WSOY

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

”Saadakseen minut ymmärtämään, miksi jotkut Afganistanin bacha poshit jatkavat miehen elämäänsä vielä aikuisenakin, toinen sisko esittää retorisen kysymyksen, johon on musertavan selvä vastaus. ’Jos saisitte astua ulos tuosta ovesta miehenä tai joutuisitte jäämään tänne ikuisiksi ajoiksi naisena, kumman valitsisitte?’”

Sain toimittaja Jenny Nordbergin tietokirjan Kabulin tyttöjen salaisuus lahjaksi parin muun pokkarin kanssa. Tartuin tähän ensimmäisenä, koska aihe oli takakannen perusteella kaikkein hätkähdyttävin ja kiinnostavin.

Kirja osoittautuikin kiinnostavaksi, ajatuksia herättäväksi ja myös koskettavaksi. Nordberg kertoo kirjassaan nykyajan afgaanityttöjen ja -naisten tarinoita. Maata hallitsevat miehet, ja naisten elämä on äärimmäisen rajoitettua. Heidän tärkein tehtävänsä on synnyttää poikalapsia, ja tytön syntymää saatetaan jopa surra.

Joskus saatetaankin päätyä erikoiselta kuulostavaan vaihtoehtoon: kasvattaa tytär väliaikaisesti poikana. Nordberg törmäsi ensimmäiseen tällaiseen lapseen sattumalta, ja alkoi selvittää taustoja tarkemmin. Aluksi näitä bacha posheja ei tuntunut löytyvän juuri mistään, eikä heitä ollut virallisesti edes olemassa esimerkiksi kirjallisuudessa. Kaiveltuaan tarpeeksi Nordberg löysi kuitenkin useita eri-ikäisiä naisia, jotka elivät tai olivat eläneet osan elämästään miehinä.

Ilmiö on monitahoinen, eikä sillä ole vain yhtä syytä. Kirja perehdyttää lukijan aiheeseen monelta kannalta ja jättää tilaa myös omille pohdinnoille. Poikana eläminen lapsena antaa monille tytöille voimaannuttavan kokemuksen, kun he saavat riehua, leikkiä ja käyttäytyä siskojaan vapaammin. Perheet välttyvät häpeältä, jos yksi tyttökatraasta esiintyy poikana. Sisaret voivat liikkua vapaammin ulkona ja tehdä asioita ”miespuolisen” seuralaisen kanssa.

Puberteetin kynnyksellä bacha poshit muutetaan takaisin naisiksi, joiden liikkuminen on rajoitettua ja tehtävänä on mennä naimisiin ja alkaa synnyttää lapsia. Monesti se onnistuu ongelmitta, mutta kirjassa tavataan myös teini-ikäinen, joka ei haluakaan olla tyttö ja alistua ahtaaseen naisen muottiin, sekä aikuinen, joka kipuilee nyt naiseutensa kanssa eikä koe sukupuoltaan luontevaksi. Toisaalta esiin tulee myös bacha posheja, jotka eivät koskaan lakanneet elämästä miehinä tai menneet naimisiin.

Kabulin tyttöjen salaisuudessa pohditaan paljon sosiaalista sukupuolta. Tyttöjen ja poikien erilainen kasvatus näyttäytyy käsittämättömänä, kun bacha posheja kohdellaan ensin täysin eri tavoin kuin sisariaan, ja myöhemmin tehdään täyskäännös. Ilmiö on julkinen salaisuus, sillä ”keksitty poika on parempi kuin ei mitään”. Toisaalta se on myös hyvin ymmärrettävä ja jossain määrin looginenkin teko ihmisten elämäntilanteissa. Kirjassa naisten kipeät tarinat tulevat lähelle, ja harva saa onnellisen loppunsa.

Nordberg myös hätkäytti kirjan keskivaiheilla ainakin minut kauhisteluistani, kun afgaanikulttuurin, perhe-elämän ja nuorten tyttöjen aviohaaveiden kuvailun jälkeen mainittiin samaan aikaan televisiosta tulleet prinssi Williamin ja Kate Middletonin häät. Rakeisessa kuvassa näki, kuinka isä luovutti valkoiseen huntuun puetun tyttärensä aviomiehelle muiden hurratessa – ja tästä lähin naisen tärkein tehtävänsä on tuottaa perillinen. Romanttista!

Monella tapaa Kabulin tyttöjen salaisuus toi mieleen Mari Mannisen kirjan Yhden lapsen kansa. Kun suvun turvaamiseksi on tärkeintä saada poikalapsi, ihmiset keksivät mitä epätoivoisimpia keinoja saavuttaakseen tavoitteensa. Molemmat kirjat osoittavat myös, että seuraukset ovat yhtä monitahoiset kuin itse ilmiötkin, ja huonoltakin kuulostavista ratkaisuista voi seurata toivoa ja jotain hyvää.

Kirja pääsee lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

Subjektiivinen tuomio: *****

Jenny Nordberg
Kabulin tyttöjen salaisuus – vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa
Suom. Irmeli Ruuska 
WSOY 2015
363 sivua

Dan Brown: Da Vinci -koodi

”Jacques Saunièren kalvakka ruumis makasi parkettilattialla täsmälleen samassa asennossa kuin valokuvassa. Kun Langdon seisoi sen vieressä siristellen silmiään räikeässä valossa, hän hämmästyi taas muistaessaan, että Saunière oli käyttänyt elämänsä viimeiset hetket tämän kummallisen ruumisasetelman järjestämiseen.”

Olen lukenut Da Vinci -koodin kerran kauan sitten ja katsonut siitä tehdyn leffan. Muistelin että kirja oli varsin vetävä trilleri, ja päätin tarttua teokseen uudestaan. En pettynyt, sillä Da Vinci -koodi oli edelleen viihdyttävä mysteeri viikonlopun ratoksi.

