****

Kersti Juva: Tolkienin tulkkina – tarina Sormusten herran suomentamisesta

”Näin juhlavuoden edellä lienee oikea aika panna jotakin myös paperille. Kiinnostus teokseen ja sen suomennokseen ei näytä lainkaan laimenneen. Mitä Tolkienin työhön kokonaisuutena tulee, en voi pitää itseäni asiantuntijana. Siitä on kirjoitettu paljon, myös suomeksi. Mutta suomennoksesta minulla on sanottavaa.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tätä on odotettu! Kersti Juva keskittyy vihdoin kokonaisen kirjan verran Taru Sormusten herrasta -sarjan suomentamiseen. Olin vuonna 2019 Finnconissa kuuntelemassa Juvan haastattelua, ja minusta tuli fani. Tältä kirjalta odotin eniten tarinointia siitä, miten 23-vuotias aloittelija päätyi kääntämään massiivisen mestariteoksen. Ensimmäiset osat Juva käänsi yhdessä opettajansa Eila Pennasen kanssa.

Kirja alkaa lyhyehköllä muisteluosuudella. Varsinainen pihvi on iso kasa käännösesimerkkejä, joissa näkyy miten Juva itse, Pennanen ja myöhemmin Alice Martin ovat muokanneet raakakäännöksiä. Juva kommentoi myös itse jälkikäteen tyylivalintojaan ja virheitään. Käännösesimerkit olivat kiinnostavia, sillä tällaisia työvaiheita harvoin pääsee missään näkemään. Toisaalta niiden kanssa meinasi tulla ähky samaan tapaan kuin edellisessä Löytöretki suomeen -kirjassa.

Sen sijaan eri hahmojen puhetyyleistä ja niiden kääntämisestä olisin mielellään lukenut pidemmätkin analyysit! Ne olivat minulle kirjan mielenkiintoisinta antia. Viimeinen osio listaa käytännössä kaikki Keski-Maan käännetyt nimet ja niiden taustat. Muutamia huolimattomuusvirheitä bongasin, esimerkiksi takakannessa Rankkibuk on muuttunut Rankkibuckiksi.

Suosittelen tätä, jos fanitat Tolkienin tuotantoa, haluat pureutua sen taustoihin ja suomentaminen kiinnostaa!

Lue myös HS:n juttu aiheesta: Kersti Juva kertoo, millaista oli suomentaa Taru sormusten herrasta: ”Örkki on lahjani suomen kielen sanastoon”

Lukukokemus: ****

Kersti Juva
Tolkienin tulkkina – tarina Sormusten herran suomentamisesta
SKS kirjat 2021
232 sivua

Panu Savolainen: Matkaopas 1700-luvun Turkuun

”Ennen matkaa kannattaa hankkia mahdollisimman paljon tietoa matkakohteesta. Suomen ja Turun kohdalla tämä ei ole kovin helppoa, sillä Suomen alueesta on 1700-luvun loppuun mennessä julkaistu vain muutama painettu kartta ja kourallinen matkakuvauksia.”

Panu Savolaisen uutuuskirja yhdistää mukavasti kaksi lempiaihettani, historian ja matkailun. Nimensä mukaisesti teos on kirjoitettu matkaoppaan muotoon, mutta viekin lukijan aikamatkalle 1700-luvulle. Teemaan sopivasti ostin tämän itselleni tuliaisiksi museokaupasta Turusta ja päädyin lopulta lukaisemaan kirjan kerralla.

Kirja ei sijoitu mihinkään tarkkaan vuosilukuun, vaan pyrkii antamaan laajemman kokonaiskuvan Suomen Turusta 1700-luvun loistossaan. Kunnon matkaoppaan tavoin se tarjoaa tietoa muun muassa ravintoloista, majoituspaikoista, vaatetuksesta, valuutanvaihdosta, paikallisista tavoista ja laeista sekä kuuluisista turkulaisista.

Tykkään kovasti tällaisista tieteelliseen tutkimukseen ja kunnon lähteisiin perustuvista, mutta kuitenkin viihdyttävästi kirjoitetuista kirjoista. Myös kansi, kuvitus ja kirjan taitto ovat kivan pirteitä. Suosittelen lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille!

Jos aikamatkailu innostaa, kannattaa tsekata myös muutama vuosi sitten ilmestynyt Aikamatkaajan opas historiaan.

YLEn artikkelissa lisää tästä kirjasta: 1700-luvun Turussa kahvi oli kielletty huumeena ja tuomiokirkko aikansa Tinder

Subjektiivinen tuomio: ****

Panu Savolainen
Matkaopas 1700-luvun Turkuun
Sammakko 2021
344 sivua

Torben Kuhlmann: Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus

”Sinä päivänä luennolle ilmaantui hiiri, jota professori ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Viimeisen istuinrivin takaa kurkisti pieni kuononpää. Pikku hiiri odotteli kärsivällisesti omalla paikallaan, että professori saisi opetuksen päätökseen ja kaikki hiiret lähtisivät kotimatkalle. Sitten hiirulainen astui epäröiden luentopöydän eteen.
     ’Anteeksi, että häiritsen, herra professori, mutta tarvitsen kipeästi apuanne…’ hiiri aloitti ujostellen. ’Minä olen nimittäin etsimässä aarretta.’”

Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus on sympaattinen tarina nuoresta Pete-hiirestä, joka haluaa etsiä esi-isänsä aarteen. Aarre on uponnut kauan sitten Atlantin valtamereen. Pete saa värvättyä mukaan hiiriyliopiston professorin, ja yhdessä he rakentavat toimivan pikku sukellusveneen ja matkaavat meren pohjaan. Mitä aarrearkusta lopulta löytyy?

Tartuin tähän kirjaan hiirihahmojen ja hienon kannen vuoksi. Torben Kulhmannin vanhanaikainen kuvitus onkin upeaa. Tarina itsessään jäi sivuosaan, kun ihastelin jokaisen aukeaman taideteosta erikseen. Kuville täydet viisi tähteä!

Kirja jätti jonkin verran avoimia kysymyksiä – miten ihmisten nurkissa asuvat hiiret saivat tuosta noin valmistettua sukellusveneen ja jyrsijänkokoiset sukelluspuvut? (Muutenhan puhuvat, yliopistoa käyvät hiiret ovat tietenkin täysin looginen asia.) Hieman harmistusta aiheutti se, että harvoin tulee luettua kokonaista kirjaa jossa ei ole ainuttakaan naispuolista hahmoa. Jopa kuvituksessa seinät on tapetoitu pelkillä historian ”suurmiesten” kuvilla. Tarina jääkin kolmen tähden suoritukseksi.

Subjektiivinen tuomio: ****

Torben Kulhmann
Edison – Kadonneen hiiriaarteen arvoitus
Suom. Pirkko Roinila
Nemo 2019
112 sivua