Tammi

Lauantai Kirjamessuilla 2016

kirjamessut2

Tunnelmakuva Kirjamessuilta perjantailta kolmen aikoihin: hirveästi porukkaa! Kävin pikaisesti messuilla pyörähtämässä jo perjantaina, koska halusin bloggaajakortilleni kotelon. Viime vuonna menin bloggaajabrunssille lauantaiaamuna suoraan, ja oli tyhmää kun blogin nimen näyttävää rintakorttia ei saanut mihinkään kiinni. Näin sitä oppii. :D

kirjamessut1

Varsinainen messupäiväni oli siis lauantai. Päivä alkoi jo aikaisin, kun suuntasin yhdeksältä WSOY:n ja Tammen järjestämälle bloggaajabrunssille. Siihen aikaan Messukeskuksen edusta oli vielä autio.

kirjamessut3

Bloggaribrunssille oli tullut kuulemma ennätysmäärä väkeä, ja paljon meitä olikin. Tuoleja jouduttiin hakemaan muutamia lisää. Tänä vuonna tilassa oli suurena parannuksena pöydät jokaiselle – helpottaa kummasti syömistä. Ohjelmassa oli aamupalaa, lyhyitä kirjailijahaastatteluita ja BookBeat-palvelun esittäytyminen. Kirjailijoista mukana olivat Claes Andersson, Tuula-Liina Varis, Riitta Jalonen, Hannu Mäkelä ja Anja Snellman.

Täytyy myöntää, että tunnen todella huonosti kotimaisia kirjailijoita ja heidän tuotantoaan. Haastattelujen lomassa googlailin siis ahkerasti, keitä nyt olikaan puhumassa ja mitä kaikkea he ovat kirjoittaneet. Sivupöydällä oli myös kirjoja jaossa, nappasin sieltä kaikkein kiinnostavimman oloiset teokset eli Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus ja Tuula-Liina Variksen Huvilan.

kirjamessut4

Brunssin jälkeen suurin osa bloggaajajoukosta siirtyi suoraan pressitilaan Atenan järjestämään tilaisuuteen, jossa esiintyivät esikoiskirjailijat Soili Pohjalainen (teos Käyttövehkeitä) ja Tiina Lifländer (Kolme syytä elää). He ovat molemmat myös bloggaajia, ja tilaisuudessa syntyikin jonkinmoista keskustelua bloggaajien ja kirjailijoiden suhteesta.

Yhteenvetona: Bloggaajat pitävät siitä, jos kirjailija käy kommentoimassa oman kirjansa arviota. Varsinkin jos on pitänyt kirjasta, se on bloggaajalle iso juttu että kirjailija huomioi arvion. Väärinkäsityksiä saa myös oikoa, mutta on turha tulla vänkäämään jos on arviosta eri mieltä. Ei ole myöskään korrektia pyytää, että kriittinen arvostelu poistetaan blogista. Olipa eräs bloggaja saanut myös ihan haukkumakirjeen. kirjamessut5

Kirjapuolen lisäksi kävimme myös Viini- ja Ruokamessut huolella läpi. Yhdellä osastolla viinit oli hauskasti aseteltu seinälle, ja jokaiselle oli kirjoitettu sopiva käyttötarkoitus. Sieltä löytyi tietenkin oma viini myös kirjan kanssa nautittavaksi (Kumala Colombard Chardonnay). 
kirjamessut6

Sitten messuhankintoihin: Katselin mustia kirja-aiheisia kangaskasseja jo viime vuoden messuilla, ja nyt sitten viimein ostin yhden. Siihen sai hyvin kiinni myös uuden Kirjabloggaaja-pinssin. kirjamessut7

Kirjoja tarttui mukaan neljä: Tuula-Liina Variksen Huvila ja Riitta Jalosen Kirkkaus aamun bloggaajatilaisuudesta, Atenan osastolta arvostelukappaleena Aikamatkaajan opas historiaan ja Gummeruksen ständiltä oma Kerro minulle jotain hyvää (jättipokkarit vitosen kappale). Nyt pitäisi sitten enää ehtiä lukea nämä ja kaikki muut kirjahyllyssä odottavat uutuudet.

Bloggaajapassi messuille saatu blogin kautta. 

