Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Usvasyntyinen #1)

Se oli siinä kuin mahtava kulta-aarre. Niin uskomaton voimanlähde, että se venytti hänen ymmärryksensä rajoja. Aina tätä ennen hänen oli pitänyt pihtailla Onneaan, säilyttää sitä varastossa, käyttää sitä säästeliäästi pikku annoksina. Nyt hän tunsi olevansa kuin nälkiintynyt nainen ylhäisaatelisen juhlissa. Hän istui tyrmääntyneenä ja tunnusteli sisällään olevaa suunnatonta rikkautta.”

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Jihuu, sainpas tämän luettua! Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta on ollut hyllyssäni vuodesta 2017 ja sen lukemiseenkin meni puoli vuotta. Kirja ei ollut missään nimessä huono, päin vastoin. Tarina vain käynnistyy verkkaisesti ja kuvailu on runsasta, onhan tämä(kin) trilogian ensimmäinen osa.

Hitaasta alusta huolimatta jaksoin jatkaa, koska katsoin keväällä Sandersonin luentotallenteita, ja kaikki hänen kirjansa ovat saaneet loistavia arvioita. Esimerkiksi The Way of Kings on saanut Goodreadsissa lähes 300 000 arviota, joista 73 % täydet viisi tähteä.

Usvasyntyinen-trilogiaan Sanderson on luonut synkän fantasiamaailman, jonka ehdottomasti kiehtovin osa on magiajärjestelmä. Allomantiaa osaavat henkilöt voivat liikuttaa itseään ja esineitä sekä vaikuttaa muiden tunteisiin metallien avulla. Tarina on pohjimmiltaan Ocean’s Eleven -tyyppinen juoni, jossa joukko taitavia tyyppejä lyöttäytyy yhteen suorittamaan mahdottomalta tuntuvaa tehtävää, tässä tapauksessa vallankumousta.

Mielenkiintoisin hahmo on Kelsier, taitava allomantikko, joka on koonnut koplan yhteen ja johtaa sitä erikoisella tyylillään. Varsinainen päähenkilö on katutyttö Vin, jonka kanssa lukija saa tutustua magian lainalaisuuksiin. Muuten henkilökaarti on varsin miespainotteinen, ja minun oli välillä vaikea erottaa koplan jäseniä toisistaan, niin hilpeitä kuin he olivatkin.

Ripaus romantiikkaakin löytyy, ja sain aina lukemiseeni vauhtia kun nuori aatelismies Elend ilmestyi näyttämölle. Varsinainen rakkaustarina tämä ei kuitenkaan ole, vaan pääpaino on juonittelussa ja ympäröivän maailman politiikassa. Hitaasti lämpeävä tarina palkitsee, kun siihen jaksaa syventyä. Lopussa tunnelma tiivistyy, ja ahmaisin viimeiset pari sataa sivua päivässä. Täytyy jossain vaiheessa jatkaa myös suomennettuihin jatko-osiin Ylenemisen kaivo ja Ajan sankari.

Subjektiivinen tuomio: ****

Brandon Sanderson
Viimeinen valtakunta
Jalava 2017
608 sivua

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta

Myytti pimeästä keskiajasta on voimakas, sillä siihen liittyy sarja mielikuvitusta kiihottavia kuvia: ritareita, prinsessoja, noitarovioita, linnoja ja kidutuskammioita. Nämä kuvat elävät erityisen vahvoina erityisesti populaarikulttuurissa, joka rakastaa keskiajan oletettuja pimeitä, mystisiä ja sotaisia puolia.

Uskottiinko keskiajalla, että Maa on litteä? Poltettiinko noitia ja kidutettiinko ihmisiä julmasti? Estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Historiantutkija Jaakko Tahkokallio tarttuu näihin ja moniin muihin keskiaikaa koskeviin stereotypioihin ja käsittelee niitä uusimpaan tutkimukseen perustuen.

Tahkokallio murtaa heti ensimmäisenä koulun historiankirjoista tutun tarinan feodalismista ja maaorjia sortavista linnanherroista. Oikeasti tämä ”keskiajan tyypillinen yhteiskuntajärjestys” päti kohtuullisen hyvin vain 1000–1100-luvuilla ja tietyissä Euroopan osissa. Keskiaikaan liittyen on tärkeää muistaa, että se on noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso, ja elämä oli erilaista eri puolilla Eurooppaa.

Tahkokallio käyttää paljon palstatilaa myös keskiajan uskonnollisen maailman kuvaamiseen. Kristillisellä kirkolla on maine tieteen vainoajana, harhaoppisten kiduttajana ja mahtavana inkvisitiolaitoksena, joka piti tavallista kansaa otteessaan. Tutkimustietoon perustuen kirja kumoaa nämä ajatukset vääriksi. Pikemminkin kirkolla ja luostarilaitoksella oli merkittävä rooli sivistyksen säilyttämisessä ja luonnontieteellisen tutkimukseen kannustamisessa.

Pimeä aika sisältää paljon painavaa asiaa, mutta tekstiä on kohtuullisen helppoa seurata. Hauskan lisämausteen tuo jokaisen luvun aloittava fiktiivinen tarina, joka jatkuu kirjan läpi ja hyödyntää korostetun kömpelösti aina kyseisessä luvussa kuvattavia kliseitä. Kun tajusin mistä on kyse, jäin ihan odottamaan, miten dramaattinen tarina päättyy. Monessa kohtaa Tahkokallio viittaakin populaarikulttuurin hellimiin mielikuviin keskiajasta, ja mainitsee erityisesti Game of Thronesin useammin kuin kerran.

Suosittelen tätä kaikille historiasta kiinnostuneille, sekä historiallista fiktiota tai keskiaikaista fantasiaa kirjoittaville.

Subjektiivinen tuomio: ****

Jaakko Tahkokallio
Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta
Gaudeamus 2019
299 sivua

Rämö & Valtari: Unelmaduunarin tilipäivä

Haluaisitko unelmahomman? Sellaisen työn, jonka tekemisestä olisit vaikka valmis maksamaan? Jos vastasit kyllä, lue myös seuraava virke. Unelmahomma on sellainen työ, jonka tekemisestä sinulle maksetaan kunnollinen korvaus.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Innostuin Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjoittamasta Unelmahommissa-kirjasta ja pyysin jatko-osastakin arvostelukappaleen heti sen ilmestyttyä. Kolmessa vuodessa omakin tilanteeni on muuttunut, ja olen jo hyvällä matkalla kohti omaa unelmaduuniani. Tässä vaiheessa onkin tarpeen miettiä myös rahaa.

Kirja jakautuu kahdeksaan lukuun, joista jokainen sisältää yhden askeleen kohti pulskempaa palkkapussia. Ensimmäisenä pohditaan, mitä ylipäätään haluaa tehdä elämällään. Sitten jatketaan miettimällä omaa ainutlaatuista brändiä, verkostoidutaan, pohditaan mistä raha tulee omalla alalla, opetellaan hinnoittelemaan oikein, tähdennetään että on tärkeää olla mukava, tehostetaan omaa arkea ja lopuksi valmistaudutaan tulevaisuuteen.

Kummallakin kirjoittajalla on omanlaisensa inspiroiva urapolku, josta on kiinnostava lukea ja napsia ideoita. Rämö ja Valtari puhuvat rahasta ja omista palkoistaankin virkistävän avoimesti. Mukana on myös case-esimerkkejä, haastatteluja, lukijoiden nimettömiä kertomuksia sekä muutamia pohdintatehtäviä. Unelmaduunarin tilipäivä on vähän sekalaisempi setti tekstejä kuin edeltäjänsä, mutta kuitenkin toimiva kokonaisuus. Parhaiten kirjat toimivat yhdessä.

Tämä kirja ei varmastikaan sovellu kaikille: vaikka jonkin verran puhutaan myös palkkatyöstä, parhaiten teos palvelee Rämön ja Valtarin kaltaisia luovan alan yrittäjiä tai freelancereita. Minulle tämä kuitenkin tuli juuri oikeaan aikaan ja kolahti omaan tilanteeseen. Hotkaisin kirjan alkukeväällä kun olin perustamassa omaa viestintäalan yritystäni. Nyt voisinkin lukea muistin virkistämiseksi molemmat kirjat vielä uudestaan.

Subjektiivinen tuomio: ****+

Satu Rämö & Hanne Valtari
Unelmaduunarin tilipäivä – 8 askelta ja tienaat tarpeeksi
WSOY 2020
302 sivua