Syksyn 2018 kirjatärpit lukujonoon

Kävin läpi ison kasan kustantamoiden syyskatalogeja ja poimin kiinnostavimmat kirjatärpit. Jos kirjamakusi on samansuuntainen kuin minulla, listasta löytyy toivottavasti uutta kiinnostavaa syksyn lukujonoon! Kaunokirjallisuuden puolella otin esille eniten sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joilta olen jo aiemmin lukenut jotain hyvää, sekä koukuttavia sarjojen jatko-osia. Tietokirjapuolella on itselle tuntemattomampiakin tekijöitä. Lastenkirjallisuuden osalta aloin nostaa esille vahvoista tytöistä ja … Lue lisää

Kirjavuosi 2016: 7 parasta lukemaani kirjaa

Kirjavuosi alkaa taas olla paketissa. Tämä on 53. postaus vuonna 2016, eli keskimäärin olen blogannut kerran viikossa. Yhteensä olen blogannut 31 kirjasta, minkä lisäksi olen esimerkiksi kirjoitellut haastatteluja, messupostauksia, järjestänyt pari messulippuarvontaa ja testaillut e-kirjanlukulaitetta. Olen toki lukenut vuoden aikana paljon enemmänkin, kaikkea sekalaista ja vanhoja suosikkikirjoja uudelleen, mutta kaikki lukutuokiot eivät ole päätyneet blogiin … Lue lisää

Kirjailijoita, scifiä ja inspiraatiota Finnconissa 2016

Finncon 2016 järjestettiin Tampereella ja se oli minulle elämäni ensimmäinen con. Sain kaverin mukaan ja majoituimme Summer Hostel Joutsenessa, jota täytyy näin sivumennen sanoen suositella. Jostain syystä sitä ei löytynyt Finnconin sivujen hotellilistauksessa, vaikka paikka sijaitsi aivan yliopiston nurkalla ja oli todella siisti ja edullinen. Olimme paikan päällä perjantai-illan ja lauantain. Perjantain ohjelmasta mieleen jäi … Lue lisää