****

Dan Brown: Alku

”’Saavun tapaamaan teitä siksi, että olen tehnyt tieteellisen löydön, joka uskoakseni hätkähdyttää teitä’, Kirsch aloitti. ’Olen pyrkinyt löytööni jo monta vuotta ja toivonut saavani vastauksen kahteen inhimillisen kokemusmaailman perustavimpaan kysymykseen. Kun olen ne nyt saanut, lähestyin nimenomaan teitä siksi, että uskon tämän tiedon vaikuttavan maailman uskovaisiin merkittävällä tavalla. On hyvinkin mahdollista, että se aiheuttaa järistyksen, jota voisin kenties kuvailla vain mullistavaksi. Tieto, jonka aion paljastaa teille, on tällä hetkellä koko maailmassa vain minun hallussani.’”

Alkukevät on vierähtänyt suht kuivasti kotimaisten klassikoiden parissa, joten siihen väliin oli mukavaa saada jotain täysin erilaista. Olen lukenut Dan Brownilta aikaisemmin vain Da Vinci -koodin. Onneksi tietämättömyys symbologian professori Robert Langdonin aikaisemmista seikkailuista ei haittaa, vaan kaikki teokset ovat itsenäisiä.

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Espanjaan, pääosin Bilbaoon ja Barcelonaan. Nelikymppinen suuruudenhullu miljardööri Edmond Kirsch aikoo paljastaa tutkimuksensa tulokset, vastaukset kahteen suurimpaan kysymykseemme: Mistä me tulemme? Minne me olemme menossa? Sitä varten Kirsch on järjestänyt kutsuvierastilaisuuden Guggenheim-museoon, jonne Robert Langdon saapuu myös vieraana. Ilta menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, ja Langdon huomaa taas olevansa pakomatkalla – toki tälläkin kertaa kauniin ja älykkään naisen kanssa. Robertin ja Guggenheim-museon johtajan Ambra Vidalin täytyy yhdessä selvittää salasana Edmondin tiedostoihin.

Brown rakentaa vahvasti jännitystä heti alusta saakka. Kirja on jatkuvasti juuri paljastamaisillaan Edmondin suuret vastaukset, mutta lukija saa lopulta odottaa aika kauan ennen kuin salaisuus paljastuu. Kaiken hypetyksen jälkeen olin hieman pettynyt Edmondin teoriaan, se ei ollut niin kekseliäs kuin odotin. Brown on kuitenkin jälleen punonut mielenkiintoisen jännärin. Keskeisenä teemana on uskonnon ja tieteen suhde. Tarvitaanko uskontoja, kun tiede hallitsee? Plussaa kirjalle siitä, ettei sen esittämä näkemys ole täysin mustavalkoinen.

Verrattuna Da Vinci -koodiin Langdon pääsee käyttämään paljon vähemmän symbologian taitojaan, mikä on vähän harmi. Nyt hänen paikallaan olisi voinut olla aika lailla kuka tahansa kulttuuria harrastava perusjamppa. Arkkitehtuuriset ja taiteeseen liittyvät yksityiskohdat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, ja nyt minulla on matkakuume näkemään Bilbaon Guggenheim ja Sagrada Familia livenä. Kirja on taattua Dan Brown -laatua, eli teksti vetää mukanaan ja soljuu sujuvasti. Tarina sisältää mukavasti koukkuja ja eksyttää lukijaa tehokkaasti. Paras ja monipuolisin henkilöhahmo on ehdottomasti Edmondin luoma sympaattinen tekoäly Winston.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.

Subjektiivinen tuomio: ****

Dan Brown
Alku
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
WSOY 2017
463 sivua

Minna Canth: Työmiehen vaimo

”JOHANNA: Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä Jumala, mitä nyt teen?
LEENA-KAISA: Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään heikkouttasi, muistaen, että hän on vahvemmalla luonnolla ja suuremmalla viisaudella varustettu.
RISTO: Kyllä, – kyllä minä sen muistan. Ja että minun tulee vaimoa parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa sanotaan. Enkä minä turhista vihaa pidä, vaan olen myöskin valmis antamaan Johannalle anteeksi.
LAURA: Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta tästä.”

