Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Minun mielestäni yhden lapsen politiikka oli julma ja turha: Se leikkasi syntyvyyttä huonommin kuin aiemmat kampanjat, mutta rikkoi raa’asti kansalaisten oikeutta päättää ruumiistaan ja lisääntymisestään. Sen hyödyt eivät mitenkään kumoa sen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä.
Kiinalaiset ovat eri mieltä.

Sain Yhden lapsen kansan luettavaksi reissulla vanhempien luokse, koska jostain syystä Lohjan kirjastosta saa varattua helposti mitä vain milloin vain. Helmet-kirjastossa kirjasta on tällä hetkellä 747 varausta.

Toimittaja Mari Manninen on asunut useita vuosia Kiinassa ja kirjoittanut Kiina-aiheisia juttuja suomalaisiin lehtiin. Kirjaansa varten hän keräsi kymmenen perheen tarinat yhteen. Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016.

Ihmisten tarinoiden kautta käsitellään Kiinan yhden lapsen politiikkaa kattavasti eri puolilta. Ensimmäisen lapsen jälkeen syntyneet saattoivat jäädä ”mustiksi lapsiksi”, jos he eivät saaneet hukouta eli asuinpaikkatodistusta. Ilman sitä ei pääse yliopistoon, töihin, naimisiin tai – käsittämätöntä kyllä – edes junaan.

Ainokaiset lapset saattavat olla hemmoteltuja pikkukeisareita, mutta toisaalta myös uupuneita nuoria, joiden harteille kasautuvat paineet menestymisestä sekä kahdesta vanhemmasta ja neljästä isovanhemmasta huolehtiminen. Yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta aihe tulee lähelle ja liikuttaa.

Abortoidut vauvat, hylätyt tyttölapset, vaimottomat miehet, vietnamilaiset ostovaimot… Manninen käsittelee aihettaan monelta kulmalta. Monet naiset joutuivat pakkoaborttien uhriksi – aborttiin painostaminen oli normaalia, mutta naiset saatettiin myös hakea väkivalloin kotoa toimenpidettä varten. Kylissä oli vauvakiintiöt, ja vauvaa piti anoa kirjallisesti kauan ennen kuin saattoi alkaa edes yrittää lapsentekoa. Vauva-arpajaisista lukiessani mietin hetken, luenko tässä nyt dystopiakuvausta Siilosta vai ihan oikeaa lähihistoriaa.

Manninen osoittaa myös, että länsimaisen median antama kuva Kiinasta ja yhden lapsen politiikasta on usein yksipuolinen. Yllättäen suurin osa haastatelluista on sitä mieltä, että yhden lapsen politiikka oli Kiinalle tarpeen väestönkasvun hillitsemiseksi, vaikka keinot saattoivatkin olla vääriä. Löytyypä jopa yksi väestöryhmä, jota politiikka on hyödyntänyt. Kaupungissa asuvat ainoat tyttäret saivat mahdollisuuden kouluttautua ja edetä elämässään pitkälle, sillä mikäli heillä olisi ollut veljiä, tyttöjen koulutukseen ei olisi todennäköisesti panostettu.

Pienestä toistosta huolimatta Yhden lapsen kansa on sujuvaa lukemista, ja ahmin sen viikonlopun aikana. Kirja ei ole aiheensa puolesta mukavaa luettavaa, mutta ehdottoman kiinnostava ja tärkeä teos. Finlandia-palkintonsa ansainnut siis. Kirjabloggaajat äänestivät Mannisen kirjan myös vuoden 2016 parhaaksi teokseksi Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Yhden lapsen kansa pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

Subjektiivinen tuomio: *****

Mari Manninen
Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
205 sivua
Atena 2016

Jaa postaus:

11 kommenttia artikkeliin ”Mari Manninen: Yhden lapsen kansa”

  1. Pienen paikkakunnan etuja että saa kirjat kirjastosta nopeasti. Onneksi nykyään varaaminen on maksutonta, aiemmin jäi monesti varaamatta.

    Vastaa
    • Samaa mieltä!
      Verrattuna pieniin kirjastoihin Helmetissä on tietty monta kappaletta kirjoista (tästä yli 200), mutta kyllä suosittujen kirjojen kanssa saa varautua puolen vuoden varausjonoon.

      Vastaa
  2. Ja taas tuli kirjastoon asiaa! Kävin jo netissä tarkistamassa ja tästä ei ollut kuin yksi varaus. Nyt toinen varaus on sitten minulla. Kuukauden päästä pääsee jo lukemaan:)

    Vastaa
  3. Tää on itellänikin luettavana tällä hetkellä! Ihan älyttömän kiinnostavaa ja karua luettavaa. Ja kiitti vinkistä, en edes tajunnut tämän menevän tuohon kohtaan Helmet-lukuhaasteessa! Olenkin tuskaillut mitä luen kyseiseen kohtaan :D

    Vastaa
  4. No jo oli tiukka luettava. Paikka paikoin piti itkua vääntää, vaikka se ei liene miehelle sopivaa. Vaikka tuosta yhden lapsen politiikasta on tiennyt ja kuullut, mutta ensi kertaa se tuli tämän kirjan kautta niin lähelle… ihan iholle.
    Voi voi meitä ihmisiä!

    Vastaa

Jätä kommentti