Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

aikamatkustajanvaimo

100kirjanlista"Clare: On raskasta aina odottaa. Odotan Henryä. Minulla ei ole aavistustakaan, missä hän on. En tiedä, missä kunnossa hän on. On rankkaa olla se, joka jää jälkeen."

Aikamatkustajan vaimo on tarina Henrystä ja Claresta, pariskunnasta ajan pyörteissä. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä eli matkustaa välillä ajassa tahtomattaan. Clare tapasi aikamatkustavan, 36-vuotiaan Henryn kuusivuotiaana ja vietti tämän kanssa paljon aikaa lapsuudessaan, mutta Henry tutustui Clareen ensi kertaa vasta ollessaan itse parikymppinen.

Kirja seuraa heidän tarinaansa vuosikymmenien kuluessa. Tarina ei etene kronologisesti, vaan välillä ollaan Claren lapsuudessa, yleensä "normaaliajassa" ja joskus hypähdetään taas tulevaisuuteen. Sekä Clare että Henry toimivat vuorollaan kertojina. Epäkronologisuudesta huolimatta kirjaa on helppo seurata, sillä joka luvun alussa kerrotaan päivämäärä ja kuinka vanhoja Clare ja Henry ovat kohtauksessa; siitä voi päätellä onko kyseessä aikahyppy vai ei.

Aikamatkustus aiheuttaa huvittavia tilanteita ja onnenpotkuja, mutta myös paljon huolta, ikävää ja surua. Ei ole helppoa joutua tahtomattaan pois toisen luota, eikä olla se joka jää aina jälkeen. Kohtaukset eri aikakausilta syventävät henkilöhahmoja ja lisävalottavat tarinaa. Kokonaisuudessaan 650-sivuisesta tarinasta muodostuu tunteikas ja viihdyttävä paketti, josta on vaikea päästää irti. Loppu on nerokas, ja tippa meinaa tulla linssiin.

Törmäsin Aikamatkustajan vaimoon aikoinaan sattumalta, kun mummini lahjoitti sen minulle. Hän ei pitänyt kirjasta, mutta arveli että se saattaisi kiinnostaa minua. Tarina imaisi minut mukaansa melkein saman tien (kun olin muutaman ensimmäisen sivun ajan ihmettelyt kirjan ideaa), ja nykyään se on yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä kaikille romantiikan ja toisaalta myös fantasian ystäville. Enkä ole tässä yksin; kirja kuuluu myös BBC:n kokoamaan 100 merkkiteoksen listaan.

Subjektiivinen tuomio: *****

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Gummerus 2007
648 sivua

Oletko sinä lukenut tämän kirjan? Voit antaa sille tähtiä alla ja näin saamme myös yleisön mielipiteen kirjasta!

Arvioi kirja:
(0 ääntä)

2 kommenttia

2 thoughts on “Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

  1. Maija

    Löytyy hyllystä ja ihan hyvänä kirjana pidin, mutta ei minusta mikään valtavan merkittävä teos... Vilkaisin tuon listan ja yllätyksekseni sain ainakin 18 lihavoitua. Mutta aika uusia siinä oli, mahtaako olla lähinnä myynninedistämislistaus?

    Reply
    1. Sanna

      Post author

      Kiitos kommentista ja tervetuloa blogiin! Joo olet oikeassa, ehkä "merkkiteos" ei ole ihan oikea sana kuvaamaan tätä, vaikka onkin tosi hyvä :D

      BBC:n lista taitaa olla alunperin 2000-luvun alkupuolelta. Nyt kun tsekkasin tarkemmin, BBC:n nettisivuilla kerrotaan, että lista itse asiassa perustuukin katsojien äänestämiin lempiteoksiin. Ei ollutkaan siis kyse toimittajien kasaamasta listasta niin kuin ajattelin.

      Kaivelin haasteen taustoja vähän tarkemmin ja lisäsin sivulle päivityksen.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *