Anna-Liisa Haavikko: Kaari

Kaari Utrio kysyi Avun haastattelussa, kuka jaksoi lukea työpäivän ja kodinhoidon jälkeen laveaa vaativaa taideromaania. Hänestä oli itsestään selvää paeta lukemalla toisenlaiseen maailmaan. Kaari Utriota loukkasi kritiikin kohdistuminen hänen lukijoihinsa, viihdettä lukeviin naisiin, joita kritiikeissä ja kolumneissa mitätöitiin.”

Kaari Utrio kuuluu niihin harvoihin suomalaisiin kirjailijoihin, jotka ovat pystyneet elättämään itsensä kirjoillaan. Silti hänen teoksiaan vähäteltiin monta vuosikymmentä, olivathan ne pelkkää viihdettä naisille. Laajan romaanituotannon lisäksi hän on kirjoittanut myös tietokirjoja. Naisen historiasta kertova Eevan tyttäret nousi aikoinaan epäilyistä huolimatta huimaksi myyntimenestykseksi.

Koska viihdekirjallisuutta ei ajateltu vielä omana genrenään, alussa Utrion historiallisia romaaneja vertailtiin taideproosaan ja kutsuttiin ”rouvaspornoksi”. Kirjailijan mielipiteitä ei osattu erottaa hänen kirjoittamastaan fiktiosta ja kriitikot paheksuivat muun muassa sitä, että kirjat auttoivat naisia pakenemaan todellisuutta. Yllätyin, kuinka usein Utrio myös vastaili kärkkäästi kritiikkeihin ja puolusti itseään julkisesti!

’Eivätkö jännityskirjat ole pakoa todellisuudesta?’ kysyi Kaari Utrio ja ihmetteli: ’Kun presidentti John F. Kennedy sanoi lukevansa Ian Flemingin James Bondia, tuli suorastaan intelligenssin osoitukseksi tietää kaikki tästä seksin ja sadismin sankarista.’

Anna-Liisa Haavikko on tehnyt huikean työn keräämällä Utrion tähänastisen elämän, teot ja kannanotot yksiin kansiin. Utrio on toki siitä hyvä kohde elämäkerturille, että hänen elämänsä on hyvin dokumentoitua. Hänellä on tallessa jopa kaikki lähetetyt kirjeet, jotka hän on kirjoittanut ennen tietokoneaikaa kalkkeeripaperin läpi.

Vuosikymmen kerrallaan etenevä kirja on paitsi elämäkerta, myös kiinnostava katsaus kotimaisen viihdekirjallisuuden historiaan ja kirjailijantyön arkeen. Erityisen mielenkiintoista oli lukea kirjojen vaatimasta taustatyöstä ja Utrion järjestelmällisestä kirjoitusprosessista. Alun perin hän päätti kirjoittaa romaanin välityönä puhtaasti taloudellisista syistä, mikä on harvemmin nykyään lähtökohtana. Hauskaa oli myös huomata, miten hän myöhemmin suhtautui uransa alkuvaiheen teoksiin ja päätyi hieman korjailemaan niitä. Varhaistuotantoonsa Utrio on tyytyväinen vasta viidennestä teoksesta alkaen.

Olipas kaiken kaikkiaan inspiroiva elämäkerta! Olen lukenut vasta yhden Utrion kirjan (Ruma kreivitär) joka oli ihan mukiinmenevä, mutta tämän luettuani olen fani. Lukujonoon meni ainakin 1000-luvulle sijoittuva suurteos Vaskilintu. Utrio on lopettanut kirjailijan uransa, mutta jatkaa nykyään kirjoittelua Facebookissa. Kannattaa vilkaista myös haastattelu Yle Areenasta, jossa käytiin tiivistetysti läpi monia samoja teemoja kuin tässä kirjassa.

Tämä postaus on osa Kirjasähkökäyrä-blogin lukuhaastetta, jossa juhlitaan Kaari Utrion 80-vuotissyntymäpäivää 28. heinäkuuta 2022. Lukujonossa onnittelee!

Lukukokemus: *****

Anna-Liisa Haavikko
Kaari – Kirjailija Kaari Utrion elämä
Siltala 2021
509 sivua


Kaari oli yksi parhaista alkuvuonna 2022 lukemistani kirjoista. Katso loput viiden tähden kirjat alla olevalta videolta!

Jaa postaus:

4 kommenttia artikkeliin ”Anna-Liisa Haavikko: Kaari”

  1. Luin tätä haastetta varten samaten tämän Haavikon vallan mainion elämäkerran ja juuri mainitsemasi Vaskilinnun. Kannattaa siis vilaista blogiani ;) Utrion tuotanto on ollut osa kirjallista elämääni 1970-luvulta lähtien. Terv. Dinosaurus

    Vastaa
  2. Onnittelut Kaari Utriolle :)
    Hieno elämäkerta syntymäpäiväsankarista. Luettu on.
    Kiitos, että olit mukana haasteessa.

    Vastaa

Jätä kommentti