WSOY

Toiviainen & Salmi: 12 tarinaa kirjoittamisesta

”Ei kirjoittaminen työnä ole sen ihmeellisempää kuin työ pankissa tai myyntitykkinä. Tämän asian sisäistäminen on mageimpia asioita itsetunnon kannalta. Kun pääsee siihen pisteeseen, ettei mieti vain inspiraatiota, vaan asiat tehdään, oli sitä inspiraatiota tai ei, tulee voittajafiilis. Että ei huvittanut tehdä ollenkaan, mutta tehtiinpä hyvä juttu silti. Se on ammattitaitoa.”

Työkseen kirjoittavia on monenlaisia, ja perinteinen kirjailija on vain yksi duuni muiden joukossa. Mikko Toiviaisen ja Ronja Salmen 12 tarinaa kirjoittamisesta -kirjaan on nimensä mukaisesti koottu kahdentoista erilaisen kirjoittajan haastattelut. Mukana on monia sellaisiakin, joita ei heti mieltäisi nimenomaan kirjoittajiksi: rap-artisti, kansanedustaja, standup-koomikko, sketsiryhmä Justimusfilms ja luova johtaja.

Tarinoiden laaja skaala on virkistävää, ja osa teksteistä nousee heti esiin kiinnostavampina kuin toiset. Emmi Itärannan haastattelu oli ehkä kaikkein mielenkiintoisin. Olisin mielelläni lukenut enemmän nimenomaan kirjailijoiden työstä ja työtavoista, mutta ymmärrän haastateltavien valinnan tällä tavalla.

Vaikka kaikki haastattelut onkin tehty hieman eri tyylillä, teksti on sujuvaa luettavaa ja tarjoaa kiinnostavan katsauksen kirjoittamisen maailmaan, jossa mystinen inspiraatio ei loppujen lopuksi näyttele kovin suurta osaa. Kolme kahdestatoista haastateltavasta mainitsee nimenomaan tylsyyden luovuuden lähteenä, mikä on kiinnostava pointti. Vielä kun pystyisi käyttämään omankin tylsyyden luovasti hyväksi! Lopussa on myös hyvä kokoelma kirjoittamisvinkkejä.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Haluaisit olla kirjan päähenkilö. Tässä tapauksessa siis työkseen kirjoittava ihminen. 

Subjektiivinen tuomio: ****

Mikko Toiviainen & Ronja Salmi
12 tarinaa kirjoittamisesta
WSOY 2017
221 sivua

Dan Brown: Alku

”’Saavun tapaamaan teitä siksi, että olen tehnyt tieteellisen löydön, joka uskoakseni hätkähdyttää teitä’, Kirsch aloitti. ’Olen pyrkinyt löytööni jo monta vuotta ja toivonut saavani vastauksen kahteen inhimillisen kokemusmaailman perustavimpaan kysymykseen. Kun olen ne nyt saanut, lähestyin nimenomaan teitä siksi, että uskon tämän tiedon vaikuttavan maailman uskovaisiin merkittävällä tavalla. On hyvinkin mahdollista, että se aiheuttaa järistyksen, jota voisin kenties kuvailla vain mullistavaksi. Tieto, jonka aion paljastaa teille, on tällä hetkellä koko maailmassa vain minun hallussani.’”

Alkukevät on vierähtänyt suht kuivasti kotimaisten klassikoiden parissa, joten siihen väliin oli mukavaa saada jotain täysin erilaista. Olen lukenut Dan Brownilta aikaisemmin vain Da Vinci -koodin. Onneksi tietämättömyys symbologian professori Robert Langdonin aikaisemmista seikkailuista ei haittaa, vaan kaikki teokset ovat itsenäisiä.

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, pääosin Bilbaoon ja Barcelonaan. Nelikymppinen suuruudenhullu miljardööri Edmond Kirsch aikoo paljastaa tutkimuksensa tulokset, vastaukset kahteen suurimpaan kysymykseemme: Mistä me tulemme? Minne me olemme menossa? Sitä varten Kirsch on järjestänyt kutsuvierastilaisuuden Guggenheim-museoon, jonne Robert Langdon saapuu myös vieraana. Ilta menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, ja Langdon huomaa taas olevansa pakomatkalla – toki tälläkin kertaa kauniin ja älykkään naisen kanssa. Robertin ja Guggenheim-museon johtajan Ambra Vidalin täytyy yhdessä selvittää salasana Edmondin tiedostoihin.

Brown rakentaa vahvasti jännitystä heti alusta saakka. Kirja on jatkuvasti juuri paljastamaisillaan Edmondin suuret vastaukset, mutta lukija saa lopulta odottaa aika kauan ennen kuin salaisuus paljastuu. Kaiken hypetyksen jälkeen olin hieman pettynyt Edmondin teoriaan, se ei ollut niin kekseliäs kuin odotin. Brown on kuitenkin jälleen punonut mielenkiintoisen jännärin. Keskeisenä teemana on uskonnon ja tieteen suhde. Tarvitaanko uskontoja, kun tiede hallitsee? Plussaa kirjalle siitä, ettei sen esittämä näkemys ole täysin mustavalkoinen.

