Gummerus

Minna Eväsoja: Melkein geisha

”Japanilainen mies pelkää eniten vaimoa, sitten ukkosta ja kolmanneksi vieraita täti-ihmisiä.”

Minna Eväsojan tuore muistelmateos Melkein geisha avaa hauskalla tavalla Japanin kulttuuria ja tapoja. Eväsoja kävi 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun ja on sen jälkeen opiskellut Japanissa ja asunut siellä useita vuosia. Kirjan kertomukset ovat peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli perinteisiä taidemuotoja ja estetiikkaa Koben yliopistossa.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista päiväkirjamaisista kertomuksista. Käsitellyksi tulevat muun muassa vuodenkierto, arvovaltaisen Sensein johdolla opiskelu, erilaiset naistyypit aina kiltistä tytöstä pelottavaan täti-ihmiseen, sairastaminen Japanissa (flunssa ei ole sairaus), tohvelikulttuuri, teeopinnot, sumo ja järjestetyt avioliitot.

Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa, ja luinkin kirjan melkein yhteen menoon. Melkein geishan mukana pääsee sukeltamaan sisälle vieraaseen kulttuuriin, ja Japanin voi melkein tuntea ympärillään vaikka ei ole siellä koskaan käynyt.

Japanin kulttuurin tuntevana mutta kuitenkin ulkopuolisena Eväsoja on voinut tehdä paljon havaintoja ja viihdyttäviä huomioita. Hän kirjoittaa asioista kauniisti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei säästele kritiikkiäkään silloin kun siihen on aihetta. Monet japanilaiset kummallisuudet herättävät suomalaisesta näkökulmasta lähinnä hilpeyttä.

”Japanissa vallitsee tohvelikulttuuri. Tohveleihin törmää joka paikassa ja niiden käyttöä koskevat tarkat säännöt. – – Astuessa tatamihuoneeseen jätetään tohvelit oven eteen, niin että tohveleiden kantaosa on kynnystä päin. Näin lähtö huoneesta sujuu tyylikkäästi, sillä tohvelit ovat jo valmiiksi menosuuntaan. – – Vessatohveleissa ei kävellä missään muualla kuin vessassa, paitsi ulkomaalainen, joka on unohtanut ne epähuomiossa jalkaansa. – – Keittiössä luonnollisesti käytetään keittiötohveleita.”

Muissa kirjablogeissa on jonkin verran huomauteltu kirjan sirpalemaisuudesta tai havaintojen yleistämisestä kaikkiin japanilaisiin, mutta itse en kokenut sitä häiritseväksi. Melkein geisha ei kuitenkaan ole kaiken kattava tietokirja, vaan yhden ihmisen kokemus maasta.

Melkein geisha pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2016 julkaistu kirja. Lopputuloksena kirjan luettuani haluaisin päästä käymään Japanissa, mutta en todellakaan muuttaisi itse sinne asumaan. :D

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Eväsoja
Melkein geisha
Gummerus 2016
239 sivua

Henna-Kaisa Sivonen: Mummoillen

mummoillen98583”Mummous ei ole sidottu ikään, lastenlasten saamiseen tai edes sukupuoleen, se on mielentila. Nuorikin ihminen voi hakea isoäitien elämäntyylistä inspiraatiota pukeutumiseen, sisustukseen tai ruuanlaittoon. Jos mummous on toinen minäsi, tämä kirjasi on sinua varten!”

Mummoillen-kirjaa on vähän vaikea kuvailla. Kirja on sekoitus lifestyle-opasta, kotoiluinspiraatiota ja mummomuistelmia: nimensä mukaisesti se on henkisen mummon käsikirja. Lisäksi se on täynnä kauniita kuvia. Mummoillen julkaistiin sopivaan aikaan, kun kaikenlainen kotoilu ja leppoistaminen on nykyään pinnalla. Kirjaa saikin odottaa kirjaston varausjonossa aika kauan!

Mummoillen on kattava opas henkiseen mummoiluun nykyajan nuorille ja vähän vanhemmillekin. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa ruoanlaitto ja leivonta, palstaviljely, marjastus, säilöntä, käsityöt villasukista itse tehtyyn pitsiin, mummomaiset harrastukset, kauneus ja tyyli ja liikkuminen niin mummopyörällä kuin potkukelkallakin. Ekologisuus ja säästäväisyys liittyvät vahvasti kaikkiin kirjan neuvoihin, mistä tykkäsin kovasti.

