Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

JUHANI. Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan.
EERO. Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella.
JUHANI. Vanhan? Entäs meidän toisten ikä?
SIMEONI. Hän pistelee.
JUHANI. Niin pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä velitaikinassa, sinä piikkisika, piikki-porsas, sinä sammakko!
SIMEONI. Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa!

Myös Seitsemän veljestä tuli luettua kirjallisuuden opintojen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen kurssille. Runomuotoisen Vänrikki Stoolin tarinoiden ja näytelmä-Kullervon jälkeen se oli lukulistan ensimmäinen romaani. Kullervo oli romantiikan ajan tragedia, mutta Seitsemän veljestä on selkeästi realistinen romaani: se tavoittelee todenmukaista kuvausta, ja keskiössä on arkinen elämä. Se on myös ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneja.

Kirjan päähenkilöitä ovat nimensä mukaisesti Jukolan seitsemän veljestä, vanhimmasta nuorimpaan Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Tarina seuraa heitä reilun vuosikymmenen verran. Alussa lukkari patistelee poikia että he opettelisivat lukemaan, mutta veljekset ovat varsin kovapäisiä.

Viisi heistä kosii naapurin Männistön Venlaa, mutta oppimattomat veljekset saavat kaikki rukkaset. He lähtevät lukuoppiin, mutta pakenevat parin päivän jälkeen lukkarin kovaa kuria ja muuttavat Impivaaran metsään, jonne rakentavat itselleen pirtin. Siellä he saavat kohdata vielä ison kasan vastoinkäymisiä, ennen kuin ahkeruus lopulta palkitaan. 

Varsinkin alussa henkilöhahmoja tuntuu olevan aivan liikaa, kun veljeksiä ei pysty erottamaan toisistaan. Tarinan edetessä heihin kuitenkin tutustuu paremmin: Juhani erottuu joukosta äkkipikaisena ja ajoittain väkivaltaisena johtajana, kun taas Aapo on viisas sovittelija ja Eero viekas ja sanavalmis nuorimmainen. Koska kertoja ei juurikaan kuvaile hahmoja vaan kaikki selviää puheen ja toiminnan kautta, hiljaisemmat Lauri ja Timo jäivät minulle etäisemmiksi hahmoiksi. Kolmessasadassa sivussa veljeksiin ehti kiintyäkin. Lukija on vastoinkäymisissä heidän puolellaan ja iloitsee kun jotain hyvää tapahtuu.

Myönnän, että Seitsemän veljestä oli toisinaan aika tuskaista luettavaa varsinkin pitkien kerrontajaksojen kohdalla. Välillä luin tekstiä, välillä kuuntelin Yle Areenan tarjoamaa äänikirjaa (jota voin kyllä suositella tähän kohtaan). Asiaan varmasti vaikutti se, että lukupiiriaikataulun takia minun oli luettava kirja yhdessä viikonlopussa ja satuin olemaan myös kipeänä.

Lopulta tarina kuitenkin palkitsi, ja ajoittaisesta tökkimisestä huolimatta kirja osoittautui hyväksi. Tekstissä pilkahtelee huumoria, tietyt kohtaukset ovat jopa koomisia ja veljesten välinen naljailu sai toisinaan naurahtamaan ääneen. Mahtavia ovat myös tietyt sanavalinnat ja pilkkanimet, joista saa hieman esimakua postauksen alussa olevasta lainauksesta. Kaiken kaikkiaan veljekset ovat jatkuvasta kovapäisyydestään huolimatta ihan symppiksiä.

Kirja sopisi useampaankin vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen kohtaan, mutta se pääsee nyt kategoriaan Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kiinnostaisi jossain vaiheessa lukea myös Riina Katajavuoren Wenla Männistö, joka keikauttaa veljesten tarinan nykyaikaan ja päästää ääneen tarinan naiset.

