Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

kudottujenkujienkaupunkiTämä yö on toisenlainen. Uni on ohutta talossa, sillä aukion kivillä kuivuu vieras veri. Hiekka valuu tiimalaseissa hitaana. Yskähdykset, askeleet ja salaa vaihdetut sanat vaimenevat vähitellen. Näen tytön edessäni joka kerta, kun silmäni sulkeutuvat. Vaikka tiedän, että hyökkääjän täytyy olla kaukana, jokainen varjo seinillä on tavallista tummempi.”

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki kuului kesämaratonin luku-urakkaan, ja postaus on pyörinyt blogin luonnoksissa siitä saakka. Kirja herätti paljonkin ajatuksia, mutta niitä on ollut vaikeaa koota järkeväksi tekstiksi.

Kirja sijoittuu meren keskellä olevalle saarelle, jota piinaavat toistuvat tulvat. Saarta hallitsee kivisessä tornissa majaileva neuvosto, ja kaikkien asukkaiden on muun muassa käytävä vuosittain Musteellamerkinnässä hankkimassa ikätatuointi. Unien näkeminen on kiellettyä, ja kaikkein pahinta on, jos nukkujan luona vierailee yöllä painaja. Kirjan päähenkilö on Eliana, joka elää ja työskentelee kutojana Seittien Talossa. Hänellä on kaksikin salaisuutta: toisin kuin muut naiset, hän osaa lukea ja kirjoittaa, ja sen lisäksi hän näkee unia.

Eliana yrittää piilotella unennäköään nukkumalla mahdollisimman vähän, ja eräällä yöllisellä vartiovuorolla hän löytää meren rannasta pahoinpidellyn nuoren naisen. Nainen ei voi kertoa tarinaansa, sillä hänen kielensä on leikattu irti. Mistä nainen on tullut ja miksi hänen kämmeneensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi? Vesi, muste, rakkaus ja kuolema ovat vahvasti kirjan teemoja.

Itärannan kieli on unenomaista, hurjan kaunista ja soljuvaa. Hän on luonut jälleen kiehtovan fantasiamaailman, eikä selittele asioita sen kummemmin. Yhteiskunnan lainalaisuudet selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä, ja lukijan pitää ymmärtää lukea myös rivien välistä. Lukumaraton ei ehkä ollut otollisin aika lukea Kudottujen kujien kaupunkia, kun tavoitteena oli lukea mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.

Useimmat muut ovat ylistäneet kirjaa loistavaksi, mutta minulle kirja jätti melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nautin todella paljon runollisesta kielestä, mutta ehkä juuri sen takia juoni jäi minulle etäiseksi.  Monet asiat verhottiin niin hyvin kielikuviin, että ne jäivät hämäriksi. Saaren salaisuudet ovat monimutkaisella solmulla.

Lopussa luin kirjan viimeisen luvun kolme kertaa, enkä siltikään ymmärtänyt mitä siinä tapahtui. Mikä oli lopulta hahmojen kohtalo? Vai kuuluiko lopun ollakin unenomaisen hämärä ja lukijan itse tulkittavissa? Pidän kirjoista, joissa kaikkea ei selitetä, mutta jos tapahtumat esitetään liian viitteellisesti, tuntee olevansa vain vähän tyhmä.

Tuntuu hassulta antaa ulkonaisesti näin hyvälle kirjalle vain kolme tähteä, mutta se olkoon subjektiivinen arvio kunnes luen kirjan uudestaan. Harmillisesti kukaan ei ole vielä kirjoittanut kirjasta Wikipedia-artikkelia ja tiivistänyt juonta sinne kivasti. Opetus: Keskity lukumaratonissa yksinkertaisempiin ja juoneltaan helppolukuisiin romaaneihin.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on myrsky. 

Subjektiivinen tuomio: ***½

Emmi Itäranta
Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015
335 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Hugh Howey: Siirros

siirrosMenettely. Ohjeet. Menettely. Ohjeet. Hän oli lukenut niitä sen verran, että osasi olla huolissaan, kummastella, mihin oli sekaantunut. Helen oli ollut oikeassa varoittaessaan häntä, mutta hänen vaimonsa ei ollut arvannut vaaran mittakaavaa.

Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä osasta

Siirros jatkaa Siilon saagaa itsenäisenä jatko-osana. Tapahtumat sijoittuvat parisataa vuotta ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia, ja kirjassa liikutaan monella eri aikatasolla.

Alussa seurataan pääosin kongressiedustaja Donaldia, joka entisenä arkkitehtinä saa tehtäväkseen suunnitella maanalaisen bunkkerin ihmisten pakopaikaksi ydinonnettomuuden varalta. Vähitellen hän alkaa hahmottaa, että on sekaantunut paljon isompaan suunnitelmaan kuin luulikaan. Lomittain Donaldin tarinan kanssa kuljetaan Troy-nimisen miehen mukana vajaa sata vuotta myöhemmin, kun tämä herätetään ensimmäiseen vuoroonsa ja saa tehtäväkseen ohjata siiloa numero yksi.

