”Hei, olen Lenni! Rakastan retkeilyä ja seikkailemista. Haluatko lähteä minun kanssani matkalle? Näytän sinulle lempikohteitani Suomessa.”
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Ihastuin Tittamari Marttisen edelliseen matkakirjaan Lasten matkaopas Eurooppaan, ja pyysin heti jatko-osastakin arvostelukappaleen. Edellisen kirjan kohdalla huomautin, että matkailun ympäristövaikutuksia ei juurikaan käsitelty. Kotimaan matkustamiseen keskittyvä kirja paikkaa mukavasti tuota aukkoa.
Kirja on lyhyiden kappaleiden ja runsaan kuvitusten ansiosta nopealukuinen. En kuitenkaan päässyt lukiessani ihan samanlaisiin tunnelmiin kuin Eurooppa-kirjan kanssa. Suomi-versio tuntui jotenkin turhan luettelomaiselta. Alun Helsinki-luvussa on uuvuttavan paljon paikkoja ilman ryhmittelyä (esimerkiksi alueiden mukaan), eikä oikein mikään noussut esiin. Mietin, luenko vain liian nopeasti.
Sivulla 141 piti hieraista silmiä ja lukea kappale uudelleen.
”Kymijoen varrella on hyviä kalastuspaikkoja ja se on eteläisin lohijoki. Siellä on ns. erityiskalastusalue, jossa lohta, taimenta ja kirjolohta voi kalastaa heitto- ja vetouistellen eri kohdista, joko vedestä tai rannalta käsin. Myös perhokalastusta voi harrastaa. Kesä-elokuussa himottu saalis on kirkaskylkinen nousulohi.”
Vähän jännä kappale lastenkirjassa. Kaivoin kännykän esiin ja tein opettajat eli googlasin pätkän tekstiä. Ja kuinkas ollakaan, löytyi nyt jo poistettu artikkeli:
”Kymijoki on eteläisen Suomen hienoimpia lohijokia. Nuorisokeskus Anjalan pihapiiristä alkaa Keski-Kymen erityiskalastusalue, jossa lohta, taimenta ja kirjolohta voi kalastaa heitto- tai vetouistellen eri kalastuspaikoista. – – Ankkapurhassa kalastus on mahdollista rannalta heitellen tai veneestä uistellen.”
Tämän jälkeen aloinkin lukea kirjaa vähän uudesta näkökulmasta.
Mikkeli
Lasten matkaopas Suomeen, sivu 149: ”Suur-Savon pappilan seutu oli keskiajalla tärkeä pysähdyspaikka Vanhan Savontien reitillä. 1600-luvun alussa seutua alettiin kutsua Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin nimellä. Mikkeli-sana esiintyy ensi kertaa 1604 Ruotsin kuninkaallisessa kirjeenvaihtokokoelmassa.”
Mikkelin kaupungin sivut: ”Suur-Savon pappilan tienoo oli jo keskiajalla tärkeä etappi Vanhan Savontien varrella. 1600-luvun alussa syrjäytyi Suur-Savo-nimitys Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin tieltä. Ensimmäisen kerran Mikkelin nimi esiintyy nähtävästi vuonna 1604 Ruotsin kuninkaallisessa registratuurassa eli kirjeenvaihtokokoelmassa.”
Lasten matkaopas Suomeen, sivu 149-150: ”Historiassa Mikkeli on tunnetuin sotiemme päämajakaupunkina. Keväällä 1918 kenraali Mannerheim siirsi sisällissodan päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin. Marraskuussa 1939 alkoi talvisota ja Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne. Se oli johtopaikka myös jatkosodan aikana kesällä ja syksyllä 1944.”
Mikkelin kaupungin sivut: ”Historiassa Mikkeli on ehkä kaikkein tunnetuin sotiemme aikana päämajakaupunkina. Ensimmäisen kerran se toimi päämajakaupunkina sisällissodan loppuvaiheessa 11.4.–16.5.1918, jolloin hallituksen joukkoja johtanut kenraali Mannerheim siirsi päämajan Pohjanmaalta Mikkeliin rintaman siirtyessä Tampereen valtauksen jälkeen kohti Karjalaa. Marraskuussa 1939 alkanut talvisota merkitsi Mikkelille keskeistä asemaa, kun Suomen armeijan päämaja siirrettiin sinne. Mikkeli sopi sodan johdon kokonaisstrategian kannalta johtokaupungiksi. Sitä se oli myös jatkosodan aikana 25.6.1941–19.9.1944.”
