Hannele Lampela: Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta

taydellinen_vaatekaappi_tuhlaamatta

Seisoitko tänäkin aamuna täyteen ahdetun vaatekaapin edessä ja ihmettelit, miksi mikään ei taaskaan näytä hyvältä päälläsi? Tai toitko viime viikolla kotiin kasan uusia vaatteita, joiden olemassaolon olet jo unohtanut? Onhan koko ostosreissukin pelkkä hatara muistikuva. Kulutat suuren osan tuloistasi vaatekaappisi täydentämiseen – ja sen se on näköinenkin.”

Minulla oli varsin suuret odotukset Täydelliselle vaatekaapille. Gummeruksen julkaisema kirja ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa, ja olen siitä asti jonottanut sitä kirjaston varausjonossa. Satojen aikaisempien varaajien jälkeen sain vihdoin kirjan käsiini.

Kirja on visuaalisesti kaunis ja helposti luettava. Huomasin kuitenkin heti ensimmäisellä aukeamalla (josta aikaisempi lainaus on napattu), etten kuulu lainkaan kirjan kohderyhmään. Vaikka omat vähäiset vaateostokseni eivät ole aina harkittuja, muistan sentään kaikki vaatteet jotka hankin. Lampelan kuvaillessa lukijan oletettua käyttäytymistä aloin miettiä, kuinka yleistä tämmöinen kontrolloimaton shoppailu oikeasti on. Pitääkö nuorille naisille oikeasti kertoa että by the way, koko palkkaa ei kannata tuhlata vaatteisiin?

Jatkoin joka tapauksessa lukemista. Kirja yrittää kattaa sekä vaatekaapin sisällön, laadukkaiden vaatteiden tunnistamisen, järkevän rahankäytön että yleisen hyvinvoinnin, mutta ei onnistu pääsemään missään aiheessa kovin syvälle. Parasta antia ovat erilaiset vinkkilistat esimerkiksi säilytykseen ja pukeutumishetkiin, sekä kirjan tarjoamat tehtävät, joissa pääsee pohtimaan omaa rahankäyttöään ja unelmatyyliään.

Vaatteisiin ja rahankäyttöön keskittymisen jälkeen Täydellisen vaatekaapin loppuosa kulkee nimellä ”Kuukauden kauneuskuuri”. Jostain kumman syystä se sisältää ohjeita terveelliseen ruokaan, liikuntaan ja riittävään nukkumiseen. Sen jälkeen kirja loppuu kuin seinään. Vinkit ovat kieltämättä terveellisiä ja kuvitus kaunista, mutta oletin että saisin lukea koko kirjan verran täydellisestä vaatekaapista ja onnellisesta ostamisesta.

Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta herättää ajatuksia shoppailuhimosta ja tarjoaa kivoja vinkkejä vaatekaappiin, mutta aiheesta kiinnostuneille suosittelisin mieluummin Rinna Saramäen erinomaista teosta Hyvän mielen vaatekaappi sekä Kullaksen & Myllyojan kirjaa Nainen ja rikastumisen taito. Niissä päästään syventymään vaatteisiin ja raha-asioihin ihan eri tavalla.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Kirjassa on alle 150 sivua.

Subjektiivinen tuomio: ***-

Hannele Lampela
Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta – onnellisen ostamisen salaisuus
Gummerus 2016
100 sivua

Lindström & Tiirikka: Kohtalona Suomenlinna

Kohtalona_SuomenlinnaTämä kirpeä pakkaspäivä jouluna 1828 on Sandbergille aivan erityinen. Pitkä, valkohapsinen ja kauniisti ahavoitunut vanhus on ollut Viaporin vankilassa jo 50 vuotta tuomittuna irtolaisuudesta. Lehtimies Zachris Topelius on tulossa kuulemaan hänen tarinansa. Vankilan kylmää ja pimeää käytävää valaisevat öljylamput. Joulun kunniaksi Sandberg on sytyttänyt vankikoppiinsa talikynttilän.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Törmäsin Kohtalona Suomenlinna -kirjaan, kun kirjailija Marjo Tiirikka otti yhteyttä ja ehdotti teokseen tutustumista. Koska tein muutama vuosi sitten opinnäytetyöni Suomenlinnaan liittyen ja saarella tuli siihen aikaan ravattua aika useasti, tartuin tilaisuuteen ja tilasin arvostelukappaleen itselleni. Historia on  kiinnostava aihe, mutta lähialueiden historiasta tulee harvoin luettua.

Kohtalona Suomenlinna -kirjaa kuvataan kustantajan sivuilla viihdyttäväksi ja valaisevaksi historiateokseksi. Viihdyttävä onkin hyvä sana kuvaamaan kirjaa, sillä se koostuu helppolukuisista, kuvitetuista tarinoista ja aihetta syventävistä tietolaatikoista niiden yhteydessä. Tarinat tunnetusti jäävät mieleen kuivaa faktaa paremmin, joten kirjan toteutus on toimiva.

Luvut ovat tarinallistettuja välähdyksiä Suomenlinnan historiaan liittyvistä henkilöistä. Ääneen pääsevät niin sotamiehet ja upseerit, saaren naiset kuin vangitkin. Ensimmäiset tarinat ovat Suomenlinnan rakennusajoilta 1700-luvun lopulta, ja viimeisin päättyy 1960-luvulle.

Päällimmäisenä kirjan henkilöistä jäi mieleen tarina lampeen hypänneestä naisesta, jonka pelasti päällä ollut pönkkähame, sekä kertomus Suomenlinnan vankilaan teljetystä sarjamurhaajasta. Kaksitoista ihmistä murhanneen Juhani Adaminpojan tarinaan tarttui myös Helsingin Sanomat aiemmin keväällä.