Yksi Minna Canthin tunnetuimmista teoksista, näytelmä Työmiehen vaimo (1885), jatkaa suomalaisten klassikkojen kevättä täällä blogissa. Tämänkin kirjan luin osana kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssia. Aiemmat teokset ovat olleet enemmän tai vähemmän pakkopullaa, mutta tästä voin sanoa että luin näytelmän innoissani loppuun. Innoissani ja suutuksissani, koska kirja on hyvä mutta tarina on karsea.

Kirja kertoo työmies Ristosta ja tämän vaimosta Johannasta, ja alkaa kohtauksella näiden häistä. Häihin ilmaantuu mustalaistyttö Kerttu, jota kutsutaan Homsantuuksi. Hän paljastaa, että Risto on aiemmin tarjonnut hänelle sormusta mutta pettänyt sitten. Johanna kauhistuu, ja on jo lähtemässä häistään, mutta muut naiset painostavat hänet jäämään. Risto kehuskelee Johannan 600 markan omaisuudella, jonka hän on ottanut hallintaansa.

Toisessa kohtauksessa on kulunut vuosi: Johanna on markkinoilla etsimässä ruokaa itselleen ja lapselleen. Risto on juonut koko perheen omaisuuden, ja kiristää vielä Johannan ompelutöilläkin tienaamat rahat. Traaginen tarina kulkee tästä vain kurjempaan suuntaan. Johannan rinnalle päähenkilöksi nousee myös Homsantuu, joka toisaalta löytää kadoksissa olleita sukulaisiaan mutta joutuu taas Riston pauloihin. Tarina päättyy kurjasti, ja kaikki onnistutaan vierittämään naisten syyksi.

Canth käsittelee hienolla tavalla 1800-luvun lopun yhteiskunnan vallitsevia oloja ja sukupuolten epätasa-arvoa. Kiinnostavaa on, että miesten ylivallan lisäksi myös naiset käyttävät näytelmässä valtaa toisiaan kohtaan. He painostavat Johannaa jäämään avioliittoonsa, paheksuvat Homsantuusta sekä syyllistävät Johannaa Riston juomisesta. Johanna nielee tämän mukisematta ja alkaa itsekin syyttää itseään. Minna Canth haluaa selvästi näyttää, että tasa-arvoa ei saavuteta ennen kuin naiset todella yhdistävät voimansa ja osoittavat solidaarisuutta toisiaan kohtaan.

Suosittelen tutustumaan näytelmään jo ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Dialogi on sujuvaa ja reilut sata sivua lukee muutamassa tunnissa. WSOY:n vuoden 2017 juhlapainoksessa on myös Minna Maijalan kirjoittamat jälkisanat, joissa on mielenkiintoista pohdintaa teoksesta. Teos on varmasti ollut omana aikanaan silmiä avaava, mutta se toimii edelleen ja saa pohtimaan yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta. Onneksi naisten asema on muuttunut reilussa sadassa vuodessa paljon parempaan suuntaan – omalta osaltaan myös Minna Canthin ansiosta.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Canth
Työmiehen vaimo
WSOY 2017
151 sivua

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää 19.3.! Katso Yle Areenasta video Minna Canth kahdessa minuutissa.

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

”Syksyllä talonpoikaisperheen aktivistipoika Akseli Häyrinen tulee luoksesi ja kertoo, että palokunta ja kunnallinen järjestysmiehistö yhdistyvät suojeluskunnaksi suojelemaan suomalaisia sekä Venäjältä että rosvoilta ja lakkoilijoilta. – – Jos menet hänen kutsumanaan palokunnantalolle, lisää hahmokuvaukseesi merkintä Suojeluskuntalainen.”

Törmäsin Mike Pohjolan kirjajärkäleeseen ensin Gummeruksen tiedotteessa ja sitten kirjaston Bestseller-hyllyssä, josta nappasin sen mukaani. Toisin kuin ulkonäöstä voisi päätellä, kyseessä ei kuitenkaan ole raskas tietokirja, vaan vuorovaikutteinen romaani, eräänlainen peli kirjan formaatissa.

