”Tässä kaupungissa elää prinssi, jonka vasen käsivarsi on samanlainen kuin muillakin, mutta oikea on joutsenen siipi. Hänet ja hänen yksitoista veljeään taikoi joutseniksi heidän räävitön äitipuolensa, tällä kun ei ollut pienintäkään aikomusta kasvattaa kahtatoista miehensä ex-vaimon synnyttämää poikaa.”
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Tästä kirjasta on suhteellisen vaikea kirjoittaa. Pyysin Villijoutsenet ja muita kertomuksia arvostelukappaleena, koska nykyaikaan tuodut sadut ja kysymys ”mitä tapahtui sen jälkeen kun he elivät onnellisina elämänsä loppuun?” herättivät mielenkiinnon. Fanitan isosti perinteisiä satuja ja kertomuksia. Odotin kirjan olevan humoristista ja oivaltavaa viihdettä alkuperäisten satujen pohjalta, mitä se olikin. Sen lisäksi mukana oli kuitenkin myös paljon synkempiä sävyjä.
Kirjassaan Cunningham ottaa käsittelyyn kymmenen vanhaa kertomusta ja värittää ne uuteen muotoon. Lumikki, Tähkäpää sekä Kaunotar ja hirviö ovat helposti tunnistettavissa, mutta mukana on myös tuntemattomampia satuja kuten Tittelintuure ja Villijoutsenet. Löysin itseni parikin kertaa Wikipedian syövereistä kertaamassa jonkin satuklassikon ”oikeita” juonenkäänteitä. Pari tarinaa minulta jäi tunnistamatta kokonaan Googlen suopeasta avusta huolimatta.
Cunninghamin kertomukset tuovat esiin uusia puolia monista henkilöistä ja erityisesti alkuperäisten satujen pahiksista. Tarinoissa tutustutaan esimerkiksi Hannun ja Kertun pahan noidan menneisyyteen ja Tittelintuuren mielenmaisemaan. Kertojan tyyli vaihtelee, ja pari satua oli kirjoitettu jännästi sinä-muodossa. Kertomuksissa tunnutaan liikkuvan jossain perinteisen satumaiseman ja nykyajan välillä – prinssit hengaavat baareissa ja tuoreen kuningattaren kuva päätyy viirien lisäksi myös matkamuistomukeihin.
Kirjan kieli on hyvää ja 150-sivuinen teos oli nopeasti luettu, vaikka pariin kertomukseen pitikin palata uudelleen. Kuvaus on humoristista ja oivaltavaa, ja pari kertaa nauroin ääneen. Tarinat toisaalta myös koskettivat, ja erityisesti satu pariskunnan kolmesta toivomuksesta sai ajattelemaan.
Muutamista kohdista jäi kuitenkin epämiellyttävä fiilis. Kirja on selkeästi aikuisille suunnattu, kun mukaan on tuotu hahmojen seksiseikkailuja, sadistisuutta, alkoholismia ja fetissejä. Tajusin, että pidän sittenkin mieluummin sadut satuina ja (inho)realismin realismina. Kirjan jälkeen pitikin katsoa pari kepeää Disney-elokuvaa vastapainoksi.
Toisaalta Cunningham kuvaa kauniisti myös onnellisten loppujen muotoutumista pitkiksi liitoiksi, joissa puolisot ”vaistoavat toisensa ajatukset niin hyvin, että mies ymmärtää sanoa ’Joo’ – tietämättä lainkaan, mihin on vastannut myöntävästi.” Erityismaininnan ansaitsee Yuko Shimizun mielettömän kaunis piirroskuvitus. Kirjan viimeisen tarinan alkuperää en tunnistanut, mutta onneksi se päätti satukokoelman suhteellisen onnelliseen loppuun.
Subjektiivinen tuomio: ***
Michael Cunningham
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
Suom. Kristiina Drews
Gummerus 2016
150 sivua
VINKKI: Tällä hetkellä Yle Areenassa on kuunneltavissa myös mielenkiintoinen seitsemänosainen sarja Olipa kerran, jossa pureudutaan satuihin ja tutustutaan niiden historiaan. Kannattaa kuunnella!
”Tämä kirpeä pakkaspäivä jouluna 1828 on Sandbergille aivan erityinen. Pitkä, valkohapsinen ja kauniisti ahavoitunut vanhus on ollut Viaporin vankilassa jo 50 vuotta tuomittuna irtolaisuudesta. Lehtimies Zachris Topelius on tulossa kuulemaan hänen tarinansa. Vankilan kylmää ja pimeää käytävää valaisevat öljylamput. Joulun kunniaksi Sandberg on sytyttänyt vankikoppiinsa talikynttilän.”
”Yhtäkkiä Eva tajusi, ettei ollut vähään aikaan kuullut Vilman ääntä.