Hugh Howey: Hiekka

hiekkaPalmer nyökäytti tervehdykseksi ja vastaukseksi. Hänellä oli hyvä olo. Hän oli valmis sukeltamaan syvälle. Hän tarkisti kaksi isoa ilmasäiliötä, jotka oli kiinnitetty selkätelineeseen ja hengitti nopeasti syvään useamman kerran, valmisti keuhkojaan koitokseen.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Mainion Siilon saagan jälkeen (vaikka viimeinen osa onkin vielä lukematta) odotin Hugh Howeyn uudelta teokselta Hiekka paljon. Howey onkin luonut taas kiehtovan dystopian: tällä kertaa vanha maailma on peittynyt satojen metrien korkuisen hiekkakerroksen alle. Suuri osa ihmisistä on köyhää ja asuu slummeissa. Hiekkaa on jatkuvasti kannettava pois, jotta se ei hautaisi kaikkea alleen.

Kirjan päähenkilöitä ovat yhden perheen jäsenet: sisarukset Victoria, Palmer, Conner ja Rob. Vic ja Palmer ovat hiekkasukeltajia, jotka kykenevät erityisten pukujen avulla liikuttamaan hiekkaa ympärillään ja sukeltamaan siihen samoin kuin veteen. Heidän tehtävänään on etsiä aarteita ja käyttökelpoista tavaraa hiekkaan hautautuneista kaupungeista. Vic pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin kukaan muu.

Tarinan alkaessa kaikki sisarukset ovat tahoillaan: Palmer on pestattu sukelluskeikalle keskelle aavikkoa, tavoitteenaan löytää tarunhohtoinen Danvarin kaupunki. Vic asuu kaukana toisessa kaupungissa. Conner ja Rob valmistautuvat jokavuotiseen telttaretkeen autiomaan reunalle, muistellakseen isää joka jätti perheensä 12 vuotta sitten. Tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, kun Palmer todella löytää kadonneen kaupungin ja toisaalla Connerin ja Robin retken keskeyttää odottamaton vieras autiomaasta.

Howey kuvaa kirjassaan hiekkaa todella elävästi, ja monet ovatkin sanoneet tuntevansa suorastaan kuinka se rouskuu hampaissa. Kirjan henkilöt käyttävät hiekalle useita erilaisia nimiä, jotka on selitetty alaviitteissä. Erityisesti hiekkasukellus on kiinnostava konsepti, ja sukelluskuvauksia lukiessaan sitä melkein tuntee itsekin olevansa hiekan sisällä.

Kirjaa tulee pakostakin verrattua Siiloon, eikä Hiekan dystopinen maailma ole aivan yhtä mielenkiintoinen. Pääosassa ovat henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa, eikä ympäröivää yhteiskuntaa kuvailla mitenkään erityisesti. Lähinnä joka paikassa on vain hiekkaa. Howey pääsee kuitenkin yllättämään taas muutamalla odottamattomalla juonenkäänteellä, ja hieman junnaavan alun jälkeen kirja pitää otteessaan. Koin mukavan oivalluksen tunteen, kun tunnistin kirjassa kuvatut vanhan maailman tapahtumapaikat, joita kirjan hahmot kutsuvat eri nimillä.

Loppuratkaisu kuitattiin varsin nopeasti ja siitä tuli hieman hätäinen fiilis. Vaikka perheen isän olinpaikka paljastuu kirjan edetessä, siitä tai kirjan ”pahisten” motiiveista ei sen jälkeen selviä paljoakaan. Pääpainona ovat perheen sisäiset ihmissuhteet ja se, löytävätkö lapset yhteyden toisiinsa ja äitiinsä uudelleen. Tarina toimii kuitenkin hyvin sellaisenaankin, ja saa minulta vähän vajaa neljä tähteä sujuvasta lukukokemuksesta.

