Gummerus

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
– Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä.”

Tutustuin alun perin Selja Ahavan kirjaan HS:n tekemän henkilöjutun kautta. En ole lukenut hänen muita teoksiaan, mutta tähän tartuin kun sain sen käsiini kirjastosta. Kirja on nopea luettava väljine kappaleineen ja tyhjine sivuineen tekstin välissä – lukaisin sen yhdessä illassa.

Minäkertoja käy läpi ajatuksiaan ja tuskaansa siitä, kuinka hänen aviomiehensä katoaa vähä vähältä muuttuessaan naiseksi. Mies on kertomansa mukaan halunnut olla aina nainen, ja kertoja tuntee itsensä petetyksi vuosien avioliiton jälkeen.

Ennen kuin mieheni katoaa on vahvasti omaelämänkerrallinen teos. Kun kirjaa vertaa Hesarin henkilöjuttuun, useimmat kohdat pariskunnan tapaamista ja keskusteluja myöten ovat samoja kirjassa ja Ahavan omassa elämässä. Kirjan pariskunnalta puuttuvat ainoastaan lapset. Tämä aiheuttaa lukijana myös jonkinasteista hämmennystä: mikä on totta ja mikä keksittyä? Pitäisikö kirjaa lukea romaanina vai muistelmina?

Pääjuonen välissä kulkee toisena tarinana kertomus Kristoffer Kolumbuksesta, joka purjehti länteen ja uskoi kuolemaansa saakka vakaasti, että oli löytänyt Intian. Rinnastus on mielestäni erikoinen, mutta toisaalta osuva, kun asiaa miettii tarkemmin. Hesarin jutun mukaan kirjan nimeksi piti alun perin tulla Mieheni ei ollut Intia.

Joka päivä toivon, että hän alkaisi surra, että hän ymmärtäisi mitä meille tapahtuu. Mutta hän on jossain muualla. Hänelle tapahtuu muita asioita. Hän kuoriutuu kotelostaan ja kuivattelee siipiään. Juuri nyt hän iloitsee peilikuvansa ääressä, juuri nyt hän iloitsee.”

Näkökulma on yksipuolinen, eikä suo paljoakaan ymmärrystä itse transsukupuolisen henkilön kokemukselle. Kirja onkin saanut jonkin verran kritiikkiä heteronormatiivisesta näkymyksestään. Toisaalta puolisot pääsevät harvemmin ääneen – miltä tuntuu, kun aviomies ei ole enää mies? Mitä saa itse tuntea, kun toinen iloitsee muutoksestaan? Ahavan minäkertoja vertaa kokemusta toiseen naiseen, kolmanteen pyörään, jonka hän on päästänyt heidän suhteeseensa.

Olen päästänyt taloon toisen naisen. Annan heille omaa aikaa, soitan ennen kuin palaan kotiin.

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Pidin siitä, mutta suosikkieni joukkoon se ei nouse. Ahavan teksti on tajunnanvirtamaista mutta sujuvaa.  Se on aitoa, raakaa ja rehellistä. Päähenkilön kehityskaari näkyy selvästi, alun kieltämisestä asian käsittelyyn ja pikku hiljaa kohti hyväksymistä. Noin ehkä itsekin reagoisin vastaavassa tilanteessa, en tiedä. Kirja saa miettimään.

Jostain syystä kirjassa ei ole lainkaan sivunumeroita, mikä oli lievästi ärsyttävää.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Selja Ahava
Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
213 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Muut romaanit

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Katse valahti kämmeniin, jotka painuivat vasten kylmää ikkunalautaa. Hän keskittyi. Pinnisteli.
’Nimeni on Aleia’, tyttö sanoi hitaasti. Hän kääntyi Corildonia kohti ja toisti vakaasti: ’Minun nimeni on Aleia.’
Silmistä paistoi yhä pakokauhu.”

Erika Vikin esikoisteos esittelee vähän erilaisen steampunk-vivahteisen fantasiamaailman, jossa hahmot käyttelevät miekkojen sijaan revolvereita ja matkustavat junalla. Kaukana pohjoisessa ihmistyttö tuupertuu Seuran talon portille, josta Corildon-niminen seleesimies löytää hänet. Tyttö ei muista itsestään muuta kuin nimen Aleia, mutta hänellä vaikuttaa olevan outoja voimia. Maailmassa virtaavat uudenlaiset, huonot tuulet, ja Aleia näyttää liittyvän niihin jotenkin. Yhdessä parivaljakko lähtee kohti etelää selvittämään mysteeriä.

Kirja on fantasiapainotteinen matkaromaani, jossa reissataan mantereen halki ja kohdataan kaikenlaisia kommelluksia matkan varrella. Kiinnostavinta antia oli normaalista miekka & magia -fantasiasta eroava maailma, seleesien yliluonnolliset kyvyt ja bonuksena sympaattiset eläinlajit kuten fennekki-kettu ja amargundi-lisko. 