Siirros jatkaa ensimmäisen kirjan tapaan isolla kasalla ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Siilojen historia paljastuu pala palalta, niin kuin myös viisikymmentä siiloa käsittävän suunnitelman lopullinen tarkoitus.  Juoni kulkee hengästyttävää tahtia, eikä rauhallisia hetkiä juurikaan ole.

Toisaalta kirja on paljon Siiloa rikkonaisempi, kun joka toisessa luvussa vaihdetaan näkökulmahenkilöä ja pompitaan ajassa. Takasivulla olevaa aikajanaa joutuu vilkaisemaan useamman kerran, kun pitää miettiä että missä nyt mennään. Joka tapauksessa kirja koukuttaa pahasti ja vie mennessään.

Siirros ei missään nimessä ole onnellinen kirja, ja välillä tuntuu että henkilöhahmoille tapahtuu vain pahoja asioita tai he itse alkavat toteuttaa pahuuksia. Erityisesti se, kun Donald vihdoin löysi vaimonsa ja sai tietää mitä tälle oli tapahtunut, riipaisi kyllä vähän sydämestä.

Lopussa tarina nivotaan yhteen ensimmäisen osan kanssa, ja mukaan ilmestyy Siilosta tuttuja henkilöitä. Tarina ei jää niin jännään kohtaan kuin ensimmäisessä osassa, mutta viimeisen osan haluaa joka tapauksessa lukea. Tätä sarjaa ei kehuta turhaan!

Mielikuvat palasivat: muistot putosivat kuin pommit, sitten ne olivat tiessään. Pillerit vaikuttivat hiljalleen. Menneisyyden tuhoutuminen kesti aikansa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ajattelin ensin, ettei tämä kirja käy oikein mihinkään lukuhaasteen 2016 kategoriaan, mutta sitten tajusin että siitä voi tehdä kirjanaaman (kohta 5). Hahaa.

Hugh Howey: Siirros
Like kustannus 2015
527 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Hugh Howey: Siilo

siiloJuliette tarkasteli elämäänsä uudesta, varhaisaamulla käydyn keskustelun avaamasta näkökulmasta. Hän oli aina pitänyt siiloa itsestäänselvyytenä. Pappien mukaan se oli aina ollut olemassa.

Hugh Howeyn Siilo hyppää suoraan tarinaan sen kummempia selittelemättä. Alkusivuilla päästään seuraamaan siilon sheriffin, Holstonin, matkaa kuolemaan. Hän haluaa ulos, ja sellaisille edessä on puhdistustuomio myrkyllisessä ulkoilmassa.

Myös Holstonin vaimo oli muutamaa vuotta aikaisemmin passitettu puhdistamaan omasta tahdostaan. Oliko tämä saanut jotain selville? Mitä siilon ulkopuolella todella on? Nuori Juliette alkaa selvittää asiaa ja yrittää selvittää siilon salaisuuden.

Siilo on heti alusta alkaen mahdottoman koukuttava kirja, joka imaisee mukaansa. Howey ei sen kummemmin selittele luomaansa maailmaa tai sen käytäntöjä, vaan ne avautuvat pikku hiljaa tarinan edetessä. Lukijalle jää päättelyn ja asioiden yhdistämisen nautinto. Yhtenä päähenkilönä on fiksu nuori nainen, mikä on virkistävää. Joiltakin osin Siilosta tulee vähän Nälkäpeli-fiilis – siinä maalailtiin samalla tavalla ikäviä kuvia ihmiskunnan tulevaisuudesta ja kaiken keskellä oli vahva naishahmo.

Siilon juonenkäänteet ovat oikeasti yllättäviä, ja pian käy selväksi ettei Howey pelkää tappaa henkilöitään. Päähenkilöiden matkassa saa aidosti jännittää, miten tarina päättyy ja kuka selviää hengissä, koska mikään ei ole varmaa.

Kirjan lopussa solmitaan juonenpätkät yhteen tyydyttävästi, mutta kuitenkin jää sopivasti odotettavaa seuraavilta kirjoilta.  Ainoat miinuspisteet tulevat siitä, että Siilon jatko-osa sijoittuu monta sataa vuotta ennen Siiloa, ja ensimmäisen kirjan tarina saa jatkoa vasta sarjan kolmannessa kirjassa. Oh noes!

Mutta sainpa vihdoin tämän luettua! Siilo oli lukulistallani jo vuoden 2014 kirjamessupostauksessa. Nyt se pääsee vuoden 2016 lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja, jossa joku kuolee. (Ihastuttavaa, tiedän.)

Subjektiivinen tuomio: *****

Osta kirja Adlibriksesta*