Subjektiivinen tuomio: ****-

Hugh Howey
Hiekka
Suom. Einari Aaltonen

Like 2016
352 sivua

Giulia Enders: Suoliston salaisuus

suoliston-salaisuusOhutsuoli kiemurtelee seitsemän metrin pituudeltaan päämäärättömästi edestakaisin oikealta vasemmalle, kunnes muuttuu lopulta paksusuoleksi. Siinä taas roikkuu näennäisesti tarpeeton umpisuoli, joka ei kai muuta osaa kuin tulehtua. Lisäksi paksusuolessa on selkeitä pullistumia. Se näyttää siltä kuin se yrittäisi matkia helminauhaa mutta epäonnistuisi surkeasti. Kaukaa katsottuna maha-suolikanava on ruma, epäkiinnostava, epäsymmetrinen letku.

Harvoin tulee luettua tietokirjaa, joka samaan aikaan on järeä tietopaketti ja naurattaa ääneen. Giulia Endersin teos Suoliston salaisuus on kuitenkin sellainen. Vuonna 1990 syntynyt saksalainen tutkija ponnahti julkisuuteen pidettyään suolistoaiheisen esitelmän, josta tuli Youtube-hitti. Nyt hän valmistelee Saksassa väitöskirjaansa, ja kirjoittaa suurelle yleisölle hykerryttävän hauskaa tekstiä suolistosta ja mikrobeista. Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, mutta ilmeisesti mistä tahansa aiheesta saa kirjoitettua kiinnostavaa tekstiä, kun osaa tehdä sen oikein.

Heti kun ensimmäiset pikkumuruset ovat saapuneet ohutsuoleen, alkaa varsinainen ruoansulatus. Monenkirjava kakkumössö häviää matkallaan tämän putken läpi lähes täysin sen seinämiin, vähän niin kuin Harry Potter laiturilla 9¾. Ohutsuoli tarttuu kakkuun päättäväisesti.”

Kirjan alkuosa keskittyy ruoansulatuselimistön rakenteeseen sekä erilaisiin allergioihin ja intoleransseihin. Sitten Enders käy suoliston toiminnan ja ruoansulatuksen huolellisesti läpi aina ruoan näkemisestä ja sen nielemisestä kakkaamiseen. Omat alalukunsa saavat myös ummetus ja oksentaminen. Oksentaminenkin on niin monimutkainen prosessi, että Enders kuvaa sitä suorastaan mestarisuoritukseksi. Kolmannessa osiossa päästään Endersin erikoisalaan eli mikrobeihin. Kirjassa kuvataan suolistoflooraa yleisesti ja hyviä ja pahoja bakteereja erikseen, sekä pohditaan niiden merkitystä ihmisen terveyteen.

Jos emme todellakaan ole onnistuneet kypsentämään kana-ateriaa riittävästi, syömme kanan lihassolujen lisäksi pari salmonellasolua. Näitä yksisoluisia pitää olla kymmenestätuhannesta miljoonaan, jotta meidät saatettaisiin taistelukyvyttömiksi. Miljoonan salmonellabakteerin joukko vastaa kooltaan suolakiteen viidesosaa. Miten niin pieni armeija pystyy lähettämään vessanpytylle ihmisen, joka vastaa valtavan suurta 600 miljoonan suolakiteen kolonnaa? Se on sama kuin yksi yksittäinen Obaman hius hallitsisi kaikkia amerikkalaisia.

Opin kirjasta muun muassa:

  • Että suolisto on mahdottoman monimutkainen ja hienosyinen järjestelmä, jota pitäisi arvostaa enemmän
  • Miksi oliiviöljy on oikeasti parempaa rasvaa kuin se mitä saa McDonald’sin purilaisista
  • Miksi ruoan jälkeen tekee mieli jälkkäriä
  • Miten bakteerit voivat vaikuttaa lihomiseen
  • Miksi on tärkeää, ettei yritetä jatkuvasti desinfioida kaikkia bakteereja pois
  • Mitä ovat probiootit ja prebiootit ja miksi niitä on jugurteissa
  • Miksi antibioottien liiallinen syöminen on aika hasardia hommaa
  • Miksi kreivi Draculalla oli todennäköisesti geneettinen häiriö

Sekä paljon muuta enemmän ja vähemmän tärkeää! Suoliston salaisuus tarjoaa tuhdin tietopaketin ihmisruumiista taatusti mielenkiintoisemmassa muodossa kuin koulun biologian kirjat. Erityismaininnan saa kirjan tyyliin sopiva hupaisa kuvitus, jonka on tehnyt Giulian sisko Jill Enders.