Sinä vuonna 1918 -kirjan aiheena on kekseliään nimensä mukaisesti Suomen sisällissota, ja kirja kerrotaan toisessa persoonassa. Kirjaa ei lueta järjestyksessä, vaan joka luvun lopussa saa ohjeet, mihin lukuun siirtyy seuraavaksi. Tämä voi riippua omasta päätöksestä, aiemmista valinnoista tai sattumasta. Olen lukenut muutamia tällaisia ”jos asia x, siirry sivulle y” seikkailukirjoja lapsena, joten innostuin saman tien ajatuksesta.

Kirjan alussa valitaan omalle päähenkilölle nimi, sukupuoli, asuinpaikka ja mahdollinen kansalaisuus (esimerkiksi saamelainen, juutalainen ja tataari, jos haluaa lukea valtaväestöstä poikkeavan tarinan). Sitten tarina lähtee rullaamaan. Päähenkilö on köyhän perheen lapsi, joka myydään kylällä huutolaiseksi. Jo ensimmäiset käänteet vaikuttavat suuresti tarinan muodostumiseen – päädytkö kasvatiksi kartanoon vai torppaan?

Olen tätä kirjoittaessani lukenut kirjan kolme kertaa läpi, ja jokaisessa tarinassa on ollut jotain erilaista ja joitain risteäviä kohtia. Ensin olin uskovainen tyttö Pohjanmaalta, ja päädyin sattuman kaupalla selviytymään sodan läpi piileskelemällä metsässä vaikka olin sekä valkoisten että punaisten vihaama.

Toisella lukukerralla päähenkilöni, aatelinen ruotsinkielinen poika, joutui punaisten kenttätuomiolle ja onnistui pakenemaan samaan metsään vain saadakseen puukon vatsaansa. Kolmannella kerralla pirkanmaalainen päähenkilöni joutui isännän ja punaisten sotilaiden raiskaamaksi ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen vaivaistalossa. Maltan tuskin odottaa neljättä lukukertaa :D kirjailija itse kommentoi Twitterissä:

Kirja mainostaa ”miljoonia mahdollisia tarinoita”, mutta kukaan tuskin jaksaa lukea jokaikisen variaation. Tarinat alkavat muistuttaa toisiaan kolmellakin lukukerralla, vaikka alku ja lopputulos olisivat erilaisia. Käytännössä kirja kestää kuitenkin useita lukukertoja ja jaksaa viihdyttää joka kerta, kun etsii ”parempaa” tai mahdollisimman erilaista tarinaa. Alle 18-vuotiaille kirja tarjoaa helpotuksen ja ohjaa alussa valitsemaan ”onnellisen tarinan”. Lukijan on mahdollista lukea myös murheellinen tai oikukas tarina. Tällä on vaikutusta joissain kohdissa, mutta toinen päähenkilöni ainakin kuoli onnellisesta tarinalinjastaan huolimatta.

Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja kirjailija (Pohjola on myös pelisuunnittelija) on tehnyt huikean työn rakentaessaan juonilinjoja. Kirjan paksuudesta huolimatta lukuelämys jäi kevyemmäksi kuin alun perin odotin – ensimmäiseen lukukertaan meni noin tunti. Kovin syvälle toimintakeskeiset tarinat eivät pääse. Sinä vuonna 1918 voisi kuitenkin olla mielenkiintoinen lisä vaikkapa historiantunnille. Kirja saattaa hyvinkin innostaa hankkimaan lisää tietoa sisällissodan ajoista.

En tiedä olisiko julkaisuajankohdan takia kirjan editoinnissa tullut kiire – bongasin muutaman kirjoitusvirheen ja puuttuvan lukunumeron ohjeista (onneksi kirjaa selataan aina eteenpäin, joten oikeaan lukuun on suhteellisen helppo löytää). Kerran siirtymisohje vei väärään lukuun. Neljännellä lukukerralla kirja kierrätti minut kaksi kertaa samaan kesään keskitysleirillä – mutta päädyinpä siis sinnekin!

Pienistä puutteistaan huolimatta kirja on kuitenkin oivallinen välipala historiasta vähänkään kiinnostuneelle lukijalle – nuorelle tai aikuiselle. Näitä lisää muistakin aiheista, kiitos! Kannattaa muuten lukea oivallinen Mitä luimme kerran -blogin arvio – Laura on kirjoittanut postauksensa hauskasti samaan tyyliin kuin kirja.

Kirja pääsee mukaan vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Subjektiivinen tuomio: ****

Mike Pohjola
Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018
527 sivua