Maailmassa on mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten kaksi aurinkoa. Jäi kuitenkin kiinnostamaan, vaikuttaako tupla-aurinko sen syvällisemmin maailmaan ja luontoon, kuin että hahmot käyttävät aurinkojenlaseja. Kirjailija on taiteillut itse kirjan hienon kannen ja ylläpitää tarinaa syventäviä nettisivuja. Nettisivuilta löytyy tietoa esimerkiksi seleesien toisesta pulssista ja mahdin kanavoimisesta. Toivottavasti maailmaa avataan silti lisää myös kirjojen puolella, ettei perehtyminen jää lukijan oman aktiivisuuden varaan.

Vaikka olenkin vaarassa paljastua pilkunviilaajaksi, mielestäni fantasiamaailmaan tulee säröjä kun ihmishahmot viljelevät jatkuvasti kristillisperäisiä kirosanoja tai juovat sherryä ja konjakkia, jotka ovat tietyillä alueilla valmistettavia juomia (joo, tarkistin Wikipediasta). Nämä pikkuseikat pistivät Aleiasta omaan fantasiasilmään. Seleeseillä oli toki oma huudahduksensa Loreldonin nimessä, jonka taustaa avataan tarkemmin kirjailijan nettisivuilla.

Kirjan ihmishahmot ovat yllättävänkin perinteisiä, tuntuu että olen lukenut samantyyppisistä luonteista useasti aiemminkin. Aleia on itsenäinen, jääräpäinen tyttö ja myöhemmin tavattava Mateo raju mutta pohjimmiltaan kiltti katujen kasvatti. Eniten pidin salaperäisestä ja hieman ristiriitaisesta Corildonista, muista kirjassa esiintyvistä seleeseistä ja heidän välisestään dynamiikasta.

Kieli on hyvää ja kerronta sujuvaa hauskoine kielikuvineen. Erityisen hauskasti oli kirjoitettu fennekki-ketun etsintäretkeä kuvaavat luvut eläimen omasta näkökulmasta. Teksti ei vienyt missään kohdassa vielä täysin mukanaan, mutta se eteni vakaasti ja jaksoin hyvin lukea tuhdit 500 sivua loppuun. Vauhdikkaitakin kohtia oli, mutta henkilöiden puolesta ei varsinaisesti päässyt pelkäämään.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on mielenkiintoinen esikoisteos ja lupaava kotimainen fantasiapaketti. Trilogian toinen kirja Seleesian näkijä ilmestyy jo kesällä 2017, ja odotukset ovat korkealla seuraavien osien suhteen.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimessä on erisnimi.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Erika Vik
Hän sanoi nimekseen Aleia
Gummerus 2017
532 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Fantasia

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

”Suru vyöryy taas esiin kuin äkillinen hyökyaalto, rajuna, pakahduttavana. Ja juuri kun tunnen vajoavani siihen, ääni varjoista sanoo: ’En usko, että sinun kannattaa seisoa siinä.'”

Jos olisit tässä on jatkoa menestysromaanille Kerro minulle jotain hyvää, jonka lukaisin viime syksyn lomalla ja johon ihastuin. Lainasin heti sen jälkeen ystävältäni jatko-osan, joka on nököttänyt menestyksekkäästi pöydän reunalla viime päiviin asti. Tartuttuani siihen kirjaa olikin niin mukava lukea, että ahmaisin sen muutamassa illassa.

Puolitoista vuotta Willin kuoleman jälkeen Louisa Clark viettää hiljaista elämää. Hän työskentelee lentokentän kahvilassa katsomassa kun muut lähtevät pois, ja asuu asunnossa, jota ei ole sisustanut kodiksi. Loun elämä muuttuu radikaalisti, kun hän joutuu  onnettomuuteen ja hänen elämäänsä myllertämään ilmestyy nuori Lily, hahmo Willin menneisyydestä.

Siteeraan nyt itseäni, koska Kerro minulle jotain hyvää -kirjasta kirjoittamani kommentti pätee myös sen jatko-osaan: Kirjaa voisi kuvailla melko lailla täydelliseksi chick litiksi. Se on sopivan kevyttä ja sujuvaa luettavaa, mutta sisältöä riittää paljon harlekiinikirjoja enemmän.  Kaiken lisäksi Moyes onnistui yllättämään ainakin minut kirjan puolivälin tienoilla, mitä tulee Louisan löytämään uuteen orastavaan rakkauteen.

Kirjassa on reippaasti myös huumoria, ja hekottelin tarinan kanssa itsekseni ääneen. Varsinkin Loun vanhempien suhde on kuvattu loistavasti. Sekä lemppari- että ärsytyshahmokseni nousi teini-ikäinen Lily, joka on sanoinkuvaamattoman rasittava ja samalla todella aito.

Kerro minulle jotain hyvää oli tarinana parempi, mutta sen jatko-osa kannattaa lukea jos piti ensimmäisestä. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Jojo Moyes
Jos olisit tässä
Gummerus 2016
450 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Rakkaus