Subjektiivinen tuomio: *****

Giulia Enders
Suoliston salaisuus – kaikki kehomme keskeisestä elimestä
Suom. Elina Lustig

Otava 2015
303 sivua

Esimakua saa Giulia Endersin palkitusta esitelmästä: (saksankielinen, tekstit englanniksi)

Timo Leppänen: Merkilliset nimet

merkillisetnimetMoni automerkki on saanut nimensä perustajansa mukaan. Esimerkiksi Enzo Ferrari, André-Gustave Citroën, Walter P. Chrysler, Henry Ford, Ferdinand Porsche, Adam Opel ja Soichiro Honda nimesivät yrityksensä ja autonsa sukunimiensä mukaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Merkilliset nimet on tietokirja, joka kertoo tarinat monien suomalaisten ja ulkomaisten yritysten tai tuotteiden nimien taustalla. Kävin alun perin kommentoimassa erään toisen kirjablogin arviota kirjasta, ja SKS:ltä otettiin yhteyttä haluaisinko kirjan luettavaksi. Mikä ettei!

Monien nimien tarinat ovat tuttuja: Google tulee googolista (luku jossa on ykkönen ja sata nollaa), IKEA ja ABBA perustajiensa nimikirjaimista, ABLOY Ab Lukko Oy:stä. Kirja on kuitenkin täynnä myös tuntemattomampia nimitarinoita. Miten syntyivät Marimekko, Lumene tai Prisma?

Jotkut tavaramerkit yleistyivät kuvaamaan koko tuoteryhmää – olet varmaan kuullut esimerkiksi Monosta, Moposta tai Kännykästä. Frisbeekin on oikeastaan rekisteröity tuotemerkki, vaikka sanaa viljellään aika vapaasti milloin missäkin. Erityisen tarkasti kirjassa kuvataan surullisenkuuluisa Postin muuttuminen Itellaksi ja taas takaisin Postiksi.

Kun tarinoita lukee ison läjän peräkkäin, niissä alkaa huomata kaavamaisuutta. Useimmat yritysten nimet on saatu omistajien nimistä, toimialaan liittyviä sanoja yhdistelemällä tai yllättävän usein myös nimikilpailuista, joiden voittaja on saanut esimerkiksi maailmanympärimatkan.

Hauskin tarina on ehkä ABC-huoltoasemaketjulla: kun ei keksitty muutakaan, aseman luonnoksiin laitettiin logoksi kirjamet ABC. Ja sehän siitä sitten tuli. Applen tapauksessa yrityksen nimi tarkoittaa tietenkin omenaa, mutta enpäs tiennyt että myös Macintosh-tietokone (myöhemmin Mac) nimettiin omenalajikkeen mukaan. Enkä ole koskaan varsinaisesti tajunnut että Microsoft tulee sanoista microcomputer ja software.

Merkilliset nimet on helppolukuinen ja viihdyttävä tietokirja, johon on varmasti tehty valtava määrä taustatyötä. Jokainen nimi on oma lyhyt lukunsa, joten 400 sivua on nopeasti luettu. Nyt voikin sitten alkaa päteä valtavalla määrällä knoppitietoa aina tilaisuuden tullen. Nimitarinoiden lisäksi kirja tarjoilee myös aimo annoksen kotimaista yrityshistoriaa.

Subjektiivinen tuomio: **** 

Timo Leppänen
Merkilliset nimet – tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2016
432 sivua