2 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Tapahtumat

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Pollomuhku ja Posityyhtynen, Kapari-Jatta Jaana, kansi: Launis MikaAloitellessani J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen suomentamista en todellakaan osannut arvata millainen kysymystulva minua odotti. Olisin säikähtänyt pahanpäiväisesti, jos olisin tiennyt, että vielä jonain päivänä Suomen Tietotoimistosta soitetaan suomennoksen ilmestymispäivänä ja kysytään: ’Miltä nyt tuntuu?’ Niin kuin hiihtäjältä tai seiväshyppääjältä.”

Olen fanittanut Pottereita kaikki nämä vuodet, mutta en ollut kuullut Jaana Kapari-Jatan suomennostyöstä kertovasta kirjasta ennen kuin heinäkuisen pottermaratonin yhteydessä. Pollomuhku ja Posityyhtynen on ilmestynyt vuonna 2008 viimeisen Potterin suomennoksen aikoihin.

Arvostan mielettömästi Jaana Kapari-Jatan työtä, ja hän onkin ensimmäinen suomentaja jonka nimen olen oppinut muistamaan. Luen Pottereita edelleen paljon mieluummin suomeksi kuin alkukielellä. Kieli on oivaltavaa, ja Kapari-Jatta on tehnyt valtavan duunin keksiessään uskottavia taikamaailmaan sijoittuvia sanoja.

Monet kirjabloggaajat ovat kuvailleet, että kirjaa lukiessa tuntuu kuin istuisi teekupposella Kapari-Jatan kanssa. Tyyli on tosiaan mukavaa ja jutustelevaa. Pienestä sivumäärästä huolimatta Kapari-Jatta ehtii käsitellä kattavasti kääntäjän työhön ja erityisesti Potterien kääntämiseen liittyviä asioita. Useimpien lukujen nimet ovat kysymyksiä, joita hänelle on esitetty. Oman lukunsa on saanut myös suomalaisten Potter-kansien tekijä Mika Launis, joka on tehnyt hauskan teemaan sopivaan kannen myös tähän kirjaan.

Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä käsitellään yleisesti kääntäjän työtä, miten alkukielinen kirja kääntyy asteittain suomeksi, yllättävää julkisuutta Potterien suosion myötä sekä hauskimpia ja tylsimpiä puolia työstä. Käy selväksi, että kirjojen kääntäminen on pääosin yksin suoritettavaa istumatyötä, ja on osattava ottaa itseään niskasta kiinni. Aikataulu on yleensä tiukka, kuten nyt pian ilmestyvän Cursed Childin käännöstyössä on ollut.

Kirjan loppupuolisko on pyhitetty yksittäisille teemoille ja sille, miten erilaiset sanat, nimet ja loitsut on käännetty. Lukija pääsee tutustumaan muun muassa Tylypahkan, hevoskotkan, huispauksen ja Tom Valedron nimen alkuperään. Nämä luvut ovat kirjan ehdottomasti mielenkiintoisinta antia.

Ensin Tylypahka: Hogwarts muodostuu selvästi kahdesta sanasta, on kaikessa lyhykäisyydessään yhdyssana. Hog tarkoittaa sikaa, eli on yksi englannin monista sikasanoista, lihotussika, syöttökarju. (Tarkoittaa se sivumennen sanoen muitakin asioita, kuten amerikanrautaa, nuorta lammasta tai tavaraveturia; se on myös osana useassa sanaliitossa.) Wart taas tarkoittaa monenmoista pahkaa, pattia, syylää, känsää, pakkulaa. Näillä eväillä olisin voinut tehdä koulusta jos en sentään Tavaraveturipakkulan, niin kuitenkin esimerkiksi Sikasyylän tai Röyhkeäkänsän koulun.

Kapari-Jatta kuvailee myös elävästi kuumotusta joidenkin sanojen tai nimien suomentamisessa, kun ei voi tietää miten ne esiintyvät tulevissa kirjoissa ja tuleeko niihin uusia merkityksiä. Suomentaja kun ei saa tietää sarjasta sen enempää etukäteen kuin tavallinen lukijakaan.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille Potter-faneille, jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua tähän. Vaikka kirja on ilmestynyt viimeisen Potterin jälkeen, Kapari-Jatta varoo spoilaamasta juonenkäänteitä, joten kirjaa voi lukea vaikka ei kaikkia Pottereitaan tuntisi vielä. Kirjan lukee nopeasti, sillä sivuja ei ole kuin reilut 150 ja luvut ovat lyhyitä.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi. (Ei käännöstyö nyt ehkä se lopullinen unelma-ammattini ole, mutta olen minä kerran hakenut yliopistoon opiskelemaan englannin kääntämistä. Harmi ettei tämä ollut pääsykoekirjana, olisin kyllä päässyt heittämällä sisään.)