Kirja on myös visuaalisesti kaunis ja jo kannesta tulee laadukas fiilis. Kuvituksena on käytetty monipuolisesti uudempia ja vanhoja valokuvia sekä piirroksia ja taideteoksia. Teos on melko nopeasti selailtu läpi, ja luinkin sen lähes yhdeltä istumalta.

Näkymätön ase laukeaa pääni vieressä. Kiljaisen pelästyksestä. Tapahtumalle ei löydy järjellistä selitystä, tällaista täällä Suomenlinnassa vain joskus sattuu. — Löydän teoksen, jossa mainitaan, että kotitalossamme Susisaaren Poliisikoululla on mahdollisesti teloitettu venäläisiä upseereita vuonna 1917. Kuulimmeko siis teloituslaukauksen? Kolistelevatko punavankien sielut olohuoneessamme kahleitaan?” – kirjan Lukijalle-osio

Tarinoiden väliin on koottu Suomenlinnan nykyisten asukkaiden kokemuksia kummituksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä. Näitä tuntuu olevan saarella aika paljon. Toisaalta ne sopivat kirjan tarinalliseen tyyliin, mutta mielestäni kertomukset vaeltavista sieluista syövät hieman tietokirjan uskottavuutta. Joka tapauksessa Suomenlinnan maine historiallisena ja hieman mysteerisenä paikkana säilyy.

Kirja pääsee mukaan Lukuhaasteeseen 2016 kategoriassa Historiaa käsittelevä tietokirja.

Subjektiivinen tuomio: ***

Ida Lindström & Marjo Tiirikka
Kohtalona Suomenlinna – Linnoitussaaren historian salatut elämät
Into Kustannus 2016
199 sivua

Nigel Goodall: Benedict Cumberbatch

benedictcumberbatchhenkilökuvaOltiinpa Uudesta Sherlockista tekemässä vielä neljäs kausi tai ei, The Imitation Game ja Viides valta olivat Benedictin uran tärkeimmät kehitysaskeleet. Hän osoitti olevansa vakavissaan ja raivaavansa kaikki esteet menestyksen tieltä. Nuorena poikana epävaruus oli saanut Benedictin kieltäytymään koe-esiintymisestä, mutta nyt hänestä oli tullut yksi ikäpolvensa pelottomimmista näyttelijöistä.

Tänä vuonna olen sivistänyt itseäni jo kahdella elämäkerralla (ensimmäinen oli Steve Jobs). Benedict Cumberbatchin fanina oli pakko tarttua hänestä kertovaan kirjaan, kun sellaiseen törmäsi kirjastossa.

Kirja alkaa dramaattisella kertomuksella Etelä-Afrikkaan sijoittuneista kuvauksista, joiden aikana Benedict ystävineen kidnapattiin ja he todella olivat vaarassa. Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä. Kirja jatkaa kuvaamaan Benedictin lapsuutta näyttelijävanhempien poikana ja tämän teatterialan opiskeluja. Hän eteni vähitellen Lontoon teattereista elokuvarooleihin.

Benedictin läpimurto oli (aivan mahtava!) sarja Uusi Sherlock, jonka jälkeen hän nousi maailmanmaineeseen. Sen jälkeen Cumberbatch on näytellyt muun muassa lohikäärme Smaugia Hobitti-elokuvissa, pahista Star Trek-elokuvassa ja pääosaa Alan Turingista kertovassa The Imitation Game -elokuvassa. Kirja kertoo myös hänen roolissaan Julian Assangena Viides valta -elokuvassa, joka floppasi pahasti. Roolisuoritusten välissä kirjassa kerrotaan lyhyesti Benedictin yksityiselämästä (useiden fanien pettymykseksi hän meni naimisiin vuonna 2015).

Olen varmaan tottunut liian hyvään Steve Jobsin jälkeen, kun Benedictin henkilökuva ei herättänyt mitään sen kummempia wau-fiiliksiä. Kirja on sinänsä mielenkiintoinen ja sisältää uutta tietoa, mutta se on lopulta varsin peruskamaa. Kiinnostavaa knoppitietoa toki löytyy jonkin verran: Benedict meinasi uransa alkuvaiheessa vaihtaa nimensä Ben Carltoniksi, koska arveli että kukaan ei palkkaisi Cumberbatch-nimistä näyttelijää. Ihan hyvä ettei nimenvaihdos ollut pysyvä.

Itseäni ärsytti kirjoittajan jatkuva ylistävä suhtautuminen Benedictiin. Kaikki mitä mies tekee on upeaa, älykästä ja hienoa. Rooli täysin flopanneessa elokuvassakin oli mahtava. Ei siinä mitään, onhan Cumberbatch loistava näyttelijä (vaikka en itse cumberbitchiksi tunnustaudukaan), mutta ei kai tyyppi nyt sentään täydellinen ole. Tai ehkä tässäkin olin vain tottunut Steve Jobs-kirjasta tuttuun meininkiin, jossa elämäkerran kirjoittaja ei todellakaan kaunistele kohdettaan.

Tuhat ja yksi kirjaa -bloggaaja huomauttaa osuvasti, että on hassua lukea nelikymppisestä miehestä kirjoitettua elämäkertaa, mutta kirja on tosiaan ovelasti nimetty henkilökuvaksi. Sellaisena se on ihan viihdyttävä ja informatiivinen.

Subkjektiivinen tuomio: ***

Nigel Goodall
Benedict Cumberbatch – henkilökuva
Suom. Jere Saarainen

Minerva Kustannus 2016
283 sivua