Aleksis Kivi
Seitsemän veljestä
Gummerus 2009
336 sivua

Sirkku Passinen: Vanha nainen Espanjassa

Luin espanja.org -sivulta jonkun suomalaisen, Espanjassa vakituisesti asuvan naisen kokemuksia. Espanjassa ei kunniallinen nainen hänen mukaansa ole koskaan liikkeellä yksin. Yksinkulkeva nainen on perheensä hylkäävä rikollinen tai prostituoitu. Tai sitten vaalea pohjoismaalainen nainen. Elän toivossa, että minut luokitellaan tuohon viimeiseen kategoriaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena.

Sirkku Passisen Vanha nainen Espanjassa on nimensä mukaisesti omakohtainen matkakertomus Espanjan Torreviejasta, josta Passinen vuokrasi asunnon ja jonne hän matkusti yhdeksäksi viikoksi. Yksin hän ei kuitenkaan koko aikaa ollut, vaan luona kävi piipahtamassa myös ystäviä ja sukulaisia.

Passinen kertoilee kirjassa yksityiskohtaisesti reissustaan aloittaen matkan alusta ja päätyen lopulta onnellisesti takaisin Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Välissä käydään vierailemassa Torreviejan naapurikaupungeissa sekä Italiassa, syödään, shoppaillaan, retkeillään, eksytään, tutustutaan muihin suomalaisiin ja espanjalaiseen kulttuuriin. Kommelluksia ei puutu, mutta yllättävän hyvin Passinen selviää, vaikka hän ei puhu paljoa englantia eikä espanjaa ja nettiinkin pääsee vuonna 2010 vain kahviloissa.

Luen hyvin vähän omakustannekirjoja, koska valitettavasti taso on usein heikko. Tämän kirjan kanssa minua lähestyi kuitenkin kirjailijan poika, joka kertoi vakuuttavasti kirjan editointiprosessista ja sen vaatimasta työstä, ja osoitti myös lukeneensa blogiani kun tiesi että Espanja aiheena kiinnostaa. Otin siis kirjan kiinnostuneena lukulistalle, ja Vanha nainen Espanjassa pääsikin yllättämään positiivisesti.

Kirjaa on helppo lukea eikä tarina töksähdellyt. Vanha nainen Espanjassa ei ole mikään superkoukuttava page-turner, mutta se oli mukavaa iltalukemista muutamankymmentä sivua kerrallaan. Sympaattinen matkakertomus etenee sujuvasti, enkä bongannut juurikaan kielivirheitä tai kökköjä lauseita. Ainoana häiritsevänä yksityiskohtana silmiini sattui Jehovan todistajien jatkuva kutsuminen ”jehoviksi”, kun Passinen sellaisia Espanjassa tapaa. Myöskin espanjankieliset sanat ja fraasit menevät vähän miten sattuu, tarkistuittaisin ne vielä kieltä osaavalla.

Vaikka paketti toimii ihan hyvin näinkin, tiivistäminen ja väljempi taitto napakoittaisivat kirjaa vielä. Ihan jokaisen kahvin ja churron euromääräistä hintaa ei lukijan tarvitsisi tietää. Mielenkiintoisinta kirjassa onkin tarkan päiväkirjan välissä pilkahteleva omaääninen pohdinta esimerkiksi yksinäisyydestä, humoristiset kuvaukset ihmisistä ja ylipäätään kirjailijan itseironinen ote.

En ole lukenut paljoakaan kertomusmuotoisia matkakirjoja, joten en tunne genreä kovin hyvin. Passinen kertoo kirjoittaneensa kirjan, koska olisi itse kaivannut tällaista kirjaa ennen kuin lähti matkalle. Varsinaisena matkaoppaana kirja ei toimi, koska lukija on aika harvoin tarkasti kartalla, missä mennään ja minkänimisissä ravintoloissa esimerkiksi käydään syömässä. Kirja antaa kuitenkin varmasti inspiraatiota Espanjan matkalle ja rohkaisee ihmisiä lähtemään reissuun myös itsenäisesti.  Aloinpa minäkin haaveilla matkasta…

Kaiken kaikkiaan tämä omakustannekirja on parempi kuin osa lukemistani toimitetuista ja kustannetuista kirjoista. Jatkokehitysehdotuksena Passinen voisi vaikka koota parhaita vinkkejä, jotka antaisi samanlaiselle reissulle lähtevälle, asioita joita tekisi nyt toisin, tai asioita joita yksinäisen naisen tai pelkästään suomea puhuvan kannattaa huomioida matkalla. Näin kirjasta tulisi vielä hyödyllisempi reissusta haaveilevalle.

