Hugh Howey: Siirros

siirrosMenettely. Ohjeet. Menettely. Ohjeet. Hän oli lukenut niitä sen verran, että osasi olla huolissaan, kummastella, mihin oli sekaantunut. Helen oli ollut oikeassa varoittaessaan häntä, mutta hänen vaimonsa ei ollut arvannut vaaran mittakaavaa.

Lue myös arvio sarjan ensimmäisestä osasta

Siirros jatkaa Siilon saagaa itsenäisenä jatko-osana. Tapahtumat sijoittuvat parisataa vuotta ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia, ja kirjassa liikutaan monella eri aikatasolla.

Alussa seurataan pääosin kongressiedustaja Donaldia, joka entisenä arkkitehtinä saa tehtäväkseen suunnitella maanalaisen bunkkerin ihmisten pakopaikaksi ydinonnettomuuden varalta. Vähitellen hän alkaa hahmottaa, että on sekaantunut paljon isompaan suunnitelmaan kuin luulikaan. Lomittain Donaldin tarinan kanssa kuljetaan Troy-nimisen miehen mukana vajaa sata vuotta myöhemmin, kun tämä herätetään ensimmäiseen vuoroonsa ja saa tehtäväkseen ohjata siiloa numero yksi.

Siirros jatkaa ensimmäisen kirjan tapaan isolla kasalla ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Siilojen historia paljastuu pala palalta, niin kuin myös viisikymmentä siiloa käsittävän suunnitelman lopullinen tarkoitus.  Juoni kulkee hengästyttävää tahtia, eikä rauhallisia hetkiä juurikaan ole.

Toisaalta kirja on paljon Siiloa rikkonaisempi, kun joka toisessa luvussa vaihdetaan näkökulmahenkilöä ja pompitaan ajassa. Takasivulla olevaa aikajanaa joutuu vilkaisemaan useamman kerran, kun pitää miettiä että missä nyt mennään. Joka tapauksessa kirja koukuttaa pahasti ja vie mennessään.

Siirros ei missään nimessä ole onnellinen kirja, ja välillä tuntuu että henkilöhahmoille tapahtuu vain pahoja asioita tai he itse alkavat toteuttaa pahuuksia. Erityisesti se, kun Donald vihdoin löysi vaimonsa ja sai tietää mitä tälle oli tapahtunut, riipaisi kyllä vähän sydämestä.

Lopussa tarina nivotaan yhteen ensimmäisen osan kanssa, ja mukaan ilmestyy Siilosta tuttuja henkilöitä. Tarina ei jää niin jännään kohtaan kuin ensimmäisessä osassa, mutta viimeisen osan haluaa joka tapauksessa lukea. Tätä sarjaa ei kehuta turhaan!

Mielikuvat palasivat: muistot putosivat kuin pommit, sitten ne olivat tiessään. Pillerit vaikuttivat hiljalleen. Menneisyyden tuhoutuminen kesti aikansa.

Subjektiivinen tuomio: ****

Ajattelin ensin, ettei tämä kirja käy oikein mihinkään lukuhaasteen 2016 kategoriaan, mutta sitten tajusin että siitä voi tehdä kirjanaaman (kohta 5). Hahaa.

Hugh Howey
Siirros
Suom. Einari Aaltonen

Like kustannus 2015
527 sivua

Minna Eväsoja: Melkein geisha

Japanilainen mies pelkää eniten vaimoa, sitten ukkosta ja kolmanneksi vieraita täti-ihmisiä.

Minna Eväsojan tuore muistelmateos Melkein geisha avaa hauskalla tavalla Japanin kulttuuria ja tapoja. Eväsoja kävi 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun ja on sen jälkeen opiskellut Japanissa ja asunut siellä useita vuosia. Kirjan kertomukset ovat peräisin ajalta, jolloin hän opiskeli perinteisiä taidemuotoja ja estetiikkaa Koben yliopistossa.

Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista päiväkirjamaisista kertomuksista. Käsitellyksi tulevat muun muassa vuodenkierto, arvovaltaisen Sensein johdolla opiskelu, erilaiset naistyypit aina kiltistä tytöstä pelottavaan täti-ihmiseen, sairastaminen Japanissa (flunssa ei ole sairaus), tohvelikulttuuri, teeopinnot, sumo ja järjestetyt avioliitot.

Teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa, ja luinkin kirjan melkein yhteen menoon. Melkein geishan mukana pääsee sukeltamaan sisälle vieraaseen kulttuuriin, ja Japanin voi melkein tuntea ympärillään vaikka ei ole siellä koskaan käynyt.

