseen sukulaiset juhlimassa kihlausta: Rossin nuoruuden rakastettu Elizabeth onkin menossa naimisiin Rossin serkun kanssa.

Masentavista lähtökohdista huolimatta Ross ei kuitenkaan lannistu, vaan alkaa kunnostaa taloaan ja elää elämäänsä. Eräällä kaupunkireissullaan hän pelastaa tappelusta nuoren Demelzan, jonka palkkaa taloonsa keittiöpiiaksi. Koska pokkarin sisäkannessa on isolla naisen kuva ja seuraavan osan nimi Demelzan laulu, ei liene liian suuri juonipaljastus että Rossin ja Demelzan suhde kehittyy ajan myötä läheiseksi. Vuosien kuluessa Ross lähtee mukaan myös uhkarohkeaan kaivoshankkeeseen, joka näyttelee ainakin sarjassa myöhemmin merkittävää osaa. Edelleen hän joutuu tasapainoilemaan suhteessaan Elizabethiin, jota kohtaan hänellä on yhä tunteita.

En osaa sanoa, millainen lukukokemus kirja olisi ”pelkästään”. Koska olin jo katsonut televisiosarjan, maailmaan oli helppo hypätä mukaan heti alusta saakka ja kaikki henkilöhahmot olivat vanhoja tuttuja. Kuvittelinkin hahmot lukiessani sarjan näyttelijöiden näköisiksi. Koska sarja on tehty varsin uskollisesti seuraten kirjaa, ne täydentävät hyvin toisiaan ja kirja toimii myös ”lisämateriaalina” sarjan tapahtumille, jos näin voi sanoa.

Säikähdin tosin kun luin kohdan, jossa Ross palkkasi Demelzan taloonsa 13-vuotiaana. Televisiosarjassa molemmat ovat nimittäin ihan aikuisia (Demelzaa esittää ihana Eleanor Tomlinson). Ei kai kyseessä ole Romeo ja Julia -tyyppinen eeppinen lasten rakkaustarina? Onneksi kirjasarjan aikajänne on paljon televisiosarjaa pidempi, ja kirjan ajassa kuluu vuosia ennen kuin mitään romanttiseen viittavaakaan tapahtuu.

Ajattelin, että alun perin 1940-luvulla ilmestynyt tuhti kirja saattaa olla hieman kuivaakin luettavaa, mutta viihdyinkin Grahamin tekstin parissa hyvin. Tapahtumat soljuivat omalla painollaan eteenpäin, teksti oli sujuvaa ja henkilöhahmot kiinnostavasti rakennettuja. Rossin ja Demelzan suhde ja sen kasvaminen vähitellen kuvataan hienosti. Ross on lähes täydellinen romanttinen sankari, mutta onneksi hänelläkin on puutteensa ja särmänsä.

Kaiken kaikkiaan kirja toimii sarjan tavoin erinomaisesti ajankuluna ja pakona arjesta, jos genrestä tykkää. Tätä lisää siis! Sarjassa on ainakin neljä suomennettua osaa ja lisää on näemmä tulossa tänä vuonna. Televisiosarjan ystäville tiedoksi: Kolmas kausi alkoi Ylellä tiistaina 23.1. ja näkyy myös Yle Areenassa. Jihuu!

Kirja pääsee vielä vuoden 2017 lukuhaasteeseen kategoriassa Sukutarina.

Subjektiivinen tuomio: *****

Winston Graham
Poldark – Kapinallinen
Gummerus 2017
555 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Historiallinen, Kirja vs. elokuva, Rakkaus