***

Ståhlberg & Herlevi: Omannäköinen elämä

”Tämä kirja on tarkoitettu sinulle, joka olet valintojen edessä.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Omannäköinen elämä on käsikirja hyvien ja omannäköisten valintojen tekemiseen elämän risteyskohdissa. Parisataasivuinen opus sisältää asiaa esimerkiksi tavoitteista, unelmista, kiinnostuksista ja itsensä kuuntelemisesta. Jokaiseen osa-alueeseen löytyy tehtäviä pohdittaviksi yksin tai ystävien kanssa.

Itse kirja on nopealukuinen, mutta tehtävien tekemiseen saa kulumaan enemmänkin aikaa. Yleensä en jaksa koskaan tehdä elämäntaito-oppaiden harjoituksia, mutta nyt tein mielenkiinnosta muutamia tehtäviä ja pohdin muun muassa unelmaelämää ja arvojani. Omannäköinen elämä toimii varmasti parhaiten pienissä paloissa pureskeltuna, kerralla hotkaisun sijaan.

Lukujen väliin on ripoteltu haastateltujen aikuisten omia tarinoita, joissa he kertoivat valinnoistaan ja miten ovat päätyneet nykyiseen työpaikkaansa tai tilanteeseensa. Ne olivat minulle kirjan kiinnostavinta antia. Omannäköinen elämä sisältää myös runsaasti inspiroivia mietelauseita elämään liittyen, jos niistä tykkää.

Kirja sisältää runsaasti tehtäviä.

Tehtävissä oli hyvää pohdittavaa, mutta kirjasta olisi varmasti saanut vielä enemmän irti nuorempana. Nyt omaan ammattiin on tullut jo ajauduttua, ja arvot ja tavoitteetkin pikku hiljaa selkeytyvät. Toki hyvien valintojen tekeminen on ajankohtaista myöhemminkin, esimerkiksi alaa vaihtaessa.

Suosittelenkin tätä ensisijaisesti lahjaideaksi vaikkapa tämän kesän riparilaiselle tai keväällä valmistuvalle nuorelle. Jos kirja kiinnostaa, kannattaa pysyä kuulolla – laitan tulevassa postauksessa pystyyn arvonnan, jossa tämän voi voittaa.

Kirja pääsee mukaan lukuhaasteeseen kategoriassa Vuoden 2017 uutuuskirja. 

Subjektiivinen tuomio: ***½

Leena Ståhlberg & Marjaana Herlevi
Omannäköinen elämä – näin teet hyviä valintoja
PS-kustannus 2017
207 sivua

Pia ja Mikko Pyhtilä: Chapu Chapu – Kotona maailmalla

”Hyvä Jumala, minulla on sinulle asiaa. —
Voisitko järjestää niin,
että ihmisille jotka asuvat slummeissa tuossa kalliolla
tulisi vettä edes vähän lähempää kuin laaksosta asti
(koska minua ahdistaa nähdä heidän kulkevan
janoisina ja pölyä niellen
ja ennen kaikkea kuulevan sadettimemme äänen,
kun se kastelee ihanaa vihreää nurmikkoamme). —
Kiitos.
Toivon muuten toisinaan, että omatuntoni
lakkaisi kolkuttamasta jatkuvalla sykkeellä.”

Chapu chapu tarttui mukaan kirjastoreissulta hauskan kantensa perusteella. Kirjassa lähetystyöntekijät Pia ja Mikko Pyhtilä kirjoittelevat kokemuksiaan Tansaniasta. Kirja koostuu lyhyistä luvuista ja arjen kuvauksista ja kommelluksista. Mikko kirjoittaa perinteistä tarinallisempaa tekstiä, ja välissä on aina Pian kirjoittamia lyhyitä, runomaisia tekstejä (joista näyte alussa).

Kirja ei pureudu kovin syvälle, mutta tarjoaa kiinnostavan katsauksen toiseen kulttuuriin. Pyhtilät kuvailevat hyvin perinteiseen tapaan afrikkalaista arkielämää, kuinka erilaista se on suomalaiseen verrattuna, ja kuinka omia mukavuuksia ei edes osaa arvostaa. Sähkökatkot ovat arkipäivää, ihmiset ovat köyhiä ja liikenteessä saa välillä pelätä henkensä puolesta. Jatkuva köyhyyden ja rikkauden törmääminen antaa ajattelemisen aihetta. Toisaalta olosuhteistaan huolimatta ihmiset ovat positiivisia ja toiveikkaita, ja ympäröivä luonto hurmaa kauneudellaan ja runsaalla lajistollaan.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän mitä Pyhtilät varsinaisesti tekivät työkseen. Nyt keskityttiin lähennä yksittäisiin muistoihin ja tapahtumiin. Kirjasta jäi parhaiten mieleen kirkon rakennusprojekti, jota he olivat seuranneet, sekä suomalaistenkin lähetysjärjestöjen tuella toteutettu nerokas kehitysapuprojekti, jossa perheille lahjoitettiin lehmä. Lehmän ensimmäisen vasikan sai pitää, mutta toinen annettiin eteenpäin lahjaksi jollekin toiselle perheelle. Onnistuneen kehityshankkeen edellytys on, että se lähtee kohdemaan ihmisten todellisista tarpeista eikä esimerkiksi suomalaisten toiveista.