Turun linna
Lasten matkaopas Suomeen, sivu 62: ”Turun linna on perustettu Aurajoen suulle 1280-luvulla. Se toimi aluksi Ruotsin hallintolinnana, myöhemmin Kustaa Vaasan pojan, herttua Juhana III:n renessanssilinnana ja sen jälkeen kenraalikuvernöörin (joka oli korkein viranomainen silloin, kun Suomi oli osa Ruotsia ja myöhemmin Venäjää) virka-asuntona ja jopa vankilana. – – 1800-luvulta saakka (tarkalleen vuodesta 1881) se on toiminut Turun kaupungin historiallisena museona ja juhlatilana. Se tuhoutui osin pommituksissa vuonna 1941 mutta rakennettiin uudelleen alkuperäisen kaltaiseksi. Monet viettävät siellä nykyisinkin häitä, ristiäisiä ja muita perhejuhlia.”
Wikipedia: ”Turun linna on 1200-luvun lopussa Aurajoen suulle perustettu linna Turussa. Se perustettiin alun perin Ruotsin kruunun hallintolinnaksi, mutta myöhemmin siitä tuli muun muassa Juhana III:n herttua-ajan renessanssilinna, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asunto ja vankila. 1800-luvun lopulta alkaen linna on toiminut museokäytössä, joskin se vaurioitui pahoin Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksessa kesällä 1941. Tämän seurauksena linnassa jouduttiin tekemään toisen maailmansodan jälkeen laajoja korjaus- ja restaurointitöitä. – – Linnan tiloissa toimii Turun museokeskuksen alainen Turun kaupungin historiallinen museo. Lisäksi Turun linnan kirkko on suosittu vihkipaikka, ja linnan renessanssisaleja voi vuokrata juhlakäyttöön.”
Myös Wikipedia: ”Suomen kenraalikuvernööri oli Ruotsin ja Venäjän vallan aikana Suomen korkein siviili- ja sotilasviranomainen.”
Koli
Lasten matkaopas Suomeen, sivu 174: ”Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Lieksassa, Pielisen järven rannalla. Se on lähes kokonaan valkoista kvartsiittia (hieno tutkimuskohde kivien tutkijalle!). Sen huipulla eli laella on suuria paljaita, valkoisia kallionpintoja. Sen korkein huippu on Ukkokoli, vähän matalampi Akkakoli ja lisäksi siihen kuuluu jyrkkäseinämäinen Paha-Koli. Kolilla on kansallispuisto ja lomakeskus. Paikka on tunnettu upeista maisemistaan.”
Wikipedia: ”Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. Koli on lähinnä valkoista kvartsiittia, ja sen laella on suuria puuttomia, paljaita valkoisia kalliopintoja. Kolin tärkeimmät huiput ovat Ukko- ja Akkakoli sekä Paha-Koli, jossa on jyrkkä seinämä. Kolin korkein kohta on Ukkokolilla. Kolin vaaran juurella on Kolin kylä. Alueella sijaitsee Kolin kansallispuisto. Koli on keskeinen kansallismaisema ja maisemanähtävyys.”
Ja niin edelleen. Kuvien lähteet on mainittu kirjan lopussa, mutta ei yhtään tekstilähdettä. Esimerkiksi Mikkeli-luvussa on lisäksi vedetty lähteiden mutkat suoriksi ja poistettu lieventäviä sanoja kuten ”ehkä” ja ”nähtävästi”.
Vaikka selkeät yhteneväisyydet unohdetaan, teksti on välilllä kaukana ikätasoisesta. Minkä ikäisille kirja on oikeastaan suunnattu? Edellisestä kirjasta tuttu tunnelmointi loistaa poissaolollaan, ja lapsen näkökulmasta kirjoitettu matkaopas on pelkistynyt pitkäksi listaksi vierailukohteita. Copy-paste -tekniikalla ja kuvapankkikuvilla ei pysty tuottamaan kovin paljoa lisäarvoa Googleen nähden. Harmi, sillä potentiaalia olisi.
Subjektiivinen tuomio: **
Tittamari Marttinen
Lasten matkaopas Suomeen
Avain 2019
247 sivua
”Ninette astui eteenpäin, ojensi kätensä ja kosketti. Muna oli kylmä ja osittain hiekan peitossa. Niin myös toinen ja kolmas. Ne olivat kuolleita, hylättyjä munia. Silti Ninette silitti niitä ja kokeili kiertää käsivartensa niiden ympäri – kädet eivät yltäneet – ja tunnusteli, jos olisi tuntenut hieman lämpöä jossain.”