Verrattuna Da Vinci -koodiin Langdon pääsee käyttämään paljon vähemmän symbologian taitojaan, mikä on vähän harmi. Nyt hänen paikallaan olisi voinut olla aika lailla kuka tahansa kulttuuria harrastava perusjamppa. Arkkitehtuuriset ja taiteeseen liittyvät yksityiskohdat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, ja nyt minulla on matkakuume näkemään Bilbaon Guggenheim ja Sagrada Familia livenä. Kirja on taattua Dan Brown -laatua, eli teksti vetää mukanaan ja soljuu sujuvasti. Tarina sisältää mukavasti koukkuja ja eksyttää lukijaa tehokkaasti. Paras ja monipuolisin henkilöhahmo on ehdottomasti Edmondin luoma sympaattinen tekoäly Winston.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.

Subjektiivinen tuomio: ****

Dan Brown
Alku
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
WSOY 2017
463 sivua

Minna Canth: Työmiehen vaimo

”JOHANNA: Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä Jumala, mitä nyt teen?
LEENA-KAISA: Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään heikkouttasi, muistaen, että hän on vahvemmalla luonnolla ja suuremmalla viisaudella varustettu.
RISTO: Kyllä, – kyllä minä sen muistan. Ja että minun tulee vaimoa parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa sanotaan. Enkä minä turhista vihaa pidä, vaan olen myöskin valmis antamaan Johannalle anteeksi.
LAURA: Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta tästä.”

Yksi Minna Canthin tunnetuimmista teoksista, näytelmä Työmiehen vaimo (1885), jatkaa suomalaisten klassikkojen kevättä täällä blogissa. Tämänkin kirjan luin osana kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssia. Aiemmat teokset ovat olleet enemmän tai vähemmän pakkopullaa, mutta tästä voin sanoa että luin näytelmän innoissani loppuun. Innoissani ja suutuksissani, koska kirja on hyvä mutta tarina on karsea.

Kirja kertoo työmies Ristosta ja tämän vaimosta Johannasta, ja alkaa kohtauksella näiden häistä. Häihin ilmaantuu mustalaistyttö Kerttu, jota kutsutaan Homsantuuksi. Hän paljastaa, että Risto on aiemmin tarjonnut hänelle sormusta mutta pettänyt sitten. Johanna kauhistuu, ja on jo lähtemässä häistään, mutta muut naiset painostavat hänet jäämään. Risto kehuskelee Johannan 600 markan omaisuudella, jonka hän on ottanut hallintaansa.

Toisessa kohtauksessa on kulunut vuosi: Johanna on markkinoilla etsimässä ruokaa itselleen ja lapselleen. Risto on juonut koko perheen omaisuuden, ja kiristää vielä Johannan ompelutöilläkin tienaamat rahat. Traaginen tarina kulkee tästä vain kurjempaan suuntaan. Johannan rinnalle päähenkilöksi nousee myös Homsantuu, joka toisaalta löytää kadoksissa olleita sukulaisiaan mutta joutuu taas Riston pauloihin. Tarina päättyy kurjasti, ja kaikki onnistutaan vierittämään naisten syyksi.

Canth käsittelee hienolla tavalla 1800-luvun lopun yhteiskunnan vallitsevia oloja ja sukupuolten epätasa-arvoa. Kiinnostavaa on, että miesten ylivallan lisäksi myös naiset käyttävät näytelmässä valtaa toisiaan kohtaan. He painostavat Johannaa jäämään avioliittoonsa, paheksuvat Homsantuusta sekä syyllistävät Johannaa Riston juomisesta. Johanna nielee tämän mukisematta ja alkaa itsekin syyttää itseään. Minna Canth haluaa selvästi näyttää, että tasa-arvoa ei saavuteta ennen kuin naiset todella yhdistävät voimansa ja osoittavat solidaarisuutta toisiaan kohtaan.

Suosittelen tutustumaan näytelmään jo ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Dialogi on sujuvaa ja reilut sata sivua lukee muutamassa tunnissa. WSOY:n vuoden 2017 juhlapainoksessa on myös Minna Maijalan kirjoittamat jälkisanat, joissa on mielenkiintoista pohdintaa teoksesta. Teos on varmasti ollut omana aikanaan silmiä avaava, mutta se toimii edelleen ja saa pohtimaan yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta. Onneksi naisten asema on muuttunut reilussa sadassa vuodessa paljon parempaan suuntaan – omalta osaltaan myös Minna Canthin ansiosta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Canth
Työmiehen vaimo
WSOY 2017
151 sivua

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää 19.3.! Katso Yle Areenasta video Minna Canth kahdessa minuutissa.