Kirja pääsee Helmet-lukuhaasteeseen 2018 kategoriassa Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. Lisäksi saan raksittua Perkeet-lukuhaasteesta kohdan Omakustannekirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Sirkku Passinen
Vanha nainen Espanjassa
Books on Demand 2017
235 sivua

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
– Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä.”

Tutustuin alun perin Selja Ahavan kirjaan HS:n tekemän henkilöjutun kautta. En ole lukenut hänen muita teoksiaan, mutta tähän tartuin kun sain sen käsiini kirjastosta. Kirja on nopea luettava väljine kappaleineen ja tyhjine sivuineen tekstin välissä – lukaisin sen yhdessä illassa.

Minäkertoja käy läpi ajatuksiaan ja tuskaansa siitä, kuinka hänen aviomiehensä katoaa vähä vähältä muuttuessaan naiseksi. Mies on kertomansa mukaan halunnut olla aina nainen, ja kertoja tuntee itsensä petetyksi vuosien avioliiton jälkeen.

Ennen kuin mieheni katoaa on vahvasti omaelämänkerrallinen teos. Kun kirjaa vertaa Hesarin henkilöjuttuun, useimmat kohdat pariskunnan tapaamista ja keskusteluja myöten ovat samoja kirjassa ja Ahavan omassa elämässä. Kirjan pariskunnalta puuttuvat ainoastaan lapset. Tämä aiheuttaa lukijana myös jonkinasteista hämmennystä: mikä on totta ja mikä keksittyä? Pitäisikö kirjaa lukea romaanina vai muistelmina?

Pääjuonen välissä kulkee toisena tarinana kertomus Kristoffer Kolumbuksesta, joka purjehti länteen ja uskoi kuolemaansa saakka vakaasti, että oli löytänyt Intian. Rinnastus on mielestäni erikoinen, mutta toisaalta osuva, kun asiaa miettii tarkemmin. Hesarin jutun mukaan kirjan nimeksi piti alun perin tulla Mieheni ei ollut Intia.

Joka päivä toivon, että hän alkaisi surra, että hän ymmärtäisi mitä meille tapahtuu. Mutta hän on jossain muualla. Hänelle tapahtuu muita asioita. Hän kuoriutuu kotelostaan ja kuivattelee siipiään. Juuri nyt hän iloitsee peilikuvansa ääressä, juuri nyt hän iloitsee.”

Näkökulma on yksipuolinen, eikä suo paljoakaan ymmärrystä itse transsukupuolisen henkilön kokemukselle. Kirja onkin saanut jonkin verran kritiikkiä heteronormatiivisesta näkymyksestään. Toisaalta puolisot pääsevät harvemmin ääneen – miltä tuntuu, kun aviomies ei ole enää mies? Mitä saa itse tuntea, kun toinen iloitsee muutoksestaan? Ahavan minäkertoja vertaa kokemusta toiseen naiseen, kolmanteen pyörään, jonka hän on päästänyt heidän suhteeseensa.

Olen päästänyt taloon toisen naisen. Annan heille omaa aikaa, soitan ennen kuin palaan kotiin.

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Pidin siitä, mutta suosikkieni joukkoon se ei nouse. Ahavan teksti on tajunnanvirtamaista mutta sujuvaa.  Se on aitoa, raakaa ja rehellistä. Päähenkilön kehityskaari näkyy selvästi, alun kieltämisestä asian käsittelyyn ja pikku hiljaa kohti hyväksymistä. Noin ehkä itsekin reagoisin vastaavassa tilanteessa, en tiedä. Kirja saa miettimään.

Jostain syystä kirjassa ei ole lainkaan sivunumeroita, mikä oli lievästi ärsyttävää.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Selja Ahava
Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
213 sivua