Japanin kulttuurin tuntevana mutta kuitenkin ulkopuolisena Eväsoja on voinut tehdä paljon havaintoja ja viihdyttäviä huomioita. Hän kirjoittaa asioista kauniisti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei säästele kritiikkiäkään silloin kun siihen on aihetta. Monet japanilaiset kummallisuudet herättävät suomalaisesta näkökulmasta lähinnä hilpeyttä.

Japanissa vallitsee tohvelikulttuuri. Tohveleihin törmää joka paikassa ja niiden käyttöä koskevat tarkat säännöt. – – Astuessa tatamihuoneeseen jätetään tohvelit oven eteen, niin että tohveleiden kantaosa on kynnystä päin. Näin lähtö huoneesta sujuu tyylikkäästi, sillä tohvelit ovat jo valmiiksi menosuuntaan. – – Vessatohveleissa ei kävellä missään muualla kuin vessassa, paitsi ulkomaalainen, joka on unohtanut ne epähuomiossa jalkaansa. – – Keittiössä luonnollisesti käytetään keittiötohveleita.”

Muissa kirjablogeissa on jonkin verran huomauteltu kirjan sirpalemaisuudesta tai havaintojen yleistämisestä kaikkiin japanilaisiin, mutta itse en kokenut sitä häiritseväksi. Melkein geisha ei kuitenkaan ole kaiken kattava tietokirja, vaan yhden ihmisen kokemus maasta.

Melkein geisha pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuonna 2016 julkaistu kirja. Lopputuloksena kirjan luettuani haluaisin päästä käymään Japanissa, mutta en todellakaan muuttaisi itse sinne asumaan. :D

Subjektiivinen tuomio: ****

Minna Eväsoja
Melkein geisha
Gummerus 2016
239 sivua

Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko

viisaan-miehen-pelko

”On kolme asiaa, joita kaikki viisaat miehet pelkäävät: Myrskyisää merta, kuutonta yötä ja lempeän miehen vihaa.”

Viisaan miehen pelko on Kuninkaansurmaajan kronikka -trilogian toinen osa. Olen kirjoittanut aikaisemmin myös ensimmäisestä osasta, Tuulen nimestä. Tämä arvio saattaa sisältää juonipaljastuksia ensimmäisestä kirjasta.

Viisaan miehen pelko jatkaa nuoren Kvothen tarinaa. Kehyskertomuksessa majatalon isäntä jatkaa kolmipäiväisen tarinansa kertomista Kronikoitsijalle. Muistelmissaan Kvothe jatkaa edelleen opintojaan Yliopistolla, mutta aiheuttamiensa ongelmien vuoksi hän saa neuvon pitää välivuoden.

Hän matkaakin kauas Vintasiin, jossa päätyy paikallisen ruhtinaan palvelukseen ja auttaa tätä paitsi saamaan vaimon, myös jäljittämään rosvojoukkoja. Erinäisten juonenkäänteiden myötä Kvothe tapaa tarunhohtoisen keijun Felurianin, jonka luota ei niin vain lähdetäkään.

Kirjassa kohtaa myös uusia mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, kuten ademilainen palkkasoturi, jolle Rothfuss on luonut kiinnostavan kulttuurin ja erikoisen käsikielen, johon Kvothe pääsee perehtymään. Musiikki ja tarinointi ovat edelleen keskeisessä osassa kirjaa, ja ne Rothfuss kuvaa upeasti. Kaiken yläpuolella kulkee punaisena lankana Kvothen halu saada tietoa myyttisestä Chandrianista ja löytää vanhempiensa surmaajat.

Mielestäni Viisaan miehen pelko on erinomaista fantasiaa, mutta ei aivan yllä sarjan ensimmäisen osan tasolle. Kvothen toilailuja on edelleen kiinnostavaa lukea, erityisesti Yliopiston miljöössä, mutta jotkut kohdat (kuten Feluriania koskevat luvut) olivat auttamatta liian pitkiä. Kirja ei koukuttanut samaan tapaan kuin edeltäjänsä, ja luinkin sitä sitkeästi pienissä paloissa monen viikon aikana. 955-sivuisessa tiiliskivessä onkin luettavaa ihan riittämiin, vaikka lyhyet luvut jaksottavat lukemista mukavasti.

Kvothe on kirjojen mittaan kehittynyt henkilönä. Harmillisesti osa hahmon aikaisemmasta hurmaavasta luonteesta tuntuu kadonneen, kun hänestä tulee kovempi ja laskelmoivampi. Odotan kuitenkin jännityksellä viimeistä kirjaa, jossa selviää, kuinka elävästä legendasta tuli pikkukylässä piilotteleva majatalon isäntä.

Subjektiivinen tuomio: ****

Kirja pääsee vuoden 2016 lukuhaasteeseen mukaan kategoriassa Kirja, jossa on yli 500 sivua.

Patrick Rothfuss
Viisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka #2)
Suom. Satu Hlinovsky

Kirjava 2015
955 sivua