Osallistun tällä postauksella myös Hyllytontun Okklumeus-haasteeseen! Sain vuoden aikana luettua yhteensä 5 potterversumiin kuuluvaa kirjaa. Kolme ensimmäistä Potteria luin pottermaratonissa heinäkuussa, sen jälkeen erikseen Liekehtivän pikarin ja nyt tämän Kapari-Jatan kirjan. Haastearvonimeni on siis aurori!

Subjektiivinen tuomio: *****

Jaana Kapari-Jatta
Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi 2008
164 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

4 kommenttia
Kirjoittanut Sanna aiheesta Kirjoittaminen

Lappalainen & Rönns: Nakki lautasella

nakkilautasella

”Aleksi huomaa pari sikaa, jotka ovat muista erillään omassa karsinassaan. Niiden selkään on maalattu violetit viivat.
’Hei, joku on maalannut noihin graffitit’, hän hihkuu.
’Ne ovat vain vähän kipeänä, ja merkistä ne on helppo tunnistaa’, Emilian isä kertoo. — Isä lääkitsee siat. 
’Kyllä se siitä.'”

Nakki lautasella – Mistä ruoka tulee on tietokirjailija Elina Lappalaisen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama lastenkirja, joka kertoo tavallisesta suomalaisesta maataloustuotannosta. Tiedättehän ne söpöt lastenkirjat, joissa korkeintaan kolme kanaa kotkottaa maatilan pihalla ja yksi possu löhöää onnellisesti mudassa? Nakki lautasella ei ole sellainen, onneksi.

Kirjassa seikkailevat Emilia ja Aleksi, jotka pääsevät eräänä päivänä Emilian eläinlääkäri-isän mukaan tarkastuskierrokselle. He käyvät luomumaitotilalla, sikatilalla, häkkikanalassa ja broileritilalla. Tutuiksi tulevat niin lypsyrobotti, vasikan nupouttaminen kuin emakkohäkitkin. Tarinan välissä on tietosivuja eri eläimistä ja niiden elämästä ja oloista. Kirjassa korostetaan eläinten hyvän kohtelun tärkeyttä. Lopussa lapset pohtivat, pitäisikö heidän nyt ryhtyä kasvissyöjiksi.

’Jotkut tekevät niin’, isä vastaa. ’Sinunkin luokallasi on varmaan monta kasvissyöjää. Mutta lihaa voi syödä myös vähemmän. Ja kaupassa on hyvä pysähtyä miettimään, millaista lihaa, munia ja maitoa ostaa’, hän jatkaa.

nakki lautasella aukeama

Kananmunia ja niiden anatomiaa.

Lappalainen onnistuu tekemään saman kuin palkitun Syötäväksi kasvatetut -kirjankin kanssa: hän kirjoittaa suomalaisten maatilojen arjesta realistisesti ja kiihkottomasti. Nakki lautasella -kirjassa hän tekee sen vielä lapsille sopivalla tavalla. Eläinten tappamisella ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään peitellä. Mielestäni on hienoa, että vihdoin tällainen tietopaketti ruoantuotannosta on tehty lapsillekin. Kirjan kruunaa Christel Rönnsin sympaattinen kuvitus.

nakki lautasella aukeama

Emakkohäkki ja söpöjä pikkupossuja.

Kirjasta oppi itsekin uusia asioita. Nytpä tiedän senkin, miten kana pissaa vai pissaako se lainkaan :D (Miten olen voinutkaan elää ilman tätä tietoa.) Jos itsellä olisi lapsia tai kummilapsia, Nakki lautasella lähtisi varmasti ostoskoriin. Nyt sain sen mukavasti lainattua kirjastosta ihan ensimmäisten joukossa.

Nakki lautasella pääsee mukaan myös Lukuhaasteeseen 2015 kategoriassa Vuonna 2015 ilmestynyt kirja. Varsin tuore se onkin, sillä julkkarit olivat vasta viime viikolla.

Subjektiivinen tuomio: *****

Elina Lappalainen: Nakki lautasella
Kuvitus Christel Rönns
Tammi 2015
48 sivua

Osta kirja Adlibriksesta*

Lähetä kommentti
Kirjoittanut Sanna aiheesta Lapsille