Chapu chapu on ohut ja nopealukuinen kirja, joka toimii mukavana välipalana ja antaa myös ajatuksia pureskeltavaksi. Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2017 kategoriassa Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa. 

Subjektiivinen tuomio: ***

Chapu Chapu – kotona maailmalla
Pia ja Mikko Pyhtilä
Suomen Lähetysseura 2016
168 sivua

Kati Tiirikainen: Ujon urakirja

”Tutustuessani työnantajien toiveisiin huomioni kiinnitti eräässä työpaikkailmoituksessa vaadittujen ominaisuuksien lista:
’Olet sosiaalisesti erittäin taidokas ja ihmisenä ulospäin suuntautunut. Sinulla on loistavat viestintä- ja esiintymiskyvyt sekä suomeksi että englanniksi.’ Arvaatko, mikä työpaikka oli kyseessä? Annan vinkin: kyse ei ollut ulkoministerin pestistä. Ilmoitus koski tilastotieteilijäharjoittelijan paikkaa. —”

Ujon urakirja tarttui mukaani kirjaston Bestseller-hyllystä kahden viikon laina-ajalla. Ilmeisesti tällaiselle kirjalle on siis kysyntää. Kyseessä on suhteellisen uusi, vuonna 2016 ilmestynyt teos. Aikaisemmin on ilmestynyt paljon erityisherkkyyttä tai introverttiyttä käsitteleviä kirjoja, joten aihe on selkeästi pinnalla.

Ujon urakirjan painopiste on nimensä mukaisesti opiskelu- ja työelämässä. Kuinka selvitä työstä ja koulusta, jos on ujo? Entä jos ujous rajoittaa unelma-ammatin valintaa tai päivittäistä arkea työssä? Entä esiintymisjännitys, puheet, kokoukset ja small talk?

Aluksi Tiirikainen käsittelee ujoutta yleisellä tasolla. On tärkeää erottaa introvertit ja ekstrovertit ujoista ja ei-ujoista: ekstrovertti voi olla ihan hyvin olla ujo ja toisin päin. Mukaan otetaan vielä lisäksi erityisherkkyyden käsite. Ujoudella Tiirikainen tarkoittaa kirjassaan sosiaalisissa tilanteissa esiintyvää epämukavuutta. Kirjan puolivälin jälkeen keskitytään varsinaiseen aiheeseen eli alan valintaan, opiskeluun, työn hakemiseen ja elämään työpaikoilla,

Tiirikainen kirjoittaa ymmärtäväisellä otteella, ja kirjaa on ujonkin mukava lukea niin ettei syyllistä itseään. Tärkeä oppi on, että omaa luonnettaan kannattaa arvostaa ja tajuta, että erilaisia ihmisiä tarvitaan. Sitä paitsi sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asia – sosiaalisia taitoja voi aina oppia, vaikka tuntisikin epämukavuutta sosiaalisissa tilanteissa. Kirjaan on koottu paljon käytännöllisiä harjoituksia ja pohdintatehtäviä, joita en tosin jaksanut tehdä.

Aihe oli kiinnostava, koska tunnistan itsessäni monia käsiteltyjä juttuja kuten jännittämistä ja ajoittaista ujoutta. Kirja ei sinänsä kuitenkaan tarjonnut paljoakaan uutta, koska olen ehtinyt jo lukea paljon muuta kirjallisuutta temperamenttieroista, erityisherkkyydestä ja introverteistä. Tuntui, että teksti myös toisti aika paljon itseään. Toisaalta ehkä en myöskään ole tarpeeksi ujo, jotta hyötyisin kirjasta täysillä. Jos ei ole ehtinyt syventyä vielä aiheeseen ja oma ujous mietityttää, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan.

Ujon toki kannattaa harjoitella sosiaalisia taitoja omien rajojensa puitteissa, jos ujous häiritsee elämää. Olisi silti hienoa, jos myös työelämässä osattaisiin arvostaa ujoja ihmisiä siinä missä ei-ujojakin. Alun sitaatin mukaisesti, työpaikkailmoituksia selatessa tuntuu että lähes jokaisessa paikassa haetaan säkenöivän dynaamista ekstroverttia, jolla on erinomaiset viestintä- ja esiintymistaidot vähintään suomeksi ja englanniksi. Läheskään kaikki eivät sellaisia ole, eikä läheskään kaikissa työpaikoissa oikeasti tarvitsisi olla. Myös meitä introverttejä ja ujompia ihmisiä tarvitaan.

Luin kirjan vuoden 2016 puolella, joten se ei pääse mukaan tämän vuoden lukuhaasteeseen.

Subjektiivinen tuomio: ***½

Kati Tiirikainen
Ujon urakirja: Keinoja työelämän sosiaalisiin tilanteisiin
Atena 2016
260 sivua