”Näin [pihattosikalassa] tuotettu liha maksaa hieman tavallista enemmän, mutta niin sen kuuluukin maksaa! Onko meidän pakko syödä aina vain enemmän lihaa ja vaatia, että se ei saisi edes maksaa mitään? Pidän irvokkaana ajatusta, että eläinten pitäisi rypeä omassa sonnassaan ja elää kurjuudessa vain siksi, että kuluttaja säästäisi pari euroa. Jos vaatii halpaa lihaa, ummistaa silmänsä eläinten oloilta.”
Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä oli silmiä avaava lukukokemus. Koska olin lukenut jo kirjan Eläinten syömisestä, en järkyttynyt tästä enää niin suuresti, mutta mielessä kyllä heräsi moninaisia ajatuksia.
Lappalainen kuvaa kirjassaan suomalaista lihantuotantoa juuri niin kuin takakansitekstissä luvataankin: kaunistelematta mutta myös kauhistelematta. Faktaat lyödään pöytään, asioita pohditaan monelta kantilta, parannusehdotuksia esitetään. Kirjassa on omat luvut munijakanoille, broilerille, naudalle ja sioille.
Päällimmäiseksi kirjasta jää mieleen ajatus, että Suomen eläintentuotanto on loppujen lopuksi todella säädeltyä verrattuna muihin maihin – kotimainen liha on joka tapauksessa parempi valinta kuin ulkomainen. Toisaalta vaihtelua tuottajien välillä esiintyy paljon: parhaat tavalliset tilat voivat olla parempia kuin huonoimmat luomutilat. Parannettavaa on paljon. Kuluttaja ei voi mitenkään tietää, millaiselta tilalta hänen ostamansa liha tulee.
Pystyn monessa kohtaa samastumaan Lappalaiseen: hänkin on lihansyöjä, mutta eläinten tuotanto-olot vaivaavat. Toisaalta hän kokee tarpeettomaksi maksaa luomulihasta superkorkeaa hintaa vain sen takia että eläimet syövät kallista luomurehua – miksei kehitetä muita laatumerkkejä, kuten ”vapaan naudan lihaa” tai ”vapaan lehmän maitoa”? Minullekin eläinten kohtelu ja pitopaikka merkitsevät paljon enemmän kuin sen mahdollinen luomuruokavalio. Toisaalta tällä hetkellä luomuliha on ainoa vaihtoehto, joka takaa paremman eläinten kohtelun.
Kirjassa on paljon kiinnostavia huomioita, joista seuraavassa pari esimerkkiä.
- Lemmikit ja tuotantoeläimet asetetaan ristiriitaiseen asemaan, suhtaudumme koiraan aivan eri tavalla kuin sikaan.
- Olen aina ajatellut, että lattiakanalan munat ovat ehdottomasti parempia kuin häkkikanalasta tulevat. Lappalainen ottaa kuitenkin esille sen, että kanat stressaantuvat valtavissa laumoissa, joita lattiakanaloissa pidetään, kun taas yhdessä häkissä kanoja on vain pieni ryhmä. Valinnat eivät todellakaan ole helppoja.
- Vaikka kaupassa voisikin valita haluamansa lihatuotteen, ravintolassa se muuttuu jo melkein mahdottomaksi. Esimerkiksi broileria tuodaan ravintoloihin paljon Thaimaasta ja Brasiliasta.
- Luomulihan kyseenalainen kriteeri, homeopatia eläinten hoitomuotona. Lappalainen pitää tätä luomutuotannon suurimpana uskottavuusongelmana, ja olen siinä ihan samaa mieltä.
- Tuomiot eläinsuojelurikoksista Suomessa. Kirjassa esitellään tapaus, jossa eräällä tilalla navetassa oli lantaa niin paljon, että lehmien utareet uivat siinä. Vettä ei ollut tarpeeksi, ja lehmät joivat virtsaista nestettä lattialta. Tätä oli jatkunut jo useita vuosia. Tuomio: 240 € sakkoa, ei eläintenpitokieltoa, koska tilalliset vetosivat siihen että bisnekset menee jos lehmät otetaan pois.
- Lihatuotteiden mainonnan antaman mielikuvan valtava ero tuotantoeläinten todellisiin olosuhteisiin, eli harhaan johtava mainonta.
Jos miettii lihantuotantoa kokonaisuudessaan, paras vaihtoehto tällä hetkellä lienee vähentää lihansyöntiä sekä ostaa lihaa ja kananmunia mahdollisuuksien mukaan suoraan sellaisilta tuottajilta, jotka kohtelevat eläimiään hyvin.
Syötäväksi kasvatetut on Tieto-Finlandiansa ansainnut! Se antoi paljon ajattelemisen aihetta – kannattaa lukea ihan vaikka vain yleissivistyksen vuoksi.
Subjektiivinen tuomio: ****½
Elina Lappalainen
Syötäväksi kasvatetut
Atena 2012
327 sivua
”’Miten päiväsi on sujunut?’ Hermux kysyi. ’Minun päiväni oli sangen kummallinen, sen voin sanoa! Ainakin tähän asti. On ihanaa olla taas kotona.’ Hän aukaisi purkin, jossa oli kuivattuja kirvoja, ja ravisti niitä kourallisen Terflen ruokakulhoon. Leppäkerttu hyppäsi häkin lattialle ja alkoi syödä ahnaasti.” 
”Oli ollut se ikävä aika kuukaudesta, jolloin talon kaikki yhdeksän naista olivat olleet tavallista äksympiä, kömpelöitä, kyynelehtiviä ja vuotaneet sen jälkeen. Kuukautissiteet likosivat nyt erillisessä paljussa, joka lemahti kiusallisesti teurastamolta; ne pestäisiin viimeiseksi.”