Kirjan päähenkilönä seikkailee uskonnollisen symbologian professori Robert Langdon, joka Pariisin vierailunsa aikana kutsutaan keskellä yötä Louvreen auttamaan murhatapauksen selvittelyssä. Louvren intendentti Jacques Saunière on ammuttu, ja ennen kuolemaansa mies on ehtinyt jättää kuolinpaikalleen salakirjoitetun viestin.

Avukseen Langdon saa kryptologi Sophie Neveun, ja pian hän huomaa olevansa Neveun kanssa pakomatkalla. Saunièren jättämä arvoitus osoittautuu olevan osa paljon suurempaa mysteeriä, joka ulottuu aina parin tuhannen vuoden taakse kristinuskon alkuhämäriin. Miten koodin saa murrettua, ja mitä siitä seuraa?

Mukaan on leivottu aimo annos jännitystä, salaseuroja ja salaliittoja, oikeaa historiaa, myyttejä, Brownin omasta päästään keksimää historiaa sekä oikeita taidehistoriallisia, arkkitehtonisia ja symbologisia yksityiskohtia. Voisi kuvitella että taustatiedon tunkeminen kirjaan tekee siitä takkuavaa, mutta ainakin minun mielenkiintoni pysyi yllä kirjassa kuvatuista Langdonin luennoista huolimatta.

Wikipedian sanoin ”Brownia on arvosteltu epätosien väitteiden esittämisestä kirjassa historiallisesti todellisina”, enkä yhtään ihmettele. Kirja sekoittelee faktaa ja fiktiota iloisesti, ja Brown on punonut niistä loistavan juonen. Välillä rupesin itsekin miettimään, mikä on totta ja mikä tarua. Toisaalta kirja on selkeästi romaani, ja sellaisena se toimii hienosti.

Kirja myös innosti tarkistamaan useammankin faktan ja historiallisen tapahtuman oikean laidan, mikä on trilleriltä aika hyvä aikaansaannos. Kuvitetun laitoksen lukeminen olisi varmaan ollut vieläkin antoisampaa, niin ei olisi tarvinnut googlailla kuvailtuja taideteoksia netistä lukemisen ohessa.

Langdon että Neveu jäävät aika ohuiksi henkilöhahmoiksi, mutta pääpaino onkin juonessa ja historiallisissa aineksissa.  Brownin teksti oli vetävää, eikä tylsiä hetkiä kirjan parissa tullut. Tykkään kaikenlaisista arvoituksista, joten koodin ratkaiseminen ja symbolien selvittäminen kutkuttivat mukavasti älynystyröitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****½

Dan Brown
Da Vinci -koodi
Suom. Pirkko Biström
WSOY 2004
520 sivua

Rämö & Valtari: Unelmahommissa

”Se, että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. – – Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kukapa ei joskus miettisi, miten hienoa olisi elää blogia kirjoittamalla? Salamatkustaja-blogia pitävä, Islannissa asuva Satu Rämö ja Lähiömutsi-bloggaaja Hanne Valtari kertovat kirjassaan, miten ovat luoneet itse omat unelmaduuninsa. Kirja on jakanut blogeissa jonkin verran mielipiteitä, mutta minulle se oli ihanan inspiroivaa ja sopivan kevyttä lukemista kesälle.

Naisten omiin unelmaduuneihin kuuluu esimerkiksi bloggaamista, kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittamista, matkustamista, sometyöskentelyä, tuottajana ja matkanjohtajana toimimista ja kivijalkakaupan pitämistä Islannissa. Omien yritystensä kautta he voivat tehdä sitä, mikä milloinkin kiinnostaa eniten ja mistä joku on valmis maksamaan jotain.

Kirjoittajat myös neuvovat, miten lukija pystyy halutessaan samaan. Kaikkien unelma ei tietenkään ole blogin pitäminen – kirja kehottaakin miettimään, mitä sellaista osaa ja tykkää tehdä, josta joku muu olisi valmis maksamaan. Eikä unelmaduuni synny yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Blogeillaan tienaavat eivät yleensä tarkemmin avaudu työnsä sisällöstä tai siitä, miten sitä rahaa oikeasti tehdään. Oli siis virkistävää lukea konkarien omakohtainen ja avoin kokemus asiasta.

Unelmahommissa ei ole pelkkä haihattelukirja, vaan mukana on myös sopiva annos realistisuutta. Vaikka alussa meinasinkin heittää kirjan seinään kun luin hehkutusta rennosta työpäivästä Balin paratiisirannalla, käsittelyyn pääsevät myös vähemmän ihanat käytännön asiat. Blogi ei ala tuottamaan rahaa tuosta vaan, vaan vaatii ensin satoja tunteja työtä. Lifestylebloggaja on tavallaan aina töissä. Ja unelmatyötäänkin tekevä ihminen voi uupua, kun paahtaa menemään liian innokaasti ja asioita kasautuu liikaa.

Pyysin kirjasta arvostelukappaleen kun ystäväni vinkkasi siitä – hän arvasi ihan oikein, että kirja vetosi myös meikäläiseen. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoittajiin, kun itseänikin kiinnostaa vähän kaikki, enkä haluaisi tehdä työkseni pelkästään yhtä asiaa. Ja olisihan se nyt hienoa, jos pystyisi rahoittamaan maailmanympärimatkan kirjoittamalla matkajuttuja ja blogia. Mutta kirjoittajien sanoin – kaikkea ei tarvitse tehdä nyt, kyllä sitä vielä ehtii.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjassa on monta kertojaa.

Subjektiivinen tuomio: *****

Satu Rämö ja Hanne Valtari
Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät
WSOY 2017
351 sivua