Mielestäni kirjan parasta antia ovat ihmisten kertomukset omista mummoistaan sekä muutaman autenttisen mummon haastattelut, joissa nämä kertoivat elämästään. Valokuvaaja Johanna Karttusen tunnelmalliset kuvat ovat kauniita ja mahdottoman inspiroivia. Kirja ei ota itseään turhan vakavasti, ja käyttää surutta hyväkseen pullantuoksuisen, villasukkia neulovan ja pienessä punaisessa mökissä asuvan mummon stereotypiaa.

Lukemisesta jäi hyvä mieli, ja melkein haluaisin kirjan omaan hyllyyni. Vain viimeisessä luvussa ollut 93-vuotiaan Helvin haastattelu sai vähän apeaksi. Helvi kertoo jääneensä kahdesti leskeksi, ja eläneensä jo 50 vuotta yksin. Nyt ovat jo kaikki ystävät ja vanhin tytär kuolleet ympäriltä. Uloskin pääsee nykyään enää kerran viikosssa. Perusvire haastattelussakin oli silti positiivinen. Kaikki kirjan mummot ovat ylipäätään vahvoja ja paljon kokeneita naisia.

Nyt kirjan luettuani arvostan yhä enemmän omaa mummosuhdettani (kirjasta opittu uudissana), ja tekee mieli alkaa toteuttaa mummoideologiaa myös omassa elämässä. Henkinen mummous, täältä tullaan :D

”Mummoilulle ei ole rajoja. Joku voi ihmetellä, mitä marjastus tai käsitöiden tekeminen tekevät tässä kirjassa, niitähän harrastavat kaikenikäiset. Aivan! Mummoilu on sallittua kaikille.”

Subjektiivinen tuomio: *****

Mummoillen pääsee mukaan Lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jonka nimi on yksi sana.

Henna-Kaisa Sivonen
Mummoillen – henkisen mummon käsikirja
Gummerus 2015
208 sivua

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

aikamatkustajanvaimo

”Clare: On raskasta aina odottaa. Odotan Henryä. Minulla ei ole aavistustakaan, missä hän on. En tiedä, missä kunnossa hän on. On rankkaa olla se, joka jää jälkeen.”

Aikamatkustajan vaimo on tarina Henrystä ja Claresta, pariskunnasta ajan pyörteissä. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä eli matkustaa välillä ajassa tahtomattaan. Clare tapasi aikamatkustavan, 36-vuotiaan Henryn kuusivuotiaana ja vietti tämän kanssa paljon aikaa lapsuudessaan, mutta Henry tutustui Clareen ensi kertaa vasta ollessaan itse parikymppinen.

Kirja seuraa heidän tarinaansa vuosikymmenien kuluessa. Tarina ei etene kronologisesti, vaan välillä ollaan Claren lapsuudessa, yleensä ”normaaliajassa” ja joskus hypähdetään taas tulevaisuuteen. Sekä Clare että Henry toimivat vuorollaan kertojina. Epäkronologisuudesta huolimatta kirjaa on helppo seurata, sillä joka luvun alussa kerrotaan päivämäärä ja kuinka vanhoja Clare ja Henry ovat kohtauksessa; siitä voi päätellä onko kyseessä aikahyppy vai ei.

Aikamatkustus aiheuttaa huvittavia tilanteita ja onnenpotkuja, mutta myös paljon huolta, ikävää ja surua. Ei ole helppoa joutua tahtomattaan pois toisen luota, eikä olla se joka jää aina jälkeen. Kohtaukset eri aikakausilta syventävät henkilöhahmoja ja lisävalottavat tarinaa. Kokonaisuudessaan 650-sivuisesta tarinasta muodostuu tunteikas ja viihdyttävä paketti, josta on vaikea päästää irti. Loppu on nerokas, ja tippa meinaa tulla linssiin.

Törmäsin Aikamatkustajan vaimoon aikoinaan sattumalta, kun mummini lahjoitti sen minulle. Hän ei pitänyt kirjasta, mutta arveli että se saattaisi kiinnostaa minua. Tarina imaisi minut mukaansa melkein saman tien (kun olin muutaman ensimmäisen sivun ajan ihmettelyt kirjan ideaa), ja nykyään se on yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä kaikille romantiikan ja toisaalta myös fantasian ystäville. Enkä ole tässä yksin; kirja kuuluu myös BBC:n kokoamaan 100 merkkiteoksen listaan.

Subjektiivinen tuomio: *****

Audrey Niffenegger
Aikamatkustajan vaimo
Suom. Paula Korhonen
Gummerus 2007
648 sivua